Onko muita, jolla ei ole elämässä enää mitään odotettavaa?

Minulla lähestyy 80 v. On paljon kivaa tiedossa, pikkujoulut, Tuomaan markkinat, treffit ja konsertti, ystävien tapaamisia, näyttelyitä jne. jne. Enemmän olisi tarjontaa kuin jaksaisi. Ensi kesälle olen jo ostanut muutaman konserttilipun. 

Itse nautin omissa oloissa elämisestä. Työhön menoa en kaipaa pätkääkään. Ainahan tuo työ on ollut epämiellyttävää. Nykyään työttömänä elämä tuntuu sellaiselta kuin sen olisi pitänyt aina tuntua.

Vierailija kirjoitti:

Heh. Ootas ku oot 50...... ittu

Kun oot 60+, etkä oo saanut mitään aikaseks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö odota joulukuusen valoja, täysikuuta talvitaivaalla, torstain hernekeittoa, seuraavaa saunakertaa, kevään ensimmäisiä lehtiä, kesän yöttömiä öitä? Mikä on muuttunut epäkäytännölliseksi?

No en tosiaankaan. Ei nuo ole minulle mitään sen kummempia nautintoja. Koko tunne-elämäni on latistunut. Matkustella ei viitsi, koska se on vaikeaa ja kallista, eläimiä ei viitsi pitää kun on kalliita ja sitovia, mitään ei viitsi tehdä kun se vaatii kaikennäköisiä järjestelyjä. 

Joo ihan selvä masennus. Nimenomaan se ponnistelu ja asioiden saavuttaminen saa elämän tuntumaan elämältä. Masentunut jättää pikkuhiljaa elämästään pois kaiken nautintoa tuottavan, kun ajattelee että on parempi olla ilman. 

No näin minä olen tosiaan tehnyt. Osittain kyllä taloudellisistakin syistä, ei olisi varaa vaikka lemmikin satojen tai tuhansien eurojen eläinlääkärilaskuun, niin en pidä eläimiä. Pikkuhiljaa olen karsinut kaiken ylimääräisen kalenterista. En tapaa ketään, en harrasta mitään. Hyvä suoritus on, että saan ruokaa laitettua, pyykit pestyä ja siivottua, sekä hoidettua muut pakolliset velvollisuudet. Muuten vain tapan aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lueskella filosofiaa tai psykologiaa. Sieltä löytyy paljon harjoituksia joiden avulla arvostus arkea kohtaan löytyy. Itsellä toimii esim sellainen, että mietin mikä olisi fiilis jos saisin fataali diagnoosin, että eikö nykyhetki olisi siihen verrattuna aivan luksusta. Tai jos mies alkaa tympiä, niin mietin että jos se kuolisi huomenna, ja heti alkaa löytyä asioita mitä tulisi ikävä. Voi tavallaan tehdä itsensä kateelliseksi nykyhetkestä, kaikessa tavallisuudessaan, ilman että kenenkään pitää oikeasti kuolla tai sairastua. Koska joskushan se on edessä, niin ei ole edes niin kaukaa haettua.

Eli kiitollisuus. Pitää muistuttaa itseään asioista, joista on syytä olla kiitollinen.

Juuri näin. Se sana vaan on kirosana monelle niin siksi kirjoitin sen auki noin plus että jos sanoo vain että ole kiitollinen, niin ainakaan itse en tajuaisi että miten se tehdään, ellen olisi lukenut noista harjoituksista. Ärsyttäisi vain, että vieläkö pitäisi tästä pskasta olla kiitollinen :D

Mun kaverit teki tossa vaiheessa lapset. Puhuivat just noin, että ei enää jaksa matkustaa tai käydä ulkona, kaikki on nähty. Nyt sitten lapsiarki täynnä sisältöä haha. Ei vaan, kukaan heistä ei tietääkseni kadu lapsiaan. Ties vaikka alkaisi taas treffi-illatkin maistua, tai tavalliset aamut kun saa nukkua pitkään.

Mene pattayalle, ekan kerran jälkeen on aina odotettavaa että pääsis äkkiä uudestaan.

Mitä odotettavaa elämässä on? Kunhan elää niin kuin elää eikä mene muiden pillien mukana.

Odotan että saan maalauksistani rahaa, odotan että saan kirjani valmiiksi. odotan että viikonloppuna porukka kokoontuuu vaikken viitsisi täältä niin kauas liikkua.

odotan myös ensi kevättä jolloin vihdoin tekisin parin yön patikka retken. odotan myös mahdollista pientä summaa jos asunto myydään.

odotan että kohtaan vielä sen oikean..että kyllä tässä on odottamista mutta todennäköisesti toteutuvat paitsi tuon oikean löytäminen enää on vähän epävarmaa..

Olen 50. Odotan, että tulisi odotettavaa ja unelmia. Odottaessa teen jotain muuta. Käyn esim. kalassa, lenkillä ja treenaamassa.

Olet nuori ihminen,kaikki on vielä mahdollista,Paxi huuleen ja baanalle.

Minä. N43

Suomessa ei ainakaan yksinasuvana työnteolla rikasta tai edes vaurastu. Näköalaton maa. 

Sama homma. 13v meni autopilotti päälle.

M34

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Oot kuin mä, iänkin osalta!

Ihan kuin minäkin! 32v ja kyllä tuntuu ankealta elämä, mikään ei oikein tuo iloa ja kaikki tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. 

Täällä samat aatokset,ikää kuitenkin jo 55v. Ainoa mikä masentaa, on työssäkäynti ja muut ihmiset. Ihanan kevyt olo,kun ei tarvitse enää kokea mitään muuta kuin kuoleman. 

Miksi pitää odottaa jotain? Miksi et tee elämääsi sisältöä ihan tähän hetkeen? Arkeen? 

