Toiset ovat luotuja liikkumaan ja toiset vaan makaa sohvallaan. Millä tämä oikein selittyy?

Toisilla on pallit ja toisilla munat. Estrogeeni rentouttaa, testosteroni tekee aggroksi.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Aktiiviseen elämäntapaan auttaa ainakin se, jos löytää sellaisia liikkumisen tapoja, joihin sopivalla tavalla koukuttuu ja joista tulee rutiinia. Ihminenhän on myös tapojensa orja. Jos mikään liikunnallinen tekeminen ei muodostu rutiiniksi, on "vaikeaa löytää tilaa arjesta" sille, toisin sanoen keksii aina selityksiä, miksi just tänään ei voi lähteä.

Meidän perheessä on rutiinia käydä pelaamassa joukkuelajia sinä päivänä kun pelivuoro on ja kipaista salille vähintään kaksi-kolme kertaa viikossa. Koirat tuovat arkipäiviin sopivasti kävelyä ja ulkoilua, mutta niiden kanssa voi myös tehdä reippaamman juoksulenkin kun intoa piisaa.

Eläimelliset ihmiset ovat yleensä kognitioltaan matalampia ja saavat hupinsa ja nautintonsa samoista asiosita, kuin eläimet. Päämäärättömästä juoksentelusta, parittelusta, ja sen sellaisesta.

Terveys, ikä, asuinpaikka tekijöitä

Itselläni Fcas rajoittaa elämää.

Terveen aikuisen ihmisen tulisi pystyä kävelemään n. 6 km tunnissa.

Selittyy sinun viisastelullasi, ap!

Koulun liikunnanopettaja teki aikoinaan kyllä kaikkensa sen eteen, että koko porukka alkaisi inhota liikuntaa. 

On siinä yksi juttu tuo että jotkut saa mielihyvää liikkumisesta. Itse liikun mutta hyvin harvoin tulee mitään suurta onnen tai hyvänolon tunnetta. Tosin ei olo välttämättä pahenekaan. Itselläni kipeytyy herkästi esim. jalkaterät jne vaikka olen vuosia liikkunut. Iän myötä lonkat oireilee jne. mutta liikun silti. Ei se aina nautintoa ole ja kaikenlaista hiihtäjää näkee lenkkipolulla. Monet ovat hyvin suorituskeskeisiä ja tulee mieli että nauttiiko ne siitä verenmakusuussa-juoksemisesta että kyllä kyse on jostakin ulkonäköön liittyvistä asioista jos verenmakusuussa pitää pakosti liikkua.

Vierailija kirjoitti:

Liikkuminen ei tuota mitään iloa vaan aina pitää pakottaa itsensä. 

En itsekään usein pidä siitä itse liikunnasta, kun se on epämukavaa, hikoiluttaa ja aiheuttaa epämukavia tuntemuksia... Mutta jälkeenpäin olen iloinen, etten antautunut löhöilylle, vaikka se olisikin ollut helpompi ja mukavampi vaihtoehto. Löhöillä voi treenin jälkeen hyvällä omalla tunnolla. Harva oikeasti kehittävä asia elämässä on helppoa tai mukavaa. Siksi puhutaan siitä ainaisesta mukavuusalueelta poistumisesta, uhrauksista yms. Uhraan ihan mielelläni sen 1-2h löhöajasta sille, ettei tarvitse nelikymppisenä vetää kolesterolilääkkeitä ja voin liikkua hengästymättä.

Aktiivista liikuntaa vasta noin 6 vuotta harrastanut. 

Sitäkin on tutkittu, ettei kaikki saa liikunnasta endorfiinejä. Itse olen siinä onnekkaassa porukassa, joka saa. Tosin sitä voi käyttää huumeen tavoin ja sen vuoksi "paskoa" itsensä. Että puolensa on siinäkin, ainakaan ne, jotka eivät saa endorfiinejä liikunnasta, eivät todennäköisesti liiku liikaa. 

Koululiikunnalla on varmasti merkitystä myös. Jos on jäänyt itsestään kuva huonona liikkujana, voi olla vaikeampi aloittaa mitään harrastusta. Tämän vuoksi toivoisin, ettei liikunnasta annettaisi numeroita. Kyse on myös rutiineista, jos ei ole lapsena ollut liikunnallinen, voi tuntua hankalalta aloittaa aikuisena. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on luultavasti enemmänkin kasvatus ja perheessä opitut tavat. Meillä liikuttiin joka päivä, joten se on samanlaista rutiinia kuin esim hampaiden pesu. 

