Kirjallisuuden Finlandia-lautakunta on esittänyt kritiikkiä nykykaunokirjallisuuden yksilöpsykologista näkökulmaa kohtaan?

Missäs tällainen kannanotto on tehty? Autofiktiota kritisoidaan ihan syystäkin, mutta en ole tuollaisesta kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Missäs tällainen kannanotto on tehty? Autofiktiota kritisoidaan ihan syystäkin, mutta en ole tuollaisesta kuullut.

Silvia Hosseini.

Vierailija kirjoitti:

Missäs tällainen kannanotto on tehty? Autofiktiota kritisoidaan ihan syystäkin, mutta en ole tuollaisesta kuullut.

Varmaan jossain persujen amis-intellektuaalijaoksen kesäpäivien jatkobileissä

Vierailija kirjoitti:

Missäs tällainen kannanotto on tehty? Autofiktiota kritisoidaan ihan syystäkin, mutta en ole tuollaisesta kuullut.

Kaunokirjallisuuden Finlandian valitsijaraadin puheenjohtajaksi valitun Silvia Hosseinin kommentit suomalaisen kaunokirjallisuuden nykytilasta. Mun mielestä se esitti näitä näkemyksiä Finlandia-ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa, ja oli kirjoittanut aiheesta jonkun esseen Apu-lehteen.

Hosseini vois mennä analysoimaan iranilaista kirjallisuutta samalla tavalla. Vai voisiko?

En ota kantaa Finlandia-lautakuntajuttuun, vaan kommentoin tuota ap:n kysymystä: "Miksi yksilöpsykologinen näkökulma olisi huono juttu?"

Olen itse yksilön näkökulmaan keskittyvien romaanien ystävä, kunhan tarina, hahmot, aihe, teemat ovat omaperäisiä, syvällisiä ja filosofisia. Romaanin tulee tarjota filosofisia näköaloja ihmisyyteen ja olemassaoloon.

Joku saattaa kritisoida yksilöpsykologista näkökulmaa romaaneissa siksi että jos edellä luettelemani asiat eivät toteudu, lopputuloksena on helposti viihdekirjallisuuteen luokiteltavissa oleva teos, jossa käsitellään jonkun yksittäisen ihmisen tunteita, ihmissuhteita ja draamoja. Ihan aiheellinen kritiikki.

Jotkut taas kritisoivat yksilöpsykologista näkökulmaa siksi, että heidän mielestään vain sellaiset romaanit joissa käsitellään yhteiskunnallisia kysymyksiä, vaikka historiallisia tai poliittisia, ovat tärkeitä romaaneja. Monien tätä mieltä olevien ihmiskuva on kollektivistinen ja he tapaavat ajatella, että yksilöpsykologinen näkökulma on vaillinainen koska (heidän mielestään) todellisuus rakentuu sosiaalisesti.

Oma näkemykseni tosiaan on enemmän individualistinen. Ihmisyyden perusyksikkö on ihmisyksilö. Ihmisyyttä ja olemassaoloa on mielestäni parasta pohtia sen perusyksikön kautta.

Suomalaisessa kirjallisuudessa on kyllä hirveästi oman navan tuijottelua ja kaivelemista. Iänikuista ylisukupolvista traumaa ja sitten näitä trendikkäitä mamuaiheita ja genderideologiaa, hohhoijaa.

Maija Vilkkumaa on kuitenkin kaunokirjallisuuden Finlandian valitsija. Veikkaan että naiselle menee. Ehkä kirjalle Pronominit.