Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Vierailija kirjoitti:

Mitähän silloin tehtiin talvella, kun valoista aikaa on muutama tunti päivässä? Eipä juuri mitään. Eläimet tietysti hoidettiin, mutta niitä köyhemmillä oli aika vähän. Pari lehmää. Väkisinkin suurin osa päivästä oli vapaata. Nyt työtahti kiihtyy joulua kohden, vaikka valo häviää.

Kyllä niillä hommaa oli. Jos omat hommat loppui, voi ansaita tekemällä jotain ekstraa kartanolle tai isolle talolle. Varmaan hyvin aikaisin mentiin nukkumaan. Aamuhämärissä jo piti herätä. 

äitini oli yksi 12 lapsen poikueesta. Lapset oli tehty noin vuoden välein. Vanhin lapsista oli siis 12v.

Niin hän totesi että sotien jälkeen he eli täysin kuin pellossa. Ei heitä hoidettu. Ruokittiin lähinnä ja kerran viikossa oli pesupäivä. Pienimmät lapset liikkui ilman housuja kakat reisillä pihalla melkein kokopäivän isompien lasten valvonnassa joka ei ollut hyvää. Ihan mitä tahansa olisi voinut sattua. Siihen aikaan suurissa kaupungeissa vanhemmat maksoi sotavelkoja ja teki töitä paljon ja lapset elivät jengeissä laumoina omilla alueillaan. Ei lapsia kasvatettu nykyisessä mielessä. Oli vapaakasvatus käytännön syistä. 

1800-luvulla on varmasti ollut paremmin asiat kun ihmiset teki kodin lähellä hommia ja lapset näki ja niitä voi valvoa paremmin ja työpäivät ei olleet yhtä pitkät tai raskaat. Töitä voi jaksottaa paremmin. 

Nykyäänhän työpäivät on niin mahdottomat ja palkat huonot ettei lapsia enää synnykään. Jos syntyisi niin ne joutuisi huostaanotetuiksi.

Mitäkö silloin tehtiin? Miehet jos eivät maaseudulla olleet "ison talon hommissa" tekivät rekiä yms tarvekalua, korjailivat hevosvaljaita, tiinuja, kiuluja, puutynnyreitä, pyykkipaljuja, vesikelkkoja ja ehkä mukuloillekin kelkkoja.

Heinäthän säilytettiin ladoissa siellä pelloilla, heinää piti hakea pihapiirin säilytyssuojiin. Oli puunpilkkomista kun ne rankoina kuivivat katon alla. Puiden ja veden kantamista. Piti käydä myllyssä, vilja säilyi jyvinä paremmin kuin jauhona. 

Ja naisten hommana vielä maidon käsittely, kermasta kirnulla voita. Leipominen, leipää kuivamaan katonrajaan. 

No raatoivat aamusta iltaan, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Ovat ihmiset nälkääkin nähneet, jos ei ole ruokaa ollut saatavilla. Ei se silti tarkoita, että nykyään sitä pitäisi katsoa jonkinlaisena lähtökohtana elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista aikaa ole koskaan ollutkaan.

Pienessäkin torpassa asui iso joukko sukua ja muuta porukkaa, yhdessä sängyssäkin nukkui useampi ihminen. Oli tätiä ja setää ja orpolapsia jne. Koko huusholli teki noita töitä, eikä kukaan nainen yksinään.

Koko ajatus ydinperheestä on aika uusi.

Vastaan nyt 1900 luvun alkupuolesta. Isovanhemmilleni syntyi 11 lasta, kaksi kuoli pienenä. Molemmat kävivät töissä, pappa rakennuksilla, mummu kolmivuorotyössä tiilitehtaalla. Äitini oli perheen kolmanneksi vanhin, hän pääosin hoiti kodin ym., varsinkin koulun loputtua. Aivan tarkalleen en tiedä miten asiat toimivat kun nämä kolme vanhimpaa olivat ihan pikkuisia. Olisiko ollut, että silloin jomman kumman vanhempi olisi hoitanut nuo työssäoloajat. Äitiyslomia ei varsinaisesti tunnettu, olisiko ollut 3-4 viikkoa synnytyksestä. Harmi kun en enää voi keneltäkään kysyä tarkemmin. Kyllä ihailen sekä äitiäni että mummuani. Perhe oli hyvin köyhä eikä siihen aikaan ollut mitään sosiaaliapuja. Kaiken päälle mummuni ompeli kaikille vaatteet, ei ollut rahaa niitä ostella. Ei myöskään ollut mitään tukiverkkoja, ei isoa sukua asumassa saman katon alla. Kyllä nykypäivänä vanhemmat pääsevät vähällä, vaikka kuinka selitellään ties mitä vaatimustasojen nousua ynnä muuta. Yksikään nykypäivän nainen ei pystyisi tuohon, en siis itsekään. Ärsyttää vaan kun nykyään valitetaan ihan jatkuvalla syötöllä kuinka rankkaa on yhden tai kahden lapsen kanssa ja vielä ihan käy töissäkin.

