Olen niin väsynyt tähän kotonani olevaan helvettiin!!!

Hei kaikki vauva.fin äidit, täällä puhuu yksi täysin loppuunpalanut kolmen lapsen äiti, joka on ollut kotiäitinä jo vuosia ja hukkuu tähän paskaan päivästä toiseen. Mä oon se, joka pyörittää tätä koko sirkusta yksin, kun tuo saamaton vätys, jota kutsun miehekseni, lojuu sohvalla ja teeskentelee olevansa väsynyt. Väsynyt mistä? Hän tekee muka kahta työtä, mutta mä näen totuuden: hän vaan leikkii olevansa tärkeä ulkomaailmassa, kun mä täällä kotona teen KAIKEN.

Ja kun hän tulee kotiin, hän haluaa levätä. Levätä! Ikään kuin mä saisin levätä ikinä! Mä en oo nukkunut kunnolla vuosiin, koska lapset herättää, tiskit odottaa, pyykit haisee ja kaikki metatyöt, ne näkymättömät paskat, kuten muistuttaa lääkäriaikoja, ostaa synttärilahjoja, suunnitella ruokaa viikoksi eteenpäin, ne kaikki kaatuu mun niskaani. Hän ei edes tiedä, mitä metatyö tarkoittaa!

Hän luulee, että koti pyörii itsestään, kun hän heiluttaa persettään töissä.Ajatelkaa tätä: mulla on kolme lasta, 5v, 3v ja vauva, joka ei nuku öisin. Mä herään aamulla viideltä, keitän kahvit (joita hän ei edes juo, koska ei maistu), valmistan aamupalat, pakkaan reput, vien lapset päiväkotiin (vaikka oon kotiäiti, mutta hei, tarvitsen edes hetken hengähtää!), siivoan keittiön, pesen pyykit, imuroin, tiskaan, teen ruokaa, haen lapset, leikitän niitä, syötän, pesen, luen sadun, nukutan, ja mitä hän tekee? Tulee kotiin kuudelta, istuu sohvalle puhelin kädessä ja sanoo olen väsynyt, anna mun levätä. Levätä!

Hän ei edes nosta sormeaankaan auttaakseen! Eilenkin sanoin hänelle, että voisitko viedä roskat ulos, ja hän vastasi teen sen huomenna. Huomenna! Roskat haisee jo koko talossa, ja mä joudun tekemään sen itse, koska hän on liian väsynyt. Hän on vätys, laiska perse, joka ei ansaitse mua eikä näitä lapsia!Ja tiedättekö mitä? Mä epäilen, että hän pettää mua. Kyllä, sanon sen suoraan. Hän tekee kahta työtä, mutta miksi hän on aina myöhään ulkona? Miksi hän ei vastaa puhelimeen heti?

Mä näen ne katseet, kun hän puhuu työkavereistaan, varmasti joku bimbo siellä toimistossa, joka hymyilee hänelle ja saa hänet tuntemaan itsensä mieheksi. Kotona hän ei koske muhun, ei sano mitään mukavaa, ei auta missään. Hän vihaa mua salaa, tiedän sen! Hän haluaa, että mä hajoan, että mä annan periksi, jotta hän voi lähteä ja jättää meidät kaikki tähän kaaokseen. Mutta mä en anna! Mä oon vahva, mä oon se, joka pitää tätä perhettä pystyssä, vaikka hän yrittää sabotoida kaiken. Muistatteko sen kerran, kun hän unohti hakea lapsen päiväkodista? Mä jouduin juoksemaan sinne itkien, ja hän vaan sanoi sori, unohdin. Unohdin! Hän unohtaa kaiken, koska hän ei välitä! Hän on saamaton kusipää, joka elää mun siivelläni

Tämä koti on vankila, ja mä oon vanginvartija, kokki, siivooja ja terapeutti yhtä aikaa. Metatyöt tappaa mut hitaasti: muistaa rokotukset, ostaa uudet kengät lapsille, suunnitella lomat (joita ei koskaan tule, koska hän on liian kiireinen), maksaa laskut (hän ei edes tiedä, missä pankkitunnukset on!), järjestää synttärit, kutsua ystäviä (joita mulla ei enää oo, koska kukaan ei ymmärrä tätä helvettiä). Ja hän? Hän tulee kotiin, syö ruoan, jonka oon tehnyt, ja menee nukkumaan. Eilen illalla räjähdin, huusin hänelle että tee jotain, auta mua!, ja hän vaan tuijotti mua kuin olisin hullu. Hullu! Mäkö hullu? Hän on se, joka ei tee mitään!