Poliisi havittelee lisää valtuuksia - lakiesityksissä ehdotetaan esim salaisten kotietsintöjen sallimista
IS:
^^Salaisella pakkokeinolla tarkoitetaan pakkokeinoa, jota voidaan käyttää esitutkinnan aikana salassa sen kohteelta. Tällaisia ovat esimerkiksi telekuuntelu ja -valvonta.
Salaisiin pakkokeinoihin ehdotetaan lisättäväksi salainen paikkaan kohdistuva etsintä ja osallistuvan tietolähteen käyttö. Ampuma-aserikos halutaan lisätä ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaksi perusterikokseksi.
Lisäksi työryhmä ehdottaa vangitsemisen edellytysten selkeyttämistä ja uutta yleisen järjestyksen tai turvallisuuden vaarantumisen uhkaan perustuvaa vangitsemisperustetta.^^
-Suomeksi tämä tarkoittaa, että poliisin ei enää tarvitsisi kertoa asukkaalle, että ovat tehneet kotietsinnän. Kotietsinnän tekeminen on tähänkin asti ollut sallittua asukkaan poissaollessa, mutta siitä on täytynyt ilmoittaa asukkaalle 2 vuoden kuluessa kotietsinnästä. Ymmärtääkseni tämä uusi laki voi tarkoittaa vain sitä, ettei kotietsinnästä tai -etsinnöistä tarvitsisi ilmoittaa asukkaalle koskaan myöhemminkään.
Mutta mitä tarkoittaa osallistuvan tietolähteen käyttö? Osallistuvan? Edelliseen skenaarioon viitaten; naapuri oikeutetaan käymään asunnossa osallistuvana tietolähteenä? Onhan tietolähdetoiminta nytkin sallittua, mikä tämä osallistumislisäys nyt tässä on?
Ihmetyttää myös että yleisen järjestyksen vaarantumisen UHKA, ei siis itse vaarantuminen, jo olisi vangitsemisperuste. Vankilaan jostain epämääräisestä järkestyshäiriön uhasta - jonka vain poliisi tietää?
Miksi poliisi haluaa tällaisia oikeuksia? Saadakseen jälkikäteen lailliseksi kaiken mitä tähänkin mennessä ovat salaa puuhanneet?
Kommentit (551)
Poliisit ovat kertoneet mitkä olisivat ns. riittävät valtuudet. Yksinkertaisesti judge dred tyyliset valtuudet ovat poliisien mielestä juuri ja juuri riittävät. Poliisivitsit on sitten vihapuhetta josta rangaistaan nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Algoritmeihin perustuva ennakoiva poliisitoiminta herättää huolta, kertoo tuore tutkimus
Rikosten tapahtumapaikkoja tai mahdollisia tekijöitä voidaan ennakoida algoritmeihin perustuvien ennusteiden avulla.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/algoritmeihin-perustuva-enna…
Algoritmi kertoo että aiot 300 vuoden päästä kulkea päin punaisia valoja, niinpä pidätämme teidät jo nyt ennakolta loppuiäksenne että rikos jää varmuudella tapahtumatta.
Samaan aikaan jo toteutuneita vakavampia henkirikoksia tai raiskauksia ym. jätetään tutkimatta. Tai jos tutkitaan niin mitään vankeusrangaistusta niistä ei saa.
Näitä ongelmaihmisiä paritetaan normaaleille naisille, koska eihän se yhden naisen kuolema haittaa yhttään mittään!
Jos mies kuolee, sitä selvittäessä käännetään vaikka maailma ympäri sitä selvittäessä. Tai jos on edes pelko että niin voisi ehkä käydä. Niin halpa on naisvihaajalle ihmisen elämä. Puuhastelkoon jatkossakin kaljoissaan jätkäporukassa.
Väärin ajattelijoille näyttää tulevan syöpä tavallista nuorempana.
Vierailija kirjoitti:
Väärin ajattelijoille näyttää tulevan syöpä tavallista nuorempana.
