Vaikean taustan omaavat, oletteko joutuneet outoihin/noloihin tilanteisiin taustanne takia?

Varmaan se perinteinen, että olen kertonut hauskan tarinan elämästäni ja sitten kuulija on sanonut "kamalaa, että sä olet joutunut kokemaan tuon":

Vierailija kirjoitti:

Ei minun, mutta jostain syystä aloin nauraa, kun kaveri kertoi että häntä oli käytetty hyväksi. Ihan joku primitiivinen reaktio enkä tiedä mistä.

Aivan kamalaa. Saitko selitettyä tuon kaverillesi ja miten hän selvisi tilanteesta? Voin kuvitella että on aivan hirveää, jos hyväksikäytetty teosta kertoessaan joutuu minkäänlaisen pilkan kohteeksi. Etenkin vielä luotetulta läheiseltä.

Olin yläasteikäinen kun menetin kolme perheenjäsentäni tsunamissa. En ole yleensä kertonut tästä kuin läheisimmille ystäville, ja opiskeluaikana opiskelukavereille. Kuitenkin yksi opettajista sai tietää tästä ja hänen reaktionsa aiheutti jokseenkin oudon tilanteen, oli pelästynyt ja kauhistunut, vaikka silloinkin varmaan kaikki paikalla olevat tiesi tapahtuneesta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin tuon traumaattisen taustan avaamisen vaikeuden. Minulla on takana vanhemman vaikeita mielenterveysongelmia ja itsemurhayritykset, paljon pelottavia tilanteita ja puutteellista huolenpitoa. Ei sellaisesta ole helppo kertoa hyvällekään tutulle, joka on palasina sovussa tapahtuneesta avioerosta.

Hankalaa, kun kuitenkin joidenkin olisi hyvä tietää. Menneisyys vaikuttaa minuun mm. loputtoman turvattomuuden muodossa, mitä osa ihmettelee, kun ei tiedä syitä.

Olisi hyvä kuunnella toista. Eikä ensimmäisen lauseen jälkeen alkaa selittää omaa kokemusta päälle. No, sattuneesta syystä viihdyn parhaiten yksin.

Jep. Niistä asioista on vaikea kertoa, mutta kun tosiaan joissain tapauksissa pitäisi pystyä kertomaan, koska ne tapahtumat ovat kuitenkin niin olennainen osa itseä. Esim. juuri joku tuollainen menneisyyden hyväksikäyttö uudelle kumppanille, koska todennäköisesti vaikuttaa moneen asiaan parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun, mutta jostain syystä aloin nauraa, kun kaveri kertoi että häntä oli käytetty hyväksi. Ihan joku primitiivinen reaktio enkä tiedä mistä.

Aivan kamalaa. Saitko selitettyä tuon kaverillesi ja miten hän selvisi tilanteesta? Voin kuvitella että on aivan hirveää, jos hyväksikäytetty teosta kertoessaan joutuu minkäänlaisen pilkan kohteeksi. Etenkin vielä luotetulta läheiseltä.

Itseasiassa nauru ei ole mikään harvinainen reaktio yllättävissä tilanteissa. Tietenkään sitä ei silloin naureta pilkkamielessä, se on vaan reaktio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin tuon traumaattisen taustan avaamisen vaikeuden. Minulla on takana vanhemman vaikeita mielenterveysongelmia ja itsemurhayritykset, paljon pelottavia tilanteita ja puutteellista huolenpitoa. Ei sellaisesta ole helppo kertoa hyvällekään tutulle, joka on palasina sovussa tapahtuneesta avioerosta.

Hankalaa, kun kuitenkin joidenkin olisi hyvä tietää. Menneisyys vaikuttaa minuun mm. loputtoman turvattomuuden muodossa, mitä osa ihmettelee, kun ei tiedä syitä.

Olisi hyvä kuunnella toista. Eikä ensimmäisen lauseen jälkeen alkaa selittää omaa kokemusta päälle. No, sattuneesta syystä viihdyn parhaiten yksin.

