Miksi monet anopit suhtautuvat miniäänsä,

12

aina pitää olla päättämässä asioista ja sanomassa viimeinen sana, ja napanuora on aivan liian tiukalla ainoaan poikaansa vieläkin (mies 34v.)

Minä vain olen se paha syöjätär joka on tunkenut hänen poikansa elämään. piilovittuilee, vittuilee suoraan, osoittaa mieltään lapsellisilla ihmetempauksilla (ei esim voinut tulla häihimme kun vitutti vissiin likaa sekin), haukkuu muakin suoraan lapsillemme ja miehelleni yms.



olen koittanut vaan olla ottamatta henkilökohtaisesti ja tull aina vastaan puoleenväliin, mutta liika on liikaa mullekin, ei mun tartte madella kenenkään edessä, ei edes anopin.

eipä tartte sen ihmetellä mikei mieskään juurikaan pidä yhteyttä eikä käydä siellä pahemmin enää,tosin eipä ole meilläkään näkynyt vaikka on pyydelty.

ei koskaan soittele ja kysele kuulumisia. koskaan ei ole tullut kummankaan lapsenlapsensa synttäreille, kun on eläkeläismummolla ollut muuta tärkeämpää...



eli hankala ihminen lievästi sanottuna. mä en edes uskonut että tällaisia anopeja on kuon vitseissä ennekuin tapasin tämän nykyiseni. sitä ennen olen aina tullut loistavasti toimeen kaikkien " anoppikokelaiden" kanssa ja muutenkin tulen yleensä hyvin toimeen ihmisten kanssa, joten en aio täsät asiasta koskaan ottaa syytä omille niskoilleni, ja sen on moni muukin todennut.



eli hyvä jos tuntuvat olevan harvassa tällaiset tapaukset, mutta kyllä niitä löytyy silti. ja itse ainakin kun tulen anoppivaiheeseen muistan kirkkaasti kaiken tämän ja teen kaikkeni ettei minusta koskaan tule sellaista.

mutta eniten mua käy sääliksi tässä mieheni ja lapseni, jotka menettävät paljon verrattuna " normaaliin" mummoon.

no onneksi mun omat vanhemmat korvaavat tota menetystä olemalla hyviä isovanhempia lapsilleni.

jota haukutaan nettipalstoilla ja vihataan yli kaiken.

...anoppilassa ollaan sellaisia epätoivoisia pyrkyreitä. haluavat seurustella mieluiten opettajien, lääkäreiden ym. kanssa.



Mieheni veljen tyttöystävä oli opettajaperheestä ja hän oli kaikki kaikessa, oikein lemmikki anoppilassa. Hän petti ja ilkeä, mutta viis siitä...paremmista piireistä kun on.



Minä olen tavallisesta työläisperheestä. Edelleenkään he eivät pidä minusta vaikka olen rakastanut heidän poikaansa 16-vuotta. Synnyttänyt sukuun kolme kaunista ja älykästä lasta, kasvattanut heistä varsin salonkikelpoiset tapaukset, hankkinut itselleni hyvän koulutuksen ja vakityön. Heidän pojallaan on onnellinen ja tasapainoinen koti. Silti en ole heidän mielestään yhtään mitään.



Edelleen he muistelevat tätä ilkeämielistä pettäjää, joka sitten lopulta jätti mieheni veljen. Nyttemmin nainen on eronnut toistamiseen ja menossa taas naimisiin. Elämässään ei ole muutenkaan pitkälle päässyt. Silti häntä hehkutetaan edelleen.



Mieheni veljen nykyinen vaimo on myös työläisperheestä, mutta hänestä pidetään enemmän, koska hänellä on varakas suku taustalla.

että minä tuskin pystyn enää millään panemaan " paremmaksi" anoppini suoritusta, ja kuten jo aiemmin sanoin, aion pitää mielessäni hyvin kaiken paskan ettei itse vaan tule tehtyä sellaisia mokia.

tosin en kyllä mitenkään edes ymmärrä miten poikani onni voisi ollla minulta pois ja huono asia...



se että suurin osa ihmisistä saa nauttia normaalista miniä/anoppi suhteestä, ei tarkoita että huonojen suhteiden takaa löytyy aina huono miniäkään, joskus tosin voi niin ollakin ja varmaan useimmiten peiliin voisi katsoa kumpikin. mutta kyllä vaan sairaan mustasukkasia anoppejakin löytyy.



minä kuitenkin väitän että minä itse en ole syyllinen anoppini vihamielisyyteen ja outoon käytökseen. koitan vain antaa mennä kommentit ohi korvien ja ajatella että hän on kuitenkin mieheni äiti ja lasteni mummo, ja siksi koitan pysyä jonkinlaisissa väleissä.

en silti ymmärrä mikä oikeus hänellä on avoimesti halveksia poikansa vaimoa ja lastenlastensa äitiä ilman mitään järkevää syytä?

ei kenelläkään äititutullani ole kuvailemaasi anoppisuhdetta.



