Milloin suuseksistä tuli osa "normiseksiä", vai onko se aina ollut sitä? Tai muista vastaavista ilmiöistä?
Olen miettinyt tätä joskus, ja kun ei kehtaa näin intiimiä asiaa vanhemmilta ihmisiltä suoraan kysyä, kysynpä sitten täällä palstalla...
Tuntuu vain joskus vaikealta kuvitella, että esim. isovanhempieni aikaan vaimot olisivat ottaneet suihin miehiltään jne. Tai että vaikka viktoriaanisella ajalla olisi kovin yleisesti harrastettu oraalia, puhumattakaan esim. anaaliseksistä. Mutta samalla tiedostaa, että vaikka yhteiskunta oli vähemmän seksualisoitu "näkyvällä tasolla", kyllä ihmisillä aina on ollut haluja ihan yhtä paljon, ja voi olla vaikea kuvitella loppujen lopuksi sitä, mitä makuuhuoneissa on suljettujen ovien takana tapahtunut.
(Tiedän että kysymystä pitäisi tarkentaa paljon, koska nämäkin asiat ovat vaihdelleet historian aikana sekä asuinpaikasta ja kulttuurista riippuen. Mutta ehkä nyt käsitellen erityisesti länsimaisen historian viime vuosikymmeniä-/satoja)
Toivon asiallisia vastauksia, sillä aihe kiinnostaa minua erityisesti tällaisista kulttuuriin ja historiaan liittyvistä syistä. Myös sitä joskus pohtii, miten paljon nettiporno/pornon käytön yleistyminen ja helppo saavutettavuus on vaikuttanut tällaisiin asioihin. Näin äkkiseltään otaksuisi, että ihan viime aikojen ilmiöistä esim. yleistynyt anaaliseksi (myös siis heterosuhteissa) on paljolti pornon aiheuttama ilmiö
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en tiiä mitä se kertoo susta että jaksat aina nostaa esiin tätä konservatiivien mahdollista homoutta. kun niiden pedofilia on nyt erityisesti ollut tässä esillä. vähän tulee viba että sunkin mielestä homous on isompi synti kuin lasten hyväkskäyttö
t umpi-hint ti vassariliberaali
sun pitää nyt vaan tajuta, että sekä oikeisto että vasemmisto vihaa homoja
vasemmisto sietää sua jotenkin, vaikkakin halveksuu
oikeisto haluaa sut kuoliaaks
parempi kun et nyt vit tuile sille vasemmistolle, vi tun urpo
Juurikin näin
T. tuo persuja homotellut kokoomuslainen
No, vähän kauniimmin, täällä on naisia paikalla!

juuh, keskiverto nainen ei kestä edes ajatella homoseksualien olemassaoloa

Koska keskivertonainen on vi tun tyhmä lehmä joka ei osaa ajatella omilla aivoilla
Sen vuoks sitä pitää varjella julmalta maailmalta
T konservatiivi
Meillä vanhemmiten lisääntynyt kun nainen ei tule kuin nuolemalla. Itse harvoin saan tulemaan suikkarilla
Historian pitkässä valossa elämme juuri nyt erittäin estoisia aikoja. 60-70-luvun taite oli avoiminta mitä lähihistoriasta löytyy ja vielä 90-luvulla ei yhteiskunta kauhistellut, jos shampoomainoksessa vilahti nänni.
Suuseksi oli ihan normia jo kasarilla.
Vierailija kirjoitti:
Niin siis sinä näet pillunnuolennan epämaskuliinisena, siinä on se koko keskustelun ydin, koska sinä et ole rassukka edes koskaan päässyt moista kokemaan. Keskustelua lienee mahdoton jatkaa tyypin kanssa, jonka ilmeisen rajoittunut seksuaalinen ajattelu pohjaa johonkin inkellien runkkupiiriin ja kokemukset naisista vain äidin imetykseen.
Saat ihan vapaasti jatkaa siellä peräkammarissasi inkellijorinoitasi, en jaksa tämän enempää tuhlata aikaani moiseen ressukkaan.
Tämä täältä tähän.
