Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Ne elikin vaan viisikymppisiksi ja puolet lapsista kuoli pikkulapsina sairauksiin, että ei niitä lopulta niin montaa ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista aikaa ole koskaan ollutkaan.

Pienessäkin torpassa asui iso joukko sukua ja muuta porukkaa, yhdessä sängyssäkin nukkui useampi ihminen. Oli tätiä ja setää ja orpolapsia jne. Koko huusholli teki noita töitä, eikä kukaan nainen yksinään.

Koko ajatus ydinperheestä on aika uusi.

Vastaan nyt 1900 luvun alkupuolesta. Isovanhemmilleni syntyi 11 lasta, kaksi kuoli pienenä. Molemmat kävivät töissä, pappa rakennuksilla, mummu kolmivuorotyössä tiilitehtaalla. Äitini oli perheen kolmanneksi vanhin, hän pääosin hoiti kodin ym., varsinkin koulun loputtua. Aivan tarkalleen en tiedä miten asiat toimivat kun nämä kolme vanhimpaa olivat ihan pikkuisia. Olisiko ollut, että silloin jomman kumman vanhempi olisi hoitanut nuo työssäoloajat. Äitiyslomia ei varsinaisesti tunnettu, olisiko ollut 3-4 viikkoa synnytyksestä. Harmi kun en enää voi keneltäkään kysyä tarkemmin. Kyllä ihailen sekä äitiäni että mummuani. Perhe oli hyvin köyhä eikä siihen aikaan ollut mitään sosiaaliapuja. Kaiken päälle mummuni ompeli kaikille vaatteet, ei ollut rahaa niitä ostella. Ei myöskään ollut mitään tukiverkkoja, ei isoa sukua asumassa saman katon alla. Kyllä nykypäivänä vanhemmat pääsevät vähällä, vaikka kuinka selitellään ties mitä vaatimustasojen nousua ynnä muuta. Yksikään nykypäivän nainen ei pystyisi tuohon, en siis itsekään. Ärsyttää vaan kun nykyään valitetaan ihan jatkuvalla syötöllä kuinka rankkaa on yhden tai kahden lapsen kanssa ja vielä ihan käy töissäkin.

Nykyään vaatimustaso on täysin toinen. Maailma on toinen.

Teknologia ja työsuojelu ovat tuoneet elämään muutoksia, mutta myös uudenlaisia vaatimuksia siitä, mitä täytyy osata ja miten tulee elää.

Entisaika oli erilainen myös sairastamisen osalta. Helsingissäkin oli koleraa, tuberkuloosi oli yleistä koko maassa, lavantautiakin esiintyi. Antibiootteja ei ollut. Hammashoito oli alkeellista. Muistan että vielä 60-luvulla monella ikäihmisellä oli tekohampaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän silloin tehtiin talvella, kun valoista aikaa on muutama tunti päivässä? Eipä juuri mitään. Eläimet tietysti hoidettiin, mutta niitä köyhemmillä oli aika vähän. Pari lehmää. Väkisinkin suurin osa päivästä oli vapaata. Nyt työtahti kiihtyy joulua kohden, vaikka valo häviää.

Kyllä niillä hommaa oli. Jos omat hommat loppui, voi ansaita tekemällä jotain ekstraa kartanolle tai isolle talolle. Varmaan hyvin aikaisin mentiin nukkumaan. Aamuhämärissä jo piti herätä. 

En nyt jaksa etsiä tuota ekaa viestiä, johon varsinaisesti vastaan... 

Mietipä nyt hetki, minkälaisia sen ajan talot oli, ja minkälaista niissä oli asua talviaikaan? Minkälaista oli ruoanlaitto, leivonta ja pyykinpesu? Kyllä siinä on emännät kantanut selät väärällään polttopuuta pirttiin ja vettä avannosta tai kaivosta. Talvisaikaan korjattiin vaatteita ja muita tekstiilejä, tehtiin uusia, kudottiin kankaita ja mattoja, karstattiin ja kehrättiin villat. Miehillä oli omat puhdetyönsä. Eiköhän se ole ollut aikalailla selviytymistä, että ruoka riittää talven yli ja että pirtti pysyy lämpimänä ja lapset hengissä. 

Vanhemmat keskittyivät olemaan vanhempia. He eivät olleet lasten kavereita, makoilleet lattialla rakentaen legoja lasten kanssa tai kuskanneet heitä ympäri kyliä erilaisiin harrastuksiin. 

Vanhemmat kestivät paremmin lapsen osoittamia tunteita, kuten tylsyydentunnetta. Tämän päivän vanhempi kokee olevansa vastuussa lastensa tunteista, ja pyrkii tekemään kaikkensa, etteivät lapset kokisi pettymyksiä.

