Eduskunnan kyselytunti 21.11.2025
Kohta alkaa. Kuulemme hallituksen haukkuvan Sannaa ja oppositiota.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Riikalla on nahkahame.😅
On näköjään liittynyt nahkakousujengiin
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi soida päässä heti Tuppuraisen puheenvuoron aikana sen Irinan "pokkaa sul on ainakin"-biisi ja se vaan jatkaa soimistaan kun oppositiota kuuntelee.
Erityisen hupaisaa on tuo oppositioedustajien jeesustelu kuinka ei tämä syyttelyllä korjaannu kun itse syyttävät hallitusta jatkuvasti aivan kaikesta ja vääristelevät kaiken päälaelleen.
Kaikkonen saa myös erityisen nolouspalkinnon kun yrittää selitellä kuinka keskusta hoitaisi soten ja kaiken muunkin niin paljon paremmin vaikka itsehän ne tämän liian kalliin soteuudistuksen askarteli ja samalla myös siunasi valtion kirstunvartijana Marinin hallituksen holtittoman lainanoton ja täysin päättömät rahanjakelut. Edellisen hallituksen valtiovarainministereinä toimivat niin keskustan Kulmuni ja Vanhanen kuin Saarikkokin. Silti kaikkonen ja oppositio on sysäämässä omien päätöksiensä seurauksia tälle nykyiselle hallitukselle ja omalla hallituskaudellaan syyttelivät itse edellist
Purra (persu) on myöntänyt, että perskokkareet ottaa enemmän velkaa kuin Marinin hallitus. Tänään kerrottiin taas uudesta 1,5 miljardin euron lisävelasta. Tähän asti velkaa otettu 24, nyt siis 25,5 miljardia 2,5 vuoden aikana.
Miksi istunto keskeytettiin? Mitä lopussa tapahtui? Ihan loppua ei pystynyt näkemään Yle Areenasta.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa äänestää seuraavaksikin kokoperseitä, noita Suomen ja yhteiskunnan tuhoajia.
Kyllä tämä sivistynyt vasemmisto on niin hienoa! Ihan tuntuu että tämä argumentointi, asiallinen käytös ja kaikkien kunnioittaminen on ihan jotain muuta kuin poliittisilla vastustajillaan! Ei mennä ulkonäköön (paitsi Riikan kohdalla jo heti ensimmäisellä sivulla ja jokaisella sivullla sen jälkeen), puhetyylilin tai muihin muotoseikkoihin vaan keskustellaan asiapitoisesti ja sivistyneesti asioista kuten vastuulliset aikuiset!
(tämä oli sitten sarkasmia jos meni yli hilseen tovereilta)
Vierailija kirjoitti:
Miksi istunto keskeytettiin? Mitä lopussa tapahtui? Ihan loppua ei pystynyt näkemään Yle Areenasta.
Antifan terrori-isku?
"Purra (persu) on myöntänyt, että perskokkareet ottaa enemmän velkaa kuin Marinin hallitus. Tänään kerrottiin taas uudesta 1,5 miljardin euron lisävelasta. Tähän asti velkaa otettu 24, nyt siis 25,5 miljardia 2,5 vuoden aikana. "
Kakkakokkareella on taas ollut kiireinen ja merkityksentäyteinen päivä palstalla iskulauseita hokemassa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että voivat AIKUISET, PÄÄTTÄVÄSSÄ ASEMASSA OLEVAT ihmiset olla LAPSELLISIA.
"Voi voi, kun silloin edellisessä hallituksessa olessanne ette parlamentaarista yhteistyötä halunneet, mutta nyt se parlamentaarinen yhteistyö kelpaisi niin kovasti" ym. paskapuheenvuoroja. Eikö se nyt olisi sitten muka hyvä asia, että nyt sellaista haluttaisiin...? Mutta e, kun oleellisempaa on juuttua siihen, että ENNEN ei sitä haluttu!
Tämän hallituksen erikoisuus onkin se, kuinka monta kertaa he puuttuvat siihen ja puhuvat siitä, mitä ENNEN tehtiin ja sanottiin entisen hallituksen toimesta.
Naurettavaa pelleilyä. Jonninjoutavaa sirkusta.
No niinpä. Pikkumaisia paskiaisia, kiusantekijöitä, oma etu tärkein, viis valtiosta. Mutta hei, onneksi me tiedetään, että he tietävät mokanneensa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa -sanonta sopii tähän.
Joo, Sannaanhan se kalahti kun valtiontalouden tarkastusvirasto antoi karun tuomionsa holitttomasta tuhlailusta.
