Onko muita, jolla ei ole elämässä enää mitään odotettavaa?

Enpä ole odottanut mitään 15 vuoteen koska en töihinkään ole päässyt. Pelkkää kuoleman oddottamista tää elämä on.

Täällä yksi, suunilleen saman ikäinen kuin ap. Ennen oli elämän iloa eri tavalla ja suunnitelmia. Nykyisin päivät viikot ja kuukaudet tuntuvat samanlaisilta. Asiat mitkä ennen kiinnostivat ja mitä teki, eivät enää kiinnosta samalla tavalla. Kavereita oli, mutta nykyisin meillä ei oikein ole yhteisiä asioita ja heilläkin oma elämä. Välillä tuntuu, että oliko elämä tässä. Tuntuu, ettei pääse enää eteenpäin tai keksi mitään, mikä olisi uutta ja kiinnostavaa. 

Ooksä kolauttanu pääsi. Mikä vaivaa.

N59v

Minä taas nautin ihan kaikesta. Nytkin esim. joulun odotuksesta, odottelen että ensimmäiset amaryllikset puhkeaa. On ihanaa kun ihmiset laittaa jouluvaloja. Jos sataa vähänkin lunta, menen heti ulos vähän kuljeskelemaan. Käyn vaikka ärrällä jos en muuta keksi. Haluaisin jo leipoa piparkakkuja. Välillä kirjoitan runon, laulan laulun, maalaan taulun, virkkaan, tai vaikka kunnostan nukketaloa. On ihanaa lukea, katsoa hyvä elokuva, kuunnella musiikkia, juoda teetä, polttaa kynttilää..

Terveyshuolet kyllä harmittaa ja huolettaa. Ensi kesänä on edessä kystan leikkaus ja se on tosi hankalassa paikassa ja iso. Sitten on aivokasvain, joka on todettu muuten vaarattomaksi, paitsi jos tuo innostuu kasvamaan. Se on kuulemma niin, että ehkä kasvaa, ehkä ei. Mulla on myös krooninen hyvälaatuinen kiertohuimaus ja olen perus nepsy ja vielä pitkäaikaistyötönkin.. Kiertohuimaus tekee sen, että joka hetki olo on vähän sellainen krapulainen ja etova. Välillä, aina muutaman viikon välein tulee niitä huimauskohtauksia, jolloin olen ns. "poissa pelistä" päivän tai pari. Eikä tässä edes ole läheskään kaikki terveysongelmat.

Silti kyllä nautin elämästä ja onneksi myös osasin nauttia jo ennen kaikkia ikäviä vaivoja.

On tämä vähän sellaista lopun odottelua tämä elämä. Vielä alle keski-ikäisenä parisuhdekokemattomana jaksoi toivoa että se suhde toisi jotain sisältöä elämään, mutta ei. Koettua tuli pari kertaa jotain säälittävää räpellystä ja totesin ettei tästäkään touhusta ole mihinkään. Työssäkäyntikin naurettavaa oravanpyörää jolla rahoitan vaan sitä että voin odotella loppuani. Tulevaisuudessa ei niin MITÄÄN positiivista odottamisen arvoista ja tämä olo vain pahenee mitä vanhemmaksi tulee. Ahdistusta lisää vanhempienkin happaneminen ihan silmissä ja heilläkin vaivat on selvästi vain lisääntymässä iän myötä. Mitä hauskaa tässä muka on olevinaan.

Ehkä elämässä ei ole mitään odotettavaa. Elämä on juuri se, mitä elämme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on masentuneen ja rasittuneen puhetta. Jos ei ole masentunut, ei haittaa jos ei olekaan mitään erityistä odotettavaa, kun on kivaa muutenkin.

Elämäntilanne on sellainen, että raskasta on, ja taakka ja huoli kestää eliniän, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa. En juuri itkeskelen, ja nautinkin välillä vaikka hyvästä ruuasta tai leffasta, mutta valoa ei silti ole tunnelin päässä.

