Muita, joilla RAHAT ON OIKEASTI LOPPU(massa) ?
Jouduin lokakuussa työttömäksi. Takana 15 vuotta katkeamatonta (matalapalkkaista) työuraa. Mutta ura kuitenkin ja olen saanut halvan omistusasunnon hankittua kymmenen vuoden työn tekemisen ja sen turvin onnistuneen säästämisen myötä. Kaikki mitä omistan on tämä omistusasunto, tai noh, osa siitä, velkaa vielä maksettavaa 15t€. Laina- ja asumismenot, puhelinlasku, sähkö, vakuutukset yms. 880€/kk.
Ansiosidonnaisen määrä on nyt nettona 1100€/kk. Elän ja syön ihan ok. Porrastus astuu voimaan piakkoin ja laskin, että nyt alkaa meikäläistä heikottamaan, jos en saa mitään työtä - ja se jos mikä heikottaa. 100km säteeltä olen hakenut kymmeniä työpaikkoja (viimeksi tänään olen tehnyt 3 hyvin kohdennettua työhakemusta) vähän kaikkialta, mihin saattaisi rahkeet riittää. Kai sekin lohduttaa, että haastatteluihin olen sentään päässyt muutaman kerran. Mutta ymmärrettävästi paikan saa se, jolla on kokemusta alasta ennestään.
Laita asunto myyntiin, ne sanoo. Mielestäni se ei ole järkevää, koska jos ylipäätään kävisi niin tuuri, että joku haluaisi asuntoni, joutuisin vuokralle (minne? kun ei sitä työtäkään ole minkä perästä lähteä), ja pelkkä vuokra on monessa paikkaa enemmän kuin mitä minulla kaikki menot on. Niimpä joutuisin turvautumaan yhteiskunnan muihin tukiin (mikä on tragikoomista - en saa sitä omistusasunnon takia, mutta toisen omistamiin seiniin saisin mukisematta). Kukaan ei (ehkä onneksi?) halua vanhaa asuntoa muuttotappiokunnasta, joten voin nauttia edes osittain maksetuista seinistäni.
Totta puhuen.. Hirvittää, kun ei ole säästöjä, opiskelemaan ei ole varaa, töitä ei saa, mutta en minä porrastetullakaan ansiosidonnaisella pärjää. Eikä ole puolisoakaan, joka hinkuisi maksaa menojani. Eikä menoja, joita voisi karsia. Ei edes Netflixiä. Myytävääkään ei ole, kun ei mitään omista. Lähin leipäjonokin on 40km päässä nykyään. Mutta mitä sekään hyödyttää, kun tulot ei riitä enää edes niihin pakollisiin. Katkaisenkö sähköt, vakuutuksen? Sieltä saisin nipistettyä 150e kuussa.
Kommentit (184)
Mulla jää tosi vähän käyttörahaa kuukaudessa, tässäkin kuussa vaan 350 ruokiin, bensaan yms. Tulot ovat tippuneet niin paljon, kulut olleet suunnilleen samat jo monta vuotta mutta rahaa tulee vähemmän.
Vuokralla asun ja autosta on lainaa, luottokortilla harmillisesti koko ajan kaikki luotto käytetty, en ole onnistunut lyhentämään kuin pakollisen minimin.
Joten kuten, kuukausi kerrallaan pärjäilen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota alivuokralainen?
Alivuokralainen voisikin olla hyvä idea.. Täytyypä tutkia hieman, miten homma toimii. Joudunko maksamaan veroja? Meneekö hyöty siinä, vai saisiko alivuokralaisen maksamalla nimellisellä korvauksella voita leivän päälle.
ap
Jos asut jollakin matkailupaikkakunnalla, niin joku couchsurfing voisi myös toimia. Matkailijat ei maksaisi yöpymisestä puhdasta rahaa, mutta ehkä saisi "voita leivän päälle". Itse ainakin olen vienyt majoittajille jotain pientä tuliaisiksi, vähintään suklaarasian tai jotain. Toki vaatii majoittajaltakin sitten esim. pyykkäämistä ja joustoa. Eikä tämäkään ratkaise akuuttia rahapulaa.
Ei saa työtön lainaa vaikka maksettu 150 tuhannen asunto, kulutusluottoja tonnin verran. Kolmea tonnia pyysin niin vastaus oli ei, ei ole takaisinmaksu kykyä...koska olet työtön. Nyt eläkkeellä enkä enää uskalla edes kysyä
Mä asuin vuosia rivitalossa ja naapuri oli remppamies. Kysyi voisinko majoittaa hänen kollegan, kun ei viitsis asua enää muiden kanssa. Kun lapset olivat isällään, asui tää virolainen työmies mun luona. Tehtiin selvät säännöt mitä vointehdä, mitä ei ja kaikki meni hyvin.
Onko sinulla mahdollisuus tähän ?
Mun tuttu on vuokrannut parkkipaikan omakotitalossa. Siinä on asuntoauto. Sähkö mitataan ja maksetaan ja maksaa 10 e pv.