Mikä tahansahan on mahdollista poliisivaltiossa jossa poliisi saa kulkea ihmisten asunnoissa ilmoittamatta ja pienestäkin syystä. Ah, niin ja kokonaan ilman syytäkin. Meinaa koko ajan unohtua, että näitä oikeuksia haetaan ilman rikosepäilyä, kai siksi kun se on niin uskomatonta. Ei tahdo mennä millään muistiin.
Kyllä tästä ennen on ollut kansalaisten ja päättäjien keskuudessa vahva yksimielisyys, että terveystiedot ovat erittäin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia tietoja. Ihmiset eivät välttämättä halua toisten (varsinkaan täysin tuntemattomien) ihmisten tietävän sitäkään, että heillä on syöpä, vaikka jotkut toiset haluavatkin asiasta kertoa.
Täysin käsittämätöntä, että jollekin taholle, joka ei ole missään määrin mikään lääketieteen osaaja, annettaisiin pääsy terveystietoihin. En tosin tiedä, voiko se nyt tuota ihan tarkoittaa, että saisi kaiken mahdollisen ihmisestä lukea.
Tämä yhdistettynä siihen, että ihmisellä ei ole oikeutta saada selville, ketkä poliisit ovat kolunneet hänen tiedoissaan, altistaa aivan kaikki karmeille väärinkäytöksille ja niiden johdannalsille.
On jo totta sosiaalityöntekijöiden kohdalla. Lain mukaan saavat toki vain välttämättömät tiedot, mutta eihän se ole ongelma: ihan kaikki on täysin välttämätöntä heidän mukaansa. Pahimmassa tapauksessa, jos tuo kuvaaminen kodeissa sallitaan, se saattaisi koskea kaikkia sosiaalipuolen asiakkaita, kuten pitkäaikaistyöttömiä. Pakkososiaalipalvelua voidaan ruveta muillekin kuin työttömille laittamaan esim. toimeentulotuensaajat, muut Kelalta tukia saavat, ne joiden lapsesta on tehty yksikin lasu (esim. sairauspoissaolot) tai joista on joskus tehty huoli-ilmoitus (näitä helppo tehdä, viranomaiset voivat itsekin tehtailla, vaikka ihan jokaisesta, jos niin halutaan). Kyllä keinot löytyy, joilla kamerat saadaan kaikkien niiden kotiin joihin halutaan, se voi olla puoli miljoonaa suomalaista tai se voi olla kaikki paitsi eliitti. Tästä asiasta ollaan nyt ihan liian hissun kissun. Eikö ymmärretä mitä mahdollisuuksia (lue uhkia) nuo hyvinkin epämääräisesti muotoillut uudet lait tarjoavat?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tästä ennen on ollut kansalaisten ja päättäjien keskuudessa vahva yksimielisyys, että terveystiedot ovat erittäin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia tietoja. Ihmiset eivät välttämättä halua toisten (varsinkaan täysin tuntemattomien) ihmisten tietävän sitäkään, että heillä on syöpä, vaikka jotkut toiset haluavatkin asiasta kertoa.
Täysin käsittämätöntä, että jollekin taholle, joka ei ole missään määrin mikään lääketieteen osaaja, annettaisiin pääsy terveystietoihin. En tosin tiedä, voiko se nyt tuota ihan tarkoittaa, että saisi kaiken mahdollisen ihmisestä lukea.
Tämä yhdistettynä siihen, että ihmisellä ei ole oikeutta saada selville, ketkä poliisit ovat kolunneet hänen tiedoissaan, altistaa aivan kaikki karmeille väärinkäytöksille ja niiden j
Niin, lainsäätäjillähän pitää olla tekemistä eli lakeja säädettävänä, joten ainahan niitä pitää joko sorvata uuteen uskoon tai kehittää kokonaan uusia. Nämäkin poliisilait tulevat jatkamaan kehitystään ja tuskin poistuvat enää sen jälkeen kun ovat astuneet voimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä, siihen lisäksi alueelliset teloitukset eroon roskaväestä periaatteella.
