Lue keskustelun säännöt.
Miksi "terapiasta" on tullut joku muotijuttu
19.11.2025 |
Ihmiset, lähinnä nuoret ja nuorehkot naiset, puhuvat terapiasta samalla tavoin kuin puhutaan uimahalliin, kampaajalle tai ravintolaan menemisestä.
Lisäksi käsitykseni mukaan nämä terapeutilla käsiteltävät "asiat" ovat aivan höpöhöpöä, joiden takia pitäisi lähinnä kovettaa hieman nahkaansa, eikä kokea kärsimystä arjen vastoinkäymisistä tai ikävistä tilanteista.
Kommentit (47)
Ihan turhaa vertailla kokemuksia miksi joku käy tai ei käy terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.
Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.
Yleensä näistä arjen ongelmista jutellaan juuriki ystävien kanssa tai sitten haetaan vaikka vertaisapua täältä tai ylilaudalta tai jostain.
En ymmärrä miksi joku haluaisi avautua as
Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää. Riittää ihan vaan se, että hyväksyt sen, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia kuin sinä.
Käytiin pariterapiassa ja kyllä se aukaisi silmäni ja sain rohkeuden erota.
Vierailija kirjoitti:
Vastaamokeissin jälkeeen mua ei saisi kilon kappaleinakaan terapiaan. Yhden kerran kävin työterveyspsykologilla kun kuului asiaan. Psykologi oli kiva mutta ei mitään apua. Tosin osasi sanoittaa miten työpaikkakiusaamisen kuvio menee ilman että itse kerroin. Samaa kaavaa niissä on kun on työpaikkakiusaamisesta kyse.
Lisään, että toisaalta oli kiva kun joku oikeasti kuunteli vaikkakin ammatin puolesta. Ei väheksynyt tai muuta. Ymmärsi ja antoi neuvoja. Ei ollut sellainen hiljaa olevaa terapeutti. Mutta ei siltin ollut mun juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.
Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.
Yleensä näistä arjen ongelmista jutellaan juuriki ystävien kanssa tai sitten haetaan vaikka vertaisapua täältä tai ylilaudalta tai jostain.
En ymmärrä miksi joku haluaisi avautua as
Se terapeutti on kuitenkin ihmisen mielen asiantuntija, toisin kuin kaverit tai av-palstalaiset. Itse hain terapiasta apua painonhallinnan haasteisiin, siihen että mulla ei vaikutanut olevan tahdonvoimaa. Vaikka kuinka päätin, että nyt laihdutan, aina vähän ajan päästä repsahdin taas. Sain tosi hyvää apua noin 10:stä terapiakäynnistä itse maksaen. Täältä nyt ei saa mitään muuta kuin otat itseäsi vaan niskasta kiinni tason neuvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole muoti juttu. Vaan naiset pilaavat mielensä sosiaalisessa mediassa, eivät ymmärrä enää normaalia elämää. Joten joutuvat menemään terapiaan, jotta pärjäävät todellisen maailman kanssa eikä keinotekoisen.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä.
Kun ihmisellä on Oikeita ongelmia ja lisäksi laaja elämänkokemus + älyä, ei se terapeutti pysty viemään yhtään eteen päin. Niillä saattaa (ehkä) olla resursseja avittaa jotain nuorta untuvikkoa, joka on ihan eksyksissä (tavallisessa) elämässään, mutta kun mennään vaikkapa Aspergerin ongelmiin, ei siitä normoterpasta ole mitään apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.
Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.
Yleensä näistä arjen ongelmista jutellaan juuriki ystävien kanssa tai sitten haetaan vaikka vertaisapua täältä tai ylilaudalta tai jostain.
En ymmärrä miksi joku haluaisi avautua asioistaan maksullisen keskustelusession aikana tuiki tuntemattomalle.
Kaikilla ei ole ystäviä, ja toisaalta jos ystävän neuvo vaikeisiin asioihin on "älä ajattele sitä"/"keskity muuhun" tai vähättely, ei se vaikea asia sillä poistu, vaan sen kanssa vain jää yksin. Voi olla helpompaa maksaa ammattilaiselle, joka kykenee olemaan läsnä vaikeidenkin asioiden äärellä. Toisekseen tuntuu hyvältä tulla nähdyksi. Ihmisen minä realisoituu ja vahvistuu kohdatuksi tulemisen myötä.
Ammattimaisen psykoterapian vaikuttavuutta on tutkittu hyvin paljon. 70-80 % asiakkaista hyötyy siitä merkittävästi. Oleellista on asiakkaan motivaatio hoitoon sekä terapeutin ja asiakkaan välinen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että ne joilla ei ole suuria ongelmia käyvät terapiassa. Ne joilla on todella vaikeita juttuja taustalla eivät edes osaa sanoittaa koska on liian suurta käsiteltäväksi. Korjatkaa jos olen väärässä.