Jep. Niistä asioista on vaikea kertoa, mutta kun tosiaan joissain tapauksissa pitäisi pystyä kertomaan, koska ne tapahtumat ovat kuitenkin niin olennainen osa itseä. Esim. juuri joku tuollainen menneisyyden hyväksikäyttö uudelle kumppanille, koska todenn

Joo kumppanin on tärkeää tietää tuollaisesta, muuten voi ajattelemattomana aktivoida traumaa. Esim. monet aivan kunnolliset miehet saattaa leikillään vähän alistaa. Voin vain kuvitella, että sellainen saattaa olla seksuaalisuuden sammuttava kokemus ja tärvellä luottamusta, jos taustalla on hyväksikäyttöä.

Minä en pysty olemaan pimeissä enkä suljetuissa tiloissa. Ahdistun helposti jos vesi tai ruoka on vähissä jne. Tiedostan, että kyse on lapsuuden iskostuneista peloista. Ei se silti auta, joutuisin ehkä jonkinlaiseen psykoosiin, jos joku sulkisi minut jonnekin. Onneksi lähimmät tietävät, että sellaisilla asioilla ei voi kanssani vitsailla.

Vierailija kirjoitti:

Olin yläasteikäinen kun menetin kolme perheenjäsentäni tsunamissa. En ole yleensä kertonut tästä kuin läheisimmille ystäville, ja opiskeluaikana opiskelukavereille. Kuitenkin yksi opettajista sai tietää tästä ja hänen reaktionsa aiheutti jokseenkin oudon tilanteen, oli pelästynyt ja kauhistunut, vaikka silloinkin varmaan kaikki paikalla olevat tiesi tapahtuneesta.

Ikävää. Hyvä ohjenuora muistaa: naama näkkärille, kun joku kertoo kamalia uutisia omasta elämästään. Sellaista kauhistusreaktiota on hyvä opetella pidättelemään, jos on siihen taipumusta. Kamalia kokeneen, vakavasti sairastuneen ym. ei tulisi kertoessaan joutua heti lohduttajan rooliin. Ammattilaiset osaa tämän onneksi hyvin ja monet muutkin.

Kiitos teille ihanat, kun jaatte kokemuksianne! Vähän jo alkaa helpottamaan tämä tuska, etten taas ole ainoa jolla pää ei aina pysy kasassa.

Ap

Lämpimiä ajatuksia kaikille elämän kolhimille ja häpeän kanssa painiville <3 Ette ole yksin.

Ap kuuntele vanhan Auta Antti podin häpeäjakso, siitä oli joskus itselleni helpotusta. Kevyttä asian käsittelyä :)

Vierailija kirjoitti:

Kiitos teille ihanat, kun jaatte kokemuksianne! Vähän jo alkaa helpottamaan tämä tuska, etten taas ole ainoa jolla pää ei aina pysy kasassa.

Ap

Huomattu on... 🐖 🎀 

Minä välillä pälätän liian vähällä suodatuksella. Joskus on tullut sanottua sellaisia asioita, että yön tunteina noita tilanteita muistaessa tulee tuskanhiki. Ei nyt mitään vakavaa, mutta noloja tilanteita ja mahdollisia väärinymmärryksiä >.<

Olen menneisyydessäni käyttänyt huumeita ihan nistitasoisesti ja tästä on seurannut paljonkin outoja ja noloja kokemuksia niin käyttövuosina kuin niiden jälkeen.

Yksi sattui kun jouduin verikokeisiin, kun korona oli pahimmillaan. Pienehkön paikkakunnan terveysasema oli aivan täynnä ja henkilöstöresurssit liian niukat. Verikokeita oli ottamassa yksi, vasta työuraansa aloitteleva hoitaja. Pyysin häntä ottamaan verikokeen vasemmasta käsivarresta, koska se on paremmassa kunnossa kuin oikea ja ettei varmaan silti ihan helppo homma. Olin luonnollisesti vaivaantunut tätä kertoessani ja hoitaja vaivaantui tästä itsekin ja minä sitten taas puolestani entisestäni. Tietenkin tilanne meni siihen, ettei hoitaja saanut otettua näytettä. Hän yritti saada kokeneemman kollegan avuksi, mutta kukaan ei tuntunut ehtivän.

Kiusallisen odottelun jälkeen kysyin, että yrittäisinkö minä? Ei varmaan mennyt ihan sääntöjen mukaan, mutta lopulta sitten pistin itse itseäni ja sehän kävi vuosienkin jälkeen kuin vanhalta tekijältä. 

