Selasin kaupungin tapahtumakalenteria ja kaikkea kivaa ja jännää olisi, mutta kukaan ei kutsu mukaan eikä ketään kenen kanssa mennä

Minä menen yleensä aina yksin, matkoillekin. Mieheni ei aina jaksanut kiinnostua jostain, hän sanoi, että mene sinä. Minähän menin. Nyt asun yksin ja menen yksin minne haluan. Naiskaveriakaan en kysele, yhtä huimaa, toinen ei uskalla kulkea illalla yksin, jne. On viisainta mennä yksin. Aina löytyy joku puhelias kaveri,  jonka kanssa voi vaihtaa mielipiteitä tms. esim konsertin väliajalla. Eihän konsertissa eikä teatterissa voi muutenkaan höpöttää. N76.

Ap:n kaltaisille yksin oleminen tarkoittaa "en saanut valokuvamallia seuraksi", sillä vaikka heille selittäisi että mihin vain voi mennä yksin, ei kelpaa. Jos selittää että voi ottaa mukaan vaikka veljen lapsen tai työkaverin, ei kelpaa. Jos selittää että vailla kavereita olevia miehiä löytyy varmasti netistä, ei kelpaa, seuran pitääkin olla nainen. Jos selittää, että on varmasti yksinäisiäkin naisia, ei kelpaa, kun pitää olla nätti. Jos kertoo tuntemastaan nätistä naisesta, ei kelpaa, ei ole tarpeeksi nätti. Jos selittää tuntemastaan valokuvamallista, alkaa kelvata, mutta kaunottaren pitää tulla kotoa hakemaan. Ja tuoda ehkä itse tekemäänsä ruokaa mukanaan. Mielellään alasti.

Normaali aikuinen ihminen kykenee menemään erilaisiin tilaisuuksiin yksinkin. Kaveririippuvainen ei saisi ainakaan enää aikuisena olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niihin voi mennä yksin. Jos se ahdistaa itseä, niin sitten on syytä hakeutua terapiaan opettelemaan toisenlaista mielensisältöä, jotta voi alkaa käymään tapahtumissa yksin. Itse käyn jatkuvasti tapahtumissa yksin, enkä ole koskaan ollut missään, missä olisi kuulutettu osallistujia tekemään jotain parinsa kanssa. Nyt olen menossa illalla erääseen ulkotapahtumaan osallistumaan yksin. Minua ei kiinnosta yhtään, jos siellä vaikka olisi joku pari tai seurueaktiviteetti. Sitten joko jään seuraamaan sitä, tai sovellan sitä niin, että voin tehdä yksin, tai sitten lyöttäydyn jonkun toisen yksinäisen seuraan ja kysyn vain, että voidaanko tehdä yhdessä. Ei siihen kuole, jos toinen sanoo ei.  Sitten vain toivottaisin ihanaa illan jatkoa. 

Toisin sanoen, AP:ssa on virhe, AP on huono, AP ei kuulu joukkoon, AP:n voi unohtaa 

Onhan hänessä virhe, kun itsekin toteaa, että ahdistaa mennä sosiaalisiin tilaisuuksiin, kun on yksin ja kokee että se oikein lyö silmille. Ei tuosta kuitenkaan voi päätellä kuten siä (oletko kenties ap?), että ap olisi huono tai ei kuuluisi joukkoon tai että hänet voisi unohtaa. Hyvin monet kärsii suomessa sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta ja siihen on olemassa sekä lääkkeitä, että terapioita. 

Onhan se aika jännä ajatus, että pitäisi olla valmiiksi seuraa, jotta voisi mennä jonnekin, jossa voisi tavata jonkun, josta joskus saisi seuraa. Ymmärrän, että ihan kaikkiin paikkoihin ei huvita mennä yksin, mutta ihan varmasti löytyy tapahtumia, joissa voi täysin ongelmitta käydä yksin ja ehkä joskus löytää seuraa, jonka kanssa käydä pari- ja ryhmäjutuissa.

Siis meneekö jotkut ihmiset oikeasti jonnekin ilman kutsua? Ettekö edes osaa hävetä?

Mene yksin, niin minäkin teen.

Oma vika jos jäät paitsi kun et mene yksin vaan ruikutat palstalla.