Ensin huudellaan leirittämisjuttuja ja sitten suunnitellaan mielivaltaisia kotietsintöjä, kameroita ja mitä vielä? 1+1=katastrofin ainekset ilmassa. Joko on Aatu Arkadianmäellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisien valvontaa tulisi lisätä aina samassa suhteessa kun valtuuksia lisätään poliiseille. Kaikki poliisit eivät toimi rehellisesti työssään. Tiedän alueen jossa samat poliisit tekevät itse rikoksia eri ihmisten asunnoissa joissa ovat käyneet toistuvasti. Tekevät rikoksia ihmisiä kohtaan ihmisten ollessa muualla. Uhrit eivät välttämättä tunnista tai pysty yhdistämään poliisien tehneen rikoksia asunnossa. Tämä on yksi poliisien harjoittama väkivallanmuoto, jota tiedän esiintyvän todella paljon tietyllä alueella, käyttävät virka-asemaa mielivaltaisesti ihmisten rikkomiseen ja rikosten tekemiseen. Yleisesti poliisien harjoittaman väkivallan mielletään ensisijaisesti näkyvän tilanteissa jotka liittyvät voimankäyttöön (ylimitoitettua voimankäyttöä jne) vaikka nykyaikana tämä tarkoittaa paljon muutakin.
Tiedän esimerkiksi tietyllä alueella muutamien poliisien harjoittavan jatkuv
Löysin tämän aiemman viestin. Onkohan tässä kyse samasta asiasta kuin mistä äsken kirjoitettiin uudestaan? Jos teitä on useampi todistaja, soittakaa johonkin mediaan. Tietenkin hyvin vaikeaa jos itse sattuu olemaan laittoman puhelinkuuntelun ja laittomien kotikäyntien kohteena.
Ehdottomasti mediaan yhteyttä esim. MOT!
Vierailija kirjoitti:
Algoritmeihin perustuva ennakoiva poliisitoiminta herättää huolta, kertoo tuore tutkimus
Rikosten tapahtumapaikkoja tai mahdollisia tekijöitä voidaan ennakoida algoritmeihin perustuvien ennusteiden avulla.
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/algoritmeihin-perustuva-enna…
Tässä voi käydä vielä niin, että potentiaalisiksi rikollisiksi tulkittuja aletaan kohdella rikollisina ja seuraa itseään toteuttava ennuste. Rikoksia estämään pyrkyvä järjestelmä aiheuttaa rikoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vaikuttaa siltä että nyt haluttaisiin käyttämällä kaikkea saatavilla olevia tietoja (omakanta yms rekisterit) ja salaisia tietolähteitä/keinoja yms alkaa profiloimaan kansalaisia ja antaa niille uhka luokituksia?
Tuolla aiemmin mainittu amerikkalainen massavalvontaan erikoistunut yritys tekee juuri tuota. Sen palveluita voidaan ostaa muihinkin maihin.
Muistelisin myös, että muutama suurempi suomen kaupunki (esim Tampere) on ostanut ja käyttää erään kiinalaisyhtiön kameroita. Sama yhtiö muuten kameroineen ja muine laitteineen tunnistaa/profiloi uiguureja ja valvoo. Puhumattakaan mitä ne laitteet tekee "uudelleenkoulutusleireillä".
Huolestuttavaa, ettei kehitystä haluta huomata saati estää.
Oikeasti? Sitten tiedot menevät varmaan myös Kiinalle ja sitä myöten Venäjälle? Sekö on tarkoituskin? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myös Samsung on ilmoittanut jo muutama vuosi sitten, että näytön taakse tulee kamerat, jos nettikirjoittajaa uskoo. Hän arveli, että näinhän on voinut olla aina, siitä ei ole vain ilmoitettu."
Kun ensimmäiset televisiot tulivat markkinoille ihmiset laittoivat parasta päälle televisiota katsellessa, kun ajattelivat että sieltä kameran toisesta päästä näkevät myös heidät.
Pitää kai alkaa uudistaa vaatekaappia.