Vierailija kirjoitti:
"Olisimme perikadossa ilman Orpon hallituksen väliintuloa!"
Wallinheimo vaan unohti, että nyt tulee EU väliin tarkkailuluokan kanssa kun olemme Orpon ansiosta perikadossa.
Wallinheimo on luultavasti niin tyhmä, ettei tajua omienkin nauravan sille.
Vierailija kirjoitti:
"Purra (persu) on myöntänyt, että perskokkareet ottaa enemmän velkaa kuin Marinin hallitus. Tänään kerrottiin taas uudesta 1,5 miljardin euron lisävelasta. Tähän asti velkaa otettu 24, nyt siis 25,5 miljardia 2,5 vuoden aikana. "
Kakkakokkareella on taas ollut kiireinen ja merkityksentäyteinen päivä palstalla iskulauseita hokemassa :D
Persukselle on tietysti samantekevää kuinka paljon velkaa otetaan kun ottajana persusten ikioma Saksikäsi.

Kakkakokkare keskustelee persuksensa kanssa. On siinä kyllä ihmeellinen sekopää.
Joka kerta sama juttu hallituspuolueilla: alussa koittavat esiintyä rauhallisina viilipyttyinä, mutta hitaasti, mutta varmasti ääni alkaa nousta ja naamarit murentua, kun istunto etenee. Kun ei kerran ole itsehillintää, niin ei ole. Sanomaan pitää päästä hinnalla millä hyvänsä niin kuin kakarat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa äänestää seuraavaksikin kokoperseitä, noita Suomen ja yhteiskunnan tuhoajia.
Kyllä tämä sivistynyt vasemmisto on niin hienoa! Ihan tuntuu että tämä argumentointi, asiallinen käytös ja kaikkien kunnioittaminen on ihan jotain muuta kuin poliittisilla vastustajillaan! Ei mennä ulkonäköön (paitsi Riikan kohdalla jo heti ensimmäisellä sivulla ja jokaisella sivullla sen jälkeen), puhetyylilin tai muihin muotoseikkoihin vaan keskustellaan asiapitoisesti ja sivistyneesti asioista kuten vastuulliset aikuiset!
(tämä oli sitten sarkasmia jos meni yli hilseen tovereilta)
Hienosti pahoitit mielesi ja uhriuduit Riikan puolesta. Onnittelut siitä!
(tämä ei sitten ollut sarkasmia jos meni yli hilseen oikeistopojilta)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Purra (persu) on myöntänyt, että perskokkareet ottaa enemmän velkaa kuin Marinin hallitus. Tänään kerrottiin taas uudesta 1,5 miljardin euron lisävelasta. Tähän asti velkaa otettu 24, nyt siis 25,5 miljardia 2,5 vuoden aikana. "
Kakkakokkareella on taas ollut kiireinen ja merkityksentäyteinen päivä palstalla iskulauseita hokemassa :D
Persukselle on tietysti samantekevää kuinka paljon velkaa otetaan kun ottajana persusten ikioma Saksikäsi.
Kakkakokkare keskustelee persuksensa kanssa. On siinä kyllä ihmeellinen sekopää.
Niinhän sinä olet. Oikea p...akasa.
Ala-astelaiset ne siellä taas koolla.
Vierailija kirjoitti:
Eduskunnan kokoa pitäisi ehdottamasti pienentää 200 edustajasta, esim Hollannissa edustajia on 150. Suomen eduskunta on nykyään paikka jossa edustajat käyvät vain kääntymässä kun touhuilevat kaikkea muuta mihin heidät on äänestetty.
100 on hyvä lukema.
Kannatetaan edustajien lukumäärän alentamista.
Vaikuttaa ministereitäkin olevan liikaa. Takarivin verran voisi niitäkin poistaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi istunto keskeytettiin? Mitä lopussa tapahtui? Ihan loppua ei pystynyt näkemään Yle Areenasta.
Edustajat evakuoitiin varasaliin. "Harjoitus". Minkä varalle, sitä ei kerrota.
"Olisimme perikadossa ilman Orpon hallituksen väliintuloa!"
Joo, se on ihan mahtavaa, ettemme Orpon hallituksen ansiosta ole missään perikadossa, vaan tarkkailuluokalla! No ainakin nimi on ensi vuoden alusta alkaen ihan osuva tälle kakrulaumalle.
Kätevästi tuli harjoutus kesken hallitukselle hankalan keskustelun. Tuntuu lähinnä sensuroinnilta.
Alankomaiden parlamentti on kaksikamarinen, jossa on yhteensä 225 (150+75) edustajaa. Laitapa ensi kerralla faktat kuntoon ja kirjoita vasta sitten.