Kuljen usein yksin junalla tai bussilla pitkiäkin matkoja. En ole viitsinyt ostaa omaa autoa, kun on niin kätevää käyttää matka-aika hyödyksi. Milloin teen omia juttujani koneella, milloin kuuntelen podcastia, milloin mitäkin. Toisinaan juttelen tuntemattomienkin kanssa. Tilanteet joskus menee sellaiseksi, että antavat ilmiselvän keskusteluaiheen ja sitten siitä lähtee juttu usein luistamaan. Ei tuo minullekaan ole tullut automaattisesti, tuo taito, vaan sitäkin olen harjoitellut, kuten muutkin ihmiset.  Ja mitä enemmän mitä tahansa taitoa harjoittaa, niin sitä paremmaksi siitä tulee. 

Jokainen voi miettiä sitten itsekseen, että haluaako harjoittaa taitoa, jossa tulee koko ajan taitavammaksi ahdistujaksi sosiaalisissa tilanteissa ja lopulta eristäytyy kotiinsa, vai haluaako harjoittaa taitoja, joilla ei eristä itseään vain sen vuoksi ettei nyt satu olemaan kavereita. 

Ensimmäinen kerta yksin on vaikein mutta kun huomaa ettei se niin kamalaa ollutkaan niin on helpompi lähteä seuraavan kerran. Nelikymppisenä eron jälkeen aloitin yksin menemisen kun ei ollut kavereita, nyt ei tule mieleenkään kysellä kavereita mukaan, jos joku tahtoo niin ok, muuten nautin yksin menemisestä, tutustuu helpommin muihin ja pääsee pois milloin haluaa. Yksin olevia on aina muitakin ja he ovat avoimia tutustumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää sinua menemästä yksin. Sinne vain rohkeasti muiden joukkoon.

 

Aina sanotaan näin, mutta oikeasti yksinäisyys on konkreettisimmillaan ja kipeimmillään silloin kun on yksin seurallisten keskellä. Muut jakavat ystäviensä kesken kivaa hetkeä, yksinäinen erottuu joukossa kuin neonvalo. On paljon helpompaa olla yksin yksin, kuin yksin seurassa.

 

Kun olen itseni pakottanut menemään johonkin tällaiseen itsekseni, tulee minulle aina todella paha mieli ja se oikein konkretisoituu kuinka muilla on seuraa ja kavereita, minulla ei. Pahimmillaan tapahtumassa on jotain jota voi tehdä vain seurassa, huomaat sen liian myöhään, ja seisot kauhuissasi kun tapahtuman vetäjä kuuluttaa... "noniin nyt sitten teet xxx parisi kanssa". Never again. 

Itse menen aina yksin tapahtumiin ja etsin illaksi ystävällisen näköisiä ihmisiä, joiden seuraan liityn. Aina olen löytänyt kavereita tapahtumien ajaksi, pidempää ystävyyttä en tarvitse, koska en jaksa ylläpitää ystävyyssuhteita. 

Luuletko tosiaan, että sitä markkinointiosaston naisväkeä kiinnostaa pätkääkään mitä miehet ajattelevat? Naisillehan nuo tapahtumat järjestetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä estää sinua menemästä yksin. Sinne vain rohkeasti muiden joukkoon.

 

Aina sanotaan näin, mutta oikeasti yksinäisyys on konkreettisimmillaan ja kipeimmillään silloin kun on yksin seurallisten keskellä. Muut jakavat ystäviensä kesken kivaa hetkeä, yksinäinen erottuu joukossa kuin neonvalo. On paljon helpompaa olla yksin yksin, kuin yksin seurassa.

 

Kun olen itseni pakottanut menemään johonkin tällaiseen itsekseni, tulee minulle aina todella paha mieli ja se oikein konkretisoituu kuinka muilla on seuraa ja kavereita, minulla ei. Pahimmillaan tapahtumassa on jotain jota voi tehdä vain seurassa, huomaat sen liian myöhään, ja seisot kauhuissasi kun tapahtuman vetäjä kuuluttaa... "noniin nyt sitten teet xxx parisi kanssa". Never again. 

