Mikä olisi LASTEN kannalta paras ratkaisu?

Itse olen usein mietiskellyt eroa. Meillä on pieni lapsi, jonka vuoksi en tahdo tehdä ratkaisujani täysin itsekkäästi. Olen mielestäni löytänyt kompromisseja.



Yksinasumisen hyviä puolia voi tuoda avioliittoonkin. Esim. lastenhoitovuoroja voi jakaa viikonlopuittain, kuten eronneetkin jakavat. Omaa vapautta voi ja sitä kannattaa vaalia. Myös miehelle vapaus on usein tärkeää. Pikkulapsivuodet ovat survival-taistelua, jossa kaikki keinot ovat mielestäni sallittuja. Itse käyn tosi paljon yksin kaikkialla (ravintolat ei ole mun juttuni). Minulla on omia henkilökohtaisia ystäviäni, EI ÄITIYSTÄVIÄ kaikki!

Tuuletun aina, kun vietän aikaani boheemikavereideni kanssa.



Sitten seksuaalisuudesta. Aina se oma puoliso ei sytytä. Varsinkin kun eletään ruuhkavuosia. Ei kannata pettää, mutta mieskavereita kannattaa hankkia. Se oma puoliso ei kuitenkaan vuositolkulla vaimoaan ihastele. Ja nainen tarvitsee ihailua. Itselleni miespuoliset kaverit ovat tärkeitä. Heiltä sitä ihailua saa. Mutta mitään kuhertelua en suosittele. Siinä menettää sekä oman puolisonsa että se kuhertelukaverinsa. Kannattaa vain nauttia siitä sukupuolten välisestä kipinästä.



Riitelyä kannattaa välttää. Lasten kannalta pieni välinpitämättömyys avioliitossa on pienempi paha kuin jatkuva riita. Kannattaa sopia kaikessa ystävyydessä asiat siten, että ne rullaavat. Molemmille yhtä paljon vastuuta kodin- ja lastenhoidosta. Molemmille yhtä paljon vapaa-aikaa.



Uskoisin, että pikkulapsiarjen jälkeen oman kumppanin voi löytää uudelleen. Ruuhkavuosien aikana sellaista ihmettä tuskin tapahtuu. Parempi vain lusia nää vuodet läpi takertumatta turhiin yksityiskohtiin. Lapsille yhteinen koti ja avioliiton pysyvyys ovat tärkeitä asioita.



Itse ainakin olen ihan tyytyväinen kaverisuhteeseen, joka mulla ja miehelläni on. Ehkä vielä joskus rakastumme uudelleen, mutta vaikkei niin kävisikään, yritän pysyä tässä ainakin niin kauan kuin lapsi ehjää perhettä tarvitsee.

Ap:n lapsista vanhin on 2, toinen on vauva.



En oikein ymmärrä, miksi vertaat omaa tilannettasi häneen tai sen pohjalta neuvot mitään.

Kyllä vauvankin äiti voi puolittaa vastuita miehensä kanssa niin, ettei elämä pyöri vain kodin ympärillä.

Jos miettii eroa, samalla vaivalla voi kyllä miettiä muitakin vaihtoehtoja, esim. näitä mun kertomia...



26

Ensin sanoit että lapsesi ovat pieniä, sitten sanoit, että elitte _vuosia_ liitossa lasten tulon jälkeen, nyt nuorin onkin taas vasta kaksi.



Koeta päättää nyt.

Jos voimat on lopussa ja ratkaisut vähissä niin mitä siinä enää pyristelemään ja odottamaan niitä hyviä aikoja. Jos miettii lasten parasta niin miksi sillon on paras ratkaisu antaa lapsien kärsiä tilanteesta vuosia ennenkun ne mahdolliset hyvät ajat koittavat? Jos taas tuntuu että asiat voidaan korjata piankin niin toki sillon kannattaa suhtessa vielä yrittää!

Mulla ei kyllä hermo kestäisi tuota tilannetta sekuntiakaan. Me olemme erilaisia. Mä tekisin heti näin:



1. Mies puhutteluun kahden kesken tai sitten kirje miehelle.

Aggressiot pois, asiat pöydälle.