Mutta ihminen ei itsekään aina tiedä kuinka suuria on taustalla. esim. itse hakeuduin terapiaan, koska oli sosiaaliseen elämään liittyviä pelkoja ja vaikeuksia. Olin sitä mieltä, että koska mulla oli ihan normaali hyvä lapsuus ja ei ollut mitään dramaattista traumatisoivaa elämässä tapahtunut paitsi koulukiusaaminen, niin ei mun ongelmat pahoja ole. Oletin, että mua vaan jotenkin siedätetään kestämään sosiaalista pelkoa ja menemään sitä päin, ja annetaan keinoja millä pärjätä hermostumis- ja paniikkireaktioiden kanssa.
Se vaan oli että sieltä pienen pinnallisen oireen alta löytyi valtavan syviä isoja ongelmia. Mun koko identiteetti oli rakentun
Terapeutti taisi olla se, joka istutti sinuun ajatuksen taustalla olevasta häpeästä?
Mä en ostaisi tuommoista syytä, joskaan en voivkieltää sinun kokemustasi.
Samoin puheet "tunnelukoista" ja niiden vaikutuksesta käytökseen ovat mielestäNI ihan puutaheinää. Ehkä joillekin ne pätevät, minulle ei.
Mutta mä en olekaan standardikappale vaan premium-yksilö. 🦄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.
Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.
Yleensä näistä arjen ongelmista jutellaan juuriki ystävien kanssa tai sitten haetaan vaikka vertaisapua täältä tai ylilaudalta tai jostain.
"Se terapeutti on kuitenkin ihmisen mielen asiantuntija, toisin kuin kaverit tai av-palstalaiset. Itse hain terapiasta apua painonhallinnan haasteisiin, siihen että mulla ei vaikutanut olevan tahdonvoimaa. Vaikka kuinka päätin, että nyt laihdutan, aina vähän ajan päästä repsahdin taas. Sain tosi hyvää apua noin 10:stä terapiakäynnistä itse maksaen. Täältä nyt ei saa mitään muuta kuin otat itseäsi vaan niskasta kiinni tason neuvoja."
Tjaa. Mä olen kyllä itse oman elämäni asiantuntija ja koen olevani ohjaksissa. En tarvi ketään ulkopuolista esittämään käsityksiään. Eipä ole koskaan ollut painonhallintaongelmiakaan. Mitä ne ovat? Syön sen minkä tarvitsen, tietysti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.
Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.
Yleensä näistä arjen ongelmista jutellaan juuriki ystävien kanssa tai sitten haetaan vaikka vertaisapua täältä tai ylilaudalta tai jostain.
Oma apu, paras apu.
Vierailija kirjoitti:
Niillä saattaa (ehkä) olla resursseja avittaa jotain nuorta untuvikkoa, joka on ihan eksyksissä (tavallisessa) elämässään, mutta kun mennään vaikkapa Aspergerin ongelmiin, ei siitä normoterpasta ole mitään apua.
Eipä se erikoisammattilaisten tunnekorttien nostelukaan itseäni sen pidemmälle vienyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muotijuttu vai ihmiskunnan viisastuminen? Aiemmat sukupolvet olivat puhumatta ja upottivat murheet viinaan ja peitti kivut Buranaan. Nykyään yhä useampi huomaa, että melkein mitään pahaa oloa, oiretta ja kipua ei ole pakko sietää vuosia.
Kannattaa opiskella lisää kokonaisvaltaisesta terveydenhoidosta. Huomisaamuun asti voit kuunnella ilmaiseksi tämän viikon TerveysSummitin haastattelun, jossa kerrotaan hyviä tapausesimerkkejä mitä tapahtuu, kun juuri syyt hoidetaan pois. Kokonaisvaltaisia hoitokeinoja on tietysti muitakin kuin jakson hoitomuoto.
https://terveyssummit.fi/s25-virpi-kaasinen/
Kun on tarpeeksi rahaa ja sitä kautta riippumattomuus muista ihmisistä, niin ongelmia eii ole. Tai toki voi olla paskoja lapsuusmuistoja ja niistä traumoja, mutta suurin syy ihmisten pahoinvointiin on riippuvaisuus muista ihmisistä, työpaikasta jotta saa rahaa elämiseen jne.
