Menee hermot lapsiperhearkeen ja hukun metatyöhön ja kaikkeen muuhun paskaan mitä lapset aiheuttaa

Hei kaikki täällä vauva.fi:ssä! Mä oon täällä taas, tai siis en oo ennen kirjottanu mutta nyt mä räjähdän jos en päästä tätä ulos. Mä oon kotiäiti, kolme lasta, KOLME LASTA, ja mä hukun tähän paskaan ihan täysin. Mä herään joka aamu siihen, että ne huutaa ja vaatii ja sotkee ja mä en saa edes kahvia juotua rauhassa ennen kun koko talo on kuin pommin jäljiltä. Miks mä tein tän? Miks mä päädyin tähän helvettiin? Ne on kolme pientä paholaista, jotka imeä mut kuiviin, imee mun sielun ja ajan ja kaiken energian. Yks on aina nälkäinen, toinen kusee housuun vaikka on jo viis vuotias, ja kolmas, se nuorin, se vaan itkee ja itkee ja itkee kunnes mä haluun heittää sen ikkunasta ulos!

Mä teen kaiken täällä kotona. Pesen pyykit, jotka haisee maidolle ja kakalle, siivoon keittiön viis kertaa päivässä koska ne heittää ruokaa lattialle kuin eläimet, ja sit mä vielä yritän opettaa niille jotain, mutta ne ei opi mitään! Ne vaan tuhoo kaiken. Mä en nuku öisin, koska ne herää vuoron perään, ja päivällä mä juoksen niiden perässä kun ne kiipee seinille ja repii verhot alas. Mä oon kuin orja, orja omassa kodissani, ja kukaan ei arvosta sitä. Ystävät sanoo että "oi miten ihanaa olla kotiäiti", mutta ne ei tiedä mistään mitään! Ne ei tiedä tätä tuskaa, tätä loputonta työtä joka ei lopu koskaan. Mä hukun, mä hukun tähän, mä tunnen miten vesi nousee kurkkuun asti ja mä en saa henkeä. Kolme lasta, miks kolme? Yks olis riittäny, mutta ei, mä sain kolme, ja nyt mä maksan siitä hengelläni.

Ja sitten tää mies, voi luoja sentään, se mies! Se käy kahdessa työssä, KAHDEKSESSA TYÖSSÄ, mutta mitä hyötyä siitä on? Ei mitään! Se tulee kotiin väsyneenä ja istuu sohvalle tuijottamaan telkkaria, ei nosta sormeaankaan auttaakseen mua. "Mä oon väsyny", se sanoo, mutta mä oon väsyny tuhat kertaa enemmän! Mä en oo nukkunu kunnolla vuosiin, ja se vaan valittaa omista töistään. Ja mitä se tienaa? Ei tarpeeks! Meillä ei oo varaa mihinkään, ei lomille, ei uusiin vaatteisiin, ei edes siihen uuteen imuriin joka imis paremmin tätä loputonta likaa. Se käy kahdessa työssä, mutta rahat menee johonkin mustaan aukkoon, varmaan sen omiin typeriin harrastuksiin tai ties mihin. Mä epäilen että se piilottaa rahat multa, ehkä sillä on toinen perhe jossain, tai se pelaa netissä tai jotain. Se ei tee mitään järkevää, ei koskaan. Mä sanon sille että pese astiat, ja se unohtaa. Mä sanon sille että vie roskat, ja se jättää ne eteiseen viikoks. Se on hyödytön, täysin hyödytön mies, joka vaan hengittää mun ilmaa ja syö mun tekemää ruokaa.

Mä halveksin sitä joka päivä enemmän. Aamulla kun se lähtee töihin, mä ajattelen että miks se ei vaan pysy siellä ikuisesti? Illalla kun se tulee takas, mä haluun huutaa sille että mene helvettiin! Se ei ymmärrä tätä työtä, tätä valtavaa taakkaa joka on mun harteilla. Kolme lasta, ja mä hoidan ne yksin, koska se ei osaa edes vaippaa vaihtaa oikein. Kerran se yritti, ja koko vauva oli kakassa korvia myöten. Mä oon psykoottinen? Ehkä mä oon, ehkä tää elämä on tehny musta hullun. Mä näen unia jossa mä juoksen pakoon tätä kaikkea, mutta herään aina samaan painajaiseen. Mä en kestä enää, mä hukun, mä hukun tähän työmäärään! Miks kukaan ei auta mua? Miks tää maailma on näin julma kotiäideille? Mä haluun vaan nukkua, nukkua ikuisesti, mutta ne huutaa taas...

Onko kellään täällä samoja fiiliksiä? Vai oonko mä ainoa joka on menettäny mielenterveytensä tähän? Vastatkaa, pliis, ennen kun mä räjähdän lopullisesti!