Ja käymään bikinit päällä suihkussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myös Samsung on ilmoittanut jo muutama vuosi sitten, että näytön taakse tulee kamerat, jos nettikirjoittajaa uskoo. Hän arveli, että näinhän on voinut olla aina, siitä ei ole vain ilmoitettu."
Kun ensimmäiset televisiot tulivat markkinoille ihmiset laittoivat parasta päälle televisiota katsellessa, kun ajattelivat että sieltä kameran toisesta päästä näkevät myös heidät.
Pitää kai alkaa uudistaa vaatekaappia.
Ja käymään bikinit päällä suihkussa.
Tulee mieleen BB-talo. Suurin osa tutuistani on sitä mieltä, ettei ikinä haluaisi olla 24/7 julkisesti kuvattavana. Ja kyseessä oli kuitenkin ei oma koti ja lyhyt ajanjakso, pois pääsi niin halutessaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvi kuin vähän pahalla tuulella (henk. koht muista syistä) käydä kiireessä joku kauppareissu, ja heti huomaat että alkaa tapahtua.. Tervetuloa siis muutkin meidän mielenterveyskuntoutujien todellisuuteen. Jossa pitää olla jatkuvasti lauhkea kuin lammas, ja mikään negatiivinen mielipiteen ilmaisu ei ole sallittua. Kasvojentunnistus ohjelmistot seuraa jopa kasvojesi ilmeitä, missä koskaan liikutkaan ja lukee näin mielialasi kuin myös mielipiteesi.
Kielletäänköhän botox (=liian ilmeetön)?
Vierailija kirjoitti:
"Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan Petteri Orpon hallituksen kaavailema laki pakottaisi hoitoalan ammattilaiset toimimaan ammattietiikkaansa vastaan. Lakiluonnoksen tavoitteena on tehostaa rikostorjuntaa ja viranomaisten tiedonvaihtoa, jonka kääntöpuolena ihmisten terveystietojen yksityisyys voisi vaarantua.
Laajennettu tietojen urkinta koskisi kaikkia kansalaisia, ei pelkästään rikoksesta epäiltyjä tai rikoksia tehneitä henkilöitä. Järjestöjen mukaan tällaisen lainsäädännön yhteydessä on punnittava erityisesti yksityisyydensuojaa.
Muun muassa Lääkäriliitto, Talentia, Tehy, Lääkärin sosiaalinen vastuu ry sekä kuusi muuta järjestöä vastustavat lakiluonnosta."
https://www.voice.fi/hyvinvointi/sote-alan-jarjestot-kaavailtu-urkintal…
&nbs
Tämänkin uutisen luit Voice-viihdesivustolta, et valtamediasta.
Valtamedia hiljennetty (uhkailu, kiristys, lahjonta)?
Tervetuloa jos pääsette laumanvartijoista läpi. Plus mummosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hitot. Miten sellaisille voi enää lisää oikeuksia pakkokeinojen käyttöön sallia, kun heidän valvonnastaan tavallisten ihmisten asioissa ei kukaan todellisuudessa vastaa. Poliisit ovat aina oikeassa, kun niin itse sanovat, tekivätpä he sitten mitä hyvänsä ja poliisikaverit on tukena ja puolustaa.
Niin, ja miten haet tai saat oikeutta, kun kuka vaan esim. oikeuslaitoksesta voi joutua tähän samaan prosessiin? Ja siis ilman syytä.
Nyt jos joku vielä kannattaa muuta kuin vasemmistoa tai vihreitä, niin sillon ilmeisesti hyväksyy tämän.
Sosiaalidemokraatit vielä miettivät kantaansa, eivät siis ole sanoneet puoltavansakaan. Hyvin negatiivinen yllätys tämä.
Paljon sossuja ym, jotka sormet syyhyten odottavat kotietsintöjä, kameroita ja muuta sosiaalipokea. Ihan vain sinun omaksi parhaaksesi, tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa jos pääsette laumanvartijoista läpi. Plus mummosta.
Jos ne käyttää jotain kaasua tai uhkaa jäädyttää pankkitilin niskuroinnin takia?
Vaarallista puhetta! soosoo