Lue keskustelun säännöt.
Toiset ovat luotuja liikkumaan ja toiset vaan makaa sohvallaan. Millä tämä oikein selittyy?
Kommentit (58)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys. Aktiiviseen elämäntapaan auttaa ainakin se, jos löytää sellaisia liikkumisen tapoja, joihin sopivalla tavalla koukuttuu ja joista tulee rutiinia. Ihminenhän on myös tapojensa orja. Jos mikään liikunnallinen tekeminen ei muodostu rutiiniksi, on "vaikeaa löytää tilaa arjesta" sille, toisin sanoen keksii aina selityksiä, miksi just tänään ei voi lähteä.
Meidän perheessä on rutiinia käydä pelaamassa joukkuelajia sinä päivänä kun pelivuoro on ja kipaista salille vähintään kaksi-kolme kertaa viikossa. Koirat tuovat arkipäiviin sopivasti kävelyä ja ulkoilua, mutta niiden kanssa voi myös tehdä reippaamman juoksulenkin kun intoa piisaa.
Kyseessä on luultavasti enemmänkin kasvatus ja perheessä opitut tavat. Meillä liikuttiin joka päivä, joten se on samanlaista rutiinia kuin esim hampaiden pesu.
Minä tykkään liikkua mutta terveys ei aina anna. Polvet padskana ja selkä ja nilkkakin vinkuu väliin tuskaansa. Joten minkäs teet. Tänäänkin vain sohva kutsuu istujaansa. En makoile sohvalla kuitenkaan. Eilen kävelin lähes koko päivän ja tänään sitten kärsin.
Sohvalla makoilijat eivät ole löytäneet mieleistä lajia. Kaikkialla aina ehdotetaan liikunnaksi lenkkiä ja salia. En minäkään "jaksaisi" liikkua jos nuo olisi ainoat vaihtoehdot.
Mutta vähäinenkin liikunta on tärkeää terveiden elinvuosien kannalta. Jos elää esim. 90-vuotiaaksi niin sillä on väliä meneekö liikuntakyky 60v, 80v vai kenties säilyy loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lajin selviytymisen kannalta ei ole optimaallista, että kaikki olisivat himoliikkujia. Muunkinlaista osaamista tarvitaan.
Luulen, että ihmisillä on tässä eroja ihan syntyessään, varmasti osa tavoista ja tottumuksista myös opitaan, mutta ei sellaista jotain mega adhd 10v duracell poikaa saa opetettua sohvalla makaajaksi, että kyllä se vaan hyppii ja pomppii ja pyörii ympäriinsä, ihan vain yhtenä esimerkkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lajin selviytymisen kannalta ei ole optimaallista, että kaikki olisivat himoliikkujia. Muunkinlaista osaamista tarvitaan.
Ei kukaan puhunut himoliikkumisesta. Ihminen on luotu liikkumaan.
Selittyy sillä, että ihmiset ovat erilaisia, pitäisi vain hyväksyä, että toisille työnteko sopii ja toisille ei, ihan kuten olemme hyväksyneet, että toiset on homoja ja toiset ei jne....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on luultavasti enemmänkin kasvatus ja perheessä opitut tavat. Meillä liikuttiin joka päivä, joten se on samanlaista rutiinia kuin esim hampaiden pesu.
Ei todellakaan ole. Samassa perheessä voi olla ihan erilaisia liikkujia ja esim. siisteystasoltaan täysin erilaisia. Kasvatuksella on muutenkin todella pieni merkitys ihmisen elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ole sohvaa.
Tuohan on järkyttävää ettei ihmisellä ole sohvaa. Kriisiapua nyt heti ainakin mulle.
T. Sohvan guru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Geenit vaikuttavat.
https://ncsf.org/newsarticles/0-424/genetics%20and%20the-desire-to-work…
Vierailija kirjoitti:
Geenit vaikuttavat.
https://ncsf.org/newsarticles/0-424/genetics%20and%20the-desire-to-work…
"Emmä jaksa liikkua kun sain pskat geenit."
