Mikä olisi LASTEN kannalta paras ratkaisu?

Ennemmin yritätte saada liittonne toimimaan. Nykyään ei uskalleta sanoa ääneen, kuinka iso riski ja rasite avioero lapsen kehitykselle on, koska vanhempia ei saisi syyllistää. Mutta on tosiaan moninkertainen riski näihin paljon puhuttuihin hoitoonviemisiin ym. nähden.

onko se jäänyt taka-alalle kun on lapsia? Ei se ero välttis ole ainoa ratkaisu, jos rakastaa toista, niin ehkä kandeis mennä johonkin avioliittoleirille tai parisuhdeterapeutille vai mitä niitä nyt onkaan. Jos mahdollista palkatkaa lastenhoitaja tai viekää lapsenne esim mummulle hoitoon ja viettäkää aikaa keskenänne jossain muualla kuin kotonanne ja ilman lapsia. Ehkä auttaa, ehkä ei. Mutta ei kannata luovuttaa!! Tsemppiä :)

Tukiverkko olematon, mies töissä minä kotona uhmiksen ja vauvan kanssa. On jo tosi hankalaa saada järjestettyä lapsille hoito perheneuvolan ajaksi, kun rahasta tiukkaa eikä tukiverkkoa oikeestaan ole. Mun elämä on oikeestaan vallan arkea ja lasten kanssa oloa, miehellä samaa kuin mulla + töitä. Lomilla ja viikonloppuisin tilanne oikein kärjistyy, kun miehellä on lakisääteinen lupa olla vapaalla ja tekemättä mitään tai lähes mitään, haluaa ladata akkujaan. Ei tajua, et eihän mulla tolla logiikalla ole lomaa koskaan ja näistä oikeestaan ne pahimmat riidat tulee. Nyt on jo keskustelutyyliksi tullut toisille karjuminen ja siitä on vaikee päästä eroon. 2v esikoinen katsoo silmät pyöreenä, saattaa sanoakin jo et taasko te tappelette tai ei saa tapella.

Tää on kamalaa, en mä tallasta perhe-elämää halunnut tai kuvitellut meillä olevan! Vanhemmuus on muttanut koko kuvion ja valitettavasti huonompaan suuntaan.

sisällä.



Meillä lapset nyt 3 ja 5 ja tosi paljon helpompaa on jo. Ei ole tuttipulloja, eikä vaippoja, lapset leikkivät keskenään.



Sinnitelkää tänne asti, niin näyttää jo paremmalta.

että yritä löytää sieltä joku kohtalotoveri juttuseuraksi päivisin. Auttaa kummasti jaksamaan.

Välillä arki ottaa päähän, toinen ei ymmärrä ja vaan on ärsyttävä. Mut kun ite yrität ottaa vähän erilaisen asenteen, niin kyllä se siitä. Ihan niitten lastenkin takia kannattaa käyttäytyä miestäs kohtaan " kiltimmin" . Puhukaa asioista, kerro miehelles miten oot onnellinen kun saat hoitaa lapsia kotona ja se käy töissä, ja pyydä, että se hoitais lapsia parina iltana viikossa, niin saisit vähän omaa aikaa. Mee vaikka lenkille, jumppaan, kirpparille, tai vaan kaverille kylään ilman lapsia. Lasten takia kannatta yrittää kaikkensa ja kestää sitä miestä ja näyttää lapsille, että isi ja äiti ihan oikeesti rakastaa toisiaan. Eronneita vanhempia on ihan tarpeeks tässä maailmassa. Mun mielestä lapset on tärkeimpiä.

Tsemppiä! :)

Molemmat on nyt niin väsyneitä, etä ei jaksa yhtään enempää panostaa parisuhteeseen kuin sen kerran joka 3 viikko perheneuvolaa. Univelkaa on vuosiksi. Olisko parempi muutaa asumuseroon siksi aikaa, kun on yövalvomisia? Jatkuva ärsyyntyminen ja tappelu vie myös voimia.

sitten auttaisivat teitä? Tai se että sinä sitten todella hoidat lapsia yksinhuoltajana?

Ajan kanssa lapsillekkin parasta että se äiti ja se isä on onnellisia vaikkeivat ole yhdessä! Jokaista meistä odottaa jossain onni ja jos ap:sta tuntuu ettei se onni tule tämän miehen kanssa niin se uusi onni on jossain muualla.



Ap sanoi ettei tiedä rakastaako miestänsä enää, tai sellaisen käsityksen sain. Jos se arki miehen kanssa on tappelua tai vaikka vaan ahdistavaa niin on parempi lähteä ennenkun alkaa käymään mielenterveydenpäälle. Lapsien EI OLE hyvä olla äitin kanssa kotona joka voi huonosti. Jos rakkaus on suhteesta kuollut ei sitä siihen taikomalla takaisin saada, varsinkin jos kumpaakaan osapuolta ei kiinnosta eikä jaksa alkaa asioita korjaamaan.



