Oliko aiemmilla vuosikymmenillä näin ankea tunnelma ?
Jotenkin kaikki tuntuu menevän synkeämpään suuntaan eikä valoa näy putken päässä. Työttömyys on kasvanut rajusti, SOTE uudistus epäonnistui pahoin, ilmastonmuutos etenee vääjäämättömästi, eläkejärjestelmä on romahtamassa, eläkeikä nousemassa 70 vuoteen, PISA tulokset vajonneet pohjamutiin, valtion velkaantuminen karkaamassa käsistä, Venäjän uhka käsin kosketeltavissa, nuorten mielenterveysongelmat lisääntyneet hurjasti, mamutus mennyt ihan vihkoon jne jne.
Omasta mielestä tunnelma on nyt muuttunut tällä vuosikymmellä paljon synkemmäksi kuin aiemmilla vuosikymmenillä. Edes 90 luvun laman aikana ei tilanne ja tunnelma ollut näin masentunut.
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut tällaista lamaa.
Kasari ja ysäri oli nousukautta.
Vuoden 1989 jälkeen ei ole tullut mitään nousukautta.
Vierailija kirjoitti:
tämä ei oikeasti ole yhtään mitään 90-luvun laman tunnelmiin.
Ja alapeukuttajille tiedoksi. 90-luvun lamassa tunnelmat olivat todella synkät, esim itsemurhia tehtiin suurelta osin juuri tästä syystä yli tuplat nykyiseen verrattuna. Ulosotossakin oli tuplasti väkeä verrattuna nykyiseen. Ja silloin ei ollut keinoa vapautua veloista kuten nyt. Oli oikeasti todella synkkää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
tämä ei oikeasti ole yhtään mitään 90-luvun laman tunnelmiin.
Tämä. Ysärin laman eläneenä olen samaa mieltä. Silloin ei vaan ulistu silti kaikesta, vaikka kyllä vitutti ajoittain
Tämä ankeus ja kurjuus tuntuu vain syvenevän. Korona-aikana ei muita puheenaiheita ollutkaan kuin tartuntatilanne ja sen spekuloiminen. Sitten korona katosi kartalta kun itänaapuri aloitti luvattoman omatoimiretken Ukrainaan. Sen jälkeen ei olekaan mitään hyvää seurannut mistään.
Harvoin on elämä tuntunut yhtä epävakaalla ja turvattomaltakin kuin juuri nyt. Kyllä tulevaisuus mietityttää kovasti. Työttömyys, köyhyys, terveydenhuollon kurjistuminen, lasten ja nuorten pahoinvointi, päihdeongelmien ja muiden mt-ongelmien räjähdysmäinen kasvu, sodat, lama, eläkepommi jne.
Mihin tässä enää voi luottaa kun ei edes oman maan hallitukseen? Hallitus on vain siirtänyt varallisuutta köyhiltä rikkaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut tällaista lamaa.
Kasari ja ysäri oli nousukautta.
Vuoden 1989 jälkeen ei ole tullut mitään nousukautta.
Kyllä ysärin loppupuoli oli voimakasta nousukautta, suurelta osin Nokia-klusterin ansiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut tällaista lamaa.
Kasari ja ysäri oli nousukautta.
Vuoden 1989 jälkeen ei ole tullut mitään nousukautta.
Jep. Siihen asti voi suoraan peruskoulusta mennä töihin ja elää palkallaan. Nykyään on pakko olla erilaisissa kouluissa 25-vuotiaaksi, eikä siltikään saa töitä (millä elää).
2010-luvulla ei ollut näin ankeaa vaikka kaikki tiesikin että Suomen talous on huonossa jamassa ja menee vain kohti huonompaa. Tosin tällöin ei oltu vielä niin huonossa jamassa, että minkään hallituksen olisi oikeasti tarvinnut tehdä mitään julkisen talouden tasapainottamiseksi. Pääasiassa korotettiin veroja ja tapettiin vähän lisää suomen taloutta, mutta hyvinvointi valtio pysyi hyvin pystyssä. Nyt ollaan tilanteessa että on pakko leikata julkistasektoria, mutta ei siltikään ole varaa laskea verotusta, joka johtaa pakostakin tunnelman laskuun ja talouden supistumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tämä ei oikeasti ole yhtään mitään 90-luvun laman tunnelmiin.
Tämä. Ysärin laman eläneenä olen samaa mieltä. Silloin ei vaan ulistu silti kaikesta, vaikka kyllä vitutti ajoittain
Ainoat mitkä "menestyi" oli lähiöräkälät ja tissibaarit. Tissibaareihinkin saatiin työntekijöitä kun ihmiset olivat epätoivoisia. Nämä onneksi hävisivät kun alkoi menemään paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut toivoa paremmasta. Nyt vain tuntuu että olemme ajamassa täysillä päin seinää, ja katsellaan avuttomana kyydissä. Lisäksi meiltä yritetään viedä viimeisetkin sentit, että rikkaat voisivat olla vieläkin rikkaampia.
Jotain tarttis tehdä.
Hallitus alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut tällaista lamaa.
Kasari ja ysäri oli nousukautta.
Vuoden 1989 jälkeen ei ole tullut mitään nousukautta.
Jep. Siihen asti voi suoraan peruskoulusta mennä töihin ja elää palkallaan. Nykyään on pakko olla erilaisissa kouluissa 25-vuotiaaksi, eikä siltikään saa töitä (millä elää).
80-luvun helppouden ja tulevaisuususkon soisi tulevan takaisin.