Mun vanhemmat monta v vuokras autotalliaan talveksi, kun tuli säilytykseen
Vierailija kirjoitti:
Mulla jää tosi vähän käyttörahaa kuukaudessa, tässäkin kuussa vaan 350 ruokiin, bensaan yms. Tulot ovat tippuneet niin paljon, kulut olleet suunnilleen samat jo monta vuotta mutta rahaa tulee vähemmän.
Vuokralla asun ja autosta on lainaa, luottokortilla harmillisesti koko ajan kaikki luotto käytetty, en ole onnistunut lyhentämään kuin pakollisen minimin.
Joten kuten, kuukausi kerrallaan pärjäilen
Eli sulla on kuitenkin varaa maksaa luottokortin korkokuluja joka kuukausi? Ihän järjen köhyyttä tuollainen, että päästää homman tähän jamaan, että pitää luottokortilla koko ajan luottoa juoksuttamassa korkoa. Ajattele, jos senkin rahan voisit säästää ja käyttää sitten näitä säästöjä niihin köyhille kummallisesti tuleviin yllättäviin laskuihin.
Jos mikään muu ei auta niin asunto myyntiin, selvitys tästä Kelalle? Ei kai ihmistä voi asunnottomaksikaan jättää jos rahat ei riitä
Ap, sulla ei ole kuitenkaan kovin paljoa asuntolainaa enää jäljellä. Olisiko tätä mitenkään mahdollista saada pois, siten kuukausittaiset menosi vähentyisivät tuon 300 euroa?
Mikä taloustilanne on läheisilläsi, esim. vanhemmillasi? Olisiko mahdollista saada tuo ennakkoperintönä?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei oikeastaan ole koskaan rahaa ollutkaan. Olen moniongelmainen pitkäaikaistyötön ja tuloni ovat pelkkä työmarkkinatuki. Joudun pakosta mm. asumaan vihaamani vanhan, sairaan ja vihaisen vanhempani luona ja olemaan tämän kotiorja. Tämä on tuhonnut itseni jo kauan sitten, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Olen siis jo keski-ikäinen ja autisminkirjolla ja kärsin mielenterveysongelmista.
Tiedätkö, muita vaihtoehtoja kyllä on. Ja voisit varmasti paljon paremmin kun lähtisit tuolta. Hanki mahdollisimman edullinen asunto, saat asumistukea ja tarvittaessa toimeentulotukeakin. Pärjäät kyllä. Muutkin pärjäävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota alivuokralainen?
Alivuokralainen voisikin olla hyvä idea.. Täytyypä tutkia hieman, miten homma toimii. Joudunko maksamaan veroja? Meneekö hyöty siinä, vai saisiko alivuokralaisen maksamalla nimellisellä korvauksella voita leivän päälle.
ap
Jos asut jollakin matkailupaikkakunnalla, niin joku couchsurfing voisi myös toimia. Matkailijat ei maksaisi yöpymisestä puhdasta rahaa, mutta ehkä saisi "voita leivän päälle". Itse ainakin olen vienyt majoittajille jotain pientä tuliaisiksi, vähintään suklaarasian tai jotain. Toki vaatii majoittajaltakin sitten esim. pyykkäämistä ja joustoa. Eikä tämäkään ratkaise akuuttia rahapulaa.
Valtaosa ei tuo mitään ja kuitenkin käyttää vettä, sähköä. Huono neuvo, surkea suorastaan
Olisko aika kysyä (jos ukrainan kiireiltään ehtivät) asiaa äärioikeistohallitukselta? Orpolla lienee sana hallussa sekä miljonääri purralla PS joka puolustaa perussuomalaisia. Kristillisten SATU on myös hyvin myötätuntuinen mutta RKP ei. Siellä ollaan ahvenanmaan puolta jossa 5 henkinen perhe elää herroiksi kun mannermaa maksaa eli 7000e jää käteen enemmän + lääkäriin samana päivänä. Sinä maksat.
Sähköä Älä katkaise. On kalliimpi kytkeä. Vakuutuksen voi irtisanoa tai ostaa suppeamman. Mut sit jos sattuu jotain se on itse maksettava.
15 k on niin vähän. Että älä päästä ulosottoon. Aina voi joka paikasta vähän nipistää menoissa.
Montako kuukautta sulla on asuntolainan maksua. Jos itse valitset olla myymättä. Sun pitää tehdä töitä sen eteen. Ettei mene alta pois.
Onko joku sukulainen tai taho josta saisit loppuosaan velan velkakirjalla ja pienemmillä lyhennyksillä? Alussa sitä ei vielä kannata tehdä.
Toiset tekee duunia tossa tilanteessa, kerää pulloja, etsii myytävää, dyykkaa roskiksia.
Kyllä tohon 15k on ratkaisu. Pankista voi kysyä lyhennysvapaata. Mut se vain siirtää. Pienemmät erät loppuosaan. En tiedä suostuisivatko.