Jos 1800-luvulla oli torppari piti tehdä työpäiviä sekä mies- että naispäiviä vuokrana talolle.

Samoin muonamiehet torppansa vuokran maksoivat työllä, tosin saivat elintarvikkeita ja vähän rahaakin.

Tuota luontaistalouden työmäärää on vaikea kuvitella jos ei tosiaan ole mitään kuvaa ajasta kun kaikki oli alkeellista eikä koneita apuna.

Mikähän pitkä ja raskas se työpäivä naisillakaan oli jos neljältä viideltä nousi ylös ehkä yön imetettyään kitisevää vauvaa, meni navetalle, ruokki sen kymmenpäisen porukan tehden kaiken kankaista vaatteisiin.

Kyllä siinä virkarouva,  vaikka työ kuinka vastuullista ja kolme lasta ja Vilmakin,  pääsee silti helpolla. Missään kohtaa ei edes kroppa rasitu kuin kuntosalilla 

Vierailija kirjoitti:

äitini oli yksi 12 lapsen poikueesta. Lapset oli tehty noin vuoden välein. Vanhin lapsista oli siis 12v.

Niin hän totesi että sotien jälkeen he eli täysin kuin pellossa. Ei heitä hoidettu. Ruokittiin lähinnä ja kerran viikossa oli pesupäivä. Pienimmät lapset liikkui ilman housuja kakat reisillä pihalla melkein kokopäivän isompien lasten valvonnassa joka ei ollut hyvää. Ihan mitä tahansa olisi voinut sattua. Siihen aikaan suurissa kaupungeissa vanhemmat maksoi sotavelkoja ja teki töitä paljon ja lapset elivät jengeissä laumoina omilla alueillaan. Ei lapsia kasvatettu nykyisessä mielessä. Oli vapaakasvatus käytännön syistä. 

 

1800-luvulla on varmasti ollut paremmin asiat kun ihmiset teki kodin lähellä hommia ja lapset näki ja niitä voi valvoa paremmin ja työpäivät ei olleet yhtä pitkät tai raskaat. Töitä voi jaksottaa paremmin. 

Nykyäänhän työpäivät on niin mahdottomat ja palkat huonot ettei lapsia enää synnykään. Jos syntyisi niin ne joutuisi huostaanotetuiksi.

Olen sotien jälkeen syntynyt. Äitini, silloin liki 50 v, oli siisti ja jämpti ihminen huolimatta alkeellisesta torpasta ja kymmenestä lapsesta. Oli tosin "kouluja käynyt". Kiertokoulua ja orpolapsena kasvattikotinsa käytti karjakkokoulun. 

Meillä ei kuljettu housutta eikä likaisissakaan. Vaikkei vaatetta paljon ollut.  Ja tietysti lapsilla kotitöitä oli, iän mukaan. Pienimmät ajoi vesikelkalla klapeja, keräsi munia, kuivasi astioita jne jne. 

Kannattaa katsoa vanhoja valokuvia ja erityisesti naisia niissä kuvissa. Katsoin juuri esiäitiäni 1800-luvulta. 11 lasta ja emäntä oli ihan kyyryssä ja sen näköinen että kuolisi väsymykseen jos ehtisi. Oli perheen toinen vaimo. Edellinen kuoli 31-vuotiaana saatuaan 4 lasta. Uusi vaimo peri nämä lapset ja lisäksi sai 7 omaa. 

Isoäidin äidistä muistan tarinan että synnytti isoäitini ja kahden tunnin päästä lähti lypsämään lehmän. Oli yksinhuoltaja eikä ollut vaihtoehtoja, koska lehmällä tulehtuu utareet jos ei lypsä ja voi kuolla. Lehmät olivat siihen aikaan todella tärkeitä jos halusi voita, maitoa tai kermaa, koska muutoin ne oli vain rikkaiden ruokia. 

