Kirjailijoiden kustantamo

Ja voisitko sinä narsistinen omaan ääneesi tykästynyt paatoksellinen kirjailija poistua tästä ketjusta? Ei kukaan jaksa lukea sinua, vaikka omasta mielestäsi varmasti puhutkin merkittäviä. Korkki kiinni!

On paljon hyviä kirjailijoita, jotka ovat myös hyviä avaamaan kotiaan ja elämäänsä, erittäin hallitusti, omilla somekanavillaan ja omilla ehdoillaan. Kirjailijan työ on yrittäjyyttä, kaikille se ei tietenkään sovi. 

Apurahasysteemi on jo olemassa. Osuuskuntamalli on jo olemassa.

Olen vähän häkeltynyt siitä, miten moni ihminen kuvittelee, että pelkällä sanojen peräkkäinen laittamisella pitäisi saada tuloja ja arvostusta. Itselleni on arvoitus, mitä se kirjailjuus tai kirjoittaminen edustaa ihmisille, jos ei hyvää tekstiä. Statusta ja älykön maineen saa paljon helpommillakin tavoin.

Kirjailijan ammatti on sikäli raadollisen kapitalistinen, että (jos apurahat jätetään laskuista) siinä tienaa juuri niin paljon kuin kirjojasi ostetaan tai lainataan kirjastoista. Suurin osa kirjailijoista tienaa siis surkean vähän, ja kustantamollekin monet kirjat tuottavat pelkkää tappiota. 

Sitten on ne kirjat, joita myydään paljon. Niillä kustantamo maksaa laskunsa ja palkkansa, ja niiden kirjailijat tienaavat oikein mukavasti, vaikka ovatkin siitä yleensä hiljaa tai jopa valittavat kirjailijan huonoja tienestejä julkisuudessa, jotta kollegat eivät olisi kateellisia.

Tämän vuoksi kirjailijoille ei voida maksaa kuukausipalkkaa. Ykköskappaleessa kuvattujen kirjailijoiden kirjojen myynnillä sitä ei voida rahoittaa ja kakkoskappaleessa kuvatut ottavat toki mieluummin myyntitulonsa kuin jonkun pari tonnia kuussa.

44 jatkaa: Miksi ihmeessä esimerkiksi Satu Rämö lähtisi johonkin osuuskuntahankkeeseen? Hänelle diili perinteisen kustantamon kanssa on todennäköisesti taloudellisesti paljon edullisempi.

Ei se ole kapitalistinen, koska Suomenkin mallin kapitalismi on valtionkapitalismia eikä markkinakapitalismia, markkinoita vääristävät kaikenlaiset tuet, verohelpotukset ja kikkailun mahdollisuudet valtion taholta. 

Se tässä onkin erikoista, että taiteet laitetaan kovemman puhtaan markkinaehtoisuuden vaatimuksen alaiseksi kuin mikään muu yhteiskunnan ala. 

Ihmiset jotka puhuvat kysynnän ja tarjonnan laista taiteessa eivät tajua, ettei mikään toimi kysynnän ja tarjonnan lailla muuallakaan. Systeemit on paljon monimutkaisempia. 

Kapitalismivertaus on sikäli myös ontuva, että kapitalismissa pyritään valtaamaan alaa ja saavuttamaan monopoliasema. Sellaista tilannetta ei olekaan, että kaikki lukevat Satu Rämöä tai Tatua ja Patua eikä kukaan kaipaa muuta, kun tämä on parhaaksi todettu.

Vierailija kirjoitti:

Kapitalismivertaus on sikäli myös ontuva, että kapitalismissa pyritään valtaamaan alaa ja saavuttamaan monopoliasema. Sellaista tilannetta ei olekaan, että kaikki lukevat Satu Rämöä tai Tatua ja Patua eikä kukaan kaipaa muuta, kun tämä on parhaaksi todettu.

Monopoli rikkoo kapitalismin tasapainon. Kapitalismissa monopolit on yleensä kielletty, paitsi lailliset monopolit kuten valtionmonopolit, jotka taas eivät periaatteessa kuulu kapitalismiin. 