Jaaha, tässäKIN asiassa jaksetaan pistää syy muiden niskoille. Geenit vaikuttaa siihen ettei ole luonnostaan liikkumaan haluavaa tyyppiä, mutta kyllä se on ihmisen pääkopassa se vika jos ei halua sohvalta ylös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtenä aamuna MTV:llä kolme yli 100 vuotiasta pappaa oli kuntosalilla kuntoilemassa. Yläfemmat heille.
Vierailija kirjoitti:
Sohvalla makoilijat eivät ole löytäneet mieleistä lajia. Kaikkialla aina ehdotetaan liikunnaksi lenkkiä ja salia. En minäkään "jaksaisi" liikkua jos nuo olisi ainoat vaihtoehdot.
Mutta vähäinenkin liikunta on tärkeää terveiden elinvuosien kannalta. Jos elää esim. 90-vuotiaaksi niin sillä on väliä meneekö liikuntakyky 60v, 80v vai kenties säilyy loppuun asti.
Kyse on enemmän tottumisesta ja etenkin halusta. Olin ennen täysi sohvaperuna ja ajattelin melkein kaikesta liikunnasta, että vmp, ei jaksa, "miten muka liikkuminen voi vaikuttaa vireyteen ja mielialaan, kun siinähän kulutetaan energiaa?". Sitten kun olin turvonnut päälle sataan kiloon ja oma peilikuva oli karseaa katsottavaa, tein puoliksi pakon edessä elämänmuutoksen, aloitin säännöllisen lihaskuntotreenin ja aluksi kävelylenkit, jotka nykyään ovat juoksulenkkejä. Nykyään jos olen yli viikon treenaamatta, alan huomaamaan miten se vaikuttaa mielialaan yms. ja oikein odotan, että pääsee palaamaan treenin pariin... Ja tästäkin huolimatta on vielä päiviä, kun mieluummin jäisin sohvalle, mutta tiedän että pettäisin itseni jos jätän treenaamatta kun nyt vähän väsyttää ja ei tekisi mieli.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on luultavasti enemmänkin kasvatus ja perheessä opitut tavat. Meillä liikuttiin joka päivä, joten se on samanlaista rutiinia kuin esim hampaiden pesu.
En ihan allekirjoita tätä. Itse olen kova ulkoilemaan ja liikkumaan. Joka päivä pitää päästä ulos. Kolmen lapsemme kanssa ulkoilimme joka päivä, käytiin kävelyillä, uimassa, hiihtämässä, luistelemassa, vähän isompana sulkapalloa pelaamassa jne. Kyllähän lapset pienenä liikkuivatkin, mutta nyt nuorina aikuisina ovat täysiä sohvaperunoita. Aika menee lähinnä tietokoneilla. Koneella tehdään työt, opiskellaan ja viihdytään muuten. Minulla liki 60- vuotiaalla on parempi kunto kuin yhdelläkään lapsistani. Toivon, että he joku päivä löytävät taas liikkumisen ilon.
Olen itse onnekas, koska minusta on IHANAA käydä kävelyillä. En pidä tätä asiaa mitenkään omana ansionani, en edes tiedä mistä tuo on tullut. Vanhemmat ei vieneet, eikä perheessä muutenkaan harrastettu mitään liikuntaa. Jotenkin olen vaan aina nauttinut kävelemisestä. Varsinkin nyt kun on pimeää ja usein kostean raikas ilma, on ulkoilu suorastaan euforista sisällä vietetyn päivän jälkeen.
On varmaan vaikea pakottaa itseään liikkumaan, jos ei aidosti nauti mistään lajista.
Liikkuminen ei tuota mitään iloa vaan aina pitää pakottaa itsensä.
Jos jätetään terveydelliset ja ikään liittyvät seikat pois, on kyseessä pitkälti luonnekysymys ja opittu asia. Kun olin lapsi, vanhempani ottivat minut aina mukaan kävelylle. Siitä on muodostunut elämäntapa ja tunne itseni väsyneeksi, jos olen koko päivän sisällä.