lievästi ylipainoinen joka olet noin 165-170cm pitkä. mitä syöt noin suunnilleen päivän aikana
itse en ymmärrä, syön kevyen aamiasen kaksi leipää, jogrutti plus hedelmä. kahvi.
sitten yksi hieman suurempi ateria ehkä noin 400g mitä sattua ruokaa yleensä kotiruokaa.
sitten iltapala muutama leipä ja välillä pientä herkuttelua pieni karkkipussi mutta ei päivittäin. unohdin myös mainita, että syön iltapäivällä yleensä pullan kahvin kanssa ja se on päivittäistä mut silti ei tästä mitenkään järkyttäviä kalomääriä tule ja siltikään en pääse normaali painoon.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ankealta vaikuttaa punnitsijoiden ja kalorinvartijoiden elo. Kannattaa opetella ainakin jonkun verran intuitiivista syömistä. Moni syö paljon, koska ruoka on yksinkertaisesti aika ravintoköyhää. Ottaa eka tavoitteeksi vaikka syödä kymmentä eri kasvista viikossa. Sitten 20 ja niin edelleen. Pikku hiljaa ruokavalio siirtyy kasvispitoisempaan.
Ehdotat siirtymistä vähäravinteiseen syömiseen.
Ei kun juuri päinvastoin. Jos ateria on vaikka lihaa, perunaa ja leipää, sitä voi helposti syödä isonkin annoksen ennen kuin olo tuntuu täydeltä. Tälle aterialle voi lisätä vaikka yrttipohjaisen kastikkeen (tuoresalsa, gremolata, guacamole), tuoresalaatin ja kypsiä kasviksia, kaikki hyvin maustettuna. Kun ateria sisältää useita erilaisia makuja, olo tuntuu kylläiseltä nopeammin, ja mieliteot vähenevät. Samalla saa kasvisten kuituja ja vitamiineja. Ravintoaineita lisätään, ei poisteta.
Ihmisillä on näköjään hirveästi eri mielipiteitä, mikä on vähäravinteista ruokaa ja mikä ei. :D ei monipuolinen, ravinteikas syöminen ole pelkästään kasvisten syömistä tai pelkästään raejuuston ja lihan syömistä tai pelkästään munien ja leivän syömistä... Kannattaa allergioiden puitteissa syödä mahdollisimman MONIPUOLISESTI, eli sopivasti kuituja (leipää, viljatuotteita), proteiinia (munia, lihaa, kalaa), vitamiineja (kasviksia ja hedelmiä) jne.
Kasviksia (siis niitä oikeita tuoreita) suosimalla on ehkä helpointa saada kaupasta mahdollisimman PROSESSOIMATONTA ruokaa edullisesti. Eli luonnonmukaista, ei miljoonalla säilöntäaineella kyllästettyä ravinneköyhää pahvia, vaan ruokaa luonnosta. Syöminen on myös edullista, jos suosii kauden vihanneksia ja hedelmiä.
Miksi syöt monta leipää? Toi leivän määrä lihottaa.
T. Normaalipainoinen
Tsemppiä ap:lle. Itse sain sairaalloisesta lihavuudesta lihavuuden rajalle itteni nyt, eli menee vähän huonommin kuin sulla. Lievä ylipaino taitaa jäädä nuoruusmuistoihin.
Ehdotus; syö 5x päivä ja joka aterialla proteiinia. Aamiainen mielummin rahka kuin jugurtti, lounaalla keskity proteiiniin, sen kanssa kasviksia ja ruisleipä, ip hedelmiä/vihanneksia välipalaksi ja illalla vielä vaikka munakas. Unohda kalorien laskeminen, keskity siihen että saat varmasti proteiinia.
Ja liiku: joka päivä tunti
Ap: aamiaiselta jugurtti pois, leivät riittää. Pulla ja muut mahdolliset herkut pois. Muuten syö kaksi tavallista lämmintä kasvispitoista ateriaa päivässä, ei leipää. Kokeile näin kuukausi, putoaako paino? Viikonloppuisin voit herkutella jollain pienellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä aamiainen jos paino nousee.