Vierailija kirjoitti:

"Ei kukaan täysjärkinen enää ryhdy kirjailijaksi, jos vain saa tietää miten älytöntä hommaa se on. Missä tahansa työssä hankkii enemmän. Vaikka siivoojana. Olemme jo menettäneet ne kirjailijat, joilla on hyvä ammatti ja työura, koska eihän sellaista uhrata avaamalla elämä kenen tahansa tirkisteltäväksi niin kuin kustantamo odottaa."

Tämä on vähän kuin Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. En tiedä, mitä tarkoitat tuolla, että on menetetty "kirjailijat joilla on hyvä ammatti ja työura", koska eihän heillä enää ole sitä jos ovat luovuttaneet. Kyllä täällä pärjää edelleen, vaikkei pyrikään lehtien kansiin, tule takaisin kokeilemaan!

En siis viitannut itseeni, vaan ihmisiin, joilla on hyvä ammatti ja toimeentulo varsinaisesta ammatistaan. Ja monet ammatit ovat sellaisia, ettei ole aikaa eikä mahdollisuuttakaan avata elämäänsä tai edes asuinpaikkaansa julkisuuteen. Turvallisuussyistä. Tämä koskee etenkin nuoria naisia, mutta myös muita, joilla olisi mahdollisesti todella tärkeää kirjoitettavaa, sosiaalityöntekijät, lääkärit, tuomarit, juristit jne. Vaatimalla julkisuudessa esiintymistä kustantamot käytännössä sulkevat ovet tällaisilta kirjoittajilta. 

Julkisuutta ei voi hallita ja sitä tarvitaan brändäykseen ja myymiseen. Ymmärrän kyllä kustantamon vaatimuksen, mutta mitä kirjailija siitä saa. Useimmiten ei juuri mitään muuta kuin haittoja. Tiedän kokemuksesta. 

Vielä jatkoa siihen, että julkisuudessa olemista vaaditaan (ei siis toivota), niin olen miettinyt onko sillä osuutta aiheiden kapeutumiseen, että internet on muuttanut niin paljon kustannusalaa myös. Ihmiset eivät enää lähde politiikkaan eivätkä kirjallisuuteenkaan. Tiedänkin erään erittäin lahjakkaan kirjoittajan, naisen, joka on kiinnostunut kirjoittamisesta, mutta ei kirjailijana olemisesta. Ennen nettiä julkisuus oli aivan erilaista, mutta silloinkin oli haittoja. Nyt tilanne on täysin erilainen. Olen kyllä ehdottanut tuolle naiselle salanimen käyttämistä, vaikka tiedän, että kustantamot eivät siihen hevillä suostu. Kirjailija brändätään omilla kasvoilla ja se maksaa rahaa. Kustantamolle tuottaa jotain ehkä vasta kolmas tai neljäs kirja, jos kaikki menee hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kapitalismivertaus on sikäli myös ontuva, että kapitalismissa pyritään valtaamaan alaa ja saavuttamaan monopoliasema. Sellaista tilannetta ei olekaan, että kaikki lukevat Satu Rämöä tai Tatua ja Patua eikä kukaan kaipaa muuta, kun tämä on parhaaksi todettu.

Monopoli rikkoo kapitalismin tasapainon. Kapitalismissa monopolit on yleensä kielletty, paitsi lailliset monopolit kuten valtionmonopolit, jotka taas eivät periaatteessa kuulu kapitalismiin. 

Ei kapitalismissa monopolit ole kielletty. Kuka ne kieltäisi kun kyseessä on markkinaehtoinen toiminta? Valtionkapitalismissa monopolit ja duopolit on kielletty lainsäädännöllä. Perusasiat haltuun :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei kukaan täysjärkinen enää ryhdy kirjailijaksi, jos vain saa tietää miten älytöntä hommaa se on. Missä tahansa työssä hankkii enemmän. Vaikka siivoojana. Olemme jo menettäneet ne kirjailijat, joilla on hyvä ammatti ja työura, koska eihän sellaista uhrata avaamalla elämä kenen tahansa tirkisteltäväksi niin kuin kustantamo odottaa."

