Tekoäly ahdistaa minua todella paljon
En pidä siitä.
Oma esikoiseni on lukiossa ja hän jäi kiinni siitä, että oli tehnyt äidinkielen aineen tekoälyllä ja saanut siitä kympin. Sanoin että anna olla viiminen kerta. Mutta hän sanoi, että kaikki kaveritkin tekee? Siis mitäh? Millaisia nuoria meille tulee työelämään, jos ajattelu on ulkoistettu ChatGPT:lle jo lapsena?
Spotifyssa on alkanut tulla vastaan AI-musiikkia. En todellakaan halua kuunnella. Taidan irtisanoa Spotifyn.
Somessa on ärsyttäviä AI-videoita, olen pari kertaa menny halpaan ja luullut oikeaksi. Enää en luota mihinkään.
Botit myös kirjoittelevat somessa kommenttejaan, ja yrittävät tekeytyä ihmiseksi. On raskasta selata fiidiä ja yrittää päätellä kuka olisi oikea ihminen.
Jos joku kirjoittaa esim. työpaikan ryhmäkeskustelussa liian hyvää suomen kieltä, häntä aletaan heti piikitellä ChatGPT:n käyttämisestä. Moni käytääkin varmasti sitä viestien kirjoittamiseen.
Tekoälytaide on saastuttanut netin, ja sitä näkee valitettavasti myös kaduilla. Esim. täällä Turussa joidenkin (yleensä pienten ja uusien) liikkeiden mainoksissa ja kylteissä. Netissä sen määrä kasvaa.
Tunnen yhden nuoren abiturientin joka on lahjakas piirtäjä ja hän on luopunut haavestaan lähteä opiskelemaan 3D-mallinusta, koska hän sanoi että vaikuttaa siltä että AI tulee tekemään 95% 3d-mallinnuksista 5 vuoden kuluessa. Hän halusi töihin pelialalle, mutta nyt hän on masentunut ja miettii mitä voisi opiskella, mitä AI ei tule korvaaamaan.
Tekoälytaide on myös tehnyt sen, että jos näen jossakin netissä (esim. Instagram) hienon taideteoksen, alan epäillä heti miten se on tehty. En luota mihinkään enää.
Myöskin firmani pomo on hurahtanut tekoälyyn ja kirjoittelee meille maileja, jotka on kaikki ChatGPT:llä tehty. En halua lukea niitä mutta on pakko. Hän myös sanoo että meidän pitäisi käyttää tekoälyä kaikkeen.
Tekoäly myös kuluttaa vettä ja sähköä, ja pilaa ympäristön. Se on myös koulutettu epäeettisesti, varastamalla tekijänoikeussuojattuja materiaaleja.
Ukrainassa tekoälyä käytetään tappajadroonien ohjaamisen jo. Mitä kauheaa noilla vielä tullaan tekemään? Kun ei tarvitse lähettää sotilaita sotaan, vaan voi lähettää droneparven.. mikä estää terroristeja käyttämästä tätä myös
Kaverini kertoi että hän jutteli erään Tinderissä tapaamansa miehen kanssa. Osoittautui että mies käytti tekoälyä luodakseen viestit jotka lähetti. Kun he tapasivat, mies olikin tosielämässä ujo tuppisuu, eikä kovinkaan sanavalmis.
LinkedInissä on valtavasti tekoälysooppaa myöskin... Linkkari on aina ollut perseestä, mutta nyt siellä on botteja jotka pöhisevät keskenään... myös oikeat ihmiset laittavat ChatGPT:llä generoituja tekstejä sinne.
Lopettakaa hemmetti. Miten tämän saisi loppumaan.
Kommentit (291)
Tietojen kopiointi- ja ohjelmointipalveluja ei kannata pelätä. Eihän tuossa hirveästi muuta ole.
AI saattaisi ehkä huom. EHKÄ olla hyvä renki, huono isäntä.
Mutta nuoret koululaiset eivät tajua että mihin sitä kannattaisi käyttää ja mihin ei. Jos sillä voi huijata kympin aineesta kuten APn lapsi, kiusaus on liian suuri. (Jos vielä kaverit tekee samaa) Tällä he tuhoavat kognitiiviset kykynsä.