En ihan allekirjoita tätä. Itse olen kova ulkoilemaan ja liikkumaan. Joka päivä pitää päästä ulos. Kolmen lapsemme kanssa ulkoilimme joka päivä, käytiin kävelyillä, uimassa, hiihtämässä, luistelemassa, vähän isompana sulkapalloa pelaamassa jne. Kyllähän lapset pienenä liikkuivatkin, mutta nyt nuorina aikuisina ovat täysiä sohvaperunoita. Aika menee lähinnä tietokoneilla. Koneella tehdään työt, opiskellaan ja viihdytään muuten. Minulla liki 60- vuotiaalla on parempi kunto kuin yhdelläkään lapsistani. Toivon, että he joku päivä löytävät taas liikkumisen ilon.

Meillä sama. Tai siis lasten lapsuus. Nykyään toinen likkuu säännöllisesti, toinen vaan haaveilee siitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse onnekas, koska minusta on IHANAA käydä kävelyillä. En pidä tätä asiaa mitenkään omana ansionani, en edes tiedä mistä tuo on tullut. Vanhemmat ei vieneet, eikä perheessä muutenkaan harrastettu mitään liikuntaa. Jotenkin olen vaan aina nauttinut kävelemisestä. Varsinkin nyt kun on pimeää ja usein kostean raikas ilma, on ulkoilu suorastaan euforista sisällä vietetyn päivän jälkeen.

On varmaan vaikea pakottaa itseään liikkumaan, jos ei aidosti nauti mistään lajista.

No tämä! Itse oon ollut intohimoinen kävelijä ja vaeltaja. Se on ollut yksinkertaisesti nautinto. 

Nykyään ei polvet sitä enää kestä, on pyöräily tullut tilalle. Ja rakastan sitä. Erityisesti nyt syksyllä! Käyn myös salilla pari kolme kertaa viikossa. Mutta sinnekin menen vain niin kauan, kuin voin sinne pyörällä mennä. 

Ihmettelen todella, miten kukaan jaksaa harrastaa liikuntaa, jos siitä ei pidä.

a) kus ... päi    set   liikunnan opettajat

b) kus ... päi   set  urheilijat, jotka ajavat markettiin autolla mahdollisimman lähelle ovea

Onhan se monen tekijän summa. Osaltaan varmasti tottumiskysymys ja joskus riippuu lapsuudessa opituista tavoista. Osaltaan luonnekysymys, esimerkiksi kilpailuvietti ja sosiaalisuus voi johdattaa tiettyjen lajien pariin, jossa liikkumisen lisäksi saa muitakin tyydytystä elämään.

Jos ajatellaan yleisemmällä tasolla, niin kyllähän osa ihmisistä on koko ajan menossa ihan omasta tahdostaan keksien tekemistä täyttämään vapaa-aikaa eivätkä he edes halua pysähtyä, samalla kun toiset haluavat olla tekemättä mitään aktiivista ja lukea sen sijaan vaikkapa kirjaa tai katsella televisiota.

Joku mainitsi koululiikunnan, itselläni koululiikunnassa koetut epäonnistumiset ja vertailut muihin ovat syy miksi vielä aikuisenakin olen todella epävarma ja arka kokeilemaan mitään uutta lajia, ja esimerkiksi työpaikan virkistyspäivään kuuluvat leikkimieliset liikuntaa sisältävät kisailut ovat ahdistavia. 

Vierailija kirjoitti:

Sitäkin on tutkittu, ettei kaikki saa liikunnasta endorfiinejä. Itse olen siinä onnekkaassa porukassa, joka saa. Tosin sitä voi käyttää huumeen tavoin ja sen vuoksi "paskoa" itsensä. Että puolensa on siinäkin, ainakaan ne, jotka eivät saa endorfiinejä liikunnasta, eivät todennäköisesti liiku liikaa. 

Koululiikunnalla on varmasti merkitystä myös. Jos on jäänyt itsestään kuva huonona liikkujana, voi olla vaikeampi aloittaa mitään harrastusta. Tämän vuoksi toivoisin, ettei liikunnasta annettaisi numeroita. Kyse on myös rutiineista, jos ei ole lapsena ollut liikunnallinen, voi tuntua hankalalta aloittaa aikuisena. 

Tässä osut oikeaan. Liikunnanopettajat ovat varmasti tuhonneet monen haaveet. Liikunnan hyötyjä on tutkittu paljon, mutta koska liikunta on business, negatiivisia tuloksia ei juurikaan mainosteta. Esimerkiksi osan VO2MAX ei kasva tippaakaan vaikka kuinka harjoittelisi. Puhumattakaan lihaksiston eroista jne.