Ei vaan KUNNON aamiainen, täysjyväpuuro + hedelmää
Painon nousu taattu :)
No ei kyllä ole. Käsittämättömän yksioikoisia kommentteja täällä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tekemistä pituudella on asian kanssa? Ihmisen oma aktiivisuus vaikuttaa paljon enemmän. Toinen on sohvaperuna ja toinen on fyysisessä työssä liikkuen 6-8 tuntia vuorokaudessa.
En tiiä mutta tuo ap: n leipien pupellus on täysin mielipuolista. Itse syön 4 siivua per päivä mutta ap vetää järjettömiä määriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä aamiainen jos paino nousee.
Ei vaan KUNNON aamiainen, täysjyväpuuro + hedelmää
Painon nousu taattu :)
No ei kyllä ole. Käsittämättömän yksioikoisia kommentteja täällä.
No kyllä on, sokeria sokerin päälle. Varma painon nousu.
Vierailija kirjoitti:
Syön aika lailla kuten sinä. Esim. aamiainen: leipäviipale 31g, voi 5g, kurkkuviipaleet 30g, proteiinijugurtti 150g, 25g mustikka, tee, lounas jokseenkin sama: yleensä itse tehty soijabolognese ja pasta 60g, ja joka päivä pieni herkku esim jäätelöä 36g tms. Erona on se, että ostin keittiövaa'an ja oikeasti punnitsen mitä syön ja lasken kalorit. Tällä tavalla pudotin painon kolmessa viikossa lievästä ylipainosta normaalipainoon. Tsemppiä!
Ap syö ainakin kymmenen kertaa enemmän leipiä kun sä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on näköjään hirveästi eri mielipiteitä, mikä on vähäravinteista ruokaa ja mikä ei. :D ei monipuolinen, ravinteikas syöminen ole pelkästään kasvisten syömistä tai pelkästään raejuuston ja lihan syömistä tai pelkästään munien ja leivän syömistä... Kannattaa allergioiden puitteissa syödä mahdollisimman MONIPUOLISESTI, eli sopivasti kuituja (leipää, viljatuotteita), proteiinia (munia, lihaa, kalaa), vitamiineja (kasviksia ja hedelmiä) jne.
Kasviksia (siis niitä oikeita tuoreita) suosimalla on ehkä helpointa saada kaupasta mahdollisimman PROSESSOIMATONTA ruokaa edullisesti. Eli luonnonmukaista, ei miljoonalla säilöntäaineella kyllästettyä ravinneköyhää pahvia, vaan ruokaa luonnosta. Syöminen on myös edullista, jos suosii kauden vihanneksia ja hedelmiä.
Kuka tätäkin on alapeukuttanut! Ruokaan liittyy aivan ihmeellisiä luuloja ja uskomuksia ja omia tapoja on vaikea muuttaa. Kaikkea vähän prosessoitua kohtuudella ja ei voi mennä liikaa pieleen.
T. Se, joka yritti ehdottaa kasvisten lisäämistä aterioille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on näköjään hirveästi eri mielipiteitä, mikä on vähäravinteista ruokaa ja mikä ei. :D ei monipuolinen, ravinteikas syöminen ole pelkästään kasvisten syömistä tai pelkästään raejuuston ja lihan syömistä tai pelkästään munien ja leivän syömistä... Kannattaa allergioiden puitteissa syödä mahdollisimman MONIPUOLISESTI, eli sopivasti kuituja (leipää, viljatuotteita), proteiinia (munia, lihaa, kalaa), vitamiineja (kasviksia ja hedelmiä) jne.
Kasviksia (siis niitä oikeita tuoreita) suosimalla on ehkä helpointa saada kaupasta mahdollisimman PROSESSOIMATONTA ruokaa edullisesti. Eli luonnonmukaista, ei miljoonalla säilöntäaineella kyllästettyä ravinneköyhää pahvia, vaan ruokaa luonnosta. Syöminen on myös edullista, jos suosii kauden vihanneksia ja hedelmiä.
Kuka tätäkin on alapeukuttanut! Ruokaan liittyy aivan ihmeellisiä luuloja ja usko
Kasvisten lisääminen ei tuo terveyttä. Ihminen toimii kuitenkin pääosin eläinperäisellä ravinnolla. Se on biologiaa eikä sitä poista mikään ideologia.