Omasta mielestä tekoäly ja some pitäisi kieltää kokonaan alle 16-vuotiailta. Tai alle 18.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mainio aloitus on kaiken lisäksi vain lyhyen aikavälin harmi. Muutaman vuoden päästä ongelmaksi alkaa muodostua massatyöttömyys, kun tekoäly tekee 50-95% paremmin kuin ihminen. Siitä pari vuotta eteenpäin ja ongelmaksi tulee supertekoäly, jota ihminen ei kykene kahlitsemaan. Huippututkijat arvioivat tekoälyn tehoavan ihmiskunnan noin 20% todennäköisyydellä.
Tuo työttömyys tai pikemminkin tekemisen puute onkin varsinainen ongelma. Ihmiskunta on aina pyrkinyt tekemään tehtäviä helpommin ja mieluiten teettämään ne muilla, ja nyt tuo alkaa olla saavutettavissa.
Millainen on yhteiskunta, jossa kenenkään ei tarvitse tehdä mitään, jollei halua? Tavoitteena on tietysti kivat asunnot, hyvä ruoka, ja riittävästi viihdettä kaikille, mutta toisaalta jonkun on oltava vallankahvassa päättämässä suunnasta. Onko v
Millä rahalla yhteiskuntaa pyöritetään, jos ihmisten palkkatyö loppuu ja kone hoitaa kaiken. Tämä todella kiinnostaisi tietää.
Jotenkin elämä jossain Amish-yhteisössä ei enää tuntuisikaan kovin hassulta. Allekirjoitan täysin mitä ap kirjoittaa enkä pidä siitä mihin suuntaan yhteiskuntamme on menossa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekoälyä ei enää pääse pakoon. Niinpä olisi tärkeää alkaa pärjätä sen kanssa. Fiksummat osaavat tehdä sillä vaikka mitä - ja tekevätkin. Heikoimmat itkevät tekoälyvihaansa ja erityisesti pelkoaan. Hyvä, jos pojat koulussa osaavat käyttää tekoälyä huijaamiseen - katsos, poikien on kuitenkin luettava läpi ne tekoälytekstit, elleivät halua jäädä kiinni. Ja näin on poika - vaikkei ehkä ihan "kirjoittanut", mutta kuitenkin sisäistänyt esseensä sisällön. Tästä samasta syystä me saimme lukiossa kirjoittaa käsivarret täyteen lunttilappuja - samalla opimme.
Pikemminkin laiskat ja lahjattomat hurraavat tekoälyn tuloa eniten. Oman kokemukseni mukaan. Vihdoinkin hekin voivat tuottaa jotakin, mikä näyttää erehdyttävästi jonkin älykkään, sinnikkään ja l
"Tuo on aika yksilöllistä - tietääkseni jotkut ihmiset ihan oikeasti oppivat paremmin kuuntelemalla.
Itse en. En muista kuunnellusta tekstistä juuri mitään, joten en käytä äänikirjoja. Ajattelen aika visuaalisesti ja muistan, miltä lukemani teksti näyttää."
Tämän palstan lainaustoiminnon parantamiseen tarvittaisiin tekoälyä. Tai ainakin parempaa firmaa kuin se, jota Sanoma Media Oy tähän palstauudistukseen käytti.
Jotkut tosiaan oppivat paremmin kuuntelemalla kuin lukemalla. Olen kouluttanut aikuisia melkein kolmekymmentä vuotta ja tavannut tasan yhden tuollaisen (luku- ja kirjoitustaitoisen) oppijan. Hän kuitenkin oppi vain hyvin rajallisesti, koska oppiminen oli lähinnä toimintaperiaatteiden pintapuolista hoksaamista, eikä nippelitieto jäänyt mieleen. Kuunteleminen auttaa monia paljon, mutta harvapa omaksuu esimerkiksi käyttöopasta pelkkien korviensa varassa.
Vierailija kirjoitti:
Maailman eliitti antaa omille lapsilleen kunnollisen vanhanaikaisen koulutuksen. Muiden ihmisten lapsilla ei ole niin väliä, heistä suurin osahan on tulevaisuudessa turhaa ihmismassaa.
Ehkä pari sukupolvea eliittiä menestyy noin, mutta lopulta eivät hekään. Kenenkään yritys ei kannata, koska muilla ihmisillä ei ole varaa ostaa tuotteita ilman työtä ja rahaa.
Kuka niitä tuotteita tosiaan ostaa, jos kaikki menettää työnsä. Miettikös ne AI-miehet sitä.
Biologisten, kemiallisten ja ydinaseiden käyttö sodassa on suurelta osin kielletty. En nyt äkkiseltään keksi, miksi ei droonejakin lisättäisi listalle, jos ne osoittautuvat yhtä karmeiksi siviilien kannalta.