Tämä on vähän kuin Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. En tiedä, mitä tarkoitat tuolla, että on menetetty "kirjailijat joilla on hyvä ammatti ja työura", koska eihän heillä enää ole sitä jos ovat luovuttaneet. Kyllä täällä pärjää edelleen, vaikkei pyrikään lehtien kansiin, tule takaisin kokeilemaan!

En siis viitannut itseeni, vaan ihmisiin, joilla on hyvä ammatti ja toimeentulo varsinaisesta ammatistaan. Ja monet ammatit ovat sellaisia, ettei ole aikaa eikä mahdollisuuttakaan avata elämäänsä tai edes asuinpaikkaansa julkisuuteen. Turvallisuussyistä. Tämä koskee etenkin nuoria naisia, mutta myös muita, joilla olisi mahdollisesti todella tärkeää kirjoitettavaa, sosiaalityöntekijät, lääkärit, tuomarit, juristit jne. Vaatimalla julkisuudessa esiintymistä kustantamot käytännössä sulkevat ovet tällaisilta kirjoittajilta. 

Julkisuutta ei voi hallita ja sitä tarvitaan brändäykseen ja myymiseen. Ymmärrän kyllä kustantamon vaatimuksen, mutta mitä kirjailija siitä saa. Useimmiten ei juuri mitään muuta kuin haittoja. Tiedän kokemuksesta. 

Ei se niin toimi, ei ole koskaan toiminut, että ihminen pääsee kirjallaan julkisuuteen sanomaan ihan mitä tahansa, mutta kellään ei olisi mahdollisuutta tarkistaa kuka tämä ihminen on ja mihin sanominen perustuu. Kustantamot eivät vaadi julkisuudessa esiintymistä, jokaiselle kirjailijalle laaditaan viestintästrategia, isommissa kustantamoissa, mutta se on aivan eri asia. Tässä on nyt jokin olkiukko siellä päässä. 

Kustantamot eivät sulje ovia hyvältä kirjalta, jolla arvioivat olevan menekkiä sen takia, että kirjailija ei esittele vaatekaappiaan tai kerro katua jossa asuu, tai anna elämäntarinahaastattelua. Toki se voi vaikuttaa myyntiin, jos koko ajan kieltäytyy kaikesta julkisuudesta. Kannattaa ottaa huomioon, että jokaisella alalla on tullut omanlaisia muutoksia nykyisen julkisuuskulttuurin myötä. Kirjailijoiden ei tarvitse erikseen alkaa uhriutua.

Mutta hei, tänään on Kirjailijaliiton vuosikokous, jatketaan siellä!

"Ei se niin toimi, ei ole koskaan toiminut, että ihminen pääsee kirjallaan julkisuuteen sanomaan ihan mitä tahansa, mutta kellään ei olisi mahdollisuutta tarkistaa kuka tämä ihminen on ja mihin sanominen perustuu. "

Mitä tarkoitat tällä? En ymmärtänyt. Viittaatko salanimen käyttämiseen vai mihin?

Olen julkaissut useita kirjoja aikana, jolloin kirjailijalta ei vaadittu suostumista haastatteluihin, mutta tietenkin sitä oletettiin ja niin myös tein, kirjani möivät hyvin. TIedän mitä haittoja siitä minulle koitui ja nykyisin haitat ovat moninkertaiset, tosin kirjailijat ovat samalla viivalla kuin somevaikuttajat ja muut julkkikset eikä kirjallisuus tai lukeminen enää kiinnosta ihmisiä samalla tavalla kuin ennen, joten ehkäpä 9/10 kirjailijoista säilyy tuntemattomuudessa, vaikka he julkaisisivat joka päivä selonteon tekemisistään. Mutta jos ihmisellä on jostain sellaista mitä muilla ei ole - hän toimii vaikkapa hyvin merkittävässä ammatissa, on elänyt kiinnostavan ja erilaisen elämän kuten nainen, johon edeltävässä viestissä viittasin - hän on todella kiinnostava medialle. Ja siihen tilanteeseen ne julkisuuden riskit liittyvät. 

On kummallinen asia, että ihmiset ajattelevat pääsääntöisesti, että kirjailijuus on kaikkien kirjoittavien ihmisten unelma. Kustantamot suhtautuvat yliolkaisesti eivätkä luetuta kässäreitä aikoihin (tällaista en ole kokenut, kustannustoimittajani oli aivan toista maata, eläkkeellä jo hänkin), mikä on aiheuttanut, että kirjailijat vaihtavat kustantamoa tiuhaan. Sitä ei ollut lainkaan aktiiviaikoinani. 