Tsekkaa oman paikkakunnan vaihtoehdot sosiaaliseen luototukseen
Sosiaalihuolto myöntää sosiaalista luottoa Tietoa luototuksesta ja sen hakemisesta saa omalta hyvinvointialueelta ja Helsingissä sote-toimialalta. Useimmiten palveluun hakeutuminen edellyttää yhteydenottoa henkilökohtaisesti puhelimitse tai ajanvarauksella kokonaistilanteen selvittämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Sähköä Älä katkaise. On kalliimpi kytkeä. Vakuutuksen voi irtisanoa tai ostaa suppeamman. Mut sit jos sattuu jotain se on itse maksettava.
15 k on niin vähän. Että älä päästä ulosottoon. Aina voi joka paikasta vähän nipistää menoissa.
Montako kuukautta sulla on asuntolainan maksua. Jos itse valitset olla myymättä. Sun pitää tehdä töitä sen eteen. Ettei mene alta pois.
Onko joku sukulainen tai taho josta saisit loppuosaan velan velkakirjalla ja pienemmillä lyhennyksillä? Alussa sitä ei vielä kannata tehdä.
Toiset tekee duunia tossa tilanteessa, kerää pulloja, etsii myytävää, dyykkaa roskiksia.
Kyllä tohon 15k on ratkaisu. Pankista voi kysyä lyhennysvapaata. Mut se vain siirtää. Pienemmät erät loppuosaan. En tiedä suostuisivatko.
Me asuttiin varmaan 10 kesää Pärnussa. Talossa oli mm kylmäkellari ja puusee.
Oli pienet käyttökustannukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elän tällä hetkellä jo luottokortin varassa ja menee osin varmaan joulukuukin. Vuodenvaihteen jälkeen tulee vähän enemmän rahaa ja saan maksettua kortit nollille. Pitää vaan toivoa, ettei auto hajoa tai muuta yllättävää.
Olet hyvässä vauhdissa matkalla luottotiedottomaksi.
"Kun vaan mikään ei mene pieleen ja pieni lottovoitto osuu kohdalle, niin ihan kohta talousasiat on lähes kunnossa. Ikinä en ole tarvinnut koulun turhia prosenttilaskuja."
Ei ole menossa.
Kaikilla on ja säilyy luottotiedot. Mitä ne tiedot kertovat vain muuttuu. Eli voi olla matkalla luottoKELVOTTOMAKSI.
ja ne joilla EI vielä ole tämä tilanne päällä. Ottakaa opiksi ja SIJOITTAKAA jokaisesta palkastanne osa JUURI näiden tilanteiden varalle.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ollut liiemmin rahaa koskaa, nyt tilillä 24€. Olen ollut työelämässä 13 vuotiaasta kesät ja 23-vuotiaasta kokoaikaisena 30 vuotta.
Pieni palkka, aluksi kalliskorkoinen asuntolaina 15% pahimmillaan, kaksi lasta ja 10 vuotta sairastellut puoliso. Viimeinen viikko ennen tiliä on yritetty selvitä rahattomana joten kuten. Luottokortilla 1000 euron saldo, joka pääsääntöisesti on tapissa. Yritän maksaa sen pois ja hävittää, niin ei olisi mielen päällä.
Mutta en syytä hallitusta, en edes edellisiä. Vanhemmilta ei jäänyt perittävää, itse piti jo nuorena leipänsä tienata. Omat huonot valinnat, olisi pitänyt lukea ammatti, jossa olisi tienannut paremmin. Säästöön olisi pitänyt saada vaikka väkisin rahaa, että olisi ollut puskuria, jos sairastuu tms.
Mutta ei me nälkää olla nähty. Perunat, porkkanat, kananmunat, puurot ovat olleet perusruokaa. Ei olla huvitteluissa käyty eikä ulkoma
Järjen ääni, kiitos! Pystyn samaistumaan tähän kommenttiin, omassa elämässäni paljon samaa.
Lohduttavaa oli kirjoituksen toivoa antava sävy, vaatimatonkin elämä on yhtä tärkeä kuin yltäkylläinen.
Mulla on jo rahat loppu. Onneksi sentään omistan seinät ympärilläni kokonaan, mutta ostahan tätä ei kukaan, jos niin tiukka paikka tulisi. Jos joutuisin myymään, muuttaisin mieluummin telttaan metsään kuin vuokralle, koska vuokralla asuminen on pelkkää tulonsiirtoa rikkaille.
Vierailija kirjoitti:
Hae muutosverokorttia ansiosidonnaiseen ja laita laina jäähylle tai yritä pankin kanssa sopia pienempi laina-aika. Esim haet uuden lainan toisesta pankista 20vuodem laina-ajalla ja näin saat taloutesi käyttöön enemmän rahaa.
Todella typerä neuvo!
Viimeiset 68 vuotta rahat loppu. Mikä on ihme&kumma vaikka olen kulkenut töissä viimeiset 59 vuotta ja hallitus toisensa jälkeen on poistanut hikipäin köyhyyttä koko sen ajan. Ei ole ilmeisesti sattunut kohdalle... Paitsi kerran, elokuussa 1973, jäi tilistä 14, 80 mk yli. Tuhlasin, häpeäkseni, sen kaiken Rommiviina- eli solmurommiviinapulloon. Kaduttaa :(