Miksi mediassa ei hehkuteta enemmän sitä että Suomi voitti 9. perättäisen Ringeten maailmanmestaruuden?
Mentiikö torille? Ei?
Tuleeko kutsut Linnanjuhliin? Ei
Muistaako kukaan tätä enää loppuviikolla? Ei
Kommentit (27)
Eihän sitä pelata juuri missään, kuinka monta maata osallistui? Helvetin tylsää.
Ongelmana on ringenten ennalta-arvattavuus. Maailmanmestaruus on aina kahden kauppaa eli Suomen ja Kanadan. Kuvaavaa on se, että aikanaan, jotta joukkeita saatiin lisää, Kanadan eri osavaltioilla oli omat "maajoukkueet" MM-kisoissa. Lajissa ei sisänsä ole mitään vikaa, vain sen onnettomassa tasossa Suomen ja Kanadan ulkopuolella.
Mun mielestä on turhaa vähätellä mitään lajia. Kaikkein tärkeintä on, että tytöt ja naiset harrastaa ja urheilee. Sillä tavalla omalta osaltaan ehkäisevät kansakunnan tikittävää terveyspommia.
t, lätkäjätkä
Vierailija kirjoitti:
Eikä tainnut Stubb onnitella eikä Niinistö ennen vanhaan? Luulisi, että edes heidän puolisot onnittelevat.
Stubb kyllä kutsuu linnan juhliin eri lajien arvokisavoittajia. Todennäköisesti ainakin päävalmentaja ja ringette maajoukkueen kapteeni linnan juhlissa nähdään.
Ringetestä katsojalle miellyttävän tekee se 30 sekunnin hyökkäysaika ja se, ettei ole paitsioita. Peli aaltoilee hyvin päästä päähän ja vetoja tulee enemmän kuin lätkässä. Muutenkin ringette on enemmän älypeli kuin jääkiekko.
Miten tätä pitäisi ap:n mukaan hehkuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa. Pelkureiden jääkiekkoa 😂 jos haluan katsoa tylsää jääkiekkoa niin katson nuorten tai naisten kisoja. Ringette on ihan turhaa pelleilyä.
Itse sattumalta eilen katsoin ja pidin näkemästäni. Peli on noin kymmenen kertaa vauhdikkaampaa kuin naisten lätkä ja noi ringeten pelaajat on tosi taitavia. Lavaton maila mahdollistaa sellaiset kuviot ja temput, jotka lätkässä ei ole mahdollisia.
Kymmenen kertaa vauhdikkaampaa kuin naisten lätkä 😂 voi morjes. En oo hetkeen kattonut naisten kiekkoa, eikai se niin hitaaksi ole mennyt? Kyllähän granlundkin ilmaveivasi ihan perus mailalla ja kiekolla. Hokkus pokkus temppuilupeli 😂
Olympialaisissa naisten lätkää saatan katsoa ja kyllä se vauhti on ollut n
Eihän olympialaisiin saada maailman parhaita pelaajia jääkiekossa kun parhailla pelaajilla on sitovat sopimukset liigoissa missä pelaavat. Sama homma osittain myös mm-kiekon kohdalla, tosin naisten sarjoissa tämä on vähän pienempi ongelma. Olympiakaukalo on myös aika paljon isompi kuin vaikkapa nhl-kaukalo, tämä vaikuttaa pelin dynamiikkaan aika suuresti myös.
Eikä tainnut Stubb onnitella eikä Niinistö ennen vanhaan? Luulisi, että edes heidän puolisot onnittelevat.