Entisajan kasvatus tähtäsi toisten huomioonottamiseen ja yhteiskuntakelpoisuuteen. Tänä päivänä taas keskiössä on minä ja minun tunteet, ja kuinka parhaiten voisin parantaa omaa hyvinvointiani.

Entisajan ihminen pyrki olemaan hyvä ihminen ja tekemään hyviä tekoja. 

Tämän päivän ihminen pyrkii olemaan hyvä itselleen ja maksimoimaan oman onnensa. Paradoksaalisesti mikään oma aika ei vain riitä, vaan onnen esteenä on toiset ihmiset ja heidän tarpeensa.

ei roikuttu 6 tuntia päivässä vauvalaudalla

Vierailija kirjoitti:

Mutta ei mitään kankaita pystynyt talvipimeässä kutomaan, ainakaan pitkään. Ei riitä päreiden tms. valo.

Kun kutoo vaikka tarpeeksi monet sukat pikkulikasta asti niin varmaan siitä tulee aika automaattinen toiminto. Ei tarvitse paljon tutkia eikå miettiä, kun muistaa ulkomuistista. Kunhan silmukat pysyvät puikoilla ja näkee edes jotain.

Yhteisöllisyys oli pakon sanelemaa, leipä loppui jos työtä ei tehty.  Aika ei riittänyt kiusaamiseen.  Entisajan valokuvissa ihmiset olivat uupuneen näköisiä.

Vierailija kirjoitti:

Silloin riitti että nainen tekee lapsia ja pitää ne hengissä, eikä sekään ollut niin justiinsa. Lapset teki töitä ja hoitivat pienempiään. Taloissa asui muutakin sukua ja kaikki teki osansa. Naiset ei koskaan joutuneet yksin hoitamaan kaikkea. 

Vähän eri meininki nyt kun on palkkatyöt ja työmatkat. Lasten päiväkodit, koulut ja harrastukset vaativat osallistumista, perheenä viettää laatuaikaa, pitää perhe kasassa, tehdä kotityöt, hoitaa omat vanhemmat. 

No ei kyllä riittänyt lastenhoito. Yleensä piti maataloissa hoitaa elukat, lypsää, käsitellä maito, leipoa, hoitaa vihannesmaata, kehrätä, kutoa, ommella ja ruokkia työväki, lämmittää sauna. Kaikki kotityöt veivät hirveästi aikaa. Vesi haettiin kaivosta, tehtiin tuli. Pyykkivesi lämmitettiin padassa.

Yksi minun esiäideistäni oli käsityöläisen vaimo. Hän yritti aina keksiä jotain työtä, josta saisi pientä lisätienestiä. Hänellä ei ollut ketään isovanhempaa auttamassa eikä mitään kotiapulaista tai piikaa, vaan hän hoiti yksin lapset 24/7. Mutta hänellä ei ollut sentään lehmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista aikaa ole koskaan ollutkaan.

Pienessäkin torpassa asui iso joukko sukua ja muuta porukkaa, yhdessä sängyssäkin nukkui useampi ihminen. Oli tätiä ja setää ja orpolapsia jne. Koko huusholli teki noita töitä, eikä kukaan nainen yksinään.

Koko ajatus ydinperheestä on aika uusi.

Vastaan nyt 1900 luvun alkupuolesta. Isovanhemmilleni syntyi 11 lasta, kaksi kuoli pienenä. Molemmat kävivät töissä, pappa rakennuksilla, mummu kolmivuorotyössä tiilitehtaalla. Äitini oli perheen kolmanneksi vanhin, hän pääosin hoiti kodin ym., varsinkin koulun loputtua. Aivan tarkalleen en tiedä miten asiat toimivat kun nämä kolme vanhimpaa olivat ihan pikkuisia. Olisiko ollut, että silloin jomman kumman vanhempi olisi hoitanut nuo työssäoloajat. Äitiyslomia ei varsinaisesti tunnettu, olisiko ollut 3-4 viikkoa synnytyksestä. Harmi kun en enää voi keneltäkään kysyä tarkemmin. Kyllä ihailen sekä äitiäni että mummuani. Perhe oli hyvin köyhä eikä siihen aikaan ollut mitään sosiaaliapuja. Kaiken päälle mummuni ompeli kaikille vaatteet, ei ollut rahaa niitä ostella. Ei myöskään ollut mitään tukiverkkoja, ei isoa sukua asumassa saman katon alla. Kyllä nykypäivänä vanhemmat pääsevät vähällä, vaikka kuinka selitellään ties mitä vaatimustasojen nousua ynnä muuta. Yksikään nykypäivän nainen ei pystyisi tuohon, en siis itsekään. Ärsyttää vaan kun nykyään valitetaan ihan jatkuvalla syötöllä kuinka rankkaa on yhden tai kahden lapsen kanssa ja vielä ihan käy töissäkin.

