En pysty luottamaan miehen sanoihin yhtään. Nyt en enää jaksa, ja nyt hän vaikuttaa siltä että tosissaan yrittää
Voin luottaa siihen että mies auttaa ja on pahoina hetkinä tukena. Että ei sössi meidän raha-asioita tai ala juoda. Mutta en voi luottaa oikein mihinkään mitä hän sanoo. Olen ollut todella tyhmä ja katsonut tätä melkein koko pitkän suhteen ajan. Aina välillä hän on valehdellut jostain, usein jäänyt kiinni. Luvannut muuttua, mutta ei. Taas jää kiinni.
Yleensä tämä liittyy naisiin, mutta välillä muihinkin asioihin. Menemisiin tai tekemisiin. Ihmeellisiin asioihin, joista ei pitäisi olla mitään syytä valehdella. Ja minä tyhmä olen aina pyrkinyt luottamaan uudelleen, kunnes tajusin että se on turhaa. Satutan vaan itseni.
Nyt meni kauan, että hän väitti muuttuneensa. Hiljalleen aloin uskoa sen, koska ei ollut muuhunkaan syytä. Ja miten kävi. Taas selvisi että on valehdellut minulle suoraan silmiin katsoen. Se tunne, voi elämä miten paska se oli. Ja totesin etten enää jaksa yrittää. Ettei ole mitään syytä enää koskaan uskoa häneen, missään. Annoin tulla miten paska hän minua kohtaan on, eikö tajua mitä tekee. Väittää rakastavansa, mutta ei tämä sitä ole.
Ja nyt sitten hän on, ehkä, tajunnut. On hakenut ammattiapua, ihme kyllä. En vaan odota mitään, koska olen sen suhteen jo luovuttanut.
Jossain ketjussa aiemmin oli keskustelua samasta, mutta en löydä sitä enää. Tiedän että palstalla on kohtalontovereita, siksi kirjoitin. Fiiliksiä jakaakseni.
Kommentit (32)
"Pitäisi päästää irti, miksi se on niin vaikeaa". Sinne vain.
Vierailija kirjoitti:

Ei ollut tuo ketju kyseessä. Eikä sen väliä, tämän tein. Ap
Ei kannata luottaa, koska tulee valehtelemaan vastaavissa asioissa tulevaisuudessakin kuin missä on tähän asti valehdellut.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata luottaa, koska tulee valehtelemaan vastaavissa asioissa tulevaisuudessakin kuin missä on tähän asti valehdellut.
Näin itsekin ajattelen. Kadutti että enää edes olin yrittänyt luottaa, mutta kyse taisi olla vain siitä, ettei pitkään aikaan jäänyt kiinni. Mielenkiintoista tosin, millaisia asioita terapiassa nousee esiin. Ap
Siskon mies oli samanlainen tai se kyllä pelasi rahatkin. Eihän siitä mitään tullut.
Siis mihin mies omasta mielestään hakee ammattiapua?
Valitse taistelusi.
Mä luovutin eli en luota muuta kuin taloudellisissa ja lapsiin liittyvissä asioissa, joihin hän on sitoutunut. Luotan myös sairastuessani saavani häneltä jonkinlaista apua ja tukea. Onhan tämäkin jo jotain ja aika iso asia ja plussaa.
Sen sijaan pitäköön naissuhteensa, hän itse ulkoisti meidän seksin, harrastakoon nyt sitä muualla miten lystää. Mä en enää nuku edes samassa sängyssä hänen kanssaan. Viihdyttäkööt ne muut nyt häntä miten lystäävät. Minulle myös sopii, että mies nostaisi kokonaan kytkintä, mutta eihän hän niin ikinä tee.
Parasta on viikonloppuisin ja aina kun hän on poissa.
Miksi ette jätä näitä huonoja suhteita? Voisitte olla hyvässä suhteessa ihmisen kanssa, joka arvostaa ja rakastaa. Nyt se jää teiltä kokematta.
🇺🇦🇮🇱
Luotat tähän mieheen taas, ja hän pettää sua taas.
Vierailija kirjoitti:
Siis mihin mies omasta mielestään hakee ammattiapua?
Valehteluun ja konfliktien pelkoon. Kuulemma ei ymmärrä miksi valehtelee. Ehkä siksi ettei kestä omia virheitään. Joka tapauksessa pelkää kuulemma lähes hysteerisesti riitoja.
Se vaan, että valehtelusta niitä riitoja vasta tuleekin. Ap

Minä myös huomaan nauttivani niistä päivistä, kun hän on pois kotoa.
Miten teidän arkenne sujuu? Ap
Vierailija kirjoitti:
Provoa pukkaa vielä klo 23 asti, päivän viimeiset miesvihat
Kyllä teitä miehiä on välillä helppo vihata. Sinua varsinkin.
Kaffebulla kirjoitti:
Miksi ette jätä näitä huonoja suhteita? Voisitte olla hyvässä suhteessa ihmisen kanssa, joka arvostaa ja rakastaa. Nyt se jää teiltä kokematta.
Olen usein miettinyt miksen lähtenyt jo heti suhteen alkuvuosina, kun tästä oli ensimmäiset merkit. En osaa sitä sanoa. Varmaan siksi, että hyviäkin puolia hänessä ja suhteessa oli ja on.
Uutta suhdetta en halua enää ikinä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mihin mies omasta mielestään hakee ammattiapua?
Valehteluun ja konfliktien pelkoon. Kuulemma ei ymmärrä miksi valehtelee. Ehkä siksi ettei kestä omia virheitään. Joka tapauksessa pelkää kuulemma lähes hysteerisesti riitoja.
Se vaan, että valehtelusta niitä riitoja vasta tuleekin. Ap
Juokse. NYT. Täyttä paskaa, kaasuvalotusta, manipulointia ja alistamista. NYT ULOS.

No ei nyt sentään. Ap

Mitä ei?

Ettei tuo nyt täyttä paskaa ja keksittyä ole. Ja minua hankala enää manipuloida, kun tietää miten lähellä on, että kesken hänen pakata tavaransa ja lähteä. Ap
Oli sama. Tuli ero.