KOIRA -harrastajat ; Mikä rotu meille?
Tuttavat ovat suositelleet tähän mennessä: collie, bordercollie, kultainennoutaja, labradori, lapinkoira, samojedi, akita, berninpaimenkoira, leonberg, saluki.
Äkkiseltään sanoisin, että kovin erilaisia koiria keskenään, en tunne rotuja tarkemmin, netissä kailki vaikuttaa kivoilta,mutta olisiko näistä joku meille sopiva?
Meillä on ollut pystykorvasekoitus, jonka hyvät puolet oli se, että oli kaikille ystävällinen ja lasten kaveri ja jaksoi lenkkeillä, sisällä oli rauhallinen. Huonot puolet oli, että pihatarhassa ollessaan räksytti yhtämittaa ja karkasi jos pääsi irti.
Eli näihin huonoihin puoliin toivoisin uuden koiran myötä muutosta. Meillä on mahtavat lenkkeilymaastot ja jos koira olisi tottelevaisempi ( ei riistaviettiä), niin voisi pitää irtikin. Ja sitä räksytystä en enää jaksaisi kuunnella. Kaverilla on saksanseisoja ja toisella villakoira, molemmat hyppivät päälle, kun menee kylään, eivätkä osaa ollenkaan rauhottua, vaan häseltävät koko ajan sisällä. En halua sellaista.
Meillä on omakotitalo, 3 lasta 10-17v, joten rapsuttajia, kouluttajia ja lenkkeilijöitä riittää. Mitään varsinaista koiraharrastusta (agility esim) emme halua, mutta kivoja temppuja ja tapakasvatusta ja etenkin, että hihnassa oppii kulkemaan vetämättä, eikä reagoi toisiin koiriin tai juokseviin lapsiin ym.
Karvan laadulla ei muuta merkitystä, mutta olisi kätevää, jos koira tarkenisi ja viihtyisi ulkotarhassa sellaisinä päivinä, kun menee pitkään esim. pelireissulla, niin voisi jättää koiran päiväksi kotiin. Ihan pientä, tai jättikoiraa emme halua.
Suosituksia jostain roduista tai kokemuksia esim. ylläolevista roduista saa esittää.
Ja tottakai sitten kun rotu on päätetty, niin valitsemme kasvattajan ja pennun huolella.
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista.
Kommentit (61)
No miksei sitten lyhytkarvainen collie, jos collie olisi muuten sopiva, mutta turkki lisärasite. Sileäkarvainen on käsittääkseni myös hermorakenteeltaan pitkäkarvaista tasapainoisempi.
En tiedä kenelle vastasit collieista, mutta meille ei paksu turkki ole lisärasite. Lähinnä luonne-eroja kartoittelen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kenelle vastasit collieista, mutta meille ei paksu turkki ole lisärasite. Lähinnä luonne-eroja kartoittelen.
Ap
Jos turkki ei ole lisärasite, niin sitten voin vilpittömästi suositella collieta. Älykkäitä ja helppoja kouluttaa, eivätkä ole sellaisia säheltäjiä kuin moni muu rotu. Kun koiralle puhuu paljon, se oppii ymmärtämään paljon siitä puheesta, ja meidän collie oli lähes yhtä hyvä ymmärtämään puhetta kuin tuo saku. Sitä oli helppo ohjata metsässäkin, kun se kulki edellä ja risteyskohdassa vain sanoi että mennääs vasemmalle/oikealle/suoraan, se oppi oikean suunnan muutamalla toistolla. Kauniita, fiksuja, helppoja koiria. Ja parhaimmillaan on ystävällinen muttei erityisen kiinnostunut vieraista. Käy siis tervehtimässä mutta ei jää siihen säheltämään innoissaan.
Jos tosiaan itse enää ottaisin sen kokoluokan koiraa, ottaisin sk collien ja pysyisin niissä. Mutta jatkossa ei enää tule yli 10 kiloisia kun tuosta sakusta aika jättää.
Vanhaenglanninlammaskoira voisi sopia kuvaukseen. Itse hylkäsin turkin vuoksi, en jaksaisi hoitaa.
