Onko muita, jolla ei ole elämässä enää mitään odotettavaa?

Enpä ole odottanut mitään 15 vuoteen koska en töihinkään ole päässyt. Pelkkää kuoleman oddottamista tää elämä on.

Täällä yksi, suunilleen saman ikäinen kuin ap. Ennen oli elämän iloa eri tavalla ja suunnitelmia. Nykyisin päivät viikot ja kuukaudet tuntuvat samanlaisilta. Asiat mitkä ennen kiinnostivat ja mitä teki, eivät enää kiinnosta samalla tavalla. Kavereita oli, mutta nykyisin meillä ei oikein ole yhteisiä asioita ja heilläkin oma elämä. Välillä tuntuu, että oliko elämä tässä. Tuntuu, ettei pääse enää eteenpäin tai keksi mitään, mikä olisi uutta ja kiinnostavaa. 

Ooksä kolauttanu pääsi. Mikä vaivaa.

N59v

Minä taas nautin ihan kaikesta. Nytkin esim. joulun odotuksesta, odottelen että ensimmäiset amaryllikset puhkeaa. On ihanaa kun ihmiset laittaa jouluvaloja. Jos sataa vähänkin lunta, menen heti ulos vähän kuljeskelemaan. Käyn vaikka ärrällä jos en muuta keksi. Haluaisin jo leipoa piparkakkuja. Välillä kirjoitan runon, laulan laulun, maalaan taulun, virkkaan, tai vaikka kunnostan nukketaloa. On ihanaa lukea, katsoa hyvä elokuva, kuunnella musiikkia, juoda teetä, polttaa kynttilää..

Terveyshuolet kyllä harmittaa ja huolettaa. Ensi kesänä on edessä kystan leikkaus ja se on tosi hankalassa paikassa ja iso. Sitten on aivokasvain, joka on todettu muuten vaarattomaksi, paitsi jos tuo innostuu kasvamaan. Se on kuulemma niin, että ehkä kasvaa, ehkä ei. Mulla on myös krooninen hyvälaatuinen kiertohuimaus ja olen perus nepsy ja vielä pitkäaikaistyötönkin.. Kiertohuimaus tekee sen, että joka hetki olo on vähän sellainen krapulainen ja etova. Välillä, aina muutaman viikon välein tulee niitä huimauskohtauksia, jolloin olen ns. "poissa pelistä" päivän tai pari. Eikä tässä edes ole läheskään kaikki terveysongelmat.

Silti kyllä nautin elämästä ja onneksi myös osasin nauttia jo ennen kaikkia ikäviä vaivoja.

On tämä vähän sellaista lopun odottelua tämä elämä. Vielä alle keski-ikäisenä parisuhdekokemattomana jaksoi toivoa että se suhde toisi jotain sisältöä elämään, mutta ei. Koettua tuli pari kertaa jotain säälittävää räpellystä ja totesin ettei tästäkään touhusta ole mihinkään. Työssäkäyntikin naurettavaa oravanpyörää jolla rahoitan vaan sitä että voin odotella loppuani. Tulevaisuudessa ei niin MITÄÄN positiivista odottamisen arvoista ja tämä olo vain pahenee mitä vanhemmaksi tulee. Ahdistusta lisää vanhempienkin happaneminen ihan silmissä ja heilläkin vaivat on selvästi vain lisääntymässä iän myötä. Mitä hauskaa tässä muka on olevinaan.

Ehkä elämässä ei ole mitään odotettavaa. Elämä on juuri se, mitä elämme.