Alalla on etiikka kateissa, siis nimenomaan kirjailijoihin päin. En voi valitettavasti suositella kenellekään nykytilanteessa, vaikka rakastan kirjoja ja lukemista ja arvostan korkealle monipuolista suomalaista tarjontaa. Nostan hattua niille, jotka tuossa ammatissa jaksavat.

Jos saa ennustaa positiivisen skenaarion, niin näen niin, että kirjallisuudessa tapahtuu sama kehitys kuin musiikissa eli portinvartijoiden merkitys vähenee ja tavallaan palataan vanhaan - siihen mistä kirjahistoria kertoo. Siitä on jo merkkejä eli osa runoilijoista on jo pitkään julkaissut tuotantonsa ilman kustantamoa ja ne lukijat, jotka tietävät mistä etsiä, löytävät luettavaa. On isot nimet, joita myydään marketissa ja sitten se parehtyneiden lukijoiden maailma, missä pitää tietää kanavat, joista löytyy luettavaa.

Ovathan tällaista muutkin povanneet. Eli kirjallisuus muuttuu elitistiseksi harrastukseksi. 

Silloinhan palataan vanhaan eli kirjat kulkivat kädestä käteen ja huhupuheina, kustantamoja ei ollut, tekijänoikeuksia ei ollut (ennen kirjapainotaitoa) kuten ei nytkään pystytä valvomaan globaalisti. Genrekirjallisuutta ehkä kirjoitetaan tulevaisuudessa kokonaan ilman kirjailijoita, jäävät vain kustantamot ja juonen kehittelijät ja tarkistelijat, jotka toimivat kirjailijan roolissa ja tuotannon brändilähettiläinä kuten aikoinaan oli ns. bibliothèque bleuen kohdalla. Se oli aikansa bestseller-kirjallisuutta ja tekijät olivat anonyymeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka niille kirjailijoille sen kuukausipalkan maksaisi? Ja mitä ne kirjailijat siellä tekisivät työkseen? Kirjoittaisivat omia kirjojaan vai kustannustoimittaisivat toistensa teoksia?

Jonkinlainen osuuskunta tulee mieleen. 

Aiemmin kirjailijat tekivät kustantajalleen muitakin töitä kuin tuottivat tekstiä. Esim. Kirsi Kunnas taisi juurikin toimia kustannustoimittajana. 

Ja onhan toimistotöitä, tiedotusta, pr:ää...

Onhan noita osuuskuntia ollut, mutta hävinneet sitten vähin äänin. Itse olen lopettanut kirjojen kirjoittamisen, kun en viitsi tehdä töitä ilmaiseksi. Kirjoitan vain omaksi ilokseni ja julkaisen ehkä joskus jotain omalla rahalla huvikseni. Pikkuruisen painoksen, ei arvostelukappaleita.

Mä olen hellinyt ajatusta, että pistäisin nettiin jotain. Aihe on valmiina. Jos se herättäisi kiinnostusta, toimittaisin tekstit kirjaksi. 

Tai kirjoittaisin aiheen tiimoilta suoraan vaikka nuortenkirjan/scifiä.

"Kustantamot eivät vaadi julkisuudessa esiintymistä, jokaiselle kirjailijalle laaditaan viestintästrategia, isommissa kustantamoissa, mutta se on aivan eri asia."

Mihin viestintästrategiaa tarvitaan, jos julkisuudessa esiintymistä ei vaadita. Itse lopetin siinä vaiheessa mielessäni yhteistyön, kun minulle markkinointiin someviestinnän koulutusta kustantamon kirjeessä. Samoihin aikoihin kuulin, että kustannussopimuksiin on lisätty pykälä, jossa velvoitetaan julkisuuteen. 