Nimettöminä tehdyissä kirjoituksissa viljellään kaikkia ikäviä temppuja, mutta omalla nimellä puhuttaessa en ole koskaan törmännyt sellaiseen.

Tämä tulee oikeastaan enemmän esille mieheni kahden pikkuveljen suhteissa. Minä ja mieheni kun asutaan kauempana anopista ja asuttiin vielä kauempana ennen kuin mentiin naimisiin. Oltiin siis jo naimisissa siinä vaiheessa, kun anopilla olisi edes ollut mahdollisuus " sotkeutua" meidän suhteeseen. On kyllä yrittänyt. Tiedän, että puhuu minusta kaikenlaista selän takana, mutta mieheni on onneksi kyllä tehnyt selväksi äidilleen, että ei hyväksy tällaista, ja että minä olen hänen elämässään pysyvä ihminen, jota rakastaa. Ollaan korrekteissa väleissä anopin kanssa ja minä en tahdo lähteä mukaan mihinkään hänen lapsellisuuksiin. Aika usein saa olla vaihtamassa puheenaihetta ja pidän pientä etäisyyttä. En nimittäin kuitenkaan tahdo, että mies joutuu takiani ilmiriitoihin äitinsä kanssa.



Edelleen kuitenkin esim. jos minä olen poissa kotoa vaikka työn takia tai sukulaisia tapaamassa, anoppi puhuu miehelle, että eikös olekin mukavaa, kun ei ole se vaimo siellä koko ajan (mihin mieheni vastaa, että no ei, ikävä tulee). Yhteisistä harrastuksistamme kommentoi, että no kaikkeen se tuo " Maija" sutkin pakottaa, vaikka mies on harrastuksesta ihan yhtä kiinnostunut kuin minäkin. Jne. jne.



Joka kerta kun kumpikaan veljistä aloittaa suhteen, anopilla on heti jotakin näitä tyttökavereita vastaan. Aina niissä on kamalasti vikaa ja aina muka käyttävät hyväksi hänen poikiaan. Joku valtajuttu tässä on selkeästi kyseessä. Anoppi on kai niin tottunut siihen, että kaksi nuorempaa poikaansa ovat hänen käskyläisiään ja kultanuppujaan, että kokee jotenkin uhkana sen, että heidän elämäänsä tulee toisia naisia. En osaa muutenkaan selittää.



Käy kovasti sääliksi toista miehen veljeä ja tyttökaveriaan parhaillaan. Anopilla on parhaillaan kova kampanja suhdetta vastaan. Tällä veljellä ei ole oikein pokkaa edes sanoa niin kovasti äidilleen vastaan, vaan hymähtelee ja välttelee. Joka kerta kun nähdään anoppia tai puhun puhelimessa, hän selittää tämän tyttökaverin vikoja. Puhisee, että " niin minä sille Timolle taas sanoin, että ei siitä kyllä mitään tule, ja paljon paremmin hän tulisi toimeen, jos ei olisi sitä Minnaa siinä elätettävänä, kun eihän se edes niissä opinnoissakaan edisty, ja Timo-parka vaan joutuu työssä raatamaan" jne. Meinaa mennä kyllä hermot välillä.

näinkin arassa asiassa.

mutta minun omani on täyttä totta ja vaihatisin sen kyllä mikä päivä vain " normaaliin" anoppiin ilomielein!

se ettei joku ole tavanut mielipuolta, sarjamurhaajaa, homoa, vaimonhakkaajaa, pedofiiliä tms " normeista poikkeavaa" ,

ei tarkoita etteikö niitä silti olisi olemassa tässä täydellisessä maailmassa...



t:15 jne

En todellakaan voi ymmärtää anoppini käytöstä minua kohtaan. Ennen lasten syntymää vielä jotenkuten tulimme toimeen, ja joskus jopa kehuin, että anoppini on ihan mukava ihminen, mutta esikoisen syntymä muutti kaiken. 19 vuotta meillä on nyt ollut huonot välit. Anoppi inhoaa minua, mutta minä yritän antaa kaikki ilkeilyt mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Se kyllä kyrsii anoppia vieläkin enemmän kuin rehellinen riitely. Mutta lasten ja mieheni takia en halua riidelläkään.

Minä en ainakaan kenellekään tutulleni ole kertonut, millainen anoppisuhde minulla on. Ainoastaan oma äitini tietää, tai oikeastaan aavistaa. En häntäkään ole viitsinyt vaivata anopin ja minun välisillä asioilla. - 25