Joillain terapeuteilla tuntuu olevan fiksaatio näihin "tunnelukkoihin" ja muihin abstraktioihin. Siellä on ihan oikeaakin teoriaa taustalla, mutta tuntuu että joko ammattilaiset eivät itsekään tiedä mistä puhuvat ilman näitä liirumlaarumeita tai siihen on joku muu syy miksi eivät halua puhua asioista ja ilmiöistä niiden oikeilla nimillä.
Vierailija kirjoitti:
Ammattimaisen psykoterapian vaikuttavuutta on tutkittu hyvin paljon. 70-80 % asiakkaista hyötyy siitä merkittävästi.
Mitkä ovat olleet tämän hyödyn markkerit? Onko kyseessä terapeutin vai asiakkaan arvio?
Vierailija kirjoitti:
Ammattimaisen psykoterapian vaikuttavuutta on tutkittu hyvin paljon. 70-80 % asiakkaista hyötyy siitä merkittävästi. Oleellista on asiakkaan motivaatio hoitoon sekä terapeutin ja asiakkaan välinen suhde.
Höpöhöpö. En usko sun ilmasta tempaistuja prosentteja. Esim. masennuksen hoidossa ei ole juuri eroa terapiassa käymättömiin, kunntarkastellaan ajan funtiona. Joku voi tykätä, että on sentään joku jolle puhua. Siihen ei tarvita psykoterapeutin koulutusta. Hyötyminen on höpinäammattilaisen pankkitilillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapia tarkoittaa ihan hirveän monia eri asioita. Useimmiten kyseessä on kuitenkin ihan vaan keskusteluapu, missä ammattilaisen kanssa jäsennellään omia ajatuksia ja tunteita.
Aloituksesta saa jotenkin sellaisen kuvan, että jollei terapiaan hakeudu jonkun ihan järkyttävän vaikean traumataustan tai vastaavan takia, kyseessä on sitten "höpöhöpöjuttu". Kai sitä nyt kevyemmistäkin asioista voi ammattilaisen kanssa käydä juttelemassa? Ei kaikilla ole sellaisia läheisiä joiden kansa voisi asiasta kuin asiasta keskustella tai vaikka olisi, aina ei ole sellainen elämäntilanne itsellä tai läheisillä, että omat vähemmän vakavat ongelmat on siinä hetkessä järkevää tuoda esiin.
Yleensä näistä arjen ongelmista jutellaan juuriki ystävien kanssa tai sitten haetaan vaikka vertaisapua täältä tai ylilaudalta tai jostain.
En ymmärrä miksi joku haluaisi avautua asioistaan maksullisen keskustelusession aikana tuiki tuntemattomalle.
Kaikilla ei ole ystäviä. Täältä tai ylilaudalta ei mitään vertaisapua saa! Huudatte vain PROVO PROVO PROVO PROVO! Ette ole koskaan uskoneet, jos olen yrittänyt kertoa vaikeuksistani. Te olette vain lisänneet ihmisvihaani ja ongelmiani. Olen saanut apua vain Mieli ry:n kriisityöntekijältä. Terapiaa minun ei ole mahdollista saada.
Mutta ihminen ei itsekään aina tiedä kuinka suuria on taustalla. esim. itse hakeuduin terapiaan, koska oli sosiaaliseen elämään liittyviä pelkoja ja vaikeuksia. Olin sitä mieltä, että koska mulla oli ihan normaali hyvä lapsuus ja ei ollut mitään dramaattista traumatisoivaa elämässä tapahtunut paitsi koulukiusaaminen, niin ei mun ongelmat pahoja ole. Oletin, että mua vaan jotenkin siedätetään kestämään sosiaalista pelkoa ja menemään sitä päin, ja annetaan keinoja millä pärjätä hermostumis- ja paniikkireaktioiden kanssa.
Se vaan oli että sieltä pienen pinnallisen oireen alta löytyi valtavan syviä isoja ongelmia. Mun koko identiteetti oli rakentunut häpeälle, tunteelle että olen kelvoton, mutta minun on salatava tämä todellinen iljettävyyteni muilta ihmisiltä ettei minua hylätä ja torjuta. En alkuun edes tiedostanut tätä tai osannut sanoittaa. Ainoa mitä tiesin oli, ,että sosiaaliset tilanteet jännittää. Muutenkin mun tunnemaailma oli vähän luokkaa ihan ookoo tai sitten ahdistaa. Kyllä se oli melkoinen solmu avattavaksi tuo häpeäidentiteettiongelma. Ja toisin kuin luulin, se ratkaisu ei varsinaisesti tapahtunut ollenkaan älyn tasolla, niin että terapiassa olisi puhuttu ratkaisuja. Terapia vaan piti mielen sisäistä prosessia yllä, ja oma unimaailma ja tunne-elämä oli se mikä lopulta eniten asioiden käsittelyä edisti.