IS: Kelan kohujohtajalta uusi erikoinen perustelu etätyölinjaukselleen: "Ruvetaan jakamaan käteistä rahaa", uho jatkuu somessa
No nyt Lehtosta on tituleerattu jo "kohujohtajaksi". Mediaan tihkuu koko ajan uutta materiaalia tuoreen johtajan edesottamuksista Kelassa. IS uutisoi, että Lehtonen on podcastilla kertonut, että Kela mm varautuu jo sotaan, tai muuhun kriisiin, jolloin lähityöntekijät jakaisivat käteistä kansalaisille Kelan toimipisteillä. Väkeä on varauduttu myös siirtämään.
Lehtonen myös kertoi, että osa Kelan työntekijöistä on tarkoitus lähitulevaisuudessa korvata tekoälyllä. Tämä koskee noin 1000-1500 työntekijää.
IS myös toisessa jutussa kertoo, että Lehtosen äiti ja vaimo ovat puuttuneet miehen somettamiseen ja suositelleet X-tilin deaktivointia, eli käytöstä poistamista, ainakin hetkellisesti. Kaksi tuntia sometauosta ilmoittamisen jälkeen, Lehtonen kuitenkin palasi someen vastaamaan kommenttiin, jossa väitettiin Kelan henkilöstön voittaneen tämän erän. Mies Xäsi siihen pohdiskellen ja pahaenteisesti "wait and see..." ja laittoi emojin perään.
Tällä hetkellä Lehtonen on pari viikkoa "matkoilla" rauhoittumassa eikä kommentoi medialle.
Kommentit (326)
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tällaisia kohuja tullut, jos Kelan johtoon olisi valittu Arto Satonen?
Tuliko Satonen kuuluisaksi neuvotteluhalukkuudestaan?
Siinä on alaisilla ansaitsemansa johtaja. Inhottavia kommentteja. Ikuiselta työpaikaltaan. Ehkä ei kaikki kelalaisilta vaan vasemmistoehdokkaan kannattajilta.
Miksi ihmeessä minä käyn tällä palstalla. Vai että vassarit ja Sanna Marin savustaa Kelan johtajaa kirjoittamaan känniääliöavautumisia someen.
Kriisitilanteessa voisi olla osaksi automaatteja tai pisteitä käteiseen asuinalueilla? Varavirta. Tila jossa ei tule ryöstetyksi kuten aula tai muut tilat. Osa ei pääse liikkumaan kauas.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä minä käyn tällä palstalla. Vai että vassarit ja Sanna Marin savustaa Kelan johtajaa kirjoittamaan känniääliöavautumisia someen.
Mut ku Sanna ja mut ku vassarit. Ilkeä vasemmisto on masinoinut noitajahdin Lehtosta vastaan, joka ei ole tehnyt mitään väärää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä minä käyn tällä palstalla. Vai että vassarit ja Sanna Marin savustaa Kelan johtajaa kirjoittamaan känniääliöavautumisia someen.
Mainio viestijä kyllä siellä Kelalla. Osaa hommansa miten pitää asiat esitellä.
Vierailija kirjoitti:
Tekee siis etätyötä matkoilla?
Vai onko lomalla? Pitkän loman on saanut, jos on palkallista. Varsinkin kun on vasta aloittanut hommat.
"Lehtonen myös kertoi, että osa Kelan työntekijöistä on tarkoitus lähitulevaisuudessa korvata tekoälyllä. Tämä koskee noin 1000-1500 työntekijää. "
Edellisen pääjohtajan aikaan Kela sitoutui ostamaan puolella miljardilla tietojärjestelmää ulkomaiselta toimijalta. Kyse on siis pakettituotteesta jota "räätälöidään" tuolla puolikkaalla miljardilla.
Kaikki varmasti ymmärtävät että uusi kilpailutus alkaa kun hanke saadaan valmiiksi. Todennäköisesti joku toinen voittaa, joten puoli miljardia menee tuossa vaiheessa roskiin ja sitten aloitetaan uusiksi. Mukava olla maksavassa roolissa.
Sitten vielä tuollainen tissiposki ääliö pistetty johtajaksi.
Kiitos kokoomus. Onko tuo parasta mihin pystytte?
t. talousoikeistolainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tällaisia kohuja tullut, jos Kelan johtoon olisi valittu Arto Satonen?
Tuliko Satonen kuuluisaksi neuvotteluhalukkuudestaan?
Mm. Jarkko Eloranta on kuvaillut Satosta "joviaaliksi kaikin puolin"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä minä käyn tällä palstalla. Vai että vassarit ja Sanna Marin savustaa Kelan johtajaa kirjoittamaan känniääliöavautumisia someen.
Mut ku Sanna ja mut ku vassarit. Ilkeä vasemmisto on masinoinut noitajahdin Lehtosta vastaan, joka ei ole tehnyt mitään väärää.