Minulla on kokoajan, joka päivä jotain kivaa, josta nautin. Jos en ehdi tehdä, voin suunnitella, mitä teen sitten, kun ehdin. 

Esimerkkejä omasta elämästä: 

Käsityöt. Kudon juuri villapaitaa. Äidille teen joululahjaksi huivin ja villapaidan. Jos en jaksa kutoa, voin katsella erilaisia malleja ja suunnitella, mitä kaikkea haluaisin tehdä -siihen ei yksi elämä riitä-

Ompelu. Ihan sama juttu, kuin kutomisessa. Lisäksi rakastan kukkia, nyt joulun lähestyessä hankin jo amarylliksia ja hyasintteja. Joskus olen ne kasvattanut sipulista itse, tänä vuonna en ehtinyt ajoissa ostaa sipuleita. Joulua on muutenkin mukava laittaa. Pikkuhiljaa valoja, lämpimämmän sävyisiä verhoja, katsella reseptejä esim. Kuivakakkuun, jonain päivänä leipoa pipareita ja torttuja. Askarrella voi kuka siitä innostuu jne 

Kevään tullen koittavat pihajutut; on istuttamista, jotain kukkia nyt ainakin, ja kaikenlaisen kasvun odottelua ja seuraamista. Ihan parvekkeellakin voi laittaa kukkia, kurkkua, tomaattia, jos ei pihaa ole

Minulla on koira, joka ei tule toimeen kissojen kanssa, joten kun koirasta aika jättää hankin uuden, tai kissan, tai molemmat. 

Nyt kuuntelen äänikirjaa, mutta lukeminen on myös kivaa, kun ehtisi. Tai ristikot! Nuorena piirsin taitavasti, sitä taitoa pitäisi muistutella mieleen. Syksyllä facebookissa näkyi paljon maalattuja kiviä, joita piilotetaan, ja innostuin niistä, kun lumi sulaa, taidan itsekin maalata parit kivet. (Täällä on siis lunta, mikä on tietysti ihanaa) 

Älyttömintä on vain olla ja tylsistyä, ja antaa elämän lipua ohitse. Se on masennusta  

Etenkin nyt joulun alla on kaikenlaisia markkinoita ja muita tapahtumia. Ilmaisiakin, ja aina ei tarvitse ostaa jotain, voi vain kierrellä ja katsella. 

Puhelin passivoi, siis netissä olo. Se tekee myös huonon olon ja masentuneen fiiliksen. Netti pois,ja haet vaikka kirjastosta lukemista itsellesi! 

Minä olen noin samanikäinen kuin sinä. Silti minä tässä koko ajan vaan mietin, toivon ja odotan, että koska se elämäni oikein kunnolla alkaisi. Minulla on ollut ikävä ja yksinäinen nuoruus. Ikäviä kokemuksia ihmiset  paljon.

Ne vuodet ovat jättäneet sellaisen kiitollisuuden elämään, että osaan arvostaa tavallisia hetkiä. Silti ne ovat jättäneet myös jälkensä siihen, että elämäni on ollut välillä kuin tauolla ja en ole ehkä jaksanut, uskaltanut tai muutenkin pärjännyt niin kuin joku muu. Näin olen vasta nyt, kun on voimia enemmän alkanut miettiä sitä, että koskahan se elämäni alkaisi ja koska saisin elämästäni sellaista mitä toivoisin tai jotain itselleni tärkeää saavutettua. Näin jos itseäni katsotaan niin minä olen vasta alussa elämäni kanssa.

Oikeastaan jos kuolisin nyt niin loppupäätelmä olisi, että en ehtinyt elää juurikaan sellaista elämää mitä toivoisin. Näin elän toivossa, että joskus minulla olisi esim ystäviä, kunnollinen koulutus, työpaikka, vähän varallisuutta, voisin hieman matkustaa, ostaa tärkeitä juttuja katsomatta hintaa, joskus panostaa esim kampaajalla käymiseen yms, ostaa haluamiani uusia vaatteita (kun kirppiksellä ei ole aina niin mieluista) tai vaikka syödä parempaa ruokaa.

Näin minä itse yritän elää toivossa, että joskus pääsisin eteenpäin elämäni kanssa kaiken suhteen. Toki se asian edistäjä istuu tässä ja monet jutut on omissa käsissä, vaikka sinne opiskelemaan ei vaan kävellä sisään tai työhinkään, enkä voi tietää miten selviän kaikesta muutenkaan.

Onneksi yritän pitää kiinni toivosta, vaikka moni päivä mietin kuinka kaikki voi olla turhaa.  Välillä toivotonta kaikki. Joskus mietin itseäni, että olen sen 10 vuotta jäljessä monessa asiassa ja näin määrittääkö se koko elämääni esim työllistymisen suhteen. Olen sillä tavalla realisti, että tajuan sen, että täällä on monesti vaikeaa pärjätä niin kuin toivoisi. Itse ehkä vaan yritän edes jotenkin saada tilannetta paremmaksi. 

Hei ap. Olet vasta 30. Vielä ehtii tulla toisenlaisia kausia ja näitä samanlaisia taas. Elämä on ylä- ja alamäkeä.

Tulee mieleen se Junnu Vainion sanoitus

"Sinä kulkija kuustoistavuotias (tai kolmekymppinen)

Ketään päästä et lähellesi

Väärin käytetty on sinun rakkauttas

Ja on loukattu ylpeytesi

Mutta paranet pian, minä tiedän sen

Koska toipuu näin myös nelikymppinen (ja viiskymppinen ja vanhemmatkin)

Sillä suoraan sanottuna suurinpiirtein

Sellaista elämä on"

Luovuus on sallittua...