tiedättekö te - tämmöisiä tragedioita tulee lisääntymään tulevaisuudessa sillä vanhemmat
eivät jaksa/pysty hoitamaan lapsiaan enää oikein. Viedään hoitoon, pvkotiin, ei anneta rakkautta, ei välitetä, 12 vuotiaat ovat kännissä ja 10vuotiaat ovat klo 23 ulkona vielä jne jne. Tosiasia on että paljon lapsia voi erittäin huonosti tänä päivänä, onko tässä sitten meidän tulevaisuus? Mielipiteitä?
Kommentit (91)
Itse en ole huolissani päiväkotilapsista. Heille on kuitenkin perushoito turvattu.
Mutta entäpä pienet koululaiset? Kuka heitä hoitaa koulun jälkeen? Kuka kysyy päivän kulusta? Kuka laittaa lapselle välipalaa? Kuka auttaa läksyjen teossa?
Paha olo alkaa yksin kotona ollessa. Ajankuluksi pelataan pleikkareilla ja kuka on katsomassa, mitä videoita lapset iltapäivisin katsoo?
Suomessa tarvitaan lapsia kiinnostavaa, monipuolista iltapäivätoimintaa. Meillä Saksassa yksikään alakoululainen ei mene oppituntien jälkeen yksin kotiin. Mikäli vanhemmat eivät ole pystyneet järjestämään lapselleen hoitotätiä, niin koulu ottaa lapsen hoiteisiinsa. Koulu tarjoaa ohjattua läksyjen tekoa ja lukuisia kerhoja esim. puutöitä, sulkapalloa, itsepuolustusta, on luontokerhoa ja seikkailutoimintaa. On upea musikaalikerho, jossa lapset itse tekevät rooliasunsa ja näyttelevät ja laulavat upeasti vuosittaisessa esityksessään. Jokaiselle arkipäivälle on lukuisia kerhovaihtoehtoja, lapset löytävät aina mielekästä tekemistä.
Minä en halua palata Suomeen, koska en halua jättää lapsia iltapäivisin yksin kotiin.
Jos näkisitte vähänkään omaa kapeaa elämäänne pidemmälle, huomaisitte että kaikki tämä järjettömyys on vain ja ainoastaan massatuotannon ja äärimmilleen menneen kulutusyhteiskunnan syytä. Länsimainen kapitalismi kun ei ole kestävä elämäntapa. Tulette näkemään.
voi sietää rikkaampia ja paremman elintason omaavia ihmisiä. Kateus on katkeraa ja saa aikaan vihaa. Ja se viha siirtyy sukupolvilta toiselle.
pk:hon ja siitä ettei heit'ä rakasteta. Sehän onkin yksi yhteen juu.
eivät jaksa/pysty hoitamaan lapsiaan enää oikein. Viedään hoitoon, pvkotiin, ei anneta rakkautta, ei välitetä, 12 vuotiaat ovat kännissä ja 10vuotiaat ovat klo 23 ulkona vielä jne jne. Tosiasia on että paljon lapsia voi erittäin huonosti tänä päivänä, onko tässä sitten meidän tulevaisuus? Mielipiteitä?
viedään monesti jo VAUVOINA tarhaan...
Ja tällainen toiminta lasten ja nuorten kanssa on hyvin tyypillistä nimenomaan Suomelle. Ei Keski-Euroopassa moista heilumista ilman päämäärää näy!!!!
Lisää, lisää, enemmän, enemmän, mulle, mulle, mulle.....
Itse en ole huolissani päiväkotilapsista. Heille on kuitenkin perushoito turvattu.
Mutta entäpä pienet koululaiset? Kuka heitä hoitaa koulun jälkeen? Kuka kysyy päivän kulusta? Kuka laittaa lapselle välipalaa? Kuka auttaa läksyjen teossa?
MINÄ TAI SITTEN MIEHENI!
Itse teen juuri lasten takia töitä kotoa. Olen aina paikalla kun ekaluokkalainen tulee koulusta kotiin. Toki joudun töitäkin tekemään mutta usein rupattelemme myös niitä näitä ja syömme aina välipalan yhdessä.
Ja mikä ihmeen olettamus tuo on ettei Suomessa olisi ip-kerhoja? ON niitä. Meidän kunnassa saavat jopa isommatkin lapset mennä koulun jälkene kerhoon. Useimmissa kunnissa 1-2 luokkalaiset ainakin.
oma poikani ei siis kerhossa ole, mutta tiedän että heillä on kaikenlaista kivaa toimintaa siellä. Toki sitä voisi vieläkin laajentaa, esim. minusta olisi hyvä idea jos kerhojen kautta voisi just harrastaa jotain tai ne voisivat olla erikoistuneita johonkin. Juuri esim. musiikkiin tai urheiluun.
mielenterveyshoitoon, sehän on loputon kaivo eikä se auta kun kotona on kaikki menny päin peetä. Tämäkin tyyppihän oli kai jotain hoitoa saanut!!
Vastuu on - tai pitäis olla- vanhemmilla ja koko korttelilla, ei koululla/psykiatrilla tms.
Tänne on lähetetty kautta aikain sopeutumiskyvyttömät Virosta ja Ruotsista, että metsästäkää te siellä niitä turkiksia keskenänne...