Vierailija kirjoitti:
Syön aika lailla kuten sinä. Esim. aamiainen: leipäviipale 31g, voi 5g, kurkkuviipaleet 30g, proteiinijugurtti 150g, 25g mustikka, tee, lounas jokseenkin sama: yleensä itse tehty soijabolognese ja pasta 60g, ja joka päivä pieni herkku esim jäätelöä 36g tms. Erona on se, että ostin keittiövaa'an ja oikeasti punnitsen mitä syön ja lasken kalorit. Tällä tavalla pudotin painon kolmessa viikossa lievästä ylipainosta normaalipainoon. Tsemppiä!
Ja syön siis päivässä enemmän kuin nämä kaksi esimerkkiä, noin 1500-1800 kcal. Pointti vaan oli, että jos ei mittaa, edes kerran, ei voi tietää kuinka paljon pikeasti syö. Joka päivä voi syödä leipää, pastaa, karkkia, pullaa ja jäätelöä, kyse on vain määristä.
Itsekin "laskin kaloreita" kuukausia ellei vuosia ja pysyin 1700 kcal tuntumassa. Osin liioittelin kaloreita: esim voi 10g, vaikka käytän oikeasti vain 5, joka johti siihen että tuli nälkä helposti ja söin yli kaloreiden. Osin en mitannut oikein. Nyt on helppoa ja saa syödä ilman ruokarajoituksia. Eikä ole nälkä.
Vierailija kirjoitti:
mitähän muuta unohdit mainita tossa on noin 2000 kaloria joka hätäseen täyttää naisen vuorkokautisen kaloritarpeen, eli tolla ei mitään ylipainoa pidetä yllä. se vaatii enemmän energiaa. voi myös olla, että sulla on turvotusta eli nestepainoa.
Hiilarihölttöä pitää syödä paljon
Todennäköisesti syöt liikaa. Minulla on ylipainoa vielä joku 14 kg (tippunut 30 kg) olen lyhyt ja teen istumatyötä. Liikun jonkin verran, mutta liikunta kuluttaa aikaa vähän kaloreita ellei ole himoliikkuja. Kun syön 1650 kaloria, paino laskee. 1800 kalorilla pysyy samassa ja 2000 kalorilla alkaa nousta. 400 grammaa ruokaa kuulostaa aika paljolta, mutta toisaalta sillä on väliä mitä syö. On eri asia syödä 200 grammaa kasviksia, 100 grammaa lihaa ja 100 grammaa vaikka perunaa kuin syödä 400 grammaa lihaa ja perunaa.
Voin syödä iltapalaksi tv:tä katsellessa esim. kuusi leipää erilaisilla juusto+leikkele päällisillä, tai pizzaa tai hampurilaista tai kebabia jne. Wolt kuljettaa. Eipä ihme että paino nousee, mutta tämmöiseen iltakoukkuun olen jäänyt.
Päivisin en juurikaan syö, aamupalaleivän toki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön aika lailla kuten sinä. Esim. aamiainen: leipäviipale 31g, voi 5g, kurkkuviipaleet 30g, proteiinijugurtti 150g, 25g mustikka, tee, lounas jokseenkin sama: yleensä itse tehty soijabolognese ja pasta 60g, ja joka päivä pieni herkku esim jäätelöä 36g tms. Erona on se, että ostin keittiövaa'an ja oikeasti punnitsen mitä syön ja lasken kalorit. Tällä tavalla pudotin painon kolmessa viikossa lievästä ylipainosta normaalipainoon. Tsemppiä!
Ap syö ainakin kymmenen kertaa enemmän leipiä kun sä.
Miten niin? 2 leipää aamulla, muutama (ehkä 3?) illalla, se on 5 x enemmän kuin tuo 1 kpl.

Olen se, joka kertoi syövänsä suunnilleen samalla tavalla kuin ap, vain määrissä eroja. Syön päivässä 2-3 leipää, jos kotona on hyvää leipää, muuten korvaan sen kaurapuurolla. Eli en minäkään syö päivässä yhtä leipää, mutta en toisaalta viittäkään.