Jos osoittautuvat? Vieläkö ei ole tarpeeksi näyttöä droonien karmeudesta?
Siinä vaiheessa kun niitä aletaan kieltämään, on jo myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman eliitti antaa omille lapsilleen kunnollisen vanhanaikaisen koulutuksen. Muiden ihmisten lapsilla ei ole niin väliä, heistä suurin osahan on tulevaisuudessa turhaa ihmismassaa.
Ehkä pari sukupolvea eliittiä menestyy noin, mutta lopulta eivät hekään. Kenenkään yritys ei kannata, koska muilla ihmisillä ei ole varaa ostaa tuotteita ilman työtä ja rahaa.
Eliitti rupeaa maksamaan roboteille pientä rahaa tai muuta valuuttaa/tokeneita ja nämä robotit sitten ostelevat mitä ne ohjelmoidaan ostamaan. Eipä siinä sitten ihmistä enää tarvitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuka niitä tuotteita tosiaan ostaa, jos kaikki menettää työnsä. Miettikös ne AI-miehet sitä.
Ei ne mieti niin pitkälle. Tärkeintä on tässä vaiheessa juosta nopeammin kuin kilpailijat. Ei tulla ajatelleeksi, että juostaan suoraan rotkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman eliitti antaa omille lapsilleen kunnollisen vanhanaikaisen koulutuksen. Muiden ihmisten lapsilla ei ole niin väliä, heistä suurin osahan on tulevaisuudessa turhaa ihmismassaa.
Ehkä pari sukupolvea eliittiä menestyy noin, mutta lopulta eivät hekään. Kenenkään yritys ei kannata, koska muilla ihmisillä ei ole varaa ostaa tuotteita ilman työtä ja rahaa.
Eliitti rupeaa maksamaan roboteille pientä rahaa tai muuta valuuttaa/tokeneita ja nämä robotit sitten ostelevat mitä ne ohjelmoidaan ostamaan. Eipä siinä sitten ihmistä enää tarvitakaan.
Ja sitten supertekoäly tuhoaa ihmiset tarpeettomina. Hello Skynet!
2026 rysäyttää AI ja AR hommat vauhdilla päälle. Passit, matkustaminen ym. ym.
Muutoksia Muutoksia Muutoksia. Vvvvauhti vain kiihtyy.
Pidä kii huivistasi mummo. Pappa jäi jo kinokseen.
"Millä rahalla yhteiskuntaa pyöritetään, jos ihmisten palkkatyö loppuu ja kone hoitaa kaiken. Tämä todella kiinnostaisi tietää."
Ja millainen olisi se yhteiskunta, jossa kaikki saisivat haluamansa tekoälyn avulla. Helsingissäkin syntyisi säpinää, kun kukaan ei haluaisi asua rupulähiössä tai ahtaalla omakotialueella, mutta kaikki haluaisivat hyvää ruokaa riittävästi ja oman lihaisan tai kasviksekkaan makunsa mukaan.
On myös olemassa palveluja, joita tuottamaan kaivataan ihan oikeaa ihmistä. Paljonko pitäisi maksaa esimerkiksi hierojalle siitä, että hän ei ole kone? Miksi kukaan ryhtyisi hierojaksi, kun raha ei enää merkitse mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa nykyaikaan.
Get over it!
Tekoäly tulee mullistamaan elämämme. Sopeudu tai jää kehityksestä jälkeenjääneeksi.
Jos kouluaiset huijaavat ChatGPT:llä kaikki kurssit läpi, koko yhteiskuntamme tulee olemaan jälkeenjäänyt. Ja joo tulee mullistamaan elämämme, mutta ei millään hyvällä tavalla. Lähinnä samalla tavalla kuin toinen maailmansota tai Musta Surma 1300-luvulla.
Olen hokenut tätä palstalla varmaan sata kertaa, mutta lähitulevaisuudessa ei taida uskaltaa paljon ihmisten ilmoilla liikkua. Liikenne on täynnä ihan nuoriakin tolloja joiden aivot ja huomiokyky ovat dementikon tasolla. Tietöitä ja rakennuksia tekemässä on ihan samanlaisia tolloja. Lennonjohto, lääkärit ja arkkitehdit ovat huijanneet itsensä koulutuksen läpi. Ammattitaito kateissa joka
Arkkitehtikoulussa väännettiin pienoismalleja, tehtiin julisteita ja 3D-mallinnettiin. Noista mitään ei voi ulkoistaa tekoälylle.