Ei noloustilanteita. Olen aina ollut 

hillitty introvertti - id est pitänyt asiat omana

tietonani. Lue: En ole koskaan sokeasti

luottanut kehenkään. Luottamukseni

saavuttaminen ja voittaminen viekin hyvän

tovin. Tiedän ikäänkuin liikaa ihmisyydestä.

Liika tieto tai äly ei hyödytä; se ainoastaan

lisää sekä tuskaa.. että kyynisyyttä.

Nuorempana jouduin jännittämään meneekö työpaikan turvallisuusselvitykset läpi, kun oma biologinen isäni oli rikollinen (lapsuus oli traumaattinen). Oli tosi noloa, kun työnantaja kutsui antamaan lisäselvityksiä. 

Muutaman kerran jäi työpaikka siitä syystä saamatta. Ei ollut väliä, että en ollut biologiseen isääni pitänyt yhteyttä yli kymmeneen vuoteen, ja olen elänyt täysin nuhteetonta elämää. Olin "alamaailman yhteyksieni" vuoksi riski.

Vierailija kirjoitti:

Minä välillä pälätän liian vähällä suodatuksella. Joskus on tullut sanottua sellaisia asioita, että yön tunteina noita tilanteita muistaessa tulee tuskanhiki. Ei nyt mitään vakavaa, mutta noloja tilanteita ja mahdollisia väärinymmärryksiä >.<

Miksi näidenkin pitää tulla mieleen aina just niinä yön tunteina? Joskus pääse ihan äänen sellainen "ääh" kun alkaa hävettämään niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana jouduin jännittämään meneekö työpaikan turvallisuusselvitykset läpi, kun oma biologinen isäni oli rikollinen (lapsuus oli traumaattinen). Oli tosi noloa, kun työnantaja kutsui antamaan lisäselvityksiä. 

Muutaman kerran jäi työpaikka siitä syystä saamatta. Ei ollut väliä, että en ollut biologiseen isääni pitänyt yhteyttä yli kymmeneen vuoteen, ja olen elänyt täysin nuhteetonta elämää. Olin "alamaailman yhteyksieni" vuoksi riski.

No ei ne tuollaisia tutki

Olemme.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana jouduin jännittämään meneekö työpaikan turvallisuusselvitykset läpi, kun oma biologinen isäni oli rikollinen (lapsuus oli traumaattinen). Oli tosi noloa, kun työnantaja kutsui antamaan lisäselvityksiä. 

Muutaman kerran jäi työpaikka siitä syystä saamatta. Ei ollut väliä, että en ollut biologiseen isääni pitänyt yhteyttä yli kymmeneen vuoteen, ja olen elänyt täysin nuhteetonta elämää. Olin "alamaailman yhteyksieni" vuoksi riski.

Ei minulla ainakaan ole turvallisuusselvityksissä koskaan toisen vanhemman rikokset näkyneet tai vaikuttaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana jouduin jännittämään meneekö työpaikan turvallisuusselvitykset läpi, kun oma biologinen isäni oli rikollinen (lapsuus oli traumaattinen). Oli tosi noloa, kun työnantaja kutsui antamaan lisäselvityksiä. 

Muutaman kerran jäi työpaikka siitä syystä saamatta. Ei ollut väliä, että en ollut biologiseen isääni pitänyt yhteyttä yli kymmeneen vuoteen, ja olen elänyt täysin nuhteetonta elämää. Olin "alamaailman yhteyksieni" vuoksi riski.

No ei ne tuollaisia tutki

Se rikollinen läheinen kun saattaa tarkoittaa sitä, että on ottanut nimissäsi velkaa, laittanut sinut varastetun omaisuuden haltijaksi jne.

Ei ole tullut koskaan eteen tilannetta, mutta takaraivossa kummittelee ajatus että mitä jos joskus tulee. Olen elänyt aika juhlarikkaan nuoruuden ja kärsinyt tyhmän pään aiheuttamista talousongelmista. Nykyään olen ihan kunnon kansalainen. Joskus kuitenkin häiritsee, että miten ihmiset suhtautuisivat, kun saisivat tietää.