Tuskinpa päätyisin oikeuteen, jos kieltäytyisin somessa keikistelystä eli kyse on itselleni periaatteesta. En kirjoita tuollaisia sopimuksia enkä ole mikään influenssari. Päätän ihan itse asioistani ainakin siihen asti, kun kustantamo ei maksa tuosta hommasta palkkaa, joka kattaa julkisuudesta koituvat haitat. Ja pykäläähän tarvitaan siksi, ettei peruskirjailija pidä julkisuudesta, suurin osa kirjailijoista on introverttejä, jotka eivät pidä siitä, että heidät tunnistetaan kadulla ym. Uuden polven kirjailijoissa kenties on paljon ihmisiä, jotka jo ennestään ovat olleet somessa ja muualla eikä se häiritse heitä - hehän eivät tuollaista pykälää tarvitse. Itse koin sen painostavana, toki en tiedä olisiko se ollut minun sopimuksessani, koska päätin lopettaa julkaisemisen siihen. Voi tietysti olla, että tilanne on muuttunut ja tuollaisia pykäliä ei enää ole, en ole ollut enää vuosiin kustantamon postituslistalla.

Vierailija kirjoitti:

Apurahasysteemi on jo olemassa. Osuuskuntamalli on jo olemassa.

Olen vähän häkeltynyt siitä, miten moni ihminen kuvittelee, että pelkällä sanojen peräkkäinen laittamisella pitäisi saada tuloja ja arvostusta. Itselleni on arvoitus, mitä se kirjailjuus tai kirjoittaminen edustaa ihmisille, jos ei hyvää tekstiä. Statusta ja älykön maineen saa paljon helpommillakin tavoin.

No ainakaan itse en osaa ajatella kirjoittamista kuin sivutyönä tai eläkkeelle siirryttäessä. Juuri se teksti, sisältö on pääasia, vaikkei kirjoittaisi kuin yhden kirjan. 

Kunhan joku saa siitä jotain itselleen. Vaikka lapsi, jolle hyvä kirja on henkireikä. 

"Mä olen hellinyt ajatusta, että pistäisin nettiin jotain. Aihe on valmiina. Jos se herättäisi kiinnostusta, toimittaisin tekstit kirjaksi. 

Tai kirjoittaisin aiheen tiimoilta suoraan vaikka nuortenkirjan/scifiä."

Viesteissäni netistä piirtyy negatiivinen kuva, mutta tarkoitan sillä kustantamoihin liittyen, kirjoittajan kannalta tilanne on itse asiassa ideaalinen eli voi julkaista mitä tahansa itse. Ongelmana vain on lukijoiden löytäminen, ellei ole hyvin taitava markkinoimaan. 

Osallistuin keskusteluun siksi, että halusin kirjoittaa mielipiteeni kustantamojen epäeettisestä toiminnasta kirjailijoiden suuntaan. Sitä pidetään aivan normaalina, että kaikki muut hyötyvät paitsi kirjailija. Osaltaan syynä on se, että osa haluaa kirjailijaksi ja julkkikseksi eli tarjokkaita riittää. Se osa esikoiskirjoittajia, jotka ovat tottuneet kunnioittavaan/normaaliin suhtautumiseen työelämässä, ei tällaista menoa hyväksy ja jättää homman sikseen.

Vierailija kirjoitti:

44 jatkaa: Miksi ihmeessä esimerkiksi Satu Rämö lähtisi johonkin osuuskuntahankkeeseen? Hänelle diili perinteisen kustantamon kanssa on todennäköisesti taloudellisesti paljon edullisempi.

Eihän hänen tarvitsekaan. Se malli on ihan toisen tyyppisille kirjailijoille. 

Tosi mielenkiintoisia ajatuksia monella! Jos tämä kuukausipalkka ei onnistu, entä sitten jokin nykyistä suurempi könttäsumma kirjan valmistuttua ja suurempi prosentti myynnistä? Ja äänikirjojen myynnistä sama hinta kuin fyysisten kappaleiden.

Tai sitten tosiaan jonkinlainen kirjailijoiden kollektiivi, jossa kustannustoimittavat toistensa töitä ja omakustantavat teoksensa?

Tuntuu vaan aika orjatyöltä tuo kirjailijana toimiminen. Kuukausia, ehkä vuosia töitä ja siitä pari tonnia rahaa. Toisaalta Suomessa orjatyötä tuntuu muutenkin olevan, eli ei siinä muutosta.