Kuunnelkaa YLE: Areenasta Enbusken tämän torstain ohjelma. Paljon hyviä pointteja.
Mutta kerhoissa harvoin harrastetaan mitään. Tehdään toki läksyjä, mutta loppuajat lorvitaan ja luuhataan. Sekin on tietysti mukavaa ja tarpeellista, mutta ei ole pitemmän päälle mielekästä.
Kaikkien tuttujeni lapsille on tarjottu ip-paikkaa 1 - 2 -kouluvuodeksi. Koska varsinainen harrastustoiminta on ollut olematonta, ovat lapset mieluummin menneet yksin kotiin jo 7 - 8 -vuotiaina.
ehkä siinä on avain ongelman ratkaisemiseksi. Eikö Suomessa puututa koulukiusaamiseen riittävästi? Ovatko jotkut nuoret niin katkeria ja kostonhimoisia että sen vuoksi surmaavat kanssaopiskelijoitaan?
kouluampuja, on nimenomaan KOTIHOIDETTU lapsi.
Eli ei se ole niin yksioikoista kotihoito / päivähoito. Moni muu asia vaikuttaa.
Päivähoito voi olla tosi hyvä paikka myös! Ainakin meillä on hyviä kokemuksia nimenomaan päiväkodista, silloin kun semmoista palvelua saatu!!
Sen sijaan luulen että koulumaailmassa pärjäämisellä on paljon merkitystä, siinä miten lapset sopeutuu ryhmään, miten opettajat saa ryhmädynamiikan toimimaan, saako lapsi koskaan myönteistä palautetta opettajilta vai leimautuuko "hankalaksi" lapseksi...
Joten jos nyt jotain syyllistetään niin oisko seuraavaksi OPETTAJAT sitten??
suorituskeskeisyys, putoamisen pelko ja kohtuuttomuus - liiaksi energiaa kuluu työelämässä pärjäämiseen - sekä yhteiskunnan säästötoimet tulevat näkymään yhä suurempina mielenterveyden häiriöinä. Se että ihmisillä ei ole enää aikaa toisilleen ja joutilaisuuteen (hyvässä mielessä - nythän pitää vapaa-ajallakin itseään kehittää ja muokata paremmaksi) tulee näkymään merkityksettömyyden tunteina ja varmaan myös masennuksena. Ihmiselle ei enää sallita tunteita - työelämässä ei ole varaa etiikkaan tai moraaliin, vain materialistiset, taloudelliset arvot ohjaavat kaikkea toimintaa.
ja tarvitsisivat vielä kummasti vanhempiensa tukea.
ketään kouluampujaksi eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden antamisen kanssa.
Mun kaikki kolme lasta ovat/ovat olleet päiväkodissa ja tulkaa saatana tänne kyseenalaistamaan mun ja mun miehen rakkaus heitä kohtaan.
Ettäs kehtaat!
eivät jaksa/pysty hoitamaan lapsiaan enää oikein. Viedään hoitoon, pvkotiin, ei anneta rakkautta, ei välitetä, 12 vuotiaat ovat kännissä ja 10vuotiaat ovat klo 23 ulkona vielä jne jne. Tosiasia on että paljon lapsia voi erittäin huonosti tänä päivänä, onko tässä sitten meidän tulevaisuus? Mielipiteitä?
Ethän ole noin tyhmä, ethän? Miten hoitoon tai päiväkotiin vienti aiheuttaisi mitään tuollaista??
Tosiasia on, myönnän, että on sellaisia vanhempia joita ei paskaakaan kiinnosta jälkikasvunsa, mutta tässä Kauhajoen tapauksessa tekijä oli umpihullu. Mielisairas. Ei tuollaista kuule päiväkoti aiheuta. Älä nyt julkisesti mene tutuille huutelemaan tuollaisia, saat erittäin naiivin ihmisen maineen. Tai no, sinulla taitaa olla jo sellainen...
rakastat lapsiasi. Mutta kun puhutaan vauva- tai leikki-ikäisistä, niin heille on hiukan vaikeaa ymmärtää, se että äiti ja isi tykkää tehdä enemmän töitä kuin olla lapsensa kanssa. .
Suurin osa kun käy töissä koska pakko on, ei kaikki ole sinunkaltaisiasi.
juuri sitä itsekin tarkoitin, että Suomessa eivät lapset itsenäisty oikealla tavoin, kun eivät saa tukea vanhemmiltaan siinä. Ja kun he eivät itsenäisty oikealla tavoin, he jäävät jollain tapaa "ikiteineiksi" roikkumaan vanhemmissaan henkisellä tasolla. Niin paljon on aikuisia, jotka eivät itsekään osaa olla aikuisia... Pointtini hukkui selostuksen sekaan ; )
Ja sitten ei enää elämää kestetä, kun ei olla sitä tukea kotoa saatu. Mutta päivähoidon vika se ei missään tapauksessa ole. -duunari sh
Pidetään ketju ylhäällä, muuten menee huomio Reimatec-aleen ja BB:hen.
jos mä joudun lapseni viemään päiväkotiin niin se ei tarjoita, että mä rakastaisin mun lastani yhtään sen vähempää!