Synnytys ilman kipeitä supistuksia ja yleensäkin ilman kipua
Synnytin esikoiseni 3kk sitten, sairaalaan päästyä kun lapsivedet menivät lapsi syntyi 22min kuluessa, olisin kotona vieläkin ollut ellei lapsivesi tullut. selkään sattui niinkuin menkkakivuissa ei sen kovempaa. Lääkäri ja kätilö ihmettelivät kipukynnystäni, olenko ainoa, uskallanko edes haaveilla joskus toisesta
Kommentit (6)
Supistukset tuntui pienenä kiristyksenä selässä - tajunnut että oli supistuksia.
Lapsi olisi syntynyt kotiin ellei mies olisi pakottanut lähtemään sairaalaan.
Minä en tee lapsia tusinaa, vaan nämä kaksi riittää oikein hyvin. :)
Toisen lapsen synnytys ei nimittäin ollut sinne päinkään kuin esikoisen.
Esikoisesta ei ollut supistuksen supistusta ennen synnytytsä (ja niitäkään en edes huomannut), mutta kuopuksen kanssa pääsin sitten kokemaan sen toisenlaisen synnytyksen;
Kivuliaita supistuksia rv20 alkaen. Loppua kohden vain paheni.
Synnytys kesti kokonaisuudessaan 18h, ja alusta asti supistukset olivat todella kivuliaita. Ponnistuvaihe 15min, ja oli myös kivulias. Tyttö syntyi pikku hiljaa vaiheittan (eli ei tod. yhdellä työnnällä), ja epparin lisäksi sain kunnon repeämän. (Esikoisen kanssa ei epparia, eikä repeämiä.)
Synnyttäkää minunkin puolesta! Kateellisena luen tuollaisia juttuja!
TIEDÄN kokemuksesta, että nämä ovat nimenomaan niitä kipeitä suppareita, mutta ne tuntuvat tällä kertaa jotenkin jopa miellyttäviltä. Suppari sinällään on kipeä, mutta mulle tulee samalla aina sellainen mielihyvän aalto, mitä lie endorfiinihyökyjä. Olen miettinyt, että tajuanko lähteä ajoissa sairaalaan, jos ei lapsivesi puhkea. Eka synnytys oli helpohko (selvisin hyvin ilman kivunlievitystä) ja nopea.
Aika kummallista, että ensimmäinen oli tuollainen iiihanan kuuloinen synnytys, mutta sitten TOINEN oli vaikea ja aiheutti repeämiä!
Vähän niinkuin " huijausta" , kun ensin mukamas se onkin niin helppoa ja sitten annetaankin tuskia kunnolla.. höh.
Olin sairaalassa yliaikaiskontrollissa, ja siellä huomasivat että minullahan on säännölliset supistukset. Itse en ollut huomannut mitään! Olin jo 4cm auki (sekin tapahtunut täysin huomaamatta).
Siitä sitten kehoittivat siirtymään saliin ja soittamaan miehen paikalle.
Siitä 2,5h, niin minulla oli ihana pieni poikavauvamme sylissä.
Koko synnytyksen ajan en tuntenut oikein mitään; ns. supistukset (joita kone kyllä piirsi) tuntuivat vain lämpiminä painon tunteina alaselässä, ja muutama minuutti ennen pojan syntymään tunsin, että NYT SE TULEE (mutta sekään ei sattunut yhtään, tunsin vain, että vauva tippuu NYT!).
Ja pojan pää olikin jo melkein kokonaan ulkona kun kätilö tuli paikalle.
Pyysi ponnistamaan, ja ponnistin kerran, ja poika oli yhdellä työnnöllä ulkona. :D
Ponnistuvaihe n.1min. Ja täysin kivuton ja helppo ponnistus.
Eli minulla todellakin oli nopea ja helppo synnytys.
En usko että johtui siitä, että olisi jotenkin korkeampi kipukynnys.
Toisilla vain synnytys on paljon vaikeampi ja kivulias, ja toisilla taas elimistö vain on sellainen, että se tekee siitä helpon.