Rikkinäisen lapsuuden eläneet, millaiset välit teillä on sisaruksiinne aikuisina?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on rikkinäinen lapsuus?

Ei siihen ole mitään yksiselitteistä määritelmää, mutta se on vähän kuin rakkaus. Sen kyllä tietää kun omalle kohdalle osuu.

Paskoissa alkkis- ja mielenterveysperheissä kasvaneet menevät rikki lapsena eikä ne sisaruussuhteet ole usein terveitä, koska nuppi on saanut henkistä osumaa ja kehitystehtävät ovat häiriintyneet lapsena. Joten usein tällaiset sisarukset häviävät "maailman tuuliin" eikä ole toistensa kanssa tekemisissä. Juurettomuus vaivaa, mutta oma hullu sisar/veli ei ole todellakaan sellainen jonka kanssa haluaisi olla tekemisissä kun omilleen pääsee.

Vierailija kirjoitti:

yep kaikkien sota kaikkia vastaan. 

Vanhempani päihde- ja mielenterveysongelmat tuhosivat vanhemman sisarukseni mielenterveyden, ja vanhemman sisarukseni mielenterveysongelmat tuhosivat minun mielenterveyteni (mutta ironisesti vanhemman sisarukseni sairastuminen suojeli minua vanhempieni ongelmilta).

Yep, elämä ei ole reilua. 

Kiinnostaisi tietää onko jommankumman vanhempasi suvussa muita, joilla on ollut mt-ongelmia. Ne ovat paljolti periytyviä, joten ei saa syyttää kasvatusta, jos joku sairastuu. Tästä on olemassa tilastoja eli erilaisten sairauksen periytyvyys tiedetään tarkasti. Toki vaikeat olosuhteet lapsuudenkodissa voivat aiheuttaa ihmiselle muita ongelmia geenien kautta tulleiden sairauksien lisäksi.

Olen päihdeperheestä. Siskoni sairastaa skitsofreniaa ja minulla on ollut vaikeuksia mielialan kanssa. Olen ottanut etäisyyttä jo aikoja sitten, enkä ole tekemisissä. Koska en halua upota siihen suohon. Näin ja koin sairastumisen läheltä. Uskoisin, että vanhenpieni alkoholismi ja karmea turvaton lapsuus oli laukaiseva tekijä hänen sekoamiselleen. Itse pärjäsin vähän paremmin enkä joutunut koskaan minnekään hoitoon, mutta mielialalääkkeitä on popsittava että jaksaa töitä ja elämää. Vanhempani ovat kuolleet. Asun nykyään Ruotsissa, jossa saan olla rauhassa menneeltä pääasiassa aika hyvin. Suomeen en koskaan palaa.

En siis olekaan ainoa. Suurimmalla osalla tähän ketjuun vastanneista kertoo, että välit sisaruksiin ei ole hyvät. Onneksi yksi poikkeus löytyi...

Muistan joskus jonkun psykologin sanoneen, että rikkinäisissä perheissä (nyt puhun siis alkoholistiperheistä) kasvaneet luovat mieluummin hyviä suhteita ystäviinsä kuin omiin sisaruksiin. Syytä tähän ei kertonut.

Arvelisin itse, että sisaruus ei ole voinut riitojen ja väkivallan keskellä kehittyä hyväksi. Me tap9elimme sisarusten kesken ihan fyysisestikin. Itse olin myös koulukiusattu, ja vuotta nuorempi siskoni, joka kävi samaa koulua osallistui kiusaamiseen. Kotona sain kuulla, miten hän häpeää minua koulussa. Eihän tällaisesta voi kasvaa mitään kiintymystä toiseen.

Lisäksi häivyimme omillemme heti, kun vain pystyimme, eli tiet erkanivat jo nuorina. Nyt aikuisina välit ovat muodollisen etäiset. Kertaakaan emme ole puhuneet lapsuudesta. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on rikkinäinen lapsuus?

Eihän tähän ole oikeastaan mitään tiettyä määritelmää.

Usein termillä tarkoitetaan  vanhempien avioeroa, mutta kyseessä voi myös olla yhdessä pysyvän avioparin koti, jossa käytetään päihteitä, riidellään usein tai esiintyy väkivaltaa puolisoa  ja/tai lapsia kohtaan...

Vierailija kirjoitti:

Minun sisarukseni kajosi minuun, kun olin vauva.

Vaikeaa on rakastaa.

Täh?

Vierailija kirjoitti:

Mikä on rikkinäinen lapsuus?

Mulla oli terapeutti, joka yritti vääntää lapsuudestani rikkinäistä. Eihän se täydellistä aina ollut, mutta kellä on? (Sitä paitsi täydellinen lapsuus kuulostaa joltain tekoälyn luomalta, huh.) Ihan hyvät välit meillä on sisarusten ja vanhempien kanssa.