Unkarin lammaspaimenkoira jonka venäläiset varasti elikkä: etelä venäjän paimenkoira . Ne tekee noin . Ottaa jotain jostain väittää että se on heidän.
Unkarin paimen koira on myös Pumi. Se on kiltti luonne.
Kultainen noutaja, samojedi tai lassie.
Suomen pystykorva tai collie. Rakenna häkki pihalle iso tilava . Kaikilla koirilla on jonkun verran vahtimis ja paimen kuin metsästys vietti. Ne vartioi pihaa taloa lampaita ihmisiä . Ne haukkuu vieraita kuin ääniä kuin outoja metsässä liikkuvia ja elukoita mitkä liikkuu metsissä. Varoittaa ikäänkuin. Ne on vahteja varoittajia. Kerrostalossa niillä on vaikeaa ja ahdasta. Etelä venäjän paimenkoira oikeasti Unkarin on erittäin vahtityyppi vartioi lampaat ihmiset kuin tavarat. Juoksee jänisten perässä. Varoittaa susista kuin muista. Ei viihdy yksin vaikka on hyvin itsenäinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei noutajaa. Lonkkavaivoja ja isoja.
Hankkikaa sen sijaan mopsi. Tosi herttaidia ja jaksaa sekä levätä että liikkua. Ovat kalliita, mutta rahasta ei teillä näytä olevan pulaa
Jos haluat koiran jonka on hyvin vaikea hengittää, hanki mopsi!
Suosittelisin Bernhardinkoiraa, mutta sinähän et halua isoa koiraa. Tosin se ei ole Leonberginkoiraa suurempi. Kiltti, rauhallinen, ei hauku juuri koskaan mutta tarvittaessa patkoi pitkiäkin lenkkejä. Pärjää ulkotarhassa jos on siellä niin usein että turkki vahvistuu ns, "talven kestäväksi." On koulutettava kuten kaikki koirat koosta riippumatta,
Vierailija kirjoitti:
Jos luulet, että pelkät rotuominaisuudet riittää valintaperusteeksi ja toisaalta koira ei saisi juuri haluta aktiivista toimintaa tai haukkua hanki leikkikoira.
Aika väsynyt vastaus. Se nimittäin tulee joka ikiseen rotukyselyyn "hanki lelukoira".
Miksi sun mielestä ei pitäisi ottaa rotuominaisuuksista selvää? Miksi se on huono juttu että kyselee? Jään odottamaan. Tätä ei lelukoiran ehdottajat ole ikinä osanneet perustella. Ehkä heillä itsellään on kokemusta vain lelukoirasta.
"Ehkä heillä itsellään on kokemusta vain lelukoirasta."
Koiran rotuominaisuuksista riippumatta koirat ovat yksilöitä. Takeita ei ole. Jos et halua haukkuvaa koiraa, et halua harrastaa sen kanssa eikä sen turkki saa aiheuttaa liikaa vaivaa jne. Niin lelukoira on paras vaihtoehto. Se ei kärsi eikä vaivaa teitä mitenkään. Toki vastauksesta voi ottaa nokkiinsa. Siitä vaan sitten.
Olen ollut samanlainen, valitsija ennenkuin tapasin kotia tarvitsevan koiran, joka valitsikin meidät. Silloin ymmärsin, mistä koiran hankinnassa on kyse.
Toivoisin monen muunkin ymmärtävän sen.
Koira vaatii aina jotakin voidakseen hyvin, useammat vähän enemmän. Koirilla on tunteet ja tarpeet. En ole vielä tavannut koiraa, joka ei tarvitsisi tai vaatisi mitään.
Jos minulla ei ole mahdollisuutta tai halua antaa tai tehdä mitään, en ota koiraa, mutta jokainen tavallaan. Ei kannata kysyä, jos ei halua kuulla kaikenlaisia vastauksia.
Älä tue pentutehtailua. Anna koti kodin vaihtajalle.
Jos mietit Samojedia Harkitse myös Eurasier-rotua. Ei hauku kuten ei Samojedikaan liikoja. Tarkenee ulkotarhassa.