Uskon myös että joku vaikutus on nykymaailman melulla ja kännyköillä. Ei olla enää läsnä missään ja se väsyttää meidän aivoja. Ennen oltiin fyysisesti puhki, nykyään pää ei kestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä niiden oli vain pakko jaksaa. Ei ollut vaihtoehtoja eikä valittaminen auttanut mitään. Mitä muutakaan he olisivat voineet tehdä kun hoitaa kotia parhaansa mukaan? Eivät he olisi mitenkään päässeet siitä tilanteessa pois vaikka olisivat halunneet. Minne he olisivat voineet mennä? Elämä oli silloin vaikeaa mutta silloin oli varmasti kaikilla samat rutiinit. 

Rankat elämänkohtalot aiheuttivat silloinkin masennusta. Alkoholia juotiin rankasti helpottaakseen omaa oloa. Naisia meni myös jokiin ja järviin. Imatran koski oli tästä kuuluisa.

No heh heh. Todella harvalla oli aikaa tai varaa olla masentunut, ahdistunut tai edes millään autismin kirjolla. Duunia kyllä löytyi niin ojankaivajalle kuin Sven Tuuvallekin. 

Höps pöps. 

Joka kylässähän oli alkoholisoituneita jotka ei saaneet hommia tehtyä leivän eteen. Lapsia jätettiin heitteille. Hulttiomiehet ei tuoneet palkkaa kotiin vaan joivat ne. 
Perheenäitejä jotka tulivat hulluiksi tai alkoholisoituivat. Lapsia syntyi paljon avioliiton ulkopuolella ja näitä  ns katosi. Lapsia otettiin huostaan ja sijoitettiin muualle. Väkivalta oli perheissä erittäin suuri ongelma. Sotakokemukset ja muut elämänkohtalot traumatisoivat ja tätä traumaa siirrettiin sitten urakalla seuraavaan sukupolveen. 
Mitään turvaverkkoja ei ollut paitsi parhaassa tapauksessa kirkko ja ehkä naapurit/ kyläyhteisö.

Ihmiset ovat aina olleet ihmisiä. Ei se menneisyyden kaunisteleminen sitä muuta.

Miten tuo nyt muka poikkeaa nykymenosta? Et vain muistanut mainita että vastapainoksi oli/on myös ihan säällistä (entisaikaan "Jumalaa pelkäävää") siivoa ja ahkeraa väkeä joka pyrki hoitamaan asiansa niin hyvin kuin kykeni. 

No tottakai oli. Molempia oli. 

Eipä olisi ihmissuku tänne asti selvinnyt jollei osalla äitejä olisi ollut ylimaallinen kesto vääntää ruokaa pöytään lapsille joka päivä, pestä peppuja ja pyykätä avannossa talvipakkasilla jne.

Mutta aika moni siinä taistelussa hajosi. Ei ollut terapiaa, sosiaalihuoltoa, kunnon kouluja, terveydenhoitoa, kunnon lääkäreitä ja lääkkeitä.

Katsot nyt kuitenkin asiaa nykyajsn vinkkelistä. Ilman terapiaa ja sosiaalihuoltoa kyllä.pärjäisi. ilmen kouluja ja terveydenhuoltoa ei. 

Joo. On se jännä miten ahdistukset, masennukset ja muu yleinen pahoinvointi tuntuu koko ajan vain lisääntyvän huolimatta kaikista nykyisistä tukipalveluista. 

Miten niin? Ehkä tieto niistä lisääntyy. Mistä sinä tiedät kuinka ahdistuneita ja masentuneita ihmiset olivat tuolloin? Osa joutui hullujenhuoneelle mutta se oli vain pintaraapaisu. Kukaan ei tiedä miten syrjäkylillä ihmiset henkisesti pärjäsivät. Jostain vanhoista kirjeistä saa kuvan ettei se mitään onnen ylintä aariaa ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

 

Ennen riitti vähempi. Lapsia jätettiin yksin tupaan navettatöiden ajaksi ja lyötiin jos eivät totelleet, ihmiset oli usein sairaita ja väsyneitä ja tekivät sitten vaan aivan pakolliset kuten jonkinlaisen ruuan laiton, eläinten ruokinnan, lypsämisen ja sen sellaiset mitä ei voinut jättää tekemättä. 80- vuotias äitini on kertonut että heillä oli aina kotona aivan tajuttoman sotkuista ja likaista kun mummoni ei jaksanut siivota. Ei kannata romantisoida

Ennen vanhaan lapset oli vapaasti ei keritty valvoa tai kytätä niitä. Kävi niinkin että susi tai lauma vei pienen lapsen ihan pihasta päästä puremall ja raahaamalla. Tätä tapahtui.