Nyt edes arkkitehdin töissä en voi sluibailla kun tekoäly ei osaa tehdä piirustuksia, valita materiaaleja, tehdä tarvitsemiani dokumentteja, tapella asiakkaiden kanssa, istua kokouksissa, laskea budjettia, ymmärtää asiakkaiden huonosti kuvailemia toiveita ja kääntää niitä toimiviksi ratkaisuiksi, etsiä ratkaisuja kun pitää leikata 30% kuluista jne jne jne.
Tekoälyllä lähinnä käännän dokumentteja, muotoilutan tekstejä tai sähköposteja jos en itse jaksa kirjoittaa siististi tai on kasvanut metrinen otsaan, ja ööh....siihen se loppuikin. Parannan rendereitä tai teetän kollaaseja. 95% arkkitehdin työstä ei onnistu tekoälyllä. Ja se 5% joka onnistuu on juuri se työn kivoin ja antoisin osa jota ihmiset ajattelee meidän tekevän pitkät päivät. Mutta tuo on ehkä pari tuntia kuussa ja loppuaika kuunnellaan ja reagoidaan asiakkaiden tuubaan ja etsitään sanakäänteitä outlookissa ettei ihan suoraan tule ttuiltua.
Keksikää tekoäly joka jututtaa asiakkaat puolestamme sitten puhutaan asiaa meidän arkkitehtien näkökulmasta.
2030 emme omista enää mitään. Työtä ei ole palkkoja ei makseta. Jokin yhteiskunta raha? Vapaaehtoistyö eli pakkotyö niille jotka vielä kykenee toimimaan. Luulemme myös, että jokin uusi virus tekee selvää ikääntyvistä, liikakansoittuneissa maissa myös kaikista niistä joista ei mitään hyötyä.
MadMaxMatrixETjne.
Vierailija kirjoitti:
Biologisten, kemiallisten ja ydinaseiden käyttö sodassa on suurelta osin kielletty. En nyt äkkiseltään keksi, miksi ei droonejakin lisättäisi listalle, jos ne osoittautuvat yhtä karmeiksi siviilien kannalta.
Jos osoittautuvat? Vieläkö ei ole tarpeeksi näyttöä droonien karmeudesta?
Siinä vaiheessa kun niitä aletaan kieltämään, on jo myöhäistä.
Nuo kiellot ovat kyllä hauskoja: saa tappaa sydämensä kyllyydestä, kunhan ei tällä ja tuolla tavalla tapa. Biologisten, kemiallisten ja ydinaseiden käyttäminen on pysynyt kurissa lähinnä vain sen vuoksi, että niillä saattaa osua omaankin porukkaan.
Gen Z ja Gen A ovat ikävä kyllä tulevaisuutta. Suuri muutos koko maailmaan tulee vauhdilla. Suomessa näistä ei edes vielä puhuta. Tai olet foliohattu.
Suomi on Gen no ÄÖ vauhdissa, kohta täälläkään ei lueta, ei kirjoiteta. Tiktik on mädättänyt aivot. Näille tulee siru päähän.
Maaaamut menee ohi, ne jotka viitsii opiskella.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin elämä jossain Amish-yhteisössä ei enää tuntuisikaan kovin hassulta. Allekirjoitan täysin mitä ap kirjoittaa enkä pidä siitä mihin suuntaan yhteiskuntamme on menossa..
Mutta säilyisivätkö Amish- yhteisöt yhteiskunnassa, jossa ei enää tarvitsisi tehdä työtä ja oltaisiin vapaita etsimään kivaa ja rauhallista elintilaa maaseudulta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa nykyaikaan.
Get over it!
Tekoäly tulee mullistamaan elämämme. Sopeudu tai jää kehityksestä jälkeenjääneeksi.
Jos kouluaiset huijaavat ChatGPT:llä kaikki kurssit läpi, koko yhteiskuntamme tulee olemaan jälkeenjäänyt. Ja joo tulee mullistamaan elämämme, mutta ei millään hyvällä tavalla. Lähinnä samalla tavalla kuin toinen maailmansota tai Musta Surma 1300-luvulla.
Kohta ei ole koulujakaan. On sirupäisiä avohoitopotilaita laitoksissa. Lue Stephen King: Laitos.
King on opastettu kirjoittamaan "kauhua" tulevasta.