Hyvät välit veljeen, ollaan iiviisti tekemisissä. Aloin ajatella jo 6-vuotiaana että minulla ei ole isää, se pelottava lääkeongelmainen ihminen oli minulle ventovieras, jätti lapselle kohtuuttomiin tilanteisiin ja syyllisti kohtuuttomista asioista. Onneksi kuoli kun olin 11v., elämä äidin ja veljen kanssa oli ihan normaalia.

Minulla on veli, joka muutaman vuoden vanhempana suojeli minua väkivallalta, jota kotonani oli. Hän meni rikki lukio-ikäisenä ja tappoi itsensä 20 vuotiaana. Tämä on hirveä trauma joka on vainonnut minua 35 vuotta, mutta olen siitä yli päässyt. Tunne vihaa edesmennyttä äitäni kohtaan, joka oli rapajuoppo ja niitä karmeita miehiä kohtaan, joita äitini toi kotiin juomaan ja joiden kanssa veljeni joutui 15-vuotiaasta lähtien tappelemaan fyysisesti, ettei ne hakkaa meitä kaikkia.

Tämä on sairasta paskaa, mutta se on totta. Veljeni oli pohjimmiltaan herkkä ja tunnollinen. Minulla on tunne, että lopulta he (vertauskuvallisesti) murhasivat hänet kun eivät antaneet elää normaalisti. He selvisivät siitä. Muistan vielä äidin krokotiilin kyyneleet hautajaisissa, vaikka hän oli se joka mahdollisti kaiken. 

Vierailija kirjoitti:

En siis olekaan ainoa. Suurimmalla osalla tähän ketjuun vastanneista kertoo, että välit sisaruksiin ei ole hyvät. Onneksi yksi poikkeus löytyi...

Muistan joskus jonkun psykologin sanoneen, että rikkinäisissä perheissä (nyt puhun siis alkoholistiperheistä) kasvaneet luovat mieluummin hyviä suhteita ystäviinsä kuin omiin sisaruksiin. Syytä tähän ei kertonut.

Arvelisin itse, että sisaruus ei ole voinut riitojen ja väkivallan keskellä kehittyä hyväksi. Me tap9elimme sisarusten kesken ihan fyysisestikin. Itse olin myös koulukiusattu, ja vuotta nuorempi siskoni, joka kävi samaa koulua osallistui kiusaamiseen. Kotona sain kuulla, miten hän häpeää minua koulussa. Eihän tällaisesta voi kasvaa mitään kiintymystä toiseen.

Lisäksi häivyimme omillemme heti, kun vain pystyimme, eli tiet erkanivat jo nuorina. Nyt aikuisina välit ovat muodollisen etäiset. Kertaakaan emme ole puhuneet lapsuudesta. Ap.

Se, mistä ei puhuta ääneen, ei silti katoa minnekään. Se seuraa ihmisen mukana ja voi pahimmassa tapauksessa heikentää hänen elämänlaatuaan suuresti. Aiheesta on joskus puhuttu mediassa. Eräässä suomalaisessa aikakauslehdessä on joku vuosi sitten selitetty asiaa seikkaperäisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on rikkinäinen lapsuus?

Mulla oli terapeutti, joka yritti vääntää lapsuudestani rikkinäistä. Eihän se täydellistä aina ollut, mutta kellä on? (Sitä paitsi täydellinen lapsuus kuulostaa joltain tekoälyn luomalta, huh.) Ihan hyvät välit meillä on sisarusten ja vanhempien kanssa.

Ehkä sulla on vaan vahva kieltoreaktio päällä. Mieli suojelee sua, koska sun maailmankuva romahtaisi, jos sun perheolot olisikin muuta kuin mitä olet ajatellut. Ulkopuolinen ja etenkin terveydenhuollon ammattilainen usein näkee tilanteen objektiivisemmin.

Miksi moukka tämmöstä tuntemattomilta kyselet ..saatko sairasta nautintoa ..  🤮🤮🤮🤮

Vierailija kirjoitti:

Minulla on veli, joka muutaman vuoden vanhempana suojeli minua väkivallalta, jota kotonani oli. Hän meni rikki lukio-ikäisenä ja tappoi itsensä 20 vuotiaana. Tämä on hirveä trauma joka on vainonnut minua 35 vuotta, mutta olen siitä yli päässyt. Tunne vihaa edesmennyttä äitäni kohtaan, joka oli rapajuoppo ja niitä karmeita miehiä kohtaan, joita äitini toi kotiin juomaan ja joiden kanssa veljeni joutui 15-vuotiaasta lähtien tappelemaan fyysisesti, ettei ne hakkaa meitä kaikkia.

Tämä on sairasta paskaa, mutta se on totta. Veljeni oli pohjimmiltaan herkkä ja tunnollinen. Minulla on tunne, että lopulta he (vertauskuvallisesti) murhasivat hänet kun eivät antaneet elää normaalisti. He selvisivät siitä. Muistan vielä äidin krokotiilin kyyneleet hautajaisissa, vaikka hän oli se joka mahdollisti kaiken. 

