Auvinen, Saari, Gerdt...mikä naitä kaikkia yhdistää?

Minua kiusattii koulussa...

hyväksytäänkö ja lupaatteko tukea nyt minua jos lähden tästä räiskimiään ympäriinsä ja pahaa oloani purkamaan?

Mielestäsi kiusaamiselle ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään?

Voi hyvä luoja tätä argumentoinnin tasoa.

Pettymysten hyväksymisellä on todella vähän tekemistä tämän asian kanssa. Moni kiusattu lapsi on joutunut kestämään niitä pettymyksiä LIIKAA eikä usko itseensä enää missään asiassa. Miten voi olla noin pihalla kuin tuo 38 :o!

mutta ymmärtäkää ihan niin väärin kuin haluatte.

Omasta kokemuksestani kyllä muistan, että jollain tavalla massasta he poikkesivat joita kiusattiin. Enkä väitä, että sekään on oikein.



Mutta ihan samaa esim. ylipainoisten mollaustahan se on täällä av-llakin, ja syypäinä me aikuiset ihmiset, jotka nyt ollaan suureen äänenn kieltämässä lapsilta kiusaaminen.

Mutta ihan samaa esim. ylipainoisten mollaustahan se on täällä av-llakin, ja syypäinä me aikuiset ihmiset, jotka nyt ollaan suureen äänenn kieltämässä lapsilta kiusaaminen.

Ja tämä palstarähjäyskin vielä menee sillä lailla että tämä paikka on siitä kuuluisa että täällä tulee kaikille turpiin ja tänne tullaan omalla vastuulla. Mutta koulu ei ole paikka jossa olemisen ja kiusatuksi tulemisen voi valita. Sama työpaikoilla. Erilaisuuden sietämisestä arkielämässä se alkaa.

Omasta kokemuksestani kyllä muistan, että jollain tavalla massasta he poikkesivat joita kiusattiin.

Mulla esim. olis silmälasit, olin hyvä koulussa enkä nähnyt mitään itua alaikäisenä kännäämisessä. Onneksi en lukiossa enää ollutkaan mitenkään "poikkeava" näiden ominaisuuksieni takia.

Pettymysten hyväksymisellä on todella vähän tekemistä tämän asian kanssa. Moni kiusattu lapsi on joutunut kestämään niitä pettymyksiä LIIKAA eikä usko itseensä enää missään asiassa. Miten voi olla noin pihalla kuin tuo 38 :o!

Pakko sanoa, että yksi lapsistani on parantumattomasti sairas ja itsellä invaliditeetti. Mitä luulet, mitä muille lapsille on opetettu?

lapsi, jota kiusataan koska hän on ujouttaan sosiaalisesti kömpelö eikä mikään maailman kaunein lapsi, niin mitä pettymyksiä mun pitäisi hänelle aiheuttaa että kiusaaminen loppuisi?

Juu hyvä pointti tämäkin-kertonee suomalaisesta luonteesta jotain, millaisia lapsista voi tulla jos äitien palsta toimii tällä periaatteella?

Sotien jälkeen oli kurjuutta, surua ja pulaa kaikesta. Silti sotien jälkeisestä sukupolvesta kasvoi erinomainen "vuosikerta" ihmisiä!

Ei sinun kuulu mistään pettymyksistä lapsellesi puhua, vaan kehua ja kannustaa häntä. Hän on maailman ihanin oli millainen tahansa. Kiusaajat voivat huonosti, ehkä vanhemmat eivät anna heille riittävästi huomiota, jne.

Tai sitten asetit kysymyksesi jotenkin todella huonosti tahtomattasi.



Ujoudestakin kyllä voi lasta kasvattaa irti, tiedoksi vaan.



Enivei, juuri oman vammojeni takia tiedän todella tarkkaan mistä puhun, joten ihan omien lastenne takia, opettakaa ne kestämään pettymyksiä, silloin on helpompi kestää muut elämän kolhut (joihin koulukiusaaminenkin kuuluu). Systemaattinen kiusaaminen on sitten jotakin ihan muuta, johon tulee kasvattajien puuttua (huoh, taas tullaan kasvatukseen).



t: 38

enää yhtenäiskulttuurisena tapana kasvattaa lapsia kunnioittamaan _kaikkia_ muita ihmisiä JA samalla olettamaan, että itse on oikeutettu kunnioittavaan kohteluun _kaikkien_ muiden taholta.

Joukosta poikkeava joutuu syrjityksi tai kiusatuksi, oli joukko mikä tahansa. Koskaan kiusaamista tai hyljeksintää ei saada kokonaan loppumaan. Mutta huom! Olen silti yhtä mieltä, että siihen pitää yrittää kasvatuksella ja säännöillä puuttua. Mutta yksi asia mikä pitäisi myös huomioida, on se, että miten lapsi suhtautuu pieneen ns. alkavaan kiusaamiseen (eli sitä pikkukiusaa, jolla kaikkia testataan). Jos viedään pipo päästä tai ohitetaan ja tönäistään jonossa, alkaako vaatia sitä takaisin ja edes yrittää puolustaa itseään ja oikeuksiaan vai lamaantuuko ja nujertuuko täysin ja altistaa itsensä jatkokiusaamiselle? Miten saataisiin lapsille tervettä itseluottamusta ja itsetuntoa, asennetta, jolla otetaan oma paikka maailmassa?