Se että sulla menee defenssit näin pahasti päälle vain siitä että nostaa esiin tuollaisen asian kertoo kaiken oleellisen sun suhtautumisesta asiaan.
Olet äärimmäisen epävarma itsestäsi ja maskuliinisuudestasi. Muuten pystyisit käsittelemään asiaa objektiivisesti etkä kävisi henkilöön kiinni
Muutamat ovat löytäneet Raamatun Laulujen laulusta viittauksen suuseksiin. Ihmisen korvien väli on se, mikä tekee asioista räävitöntä tai jynkkyä. Jos on oikea asenne siihen josta rakastaa ja läheinen intiimi suhde toiseen, niin voihan se oma suu käydä toisen vartalolla joka paikassa. Toisen kunnioittaminen ja huolenpito pitää ulottua petipuuhiin asti. On varmasti eri asia olla kairaamassa toisen kurkkua kuin antaa sen toisen hipsutella huulillaan.

Maskuliinisuuden paradoksi on juuri tuo sen hauraus. Ja epävarmuus ei koskaan ole ollut kovin vahva maskuliinisuuden merkki. Mitä tiukemmin ihmisellä on tarve pitää kiinni maskuliinisesta imagosta, sitä epävarmemmalta hän sisäisesti vaikuttaa
Aika varhaisteininä joskus 80-luvun alkupuolella kun tyttöystävän kanssa päädyttiin harrastamaan seksiä mitään siitä tietämättä ja pornoa ikinä näkemättä. Se tuntui luonnolliselta, että halusin nuolla häntä jalkojen välistä, ja että hän halusi imeä kaluani. Molemmat saatiin ensimäiset orgasmimme juuri suuseksillä, ja se tuntui täysin luonnolliselta. Ja käsittämättömän ihanalta ja voimakkaalta.
Kun seurustelin 80 luvulla nykyisen vaimoni kanssa,nuolin monesti hänen 15v pikkusiskon pillun,hän tykkäsi siitä kovasti,ja aina kysyi haluaisinko nuolla vähän pillua,ja tietysti minä halusin,tyttöystäväni oli monesti samassa huoneessa eikä tehnyt asiasta mitään isoa numeroa,kylläkin kielsi ettei mitään muuta saa tehdä, eli ei kai se silloin ollut seksin harjoittamista.

Nuolit sen siis märäksi niinkuin postimerkin? Et antanut suuseksiä vaan levitit kuolaa hänen sukuelimelleen kun mikäkin kuolaava koira
Suuseksi lienee aina ollut ihan normiseksiä. Sen sijaan anaaliseksi oli aikaisemmin enempi marginaalista, mutta nykyään monien mielestä se on täysin normiseksiä. Aikuisviihteen takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan tuo oli tuttua Kama Sutran aikoihin, joten ei mitään uutta Eiköhän ole tuttua muillekin apinoille.
ei kai nyt kukaan kuvittele että siinä jotain suurta tieteellistä löytöä tehdään kun keksitään työntää kulli suuhun tai perseeseen
enemmänkin kuinka tavat vaihtelee ajan ja paikan mukaan. välillä on konservatiivisempia aikoja välillä liberaalimpia
Onko sinulla jotain dataa tästä, vai projisoitko vain omaa tekemistäsi joksikin yleiseksi totuudeksi?
Vierailija kirjoitti:
Historian pitkässä valossa elämme juuri nyt erittäin estoisia aikoja. 60-70-luvun taite oli avoiminta mitä lähihistoriasta löytyy ja vielä 90-luvulla ei yhteiskunta kauhistellut, jos shampoomainoksessa vilahti nänni.
Suuseksi oli ihan normia jo kasarilla.
Kuin myös peppuseksi.
Terv.
Entinen kasarinuori
Finsex-tutmimuksen mukaan muut seksitavat lisääntyvät. Ei suunnaton mutta pysyvä lisääntyminen.
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/finsex-seksitapojen-muutos/
Vierailija kirjoitti:
Suuseksi lienee aina ollut ihan normiseksiä. Sen sijaan anaaliseksi oli aikaisemmin enempi marginaalista, mutta nykyään monien mielestä se on täysin normiseksiä. Aikuisviihteen takia?