"Kun luulet jo menettäneesi kaiken on jäljellä vielä tulevaisuus"

Ite kyllä odotan, että olkapää paranee, että pääsee taas vetään leukoja, ja että löytys muija, joka lähtis yöllä 15 km kaljakävelylle. 

Eli siksi odotankin jo kuolemaa. Mitä se tarjoaa.

Niin no mitä odottaa? Maailman luonne on epäaito ja kaikki perustuu jonkinlaiseen egon pönkittämiseen. "Hyvänkin" asian takana on jonkun itsekäs egoilu, ja heikompia ja hölmömpiä kusetetaan armotta. Maailmassa on totta vain kuolema ja sekin saattaa olla kusetusta.

No muutos on ollut huikea mutta vapaaehtoinen. Päivänkulku on supistunut aika vähiin, aamulla ylös, kahvi ja aamuTv. Puolen päivän aikoihin kahvilaan päiväkahville, kävelemään joksikin aikaa, sitten kauppaan tai halliin ja kotiin. Ihana rauha ja hiljaisuus , voi muistella entisiä aikoja. Pitkää työuraa, matkoja , lomia, mutta ennen kaikkea ihmisiä joita elämän aikana on ollut ja joista 99,9 % on mennyt. Elän suuren kaupungin keskellä yksin, olematta yksinäinen. Kuolemaa mietin joskus.

Ei ole mitään, en kyllä jaksaisikaan. Ainoa toive enää on, ettei tarvitsisi kitua ja kärsiä ennen kuolemaa. 

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole odottanut mitään 15 vuoteen koska en töihinkään ole päässyt. Pelkkää kuoleman oddottamista tää elämä on.

Sitähän elämä on, kuolemista. Kuolet vain kerran joten valmistaudu siihen, kun kuolet, kuole hyvin. 

Minä olen aina odottanut päivän kohokohtaa eli sitä, että pääsen syömään jäätelöä ja suklaata.

Jos kokoajan odotat jotain parempaa miten voit koskaan olla tyytyväinen elämääsi? Miten voit nähdä mitään kaunista ympärilläsi? Elä hetkessä, älä mennessä tai tulevassa.

Aina on odotettavissa kaunis päivä, jolloin voi ulkoilla tai autoilla vähän pidemmän lenkin ja samalla nauttia musiikista tai vaan kauniista luonnosta raikkaassa ilmassa.

Yritättekö te tosissaan tsempata jotain, öö saan 1500 palkkaa työstä mistä en tykkää, mut eipä kuole nälkään, oi kun ihanaa! -mantralla?

Ihan oikeasti odotan kuolemaa, mutta mitään vakava ei ole. Olen niin kyllästynyt elämään, ihan jaka ainoa päivä on samanlainen. Elin puolison kanssa vuosikymment, onneksi kuoli, hän oli elämäni suurin virhe. Kaikenlaiset harrastukset on käyty läpi ja aikansa kutakin, kunnes kyllästyin. Odotaina täysikuuta, mutta nykyisin aina on pilvistä, edes siitä ei pääse nauttimaan. Ystävät ovat kuolleet, jäljellä olevat ovat muistisairaita, joiden kanssa ei enää voi jutella. Kirjat ovat ainoa asia, mikä on jäljellä.

Onhan tässä odotettavissa kaikilla ainakin loppu. Suurimmalla osalla monta asiaa sitä ennenkin jotka tapahtuu vaikkei niitä erityisemmin odottaisi.

Jos ja kun ei halua enää asettaa tavoitteita niin parempi vaan nauttia päivästä kerrallaan kunnes se loppuu. 

On mulla haaveita ja odotuksia, mutta pelkään pahoin, että sellaisiksi ne jää... Työ vie kaikki voimat ja suorastaan pilaa elämän. Jos tässä joskus eläkkeelle pääsee (pitkä matka vielä), niin varmaan niin huonossa kunnossa, että mitään ei pysty enää tekemään. :(