Ehkä jotain vikaa on tässä naisvaltaisessa kukkahattukasvatuksessakin, jossa kaikki välienselvittely on väärin, kaikki on kaikkien ystäviä, kaikki riidat on sovittava halilla, jos toinen tekee jotain kiellettyä, pitää kääntää toinen poski ja olla kiltisti kunnes toinen pyytää anteeksi, kaikki taistelu ja kilpailu on oikeastaan kiellettyä.... mutta kun ihmiset, etenkään pojat EI luontaisesti toimi noin!

Lionel Shriverin Poikani kevin. siinä kirjailija nimenomaan pohtii syntyykö joku pahaksi, muokkaako äidin puuttuva lämmin rakkaus vaikka onkin fyysisesti läsnä vai mikä ajaa pojan epämiellyttäväksi ja lopulta koulutappajaksi?

Todella hyvä kirja lukea kun näitä pohtii.



p.s eikö tämä julkisuuden haku mm BB ja muut aivan käsittämättömät julkisuuden ilmiöt (tukiainen jne jne) myös aja nuoria hakemaan julkisuutta? Vaikkain näin karmealla tavalla?

Tai sitten asetit kysymyksesi jotenkin todella huonosti tahtomattasi.

Ujoudestakin kyllä voi lasta kasvattaa irti, tiedoksi vaan.

Enivei, juuri oman vammojeni takia tiedän todella tarkkaan mistä puhun, joten ihan omien lastenne takia, opettakaa ne kestämään pettymyksiä, silloin on helpompi kestää muut elämän kolhut (joihin koulukiusaaminenkin kuuluu). Systemaattinen kiusaaminen on sitten jotakin ihan muuta, johon tulee kasvattajien puuttua (huoh, taas tullaan kasvatukseen).

t: 38

Ei lasta voi kasvattaa temperamentistansa irti, vilkkaasta ei voi kasvattaa rauhallista, eikä ujosta rohkeaa.

Mutta suvaitsevaisemmaksi voi äiti itseänsä yrittää kasvattaa, ja opettaa lapsilleen, että on hienoa, että kaikki ovat erilaisia.

kirjoittamassaan kirjassaan olleen tunnekylmä ja vaativa herkkää poikaansa kohtaan. Isä ei hyväksynyt heikkoutta, joten se osaltaan varmasti vaikutti poikansa persoonallisuuden muodostumiseen.

Temperamentistä ei pitäisi edes yrittää kasvattaa lasta ulos. Vasta aikuisena ihminen voi ruveta haastamaan itseään. Siihen asti jos ujo lapsi saa olla sitä mitä on, hänelle voi jopa kehittyä rohkeita parempi stressinsietokyky. Koska hän joka tapauksessa joutuu ilman patistamistakin harjoittelemaan enemmän stressin sietämistä kuin muut lapset. Näin siis Keltikangas-Järvinen telkussa.

Ja 38:n vastauksista tuli mieleen, että näinköhän hänen lapsensa edes uskaltaisivat kertoa kiusaamisesta? Nimittäin on paljon lapsia lapsia jotka ei koskaan kerro. Tai jos kertoo, niin vastaus on että yritä enemmän ja seuraavasta kerrasta ei enää sitten kerrotakaan. Näin oli mulla lapsena. Mitä järkeä kertoa, kun oman pahan mielen ja epävarmuuden lisäksi joutuu sietämään vanhemmasta sellaista tiettyä ärtymystä, että älä ole noin nynny ja eikö tässä nyt muutenkin ole kaikenlaista, tarviiko vielä tämäkin kaiken stressin päälle.

Tai sitten asetit kysymyksesi jotenkin todella huonosti tahtomattasi.

Ujoudestakin kyllä voi lasta kasvattaa irti, tiedoksi vaan.

Enivei, juuri oman vammojeni takia tiedän todella tarkkaan mistä puhun, joten ihan omien lastenne takia, opettakaa ne kestämään pettymyksiä, silloin on helpompi kestää muut elämän kolhut (joihin koulukiusaaminenkin kuuluu). Systemaattinen kiusaaminen on sitten jotakin ihan muuta, johon tulee kasvattajien puuttua (huoh, taas tullaan kasvatukseen).

t: 38

Ei lasta voi kasvattaa temperamentistansa irti, vilkkaasta ei voi kasvattaa rauhallista, eikä ujosta rohkeaa.

Mutta suvaitsevaisemmaksi voi äiti itseänsä yrittää kasvattaa, ja opettaa lapsilleen, että on hienoa, että kaikki ovat erilaisia.

Minkälaisia hirveyksiä näiden ns. "normaalien kulissien" takana voikaan olla!?Täällä palstalla kun aina tuomitaan avioerot, yh:t, vuokralla asuminen yms.