2. Miehelle kaksi vaihtoehtoa: joko lapsenhoitovastuu jaetaan avioliitossa tai sitten se jaetaan avioerossa. Joka tapauksessa vaimon pitää saada vapaa-aikaa tismalleen saman verran kuin miehenkin.

Vuosi on vuosi, mutta kyllä 2vuodesta voi minusta käyttää jo nimitystä vuosia ja varsinkin kun vanhempi lapsi on 3.5v. -27-

ja sinä olet jo eronnut, et mitenkään millään ilveellä ole voinut elää ensin onnellisessa liitossa _vuosia_ lasten jälkeen ja sitten vielä onnettomassa ja sitten erota.

No ensimmäisen lapsen kanssa katsos elin onnellisesti suhteessa, toisen synnytyä alkoi mennä asiat pieleen ja masennuin. Mitä nyt haet tällä??

Toinen kirjoituksesi oli siis skeidaa. Et ole elänyt onnellisessa parisuhteessa vielä vuosia lasten jälkeen.

Joo no n. vuoden elin onnellisesti lapsen syntymän jälkeen! Happy now???

toisia niin isoissa kysymyksissä kuin avioero ja puhua sitten puuta maata heinää esimerkkitapauksessaan.



Ja kyllä sinä siis todellakin huteraan suhteeseen omat lapsesi teit, jos esikoinen on ollut 2,5 ja kuopus 1 vee, kun on alkanut mättää.



Ja erittäin lapsellista ja vastuutonta ja itsekästä on myös väittää, että yks kaks onnellinen suhde olisi yhtäkkiä läpimätä.



39

mitkä ovat eronne seuraukset lapsillanne, kun ero on noin tuore?

Laita esikoinen nyt ensimmäiseksi hoitoon 3 päivää viikossa, niin oma elämäsi helpottaa. Kummasti pinnakin löystyy.



Sitten odotatte eromietteiden kanssa ainakin siihen, kunnes pääset takaisin töihin. Tässä tilanteessa sitä ei kannata kovin pitkään lykätä, ehkä kunnes vuava on reilun vuoden.



Jos kuitenkin eroatte, on tosi tärkeää, että sinulla on oma talous kunnossa, siis olet töissä. Toisaalta kun molemmat käyvät töissä, riidat luultavasti vähenevät, kun kotityöt voidaan jakaa tasan ja oikeudenmukaisesti, ja molemmilla on kotona samat säännöt.

onko ero pienten lasten kanssa viisasta. 40 väitti, että on ja jäi kiinni siitä, että ei edes voi tietää sitä. Täydesti on asiasta nyt kyse.



41

Olenko käskenyt ap:ta erota! Annoin oman esimerkkini ja sanoin oman mielipiteeni asiaan. Minusta se nyt menee vaan niin että jos rakkaus on kuollut niin miksi enää jatkaa! Rakkauskin voi " tukehtua" aika lyhyellä aikavälillä! Mistä tiedän että lapseni eivät kärsi? Sanoinhan että ongelmia oli alussa, mutta jokainen voi varmasti ymmärtää sen että jos vanhemmat ovat onnellisia niin on myös lapsetkin. Minä olen onnellinen kuin myös on ex-miehenikin!

Siis eronko jälkeen? Missä välissä?



Kerrot että kaksivuotiaan lapsen elämässä eka vuosi oli onnellinen, sitten mätti, sitten erositte? Missä välissä on siinä sitten ollut jo alku, keskivaihe ja loppukin? Sen vuoden aikana, jolloin kaikki on myllertynyt?



Miten siinä on ehtinyt olla jo alkukin erikseen?

Hetikö kun alkoi mättää eli vuosi sitten vai koska? Viime viikolla?

Eli kun erosimme oli lapsilla muutama kuukaus hieman ongelmia sopeutua tilanteeseen, mutta nyt on jo pitkään kaikki mennyt hienosti ja kaikki voidaan hyvin. Teemme perheen kanssa paljon asioita yhä yhdessä.

Ei ole kuule tuossa ajassa ehtinyt vielä mitään _alkua_ olla. Eroon sopeutuminen ja surutyö vie lapsilla vuosia.