No mitä väärää se on tehnyt? Hoitanut johtajan työtään? Kelalle pitää nähtävästi palkata vielä fiilismanagerikin. Johtajalla saattaa olla muitakin tehtäviä. Noitajahtia on selkeääkin selkeämmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kelalaisten pitää palata lähitöihin, koska Suomi on hetkellä millä hyvänsä ajautumassa sotaan ja pitää saada käteistä jaettua kelasta? Ja evakuoitua väestöä? Onko tarkoitus lietsoa paniikkia ihmisissä?
Perskokkareet hallitsevat pelolla ja oikeuttavat sillä kansalaisten oikeuksien polkemisen. Ihan niin kuin Pohjois-Koreassa varoitellaan kansaa kapitalistisikojen hyökkäyksestä, ja samoin tehtiin Albaniassa ennen sosialismin romahdusta.
Kakkakokkare käyttää elämänsä palstalla öyhäämiseen, perussuomalaiset ja kokoomuslaiset vaan vaurastuvat ja elävät hyvää elämää samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on kun narsisti vanhenee. Tajua senkään vertaa rajoista.
Sepä. Mikään ei ole niin seko kuin vanheneva narsisti. Ihailua ei enää oikein saa kun kaikki on tajunneet millainen hän on, silloin narsistinen raivo saa vallan. Se on tavallaan surkuhupaisaa kun toiselta puuttuu kaikki itsereflektiokyky vaikka kuuttakymppiä lähestytään. Mutta nää saa niin paljon vahinkoa aikaan, että hupaisuus kaikkoaa aika äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nyt voisi pääministeri jo kommentoida näitä juttuja. Onko oikeasti realistista, että Suomi on ajautumassa sotaan ja sen takia on palattava lähitöihin?
Lehtonen tarvitsisi kiireellisesti hoitoa, mutta kukaan ei kehtaa sanoa sitä. Kulisseissa yrittävät laittaa sille suukapulaa ja viedä sen käsien ulottuvilta kaikki ruutulaitteet.
Kaverilla on kyllä paletti sekaisin. Mutta hei, olihan meillä pääministerikin virassaan siinä tilassa että ei kyennyt lukemaan. Tuo oli ihan okei kun oli muuten hyvä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä minä käyn tällä palstalla. Vai että vassarit ja Sanna Marin savustaa Kelan johtajaa kirjoittamaan känniääliöavautumisia someen.
Mut ku Sanna ja mut ku vassarit. Ilkeä vasemmisto on masinoinut noitajahdin Lehtosta vastaan, joka ei ole tehnyt mitään väärää.
No mitä väärää se on tehnyt? Hoitanut johtajan työtään? Kelalle pitää nähtävästi palkata vielä fiilismanagerikin. Johtajalla saattaa olla muitakin tehtäviä. Noitajahtia on selkeääkin selkeämmin.
Aivan. Johtajalla on nyt matkoilla etätyötä.
No herra oli jo ehtinyt syyttää viestintää siitä, että päästi sammakoita suustaan "paremmalla viestintämateriaalilla tämä olisi vältetty". On kyllä julkisuuskuvansa perusteella sellainen pomo helvetistä, joka ihan lausunnoillaan pitää huolen siitä, että KELA:n eivät enää tulevaisuudessa osaajat eksy. Kuka haluaa tuollaisen tyrannin pomokseen jolla ei selkäranka kestä ottaa ihan reilusti vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä minä käyn tällä palstalla. Vai että vassarit ja Sanna Marin savustaa Kelan johtajaa kirjoittamaan känniääliöavautumisia someen.
Ei kannata käydä jos luetunymmärtäminen on tuolla tasolla. Kannattaisi mennä apukouluun mieluummin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tällaisia kohuja tullut, jos Kelan johtoon olisi valittu Arto Satonen?
Tuliko Satonen kuuluisaksi neuvotteluhalukkuudestaan?
MNiiden kymmenen tuhannen työntekijän kanssako pitää neuvotella. Ottakaa ne aivot pois narikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella ammattitaitoinen johtaja kun tarvitaan äiti ja vaimo sanomaan että nyt Lasse se some kiinni.
Kuka kertoisi Sannalle saman?
Mikä johtaja Sanna on ja miten liittyy Kelan pääjohtajaan?
Tulee ehkä kansalle henkiseksi tueksi jos joku kriisi yllättää koska oman kertomuksensa mukaan voimaantuu vaikeissa tilanteissa ja kykenee parhaimpiinsa.
Lehtonen tarvitsisi kiireellisesti hoitoa, mutta kukaan ei kehtaa sanoa sitä. Kulisseissa yrittävät laittaa sille suukapulaa ja viedä sen käsien ulottuvilta kaikki ruutulaitteet.