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on luultavasti enemmänkin kasvatus ja perheessä opitut tavat. Meillä liikuttiin joka päivä, joten se on samanlaista rutiinia kuin esim hampaiden pesu. 

En allekirjoita tuota. Meillä ei lapsena kannustettu liikkumaan eikä juurikaan yhdessä liikuttu. 

Itselläni liikkuminen eri muodoissa tuli tavaksi vasta 2-kymppisenä opiskeluaikana ja on jatkunut nyt yli 30 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Sitäkin on tutkittu, ettei kaikki saa liikunnasta endorfiinejä. Itse olen siinä onnekkaassa porukassa, joka saa. Tosin sitä voi käyttää huumeen tavoin ja sen vuoksi "paskoa" itsensä. Että puolensa on siinäkin, ainakaan ne, jotka eivät saa endorfiinejä liikunnasta, eivät todennäköisesti liiku liikaa. 

Koululiikunnalla on varmasti merkitystä myös. Jos on jäänyt itsestään kuva huonona liikkujana, voi olla vaikeampi aloittaa mitään harrastusta. Tämän vuoksi toivoisin, ettei liikunnasta annettaisi numeroita. Kyse on myös rutiineista, jos ei ole lapsena ollut liikunnallinen, voi tuntua hankalalta aloittaa aikuisena. 

Itsellä oli akoinaan niin, et olin pahantuulinen, jos en päässyt itseäni väsyttää liikkumalla. Ja sain tehdä paljon töitä sen eteen. Enkä silti väsynyt. Eli olin addiktoitunut enkä saanut siitä mitään tyydytystä tai iloa. Oli lähinnä rasite. Pienet lapset ja aika tiukalla, liikuin sit usein öisin.

Sit tuli sairaudet ja kunto romahti totaalisesti. Nykyään liikun säännöllisesti, mutta väsyn todella nopeasti. Sekin harmittaa. Polkupyöräillä jaksan vain 10-20km kerralla. Ja sekin rauhallista ajoa. Mutta nautin aiitä vähästäkin kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Terveen aikuisen ihmisen tulisi pystyä kävelemään n. 6 km tunnissa.

Paljonko epäterveen miehen pitää pystyä rullaamaan munillaan tunnissa? Ihan jonkun muun puolesta kysyn. 

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkään liikkua mutta terveys ei aina anna. Polvet padskana ja selkä ja nilkkakin vinkuu väliin tuskaansa. Joten minkäs teet. Tänäänkin vain sohva kutsuu istujaansa. En makoile sohvalla kuitenkaan. Eilen kävelin lähes koko päivän ja tänään sitten kärsin.

Minä olen terve ja vihaan liikuntaa. Tasan ei mene onnenlahjat.

Vierailija kirjoitti:

Koulun liikunnanopettaja teki aikoinaan kyllä kaikkensa sen eteen, että koko porukka alkaisi inhota liikuntaa. 

Mistä tuollaisia liikunnanopettajia tulee paljon? Onko se joku vaatimus että pitää saada lapset ja nuoret inhoamaan liikuntaa? Tuollaiset liikunnan opettajat tuntuvat olevan enemmistö liikunnan opettajista. Pakkohiihdon takia en ole aikuisena hiihtänyt kertaakaan. Jäi näköjään ikuinen inho hiihtämiseen. 

M.54

Mä olen aivan patalaiska ja makaan mielelläni koko vapaapäivän sängyssä tai sohvalla, siis ihan oikeasti ja kirjaimellisesti. Hävettää kyllä. 

En ole koskaan nauttinut liikunnasta, mutta onneksi mulle tuottavat iloa sellaise asiat kuin marjastus, vaeltaminen, hiihtäminen, pyöräily. Niillä olen pysynyt ihan hyvässä kunnossa ja kuosissa 50-vuotiaaksi.

Töissä kyllä olen aktiivinen ja hoidan työmatkat pyörällä vuoden ympäri, ihan vaan siksi että muuten en saa säännöllisesti prsettäni ylös sohvasta tarpeeksi usein. Töiden jälkeen kyllä jämähdän sitten taas siihen sohvalle.

Mies on ihan erilainen. Hänellä riittää virtaa koko ajan kaikkeen. Usein minä alan tehdä kotitoimistohommia siinä vaiheessa, kun hän alkaa siivota, saanpahan ainakin istua aloillani...