Miksi tätä on alapeukutettu näin paljon? Ikisinkkuna naisena allekirjoitan tämän täysin. Ikävuodet 20-40v menin reippaasti joka paikkaan yksin; baarit, yökerhot, festarit, museot, musakeikat, koti- ja ulkomaanmatkat, torit/ markkinat, kesätapahtumat jne jne. Yritin parhaani mukaan sulkea mielestä sen tosiasian, että noissa tilanteissa olin lähes aina ainoa yksinäinen, ja teki pahaa olla vaivaantuneena itsekseen, kun pariskunnat ja kaveriporukat hengaili keskenään. Ja kyllä yritin jutella ihmisille, mutta mut aina sivuutettiin, kun olin ulkopuolinen.

Lopetin lähes kokonaan missään tapahtumissa käymisen, kun etenkin alkoholia yhtään otettuani lähdin lopulta itkien kotiin. Lopetin toki sen alkoholinkin käyttämisen kokonaan jo kauan sitten.

Nykyisin liikun vain luonnossa, ulkoillessa yksin, ja toki ruokakauppa ym. asioinnit. Muutoin olen yksin kotona, nytkin. Eipä kukaan ehdi/ halua tavata mua, kaikilla on perheensä, miehensä, harrastuksensa, kiireensä.  

Mene vaan yksin.  En minä aimnakaan mitään mieskuvaa tinderistä etsisi, vaan elävää miestä elävästä elämästä, esim erilaisista tapahtumista, joissa ihmiset liikkuvat.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen kerta yksin on vaikein mutta kun huomaa ettei se niin kamalaa ollutkaan niin on helpompi lähteä seuraavan kerran. Nelikymppisenä eron jälkeen aloitin yksin menemisen kun ei ollut kavereita, nyt ei tule mieleenkään kysellä kavereita mukaan, jos joku tahtoo niin ok, muuten nautin yksin menemisestä, tutustuu helpommin muihin ja pääsee pois milloin haluaa. Yksin olevia on aina muitakin ja he ovat avoimia tutustumaan. 

Entäs kun on kokeillut monta kertaa ja se ON aina kauheaa? Yritin aina tervehtiä ihmisiä, katsoa silmiin, olla ystävällisen näköinen, vaihtaa muutaman sanan... Mutta minun kokemukseni on ettei näihin saa vastinetta juuri koskaan, lähinnä ihmiset kauhistuu mitä tuo mulle puhuu, tai katsoo oudoksuen miksi tuntematon  tervehtii. Kävin esim vuosia samoilla saleilla, ja musiikkitapahtumissa, ja jumpissa, enkä saanut mistään niistä edes yhtä hyvänpäiväntuttua.

On helppo sanoa että "menet vaan niin tutustut ihmisiin ja huomaat että se on ihan kivaa", mutta entä se vaihtoehto että meni, ei onnistunut tutustumaan kehenkään, ja oli tosi kurjaa?

Ja matkustan lähes aina yksin, käyn museoissa ja syömässä ja kahvilla yksin, koska nämä eivät ole niin "ryhmä"tapahtumia. Osaan tehdä asioita yksin. Mutta kaikki ryhmätapahtumat nykyään ohitan, ne joihin ihmiset menee kaverien kanssa ja joissa on Oletus vuorovaikuttaa, niihin en enää yksin mene koska niissä on oikeasti _todella_ kurjaa yksin.

Jo aiemmin kommentoinut, ja olen keski-ikäinen hetero nainen, en todellakaan kaipaa mitään instabeibiä seuraksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minä menisin riemusta kiljuen vaikka yksin, jos mulla olisi rahaa mennä. 

Kannattaa ensin tutustua tarjontaan ennen kuin päättää, ettei oo rahaa mennä. Paljon ilmaista toimintaa tarjolla ja pyörällä pääsee.

En minäkään Avaran luonnon aikana lähtisi minnekään, niitä harvoja ohjelmia, joita tv:stä jaksaa katsoa.

Kuka lähtee mun kanssa Reflektoriin klo 18 Teuratamolle? Tai sitä ennen torille Halliweeniin?

Vierailija kirjoitti:

Siis meneekö jotkut ihmiset oikeasti jonnekin ilman kutsua? Ettekö edes osaa hävetä?

Julkisiin tapahtumiin tarvitaan nykyisin kutsu? Ahaaa, mielenkiintoista.

Se on kumma, kun pitää joki huoltaja olla mukana. Sen kun menee. Itse olen nainen ja lähden kohta yksin elokuviin. 

Avara luonto on hyvä ohjelma.