Olen samaa mieltä. Ja onhan se stressitöntä historian mittakaavassa, ettei tarvitse pelätä nälkäkuolemaa.

Mutta mikä taas tekee nykyisestä fyysisesti hyvin helposta elämästä rankkaa on se, että mikään ei enää riitä vanhemmilta. Kaikki mikä 1970 oli normaalia elämää olisi nykyään lasun aihe. 

Ei siinä mitään, että neuvotaan vanhempia, mutta nykyään lasupainajaiseen päätyy vaikka jos ruksittaa neuvolan lomakkeeseen väärän kohdan.

Vierailija kirjoitti:

No raatoivat aamusta iltaan, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Ovat ihmiset nälkääkin nähneet, jos ei ole ruokaa ollut saatavilla. Ei se silti tarkoita, että nykyään sitä pitäisi katsoa jonkinlaisena lähtökohtana elämään. 

Ainakin meillä on suvun perimänä selvinnyt se että ainakaan torpparit ei raataneet, koska se ei ollut heidän omaa. Ruuan eteen tehtiin kaikki, mutta pellto kasvoi itsestään ilman työtä ja kerran vuodessa oli sadonkorjuu joka oli raskas osuus. Noin muuten ennen kuin suku muutti sotien jälkeen kaupunkeihin tehtaiden ääreen hyviin palkkoihin ja maksettuihin asuntoloihn, niin elämä oli sellaista että mentiin kalaan ja lepäiltiin siinä sivussa. 

Ei ollut samaa raadantaa kuin nyt on. Lapsetkin oli hyvinkin pitkälti omillaan metsissä ja söi sielä sitten mitä löysi. Kaikki muuttui sotien jälkeen.

Ei todellakaan ole ollut raadantaa. Raadantaa on nykyään. Sen saman saisi nytkin metsistä, mutta asumisoikeuksia on rajattu telttaan ja makuupussiin jokaisen oikeudella. Niin ei teltalla pärjää talvea Suomen oloissa! Nyt tilanne on se että ihmiset saatiin metsistä pois asutuskeskusten ääreen ja ne on orjina sielä huonola palkalla ja mitään ei jää käteen, niin olisi ihan sama palata metsiin, mutta sitä mahdollisuutta ei enää ole kuin kesäisin. 

Raadantaa ei ennen ollut kuin sadonkorjuuna ja kylvöaikana. Se oli hyvin hajautettua pientä puuhastelua päivän mittaan taukojen lomassa. Teillä on ihan virheelinen kuva entisaikojen elämästä. Se oli sopivaa ihmiselle matalan sykkeen ja stressin elämää verrattuna nykyiseen jossa stressi herää jo kun menee ulos ja näkee autojen jonot ja keinovaloja kaikkialla. Siksi ihmiset voi huonosti tänäpäivänä, paitsi rikkaat jotka hyötyy näiden ihmisten riistämisestä.

Oli kyllä kertomus jossa ei paljon entisaikojen luontaistalouden elämää tunneta.

Torpasta maksettiin vuokraa tekemällä työtä päätalossa xx miespäivää ja xx naispäivää.

Paitsi yrittämällä kalastamalla ruokaa ehkä myös metsästettiin. Piti kaataa puita, niistä tehdä polttopuita. Heinänteko oli keskikesän hommaa, perunan/kasvimaan ( lantut, kaalit, turnipsit, myöhemmin jo porkkanat yms.)  huoltaminen.

Ne lehmät, lampaat, sika, hevonen, kanat  piti hoitaa. Naisten jalostaa maito voiksi ja juustoiksi. Tehdä ruoka sille kymmenpäiselle perheelle ja valmistaa vaatteet pellavan loukuttamisesta ja lampaan keritsemisestä alkaen. Juosta kesät marjassa ja säilöä. Tosin en tunne 1800-luvun säilömistapoja mutta puolukka ainakin säilöttiin survoksena isoissa puutiinuissa.

Miehet valmisti kaikki tarvekalut itse. Kotitorpassa on isoisoisäm tekemät ruovut lankkupenkit vieläkin, puuesineistöä olen vähän museoinut yhteen aittaan. 