 

Sitten minulle on sanottu, että äitisi oli päihdesairas, häntä pitää ymmärtää. Minun siis pitäisi niellä se, että rakas veljeni ajettiin itsemurhaan koska se ei herkkänä kestänyt sitä todellisuutta jossa eli.

Kiitos ei. Anteeksi en anna. Se oli murha, hänet ajettiin tappamaan itsensä. Huomaan että raivo nousee jo tätä kirjoittaessa. En taidakaan olla päässyt tästä yli.

Apee keksii tarinoita ja vastailee itselleen ... Hyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on rikkinäinen lapsuus?

Mulla oli terapeutti, joka yritti vääntää lapsuudestani rikkinäistä. Eihän se täydellistä aina ollut, mutta kellä on? (Sitä paitsi täydellinen lapsuus kuulostaa joltain tekoälyn luomalta, huh.) Ihan hyvät välit meillä on sisarusten ja vanhempien kanssa.

Ehkä sulla on vaan vahva kieltoreaktio päällä. Mieli suojelee sua, koska sun maailmankuva romahtaisi, jos sun perheolot olisikin muuta kuin mitä olet ajatellut. Ulkopuolinen ja etenkin terveydenhuollon ammattilainen usein näkee tilanteen objektiivisemmin.

Ei ole kieltoreaktiota päällä. Kyllä minä oman perheeni ja kokemukseni tunnen paremmin kuin vieras terapeutti.  Terapeutin piti saada asiakkaat pysymään, ja siksi suurenteli rikkinäistä lapsuutta. Alkoi jo syytellä vanhempiani asioista, joista en edes ollut kärsinyt.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on veli, joka muutaman vuoden vanhempana suojeli minua väkivallalta, jota kotonani oli. Hän meni rikki lukio-ikäisenä ja tappoi itsensä 20 vuotiaana. Tämä on hirveä trauma joka on vainonnut minua 35 vuotta, mutta olen siitä yli päässyt. Tunne vihaa edesmennyttä äitäni kohtaan, joka oli rapajuoppo ja niitä karmeita miehiä kohtaan, joita äitini toi kotiin juomaan ja joiden kanssa veljeni joutui 15-vuotiaasta lähtien tappelemaan fyysisesti, ettei ne hakkaa meitä kaikkia.

Tämä on sairasta paskaa, mutta se on totta. Veljeni oli pohjimmiltaan herkkä ja tunnollinen. Minulla on tunne, että lopulta he (vertauskuvallisesti) murhasivat hänet kun eivät antaneet elää normaalisti. He selvisivät siitä. Muistan vielä äidin krokotiilin kyyneleet hautajaisissa, vaikka hän oli se joka mahdollisti kaiken. 

Sulla on täysi oikeus tuntea vihaa äitiäsi kohtaan. Ilman häntä veli olisi todennäköisesti vielä täällä.

Itsekin tunnen jonkinlaista halveksuntaa omia sekopää vanhempiani kohtaan. Toinen narsisti juoppo, toinen uhrautuva ja mahdollistava kynnysmatto, jonka olen myöhemmin tajunnut olevan haavoittuva narsisti. En heitä vihaa, mutta halveksin. Ei ole mitään kiinnostusta pitää välejä noin onnettomiin tapauksiin, jotka kohtelivat omia lapsiaankin kuin kengänpohjaan juuttunutta koiranpaskaa. Meillä oli myös fyysistä väkivaltaa henkisen lisäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi moukka tämmöstä tuntemattomilta kyselet ..saatko sairasta nautintoa ..  🤮🤮🤮🤮

Kirjoittaa itse mitä rivoimpia lorikoita ..   hullu.

saatko myyntiin asti lääkkeitä kun valitat lapsuudestasi??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on rikkinäinen lapsuus?

Mulla oli terapeutti, joka yritti vääntää lapsuudestani rikkinäistä. Eihän se täydellistä aina ollut, mutta kellä on? (Sitä paitsi täydellinen lapsuus kuulostaa joltain tekoälyn luomalta, huh.) Ihan hyvät välit meillä on sisarusten ja vanhempien kanssa.

Ehkä sulla on vaan vahva kieltoreaktio päällä. Mieli suojelee sua, koska sun maailmankuva romahtaisi, jos sun perheolot olisikin muuta kuin mitä olet ajatellut. Ulkopuolinen ja etenkin terveydenhuollon ammattilainen usein näkee tilanteen objektiivisemmin.

Tämähän on ollut esillä viime aikoina, että monissa tapauksissa terapia on turhaa. Ihan normaalit elämään kuuluvat asiat nähdään jonain suurina traumoina, joita pitää vatvoa vuositolkulla. En tietenkään tarkoita, etteikö olisi oikeita suuria traumoja ja hyviä terapeutteja, mutta paljon tuntuu olevan myös turhaa.