Itse erosin jokunen aika sitten suhteesta jossa ei edes tapeltu. Arki sujui ja kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta se suhde oli kuollut. Seksiäkin oli ja satunnaisia yhteisiä hetkiä, mutta puhe ei luistanut ja koin olevani yksin vaikka talo oli täynnä ihmisiä. Ahdistuin ajan kanssa ja masennuin ja se todellakin vaikutti lapsiin. Päädyin eroon. Nyt kun olen erosta päässyt yli ja sopeutunut uuteen ympäristöön on minulla ja lapsillani paljon parempi olla. Vaikka meilläkin on pienet lapset ja joitakin ongelmia alussa oli niin uskon että tämä järjestely pitemmän päälle on parempi kun se että olisin " kitunut" masentuneena siinä suhteessa. Nyt pystyn hengittämään ja uusi parisuhdekkin on. Olen onnellinen! Ja mikä oudointa nyt voimme puhua exän kanssa asioista ja olemme mitä parhaimpia ystäviä keskenämme.

Vierailija:

Ajan kanssa lapsillekkin parasta että se äiti ja se isä on onnellisia vaikkeivat ole yhdessä! Jokaista meistä odottaa jossain onni ja jos ap:sta tuntuu ettei se onni tule tämän miehen kanssa niin se uusi onni on jossain muualla.

Ap sanoi ettei tiedä rakastaako miestänsä enää, tai sellaisen käsityksen sain. Jos se arki miehen kanssa on tappelua tai vaikka vaan ahdistavaa niin on parempi lähteä ennenkun alkaa käymään mielenterveydenpäälle. Lapsien EI OLE hyvä olla äitin kanssa kotona joka voi huonosti. Jos rakkaus on suhteesta kuollut ei sitä siihen taikomalla takaisin saada, varsinkin jos kumpaakaan osapuolta ei kiinnosta eikä jaksa alkaa asioita korjaamaan.

Itse erosin jokunen aika sitten suhteesta jossa ei edes tapeltu. Arki sujui ja kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta se suhde oli kuollut. Seksiäkin oli ja satunnaisia yhteisiä hetkiä, mutta puhe ei luistanut ja koin olevani yksin vaikka talo oli täynnä ihmisiä. Ahdistuin ajan kanssa ja masennuin ja se todellakin vaikutti lapsiin. Päädyin eroon. Nyt kun olen erosta päässyt yli ja sopeutunut uuteen ympäristöön on minulla ja lapsillani paljon parempi olla. Vaikka meilläkin on pienet lapset ja joitakin ongelmia alussa oli niin uskon että tämä järjestely pitemmän päälle on parempi kun se että olisin " kitunut" masentuneena siinä suhteessa. Nyt pystyn hengittämään ja uusi parisuhdekkin on. Olen onnellinen! Ja mikä oudointa nyt voimme puhua exän kanssa asioista ja olemme mitä parhaimpia ystäviä keskenämme.

Oon varmaan tosi tylsä kun uskon, että lapsille on parasta kun omat vanhemmat on yhdessä. Itse olen avioeroperheestä ja äitipuoleni oli kamala. En halua lapsilleni äitipuolta, koska en voisi vahtia miten se lapsiani kohtelee.



Enkä ymmärrä miksi tehdään lapsia, jos suhde ei oo kovinkaan kestävä. Itse olen valmis tekemään lasteni takia vaikka mitä. Mulla on 2 alle 2-vuotiasta ja välillä on rankkaa kun mies on paljon töissä ja sillä on aikaavievä harrastus. Mutta ei tulisi mieleenikään erota. Vaikka välillä tympii ja mies on niiiin ärsyttävä(mun mielestä), niin silti yritän olla lasten nähden miehelleni mukava ettei alettas riiteleen. Lasten mentyä nukkuun kerron miehelleni tunteistani ja usein päästään sopuun ja käyn hyvällä mielellä nukkuun. Välillä saatan olla sille hermona pari päivää, mut en ala huutaan lasten kuullen. Mies on mielissään kun hoidan lapset ja kodin ja hoitaa lapsia välillä iltasin kun käyn reeneissä ja salilla.



Vaikka tää on nyt melkein pelkkää lasten hoitoo, niin nautin ihan kympillä. Kamalaa olis nyt joutua yksinhuoltajaks, eihän sitä olis ikinä vapaita hetkiä.



Kyllä sitä voimaa varmasti jostain löytyy kun haluaa. Täytyy vaan miettiä mikä on oikeesti omassa elämässä tärkeintä.



-kymppi

vain ihan äärimmäisessä hädässä. En ymmärrä heppoisia eroja, se on lapsille niin järkky juttu.



Enkä voi ymmärtää, miten ne lapset sitten tulee tehtyä niin väärän ihmisen kanssa?? Eikö sitä yhteensopimattomuutta mitenkään huomaa aikaisemmin?