Vierailija kirjoitti:
"Ehkä heillä itsellään on kokemusta vain lelukoirasta."
Koiran rotuominaisuuksista riippumatta koirat ovat yksilöitä. Takeita ei ole. Jos et halua haukkuvaa koiraa, et halua harrastaa sen kanssa eikä sen turkki saa aiheuttaa liikaa vaivaa jne. Niin lelukoira on paras vaihtoehto. Se ei kärsi eikä vaivaa teitä mitenkään. Toki vastauksesta voi ottaa nokkiinsa. Siitä vaan sitten.
Olen ollut samanlainen, valitsija ennenkuin tapasin kotia tarvitsevan koiran, joka valitsikin meidät. Silloin ymmärsin, mistä koiran hankinnassa on kyse.
Toivoisin monen muunkin ymmärtävän sen.
Koira vaatii aina jotakin voidakseen hyvin, useammat vähän enemmän. Koirilla on tunteet ja tarpeet. En ole vielä tavannut koiraa, joka ei tarvitsisi tai vaatisi mitään.
Jos minulla ei ole mahdollisuutta tai halua antaa tai tehdä mitään, en ota koiraa, mutta jokainen tavallaan. Ei kannata kysyä, jos ei halua kuulla
Aloittaja tässä, ihmettelen vihamielistä asennettasi. Eikö mielestäsi koiraa saa ottaa tavalliseksi kotikoiraksi? Mielestäni aktiivinen lenkkeily, metsässä vapaana nuuskuttelu, lasten kanssa leikkiminen, erilaisten temppujen opettelu, luiden järsiminen ja koko perheen rapsuteltavana oleminen riittää koiralle oikein hyvin.
Sitä, että minulla on jo 10v kokemus jatkuvasti haukkuvasta koirasta ja nyt toivon vähemmän äänekästä, ei pitäisi normijärjellä ajateltuna ymmärtää tarkoittavan täysin äänetöntä koiraa.
Missään en myöskään sanonut, että koirasta ei saa olla mitään vaivaa.
Turkista mainitsin, että karvanlaadulla EI ole väliä, mutta toivoisin tarkenevan tarvittaessa ulkotarhassakin.
Rotuja on olemassa monta sataa. Olen aivan varma, että on olemassa rotuja, joiden joukosta todennäköisimmin löydämme näihin kriteereihin sopivan pennun. Kuin myös rotuja, mitä ei kannata näillä toiveilla edes ajatella. Tämän koko ketjun idea on kysellä eri rotuja tuntevilta neuvoja. Mielestäni lelukoirien ehdottelu antaa ihmisestä pelkästään ylimielisen tärkeilijän kuvan. Toisaalta voin iloksesi mainita, että lapsiperheessä meillä on jo montakin lelukoiraa.
Monet muut sen sijaan ovatkin jakaneet kokemuksiaan ja asiantuntemustaan. Kiitos asiallisista ja hyödyllisistä vastauksista.
Ap
Samojedit ovat kaikille ystävällisiä ja ihania perhekoiria. Labradori on pentuna ja nuorena hyvin energinen, liian voimakas lasten talutettavaksi. Saluki ei sovi kuvaukseen. Entä shiba? Tai islanninlammaskoira?
Labradorinnoutajia tunnen kaksi ja niiden perusteella voisin aloittajalle suositella. Rauhallisempia ja kiltempiä koiria saa hakea. Helposti koulutettavia ja pystyy pitämään irti, noutajan kanssa lapsilla puuhaa, kun koira jaksaa loputtomiin hakea palloa. Sisällä makoilevat paikallaan, eivätkä edes reagoi ovikelloon. No toinen kerjää ruokapöydästä ja kuola valuu, miyta se on opetuskysymys. Jos joskus otan koiran, niin haluaisin samanlaisen.
Jos luulet, että pelkät rotuominaisuudet riittää valintaperusteeksi ja toisaalta koira ei saisi juuri haluta aktiivista toimintaa tai haukkua hanki leikkikoira.