Suurin julkkis jonka olet nähnyt livenä?
Ei huomioida bongauksia keikalta tms.
Mick Jaggerin näin Barcelonassa kadulla kävelemässä kun heillä oli keikka seuraavana päivänä. Oli iso entourage mukana, mutta kyllä se käveli suht normaalisti siinä keulilla. Laiha ukko.
Kommentit (70)
Metallican Hatfield käveli Aleksilla kun niillä oli parikin keikkaa Suomessa. Ihan tavallinen ukko. Suomalaisissa on se hyvä puoli, että antavat olla rauhassa eikä siinä ollut mitää nimmarin kyselijöitä, vaikka oli ihan päivä ja moni tunnisti. Kuulemma amerikkalaiset julkimot arvostaa Suomea juuri siksi.
Olen jutellut Pekka Haaviston, Ville niinistön, Touko Aallon, Tarja Cronbergin, Maria Ohisalon ja monien muiden vihreiden valtakunnan tason poliitikkojen kanssa. Satu Hassin kanssa oltiin ravintolassa porukalla Brysselissä, hänen kutsumanaan ja siellä juttelin hänenkin kanssaan. Olin samassa keskustelupaneelissa Tarja Halosen kanssa, ja otettiin sitten selfie ja hän neuvoi, että kannattaa ottaa se yläviistosta niin näyttää paremmalta. Timo Harakan kanssa olen jutellut ja ottanut selfien. Jussi Halla-aho on käynyt meillä kotona kylässä. Helsingissä olen julkkiksia nähnyt toki kaupungilla, mutta en nyt muista ketä. Ai niin ja hiljattain oli lentokoneessa vieressä Sami Saikkonen ja hänen naisystävänsä.
Vierailija kirjoitti:
Metallican Hatfield käveli Aleksilla kun niillä oli parikin keikkaa Suomessa. Ihan tavallinen ukko. Suomalaisissa on se hyvä puoli, että antavat olla rauhassa eikä siinä ollut mitää nimmarin kyselijöitä, vaikka oli ihan päivä ja moni tunnisti. Kuulemma amerikkalaiset julkimot arvostaa Suomea juuri siksi.
Siis Hetfield.
No en oo pituutta taikka painoa mitannu kohdatessa
Vierailija kirjoitti:
Jussi lampi on aika pitkä.
Ja paskaa täynnä.
Barbi Benton. Olin keikalla 13-vuotiaana Kulttuuritalossa ikuisuus sitten..!
Vierailija kirjoitti:
Tony Halme oli aika iso.
Mika Törrö, se voimamies. Todella ISO julkkis.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta hommaa palvoa lihakasoja maanpäällä joten ..mato.
Palvoa?
Yksi amerikkalainen öljyniljardööriperheen poika. Pakko olla tunnettu, kun ovat ihan sikarikkaita.
Mads Mikkelsen https://fi.wikipedia.org/wiki/Mads_Mikkelsen
oli Kööpenhaminan lentokentällä muina miehinä odottelemassa konetta.
Presidentin oon nähny monta kertaa täällä Hkissä. Tarja Halonen liikkui paljon kaupungilla virassa ollessaan. Paul Austerin ja Salen näin Akateemisessa.
Sylvester Stallonen näin ysärinä, kun kävi Helsingissä. Oisko ollut Hilkka Ahde, vaan saattoi kyllä olla joku muukin tunnettu Suominainen, joka haastatteli häntä Rennyn Planet Rock Hollywoodin Helsingin raflan edustalla. Joku varmasti tietää ja muistaa, kuka tuo haastattelijanainen oli. Taisi Stallone seisoa jollain kuorma-auton lavalla. Moni varmaan näki noina huuman vuosina myös Demi Mooren, Bruce Willisin, Geenan jne. Oli ne aikoja.
En tiedä kuka oli, mutta ei mahtunut kirkon aulan vessaan. Luultavasti joku kuuluisa.
Mutta kuka on nähnyt Elviksen livenä ! Arvatkaapa.