Vierailija kirjoitti:

Niin miksiköhän ihmiset saivat noita tulehduksia ja kuolivat nuorempina?

Koska siihen aikaan ei ollut lääketiede nykyisellä tasolla. Ei tosin hygieniakaan.

Naiset eivät käyneet tuolloin töissä, siinäpä se. Ei kukaan jaksa määräänsä enempää, eikä se Hilma-Almakaan olisi suoriutunut papukaijamerkin arvoisesti lapsikatraasta ja kodista samaan aikaan gradua kirjoittaen.

Koska niitä 10 lasta ei hoidettu. Lapset olivat keskenään, isommat huolehtivat pienemmistä. Näin oli vielä viime vuosikymmeninä ja lapsia kuolikin valtavasti erilaisissa onnettomuuksissa. 

Ennen oli naiset rautaa, puuta ovat naiset nyt ja miehet ovat rautaa.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät käyneet tuolloin töissä, siinäpä se. Ei kukaan jaksa määräänsä enempää, eikä se Hilma-Almakaan olisi suoriutunut papukaijamerkin arvoisesti lapsikatraasta ja kodista samaan aikaan gradua kirjoittaen.

Silloin ei ollut yhtä ainutta kodinkonetta, ei sähköä, ei juoksevaa vettä.  Ei gradun tekijän tarvitse hoitaa lehmiä, ei lampaita saadakseen villaa josta valmistaa vaatteita, ei viljellä pellavaa. Ei sikaa saadakseen lihaa. Ei laskea verkkoja saadakseen särkiä. Joita voi talveksi tönkkösuolata 

Gradun tekijä ostaa valmista kaupasta ja päiväkoti hoitaa lapset.

Tehtävät ovat erilaisia. Itse olen helpon elämän elänyt työpöydän vieressä mutta rehellisesti sanon, en olisi 1800-luvun työläisnaisen tai mökin muijan elämää kestänyt.

Gradun tekijä voi verrata elämäänsä säätyläiskodin ristipistotöitä tekevään neitoon tai rouvaan. Silloin voi sanoa , elämäni on kovempaa, koska säätyläisellä oli ne piiat hoitamassa kotityöt

Kun ajattelee että jokainen päivääkään ees kiertokoulua käymätön  nainen osasi esim luoda loimen kangaspuihinsa. Se on ollut vahvaa käytännön taitoa osata laskea ne langat, sisarukset, langan menekki x-pitkään loimeen.

Mullakin on kangaspuut, olen kutonut poppanoita ja mattoja mutta en osaisi loimea laskea ja luoda. Ostan valmiin loimen ammattilaiselta.

Äitini käytti vaarini tekemiä kangaspuita eli ihan semmoisetkin miehet tekivät 1800-luvulla. Joitakin kömpelöitä pyörykkävarsia ym osia on tallella, käsittelemätöntä, harmaantunutta puuta.

Oli vielä 1900- luvullakin. Mummulla oli 11 lasta ja 10 vielä kotona kun jäi leskeksi. Ei ollut muita aikuisia heillä. Töissä kävi ainakin silloin kun lapsia olet puolet vähemmän. 

Isovanhemmat auttoivat sen minkä pystyivät, myös koko yhteisö osallistui lasten kasvatukseen, eikä lapsia tarvinnut vuorata pumpulilla. Perheen pää oli harvoin kotona vinkumassa huomiota. Ei ollut aikavaraslaitteita. Botoxi-ajat eivät täyttäneet kalenteria. Työ oli kotona eikä puolituttujen urpojen parissa.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat auttoivat sen minkä pystyivät, myös koko yhteisö osallistui lasten kasvatukseen, eikä lapsia tarvinnut vuorata pumpulilla. Perheen pää oli harvoin kotona vinkumassa huomiota. Ei ollut aikavaraslaitteita. Botoxi-ajat eivät täyttäneet kalenteria. Työ oli kotona eikä puolituttujen urpojen parissa.

Kun kaikki kuoli nuorina ei kai niitä isovanhempia ollut? Ja kun renki sai torpan naimisiin mentyään siihen muutti nuorikko ja tulevat lapset.  Kummankin vanhemmat elivät missä elivät.

"Meidän torpasta" oli edellinen torppari saanut irtisanomisen kun siitti lehtolapsen avioliittonsa sivussa.  Talot pitivät tarkkaa kirjaa vuokralaisistaan, heidän ehtoolliskäyntejään myöten ja konfirmaatiota. Niistä tuo tieto.

Kun vaarini oli muuttanut torppaan hänellä oli vaimo ja pari lasta. Ei muita. Sai aika ison alan hallintaansa. 48 ha.