Ei ollut. Sipilän kusipäähallitus aloitti tämän oikeistosekoilun, joka sentään katkesi Marinin ajaksi. Nyt nykyinen hallitus tuplaa Sipilän kusipäätoimet, mutta onneksi vaalit on taas pian.
Tekis mieli sanoa, et nykyihmiset ei olis selvinny ysärin lamasta. Nykyään porukat hajoilee ihan pienistä asioista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tämä ei oikeasti ole yhtään mitään 90-luvun laman tunnelmiin.
Ja alapeukuttajille tiedoksi. 90-luvun lamassa tunnelmat olivat todella synkät, esim itsemurhia tehtiin suurelta osin juuri tästä syystä yli tuplat nykyiseen verrattuna. Ulosotossakin oli tuplasti väkeä verrattuna nykyiseen. Ja silloin ei ollut keinoa vapautua veloista kuten nyt. Oli oikeasti todella synkkää aikaa.
Ja asuntolainojen korot olivat jäätävän korkeita. Miten niistä selvittiin? ehkä vain laskemalla markat tarkkaan.
Oli ankeampaa mutta ihmiset käyttäytyivät eritavoin, ei linnoitettu omiin oloihin. Käytiin kylässä ja oikeasti seirusteltiin toisten kanssa. Kaikki tietää,että hyvät ihmisuhteet nostavat tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Aikaisemmin myös ymmärettiin että asioiden eteen pitää tehdä töitä ja se palkittiin. Nyttemmin asioista on tullut helposti saavutettavia, ruoka woltilta, rahat tukina jne.
Ei paljoa löydy uskoa tulevaisuuteen, vaikka Orpo kovasti yrittää kaivamalla kaivaa jotain pienen pientä merkkiä siitä että talous olisi elpymässä. Uskon sitten kun näen
Huokaisen helpotuksesta kun nykyinen hallitus laittaa työrukkaset naulaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut toivoa paremmasta. Nyt vain tuntuu että olemme ajamassa täysillä päin seinää, ja katsellaan avuttomana kyydissä. Lisäksi meiltä yritetään viedä viimeisetkin sentit, että rikkaat voisivat olla vieläkin rikkaampia.
Jotain tarttis tehdä.
Hallitus alas.
Hallitus alas, mitä sitten? Siellä on jokainen eduskuntapuole valmiina kurjistamaan sen ihan tavallisen suomalaisen oloja...tätä on jatkunut 35 vuotta.
Ennen juotiin ja oli hauskempaa ei valitettu ja oltu niin ahdistuksissa. Tasa-arvo kura ja naisten aseman ja vapauksien jalustalle nostaminen me2 , feminismi , viherpesu ja muu on pilannut suomen yhdessä heikon talouden venäjän sodan ja kovan inflaation kanssa.
Nyt kaikki on vaan oman onnensa seppiä. Insinööri miehellä hienot kengät ja kauluspaita. Asuntolaunaa loppuelämäksi ja avioero nurkan takana. Bussikuskia vtuttaa kun just ja just tulee toimeen... Keskiverto nainen ei tajua tippaakaan sitä miten näköalatonta runkkausta Keskiverto suomi miehen elämä on 2025 ja miten paljon huonompaan se on mennyt vrt vuosi 2000.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina on ollut toivoa paremmasta. Nyt vain tuntuu että olemme ajamassa täysillä päin seinää, ja katsellaan avuttomana kyydissä. Lisäksi meiltä yritetään viedä viimeisetkin sentit, että rikkaat voisivat olla vieläkin rikkaampia.
Jotain tarttis tehdä.
Hallitus alas.
Hallitus alas, mitä sitten? Siellä on jokainen eduskuntapuole valmiina kurjistamaan sen ihan tavallisen suomalaisen oloja...tätä on jatkunut 35 vuotta.
Miksi nykyiset kansalaiset eivät enää halua Suomen ja suomalaisten parasta?
Ankeat ajat ovat tulleet jäädäkseen. Nousukautta taikka talouskasvua ei ole eikä tule. Vielä pahempaa on tulossa kuin 90-l lamassa, sillä silloin väestöpyramidi oli terve: eläkeläisiä oli 700 000, mutta nyt heitä on 1 700 000, joista yli 70-vuotiaita on miljoona. On siinä aikamoinen kuluerä yhteiskunnalle, sillä ennen eläkkeitä maksettiin 20 miljardia/v ja nyt 40 miljardia..hups. Ja nämä rahat kerätään suurimmksi osaksi työnantajilta ja työntekijöiltä. Kuten toisin luullaan, tämä raha on jostain pois: saat nettona vähemmän, työnantajalle se on kuluerä, joka leikkaa sitten sinun palkankorotusvarasi.
Ensi vuonna rytisee kunnolla, kannattaa varautua. Sote kaatuu mahdottomuuteensa ja kokkreet puhaltavat viimeisetkin valtion rahat kassasta kavereilleen. Persut syyttävät kaikesta työttömiä ja kansa uskoo. Idiioluution pelastavat IMF ja EU, tulkoon se päivä nopeast kun ei tätä katastrofia enää kauaa jaksa katsella.
On kyllä valoisa tulevaisuus ihmiskunnalla. Tekoäly ja robotit vievät työt, ihmisten rahat eivät riitä enää nytkään mihinkään. Keskiluokkaa, joka maailmaa pyörittää, hävitetään sukupuuttoon kovaa vauhtia. Huono-osaisten määrä kasvaa räjähdysmäisesti ja heillä menee entistä huonommin. Rikkaat sentään porskuttavat. Mitään talouskasvua ei ole näkyvissä missään.. ehkä Sveitsissä menee vielä ihan hyvin.