Mitä ajattelisit, jos hoitohenkilökunta itkisi, kun lapsesi tai omaisesi olisi kuollut?

mutta voi apua, jos vaikka joku tytön kaveri tai oma hoitolapseni kuolisi niin KYLLÄ ITKISIN! Kyse on minullekin läheisestä ihmisestä, pienestä lapsesta! Saatan itkeä vaikka kuulen jonkun ihan ventovieraan lapsen kuolleen. No, ihmiset on erilaisia, mä olen itkupilli, eikä sitä ominaisuutta saa pois, vaikka miten olis " virallinen" tehtävä.

Hillitön parkuminen ja oikein raju itkukohtaus kyllä tuo mieleen tietynlaisen ammattitaidottomuuden.



Muutama vierivä kyynel, nieleskely, vähäinen niiskuttaminen... Ihan normaalia empatiaa.

osannut jo odottaa sitä ja se kuuluu ikävällä tavalla työn luonteeseen, että potilaita kuolee. Kun lastenhoitajalta kuolee hoitolapsi on tilanne aivan toinen.... joten toki saa itkeä, itsekin itkisin.

Mä ainakin tarkotin itkemisellä sitä että kyyneleet valuu ja nyyhkyttää vähän ja on vaikea puhua.

vanhempien edessä.



Ja ei minuakaan joku ryiskely haittaisi, mutta olisi tosiaan ollut outoa, jos miestäni hoitaneet lääkärit tai hoitajat olisivat alkaneet parkua minun kanssani.



Ap

ja monesti olen ollut kyyneleet silmissä, mutta en ole selkeästi itkenyt. Hoitohenkilökunnalla on oikeus myös ilmaista tunteensa kunhan se pysyy kohtuuden rajoissa.

Teho-osaston hoitaja on varmaan valmistautunut tällaseen ja tottunutkin ja ihan eri tavalla ammattilainen. Mä ajattelin tyyliin, että olen pph ja joku soittaa mulle aamulla että lapsi ei tulekaan kun on kuollut. Kylllä mulla siinä olisi vaikea pidätellä itkua!



Kakkonen

usein koskettaa eri tavalla kuin aikuisen. Itkettää välillä ventovieraan lapsenkin kuolema. Tuskin hoitajat itkevät jos kuulevat vanhemman sukulaisen ym. kuolleen..

Eli jos hoitaja rupeaa hysteerisenä parkumaan on ammattiminä hukassa. Hoitajan pitää pystyä säilyttämään asemansa kovassakin paikassa, eikä tilanne missään tapauksessa saa kääntyä siihen että omaisen pitäisi lohdutella ja tukea hoitajaa.



Mutta varsinkin jos on kysymys pidemmästä hoitosuhteesta tai muuten kovasta paikasta, antaa tutun hoitajan hillitty tunteiden näyttäminen omaiselle tunteen siitä että tämä ymmärtää hänen tuskaansa ja välitti vainajasta todella. Tällä hillityllä tarkoitan juuri nieleskelyä, muutamaa kyyneltä tms, mistä näkee että hoitaja on mukana tunteella. Myös omaisen halaaminen ja lohduttaminen tukee tätä.

Totta on, että on ihan ok, näyttää omaisille hienovaraisesti omakin suru ja olla empaattinen, mutta se raja epäammatilliseen käytökseen tulee äkkiä vastaan ja joskus on helpompi olla menemättä ollenkaan mukaan siihen suruun, jotta ei sitten menisi sen rajan yli. Empaattinen pitää tietysti olla.



Kun työssä näki paljon lasten kuolemia, niin jotkut niistä koskettivat enemmän, jotkut vähemmän, mutta tärkeintä oli aina olla asiallinen ja empaattinen omaisia kohtaan. Joskus kyllä nieleskelin omia tunteita, mutta pääasiassa kyllä eristin tunteeni noista tilanteista. Ja kyllä siihen tottuikin, kasvatti aika paksun nahan ja toki sellainen oli jo, ennen kuin tuollaiselle osastolle hakeutui. Lähdin jatkamaan opiskeluja paljon ennen kuin sain oman lapsen, joten sitä en tiedä, olisiko äitiys ohentanut nahkaa. Nyt ainakin tuntuu, että siihen työhön palaaminen olisi rankempaa, kuin se oli silloin.

Vierailija:

Oletko Fletch kylmä ihminen noin mutenkin?

Mutta jos ihan kunnolla alka aitkemään niin mielestäni väärässä työssä.



Itse jouduin lapsen kanssa sairaalaan ja vaikka hoitohenkilökunta oli asiallista, ystävällistä ja empaattista, niin siinä vaiheessa kun itsellä on huoli lapsesta, olisi ollut kohtuutonta jos hoitohenkilökunta olisi ilmaissut tunteensa itkien. Lapseni ei onneksi kuollut tms, mutta jo se suru&pelko olisi ollut vaikea kestää, mikäli emme olisi saanneet hoitohenkilöstöltä kaikkea tukea ja myötätuntoa ja toivoa paremmasta. Minusta hoitaja itku olisi kertonut siinä tilanteessa, ettei hän ole meitä varten vana omien tunteidensa vietävänä.

sairaalan osastolla 6kk ennen kuolemaansa (syöpä). Hän oli erittäin lyhyt ja hento, 153cm ja painoi 45kg terveenä ja sairaana laihtui alle 30-kiloiseksi. Hän ei juurikaan valittanut kipujaan ja yritti aina reippaasti syödä hoitajien mieliksi ja hoitaa itse omat toimensa. Kun hän kuoli, hoitajat tukivat meitä siinä oikein asiallisesti ja saimme mummin kanssa olla omassa huoneessa kuoleman hetkellä.



Kuljin kahvihuoneen ohi ja kaksi hoitajaa kuivailivat silmiään kahvikuppiensa äärellä ja muistelivat mummiani tyyliin sanoilla " voi kun se oli niin pieni ja hauras, mua niin säälitti" . Olin todella yllättynyt, en ollut osannut edes ajatella, että heitä hetkauttaisi joku vanha mummeli!

Vauvani joutui 3,5 kk vanhana lasten teholle. Ennen osastolle vientiä imetin häntä lastenpolilla ja meitä teholle viemään tullut lastenpolin hoitaja itki. Itse en ollut oikein tajunnut miten paha tilanne oli (olin kai shokissa) mutta tuon hoitajan itkun jälkeen kyllä huolestuin todella.

Onneksi kaikki meni hyvin vaikka olimme teholla useaan otteeseen, nyt lapsi ihan terve leikki-ikäinen.

Olisi myös kamalaa, jos olisi lapsen kanssa sairaalassa ja tilanne olisi vielä epäselvä ja siinä sitten hoitaja tai lääkäri alkaisi itkeä. Olisi varmaan melkoinen paniikki päällä sen jälkeen.

Tulee varmasti omaisille tosi epävarma ja outo olo jos hoitaja rupeaa siinä itkemään ja omainen joutuu lähinnä lohduttajan rooliin.



Mutta siis tunteita ja empatiaa voi näyttää muutenkin. Hoitaja voi antaa surun näkyä kasvoiltaan ja nyyhkäistäkin, mutta säilyttäen kuitenkin ammatillisuutensa. Noin omainen tietää hoitajankin surevan, mutta kokee tämän silti omaksi tuekseen.