En tiedä koska sun "aikaisemmin" on, mutta kyllä 70/80-lukujen taitteessa tyttöystävien peput tutkittiin myös.
Ja kokemukset inttikavereiden sun muiden kanssa vertailtiin.
Isäni kertoi, että yläsavolaisella maaseudulla 1940-50 -luvuilla ei edes suudeltu. Hammashygienia ei varmaan ollut paras mahdollinen, jo nuorilla reikäiset hampaat.
FinnSex-tutkimuksen mukaan suuseksi alkoi yleistyä Suomessa 90-luvulla.
Tutkimus kertoo myös, että 1990-luvun alussa melko aktiivisesti suuseksiä harrastaneiden nuorten ihmisten sukupolvi oli 20 vuotta myöhemmin muuttunut selvästi vähemmän aktiiviseksi suuseksissä. Suuseksin suosio on tämän perusteella vähentynyt melko systemaattisesti ihmisten ikääntyessä ja pitkäkestoisissa parisuhteissa.
Mikähän tähän mahtaa olla syynä, että ihmisen vanhetessa suuseksin suosio laskee, vaikka olisivat nuorena sitä harrastaneet. Vanhan ihmisen sukuelintä ei ole kiva imeä tai nuolla?
Vai oppivatko ihmiset pitkissä parisuhteissa antamaan toisilleen orgasmin ihan perinteisesti yhdynnässä? Nuolemallahan saa orgasmin sellainenkin nainen, jonka on vaikea se yhdynnässä saada, ja se on yleistä tuoreessa suhteessa, jossa ei osata vielä yhdynnässä löytää oikeita aurauskulmia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuseksi lienee aina ollut ihan normiseksiä. Sen sijaan anaaliseksi oli aikaisemmin enempi marginaalista, mutta nykyään monien mielestä se on täysin normiseksiä. Aikuisviihteen takia?
En tiedä koska sun "aikaisemmin" on, mutta kyllä 70/80-lukujen taitteessa tyttöystävien peput tutkittiin myös.
Ja kokemukset inttikavereiden sun muiden kanssa vertailtiin.
Itse olin nuori nainen 70-luvulla, eikä kukaan poikaystävistäni koskaan ehdottanut ana alia eikä suuseksikään ollut kaikkien miesten/poikien listalla. Kyllä sen yleistyminen on ihan pornon aiheuttamaa.
2000-luvun alkupuolella Helsingin Tyttöjen talon terkkari kertoi, että tytöt valittavat heille, että poikakaverit haluaisi kokeilla anaalia ja he eivät. Pornon yleistymisestä se kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Muutamat ovat löytäneet Raamatun Laulujen laulusta viittauksen suuseksiin. Ihmisen korvien väli on se, mikä tekee asioista räävitöntä tai jynkkyä. Jos on oikea asenne siihen josta rakastaa ja läheinen intiimi suhde toiseen, niin voihan se oma suu käydä toisen vartalolla joka paikassa. Toisen kunnioittaminen ja huolenpito pitää ulottua petipuuhiin asti. On varmasti eri asia olla kairaamassa toisen kurkkua kuin antaa sen toisen hipsutella huulillaan.
Suussa on valtava määrä bakteereja, samoin sukuelimissä. Mutta niiden bakteeriflorat on ihan erilaisia ja niiden sekoittaminen altistaa papilloomavirukselle, joka voi johtaa suun tai nielun alueen syöpiin, erityisesti miehillä. En usko, että Raamatussa promotoitaisiin suuseksiä.
https://www.iltalehti.fi/syopa/a/201603210175832
Alkuperäinen idea seksistä on miehen ja naisen yhteensulautuminen yhtäaikaisessa orgasmissa siten, että kasvot ovat vastakkain, silloin energiakeskukset osuu kohdilleen ja naisesta ja miehestä tulee hetkeksi yhtä. Tulevat yhdeksi lihaksi.
Juurikin näin
T. tuo persuja homotellut kokoomuslainen