Se elämä oli ennen niin erilaista. Muistan yhden vanhuksen muisteluita, ettei ennen niitä lapsia huudettu syömään, koska sitä ruokaa ei ollut.

Juu juu, nyt ryntää sata trollia, ettei ole nytkään kun orpopurra leikkasi tuet. Varmaan niinkin, mutta silloin ei ollut oikeasti mitään, ei ruokajakelua, ei sosiaaliturvaa.

Ja sitten taas nykyaikaan. Arvostan ja hämmennyn yhä uudestaan nykyäideistä, jotka saa sovitettua työ- ja lapsiperhearjen. Jotain samaa nokkeluutta ja sitkeyttä heissä on, mitä suomalaisessa naisessa on aina ollut. 

Vaippoja ei tosiaan ollut. Monet kuoli ulosteiden keskelle. Vielä pitkälle 1900-luvun puolella.  Ilman nykyaikaisia kipulääkkeitä.

Tätä vasten tuon aikaiset kuolinilmoitukset avautuu uudella tavalla: '...päättyi tuskien taival... kauan kärsittyään .... pääsi toivomaansa lepoon...'

Vierailija kirjoitti:

Se elämä oli ennen niin erilaista. Muistan yhden vanhuksen muisteluita, ettei ennen niitä lapsia huudettu syömään, koska sitä ruokaa ei ollut.

Juu juu, nyt ryntää sata trollia, ettei ole nytkään kun orpopurra leikkasi tuet. Varmaan niinkin, mutta silloin ei ollut oikeasti mitään, ei ruokajakelua, ei sosiaaliturvaa.

Ja sitten taas nykyaikaan. Arvostan ja hämmennyn yhä uudestaan nykyäideistä, jotka saa sovitettua työ- ja lapsiperhearjen. Jotain samaa nokkeluutta ja sitkeyttä heissä on, mitä suomalaisessa naisessa on aina ollut. 

Mutta eivät nokkeluus ja sitkeys ole vain suomalaisten ominaisuuksia. Monissa muissakin maissa on ollut ja on yhä kurjuutta, jossa selviytyminen edellyttää niitä ominaisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Niin miksiköhän ihmiset saivat noita tulehduksia ja kuolivat nuorempina?

Saavat ihmiset niitä nykyäänkin, mutta tulehduksia osataan hoitaa. Ennen ei ollut keinoja hoitaa tulehduksia.

Vierailija kirjoitti:

Vaippoja ei tosiaan ollut. Monet kuoli ulosteiden keskelle. Vielä pitkälle 1900-luvun puolella.  Ilman nykyaikaisia kipulääkkeitä.

Tätä vasten tuon aikaiset kuolinilmoitukset avautuu uudella tavalla: '...päättyi tuskien taival... kauan kärsittyään .... pääsi toivomaansa lepoon...'

Toisaalta nykyäänkin kuulee vanhuksilta kuolintoiveita ja valituksia jatkuvista mystisistä kivuista, joita on vaikea poistaa. Tai sitten niistä kipulääkkeistä menee pää sekaisin. Voi vain kuvitella, millaista ennen on ollut.

Lapset vahtivat myös toisiaan. Lasten tapaturmakuolleisuus oli valtava.

Lapsen hukkuminen tms. tapaturmakuolema ei ollut valtakunnallinen uutisaihe vielä 80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän pitkä ja raskas se työpäivä naisillakaan oli jos neljältä viideltä nousi ylös ehkä yön imetettyään kitisevää vauvaa, meni navetalle, ruokki sen kymmenpäisen porukan tehden kaiken kankaista vaatteisiin.

Kyllä siinä virkarouva,  vaikka työ kuinka vastuullista ja kolme lasta ja Vilmakin,  pääsee silti helpolla. Missään kohtaa ei edes kroppa rasitu kuin kuntosalilla 

Lapsetkin johtuivat maaseudulla töihin heti kun pystyivät. Isäni syntyi 1930-luvulla ja muisteli, että isosiskot joutuivat tekemään kotona paljon töitä heti kun vaan pystyivät.

16-vuotiaina kaikki lapset sitten "ajettiin" maailmalle.