Miksi olet syrjäytynyt?

Ulkoisesti kaikki on aika hyvin. En ole pahoinvoiva ja kykenen toimimaan missä tahansa tilanteessa. Olen silti syrjäytynyt ihmisistä. Seuraan ihmisjoukkoja kuten säätä. Katson kuinka välillä on huonoa säätä ja välillä vähän parempaa. En kuitenkaan itse kuulu sääilmiöön. En tuule, paista tai sada. Katson ja havainnoin vain sekä ihmettelen miksi.

Siksi kun haluan.

Liian herkkä ja eristäytyvä olen ollut aina. Jossain vaiheessa sitten iski vielä masennus ja ahdistuneisuus kunnolla päälle, jonka seurauksena jouduin ulos työelämästä ja tk-eläkkeelle lopulta viisikymppisenä. Kumppania ei ole ollut ikinä ja kaikki vähäisetkin ihmissuhteet jääneet matkan varrelle. Haluankin olla yksin, mutta kyllä sitä silti on joskus yksinäinen olo ja vanhuus pelottaa.

"Kuka sulle kaupassa käy ja roskat viemässä esim.?"

Kyllä mä käyn kaupassa kerran viikossa, kauppa on 100 metrin päässä, ja vien roskat roskakatokseen. Saatanpa käydä kävelylläkin jos on hyvä sää.

Aina ollut ujo introvertti ja vain muutama kaveri koulussa. Kun valmistuin, kaverit jäivät enkä enää töistä ole onnistunut saamaan kavereita. Nyt täysin erakoitunut. Miestä ei ole ollut koskaan. N37

Sekä että. En ole koskaan ollut mitenkään suosittu tai haluttua seuraa eikä mulla ole ikinä ollut parasta kaveria vaan korkeintaan pääsin hetkeksi aina jollekin sellaiseksi hätävara-kakkoskaveriksi. Nuorena tuo ei niin haitannut koska kuitenkin oli paljon tuttuja vaikka kyllä mä silloinkin olin se, joka vietti nämä viralliset biletyspäivät joko yksin kotona tai sitten menin baariin yksin. En siis silloinkaan kelvannut kutsutuksi vieraaksi mihinkään kotibileisiin enkä ollut se, jonka kanssa nimenomaisesti olisi haluttu viettää esim vappua tai juhannusta. Kun itse esitin kutsuja ja ehdotin tekemistä niin vastaukset oli katellaan tai on jo muuta xxxx:n kanssa.

Ajan myötä sitten väsyin tuohon eikä baarielämäkään kiinnostanut eli otin itse etäisyyttä mutta en missään vaiheessa suunnitellut erakoituvani tai olevani myöhemmin totaaliyksinäinen. Näin kuitenkin kävi.

Nyt sitten on ikääkin jo sen verran, ettei töistä taida enää tarvita edes haaveilla. Ei sillä, että olisi mikään hinku noihin ns pskahommiin mutta nuorena ne oli ihan jees kun silloin vielä sai vakituisen työsuhteen ja työkaveritkin vaihtui harvoin eli siellä oli tuttu porukka. Nykyään tai no, jo pari vuosikymmentä tuostakin on voinut vain haaveilla eli enää ei työpaikallakaan ole (olisi) mahdollisuutta sosiaaliseen elämään, kun aina on eri ihmiset samassa vuorossa ja usein niissä vuoroissa sai olla jo viimeisimpinä työvuosina yksin eli ei edes ollut sitä toista ihmistä vaan se oli enemmänkin vaan läpsystä vaihto.

Mä en tajua miksi yhteiskunnasta haluttiin tällainen? Ysärin lamassakin oli vielä ihan erilainen ilmapiiri ja tiettyä pysyvyyttä eikä kaikki ollut tällaista pirstaleista jolloin ihminen ei voi eikä ehdi juurtua mihinkään. Paitsi näköjään yksinäisyyteen kotiinsa :(

Kiitos rehellisista kertomuksistanne. Irvokkaalla tavalla nämä ovat tämän roskapalstan parasta antia. Ainoita, joita täällä enää jaksaa lukea.

Voiko sellainen ihminen olla syrjäytynyt jolla on puoliso ja lapsia, mutta joka ei käy töissä ja on vaan kotona satunnaisia kauppareissuja tai lääkärikäyntejä lukuunottamatta. Ei mitään ns oikeita ihmiskontakteja kodin ulkopuolella. Muu perhe matkustelee ja harrastaa, mutta itse ei ole kiinnostunut lähtemään minnekään. Eli voiko perheestä huolimatta olla syrjäytynyt?

Ikävä huomata että lapsuudessa tapahtunut kiusaaminen ja kaverikato vaikuttavat ihmiseen vielä aikuisiässäkin, ja vieläpä paljon 😢

No mt-ongelmia nuoresta lähtien. Koulukiusaamista, vanhempien riitaisa avioero ne tavalliset. Jonkun aikaa työelämässä, kunnes burnout ja psykoosi kahdesti, mikä vei sairaalaan. Nykyään kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta en katso olevani täysin työkykyinen, kun on näitä irrationaalisia pelkotiloja ja pakkoajatuksia. Olen jonkinlainen väliinputoaja: en ole totaalisesti yksin, mutta vietän aika paljon yksin mt-ongelmien vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Voiko sellainen ihminen olla syrjäytynyt jolla on puoliso ja lapsia, mutta joka ei käy töissä ja on vaan kotona satunnaisia kauppareissuja tai lääkärikäyntejä lukuunottamatta. Ei mitään ns oikeita ihmiskontakteja kodin ulkopuolella. Muu perhe matkustelee ja harrastaa, mutta itse ei ole kiinnostunut lähtemään minnekään. Eli voiko perheestä huolimatta olla syrjäytynyt?

Mun mielestä silloin ei ole totaalisyrjäytynyt, koska on perhe kuitenkin. Mutta osittain syrjäytynyt kuitenkin, ainakin jos itse sen niin kokee.