Itse et ole tainnut elää huonossa suhteessa! Joten mitä sinä olet siihen mitään sanomaan. En käsitä tätä ihmisten ajatusta siitä että jos suhteessa ei ole mitään tavallisimpia ongelmia(alkoholi, pettäminen, väkivalta) niin mitään syytä ei ole erota. Eikö henkinen pahoinvointi ole jo hyvä syy eroon? Onko teistä oikeasti hyvä asia että masentunut ja itkuinen äiti hoitaa kotona lapsia kun se että iloinen ja onnellinen äiti ja tyytyväinen isä hoitaa lapsiaan sovussa, mutta eri osoitteissa? Jos vanhemmat yhdessä päättävät asioista ja siitä että ero on kaikkien kannalta hyvä niin miksi ihmeessä olisi lapsienkaan kannalta hyvä jäädä samaan osoitteeseen?

tuollaiseen suhteeseen?

Miksi piti tehdä lisää?

Tai ei voi sanoa vanhemmuus vaan äärimmäinen väsymys. Molemmat ollaan paljon unta tarvitsevia ja lapset huonounisia. Nyt on väsymyksen takia tullut paljon pieniä riitoja joita ei kertakaikkiaan ole lapsilta ehditty selvittämään ja ne sitten kalvaa. Kummalekaan ei tulisi mieleenkään harrastaa mitään omaa, koska lasten nukahdettua molemmat vanhemmat rojahtaa sänkyy tai sohvalle ja NUKKKUU.



ap

Omat vanhempani erosivat vasta minun ollessa 18vuotta. Koko ikäni olen miettinyt(ihan lapsesta asti) että miksi he ovat yhdessä. Äiti ja isä olivat hyviä vanhempia ja omalla tavallaan rakastivat toisiaan. Reissattiin, tehtiin retkiä, äiti ja isä nukkuivat yhdessä ja joskus jopa pussailivat meidän nähden. Mutta hyvin pitkälle tuolta 8-9vuoden iästä olen tajunnut sen että he ovat yhdessä vain lasten takia. Muistan ja äitinikin muistaa kuinka murrosiän partaalla suutuspäissäni aina huusin äitilleni että miksi te että eroa. Vaikka kaikki näyttäisikin hyvältä ja lapsille esitetään että kaikki on hyvin niin kyllä ne vaistoaa! Kyllä sen huomaa ketka kuuluu yhteen ja ketkä ei. Nyt äitini katuu syvästi sitä että oli 25vuotta huonossa suhteessa ja minä itsekkin surkuttelen asiaan. Äitini ja isäni olisivat ansainneet onnen jo paljon aikaisemmin ja meille lapsille ero ei olisi ollut varmasti huono juttu, koska molemmat vanhemmat oli oikeasti hyviä vanhempia.

Pikkuisen kuulostaa et ap:n mies luistaa kaikesta vedoten siihen, että on töissä. Minkä ikäinen nuorempi lapsi on? Jos palaisit töihin, niin jakaisitteko kotityöt sitten paremmin?



Entä jos kokeilisitte " eroa" siinä mielessä, että mies olisi kuin tapaamiset lasten kanssa eli esimerkiksi nämä normaalitapaamiset eli mies olisi lasten kanssa joka toinen viikonvaihde ja yhden arki-illan viikossa? Mitähän siitä tuumaisi, kun olisi vastuussa kaikesta näinä iltoina ja viikonvaihteissa? Ja sulle tietty jotain kivaa niinä aikoina, äläkä ainakaan kokkaa ruokia valmiiksi niiksi viikonvaihteiksi tms.



Oletteko puhuneet erosta yhdessä? Tuossahan sitä voisi mieskin kokeilla, että miten paljon enemmän hän joutuisi jopa lapsista ottamaan vastuuta, jos eroaisitte.

Kerroin vaan miten välillä menee toiseen hermo ja ittee väsyttää, mut en näytä sitä lapsille. Yleensä me ollaan ihan parhaat kaverit mun miehen kanssa eikä tapella juur koskaan. Osataan arvostaan toisiamme ja rakastetaan toisiamme ihan hirveesti. Ja vaikka nyt on rankempaa kun on lapsia, niin elämä on niin ihanaa :) Kolmas lapsi on suunnitteilla parin vuoden päästä. Kaikilla lapsiperheillä on välillä rankkaa, mut kaikki riippuu siitä miten siihen asennoituu. Mä en vaihtais elämääni mihinkään. Mun mies on mun tuki ja turva. Ollaan parhaat kaverit ja tunnetaan toisemme ihan täysin.

En tehnyt lapsia huonoon suhteeseen. Meilläkin meni ensimmäiset vuodet oikein hyvin ja lapsien syntymän jälkeenkin meni vuosia hyvin. Ja niinkun sanoin koskaan ei ole juurikaan mitään ongelmia suhteessa ollut, siis suurempia. Rakkaus vaan joskus kuolee vaikka sitä yrittää herätellä. Mutta jos kumpikaan ei enää jaksa panostaa ja toisen on vielä pahempi olla kun toisen on minusta paras ratkaisu sillon jatkaa eriteitä.