Millaisia sairauksia teillä on,joista ihmisillä on ihan väärät käsitykset tai ennakkoluuloja? Aloitan: atopia ja
"Kyllä mullakin kuivuu iho talvella". "Kauhea kun pahannäköinen tarttuuko se?" "Oletko koettanut rasvata?"
Kommentit (27)
Epilepsia, ei edes kannata mainita kenellekkään koska monen suhtautuminen sinuun saattaa muuttua sen takia.
KLL. Imusolmuketuumoria ei voi leikata eikä syöpää parantaa. Sitä ihmisten on vaikea käsittää.
Kerran kävin vanhalla miesgynellä. Se hirtti sen metallisen sisätutkimus aparaatin kiinni karvoitukseeni ja kun sanoin, että sattuu, melkein huusi, että ei voi sattua eikä antanut selittää, että tukistaa minua alapäästä sillä. Selitti vielä päälle, että olen jotenkin mieleltäni yliherkkä, kun minulla on psoriasis (katsoi tiedoistani).
Että sellaista. Psoriasis joko johtuu mielen herkkyydestä tai aiheuttaa sitä. Terveisiä vaan Seinäjoelle. Hullu ukko.
Skitsofrenia, en tätä diagnoosiani mainosta kun on niin leimaava. Minulla ei ole ollut psykoottisia oireita 15 vuoteen. Elän ihan normaalia elämää, työskentelen sossuna aikuispuolella, omistan omakotitalon, olen naimisissa ja kahden lapsen äiti jne.
IBS eli ärtyvä suoli ja moni luulee että saan automaattisesti avanteen.
Uniapnea joka johtuu leveän kielen painumisesta kurkkuun unessa eikä ylipainosta.
Tinnitus joka on muutakin kuin korvien pientä soimista,
Ei varsinaisesti sairaus, mutta autismi ja adhd löytyy. Ihmiset luulee että niitä on vain lapsilla, jotka käyttäytyvät ilkeyttään tai kasvatuksen puutetta huonosti. Jos ei luulla tuota, luullaan ettei osaa alkeellisintakaan vuorovaikutusta tai fanittaa intohimoisesti Japania ja animea. Totuus on, että nepsyjä on monen ikäisiä, nepsyys ei johdu kasvatuksesta tai ilkeydestä (vaikka kasvatuksella voidaan lieventää oireita), nepsyillä on eri kykyjä ja kiinnostuksia.
Migreeni.
Pidetään vaan päänsärkynä. Joka lähtee buranalla. Ja menee sitten ohi.
Vierailija kirjoitti:
Skitsofrenia, en tätä diagnoosiani mainosta kun on niin leimaava. Minulla ei ole ollut psykoottisia oireita 15 vuoteen. Elän ihan normaalia elämää, työskentelen sossuna aikuispuolella, omistan omakotitalon, olen naimisissa ja kahden lapsen äiti jne.
Komppaan. Minulla on kaksisuuntainen. Ei oireita yli 20 vuoteen ja tabu naamaan iltaisin, niin serotoniinitaso pysyy tasaisena.
Itse en mainosta, mutta en myöskään salaa mitenkään, koska haluan, että väärät käsitykset murtuvat joskus ja haluan myös osoittaa vertaistukea muille.
asianajaja
Scheuermannin tauti, eli nikamien kasvuhäiriö. Selkä on kumara rintarangan kohdalta, ns. lievä kyttyräselkä. Sitä on kuntoutettu teini-iästä lähtien fysioterapialla ja olen myös nuorempana läpikäynyt melko rankan korsettihoidon välttääkseni vielä rankemman selkäleikkauksen.
Moni kuitenkin olettaa, että selän muodon takia mulla on itseaiheutettu "huono ryhti", että olen ehkäpä viettänyt liikaa aikaa tietokoneella, että en harrasta liikuntaa, olen henkisestikin epävarma itsestäni, että mun pitäisi käydä hierojalla/fyssarilla/muussa hoidossa jotta ryhti paranisi.
Tuo IBS on mullakin. On tehty tähystys eikä löytynyt mitään, joten lääkärin mukaan ibs. Mulla pitää olla vessa mielellään aina aika lähellä, mutta toisinaan on myös hyviä jaksoja. Maitohappobakteerit ja Vi-Siblin auttavat mutteivat aina enkä todellakaan tuputa niitä kellekään, vaikka mulle toimivat.
Jep, komppailen aiempaa, tätä skitson diagnoosia on turha kertoa kenellekään. Ei mitään ymmärrystä heru, ainoastaan ennakkoluuloja.
T. Työelämässä ja perheellinen
Minulla on kuppa. Ja moni luulee, että sen voi saada kätellessä.
Neurologinen sairaus, jonka vuoksi en kestä normaaliakaan rasitusta, ja palautuminen kestää päiviä. Tällöin käytännössä vain makaan kotona, tehden välillä hyvin kevyitä kotitöitä kuten ruokaa ja pyykinpesua.
Ihmiset näkevät minut ulkona/ kaupassa/ asioilla monen päivän levon jälkeen "pirteänä", eivätkä ymmärrä sitä, että sen kauppareissunkin jälkeen makaan loppupäivän sohvassa aivan voipuneena.
Peräsuolenlaskeuma. Työnnetään takaisinn.
Vierailija kirjoitti:
Migreeni.
Pidetään vaan päänsärkynä. Joka lähtee buranalla. Ja menee sitten ohi.
Kiitos samoin. Tavalliseksi päänsäryksi luullaan. Migreeniin liittyy paljon muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Epilepsia, ei edes kannata mainita kenellekkään koska monen suhtautuminen sinuun saattaa muuttua sen takia.
Minullakin on, yleensä ihmetellään miten mulla on ajokortti, miten voin juoda siiderin jne. En saa kouristuksia, joten voin elää normaalisti lääkityksen avulla.
IBD. Kuvitellaan jatkuvat että on sama kuin IBS tai mikä tahansa vatsan väänne.
KML eli krooninen myelooinen leukemia. Ihmiset luulee että tyyliin kuolen kohta, voivoi. Joo, tää on krooninen eikä lähde pois. Mutta oon terve ja hyväkuntoinen, kiitos hyvän lääkkeen. Esimerkiksi tänä syksynä mies ja lapset oli karmeassa flunssassa, mutta vältin sen kokonaan. Ja kuntoilen aktiivisesti.
Minullakin kaksisuuntainen. En ole nähnyt tarpeelliseksi mainostaa kenellekään perheen ulkopuoliselle, koska ihmisillä tuntuu olevan käsitys että maniassa herätään vauhtivaiheen jälkeen Saksasta talot ja työt uhkapelattuna ja masentuneena mielessä liikkuu lähinnä kuolemantoiveet - eikä mitään siltä väliltä.
Olihan minullakin ylä- ja alamäkeni, mutta toimivan lääkityksen avulla käyn töissä, nukun yöni rauhassa (!) ja kasvatan lapseni.
Tyypin 1 diabetes. Yleinen harhakuvitelma että johtuu epäterveellisistä elämäntavoista. Neuvotaan myös karppaamaan usein. :D