Millä tavoin olet muuttunut ihmisenä ikävuosina 30-50?

Vastuuntunto on kasvanut ja sitä myötä tietty johdonmukaisuus. Elämä on paljon helpompaa kuin nuorena. Asiat sujuu nopeammin ja kevyemmin. Veikkaan, että se näyttäytyy ulospäin joillekin sellaisena huolettomuutena, että "ei ole kasvanut vastuuntuntoon". Etenkin naisilta tämä kasvunvaihe tahtoo jäädä välistä. He eivät edes tunnista tätä ilmiötä. Mies kun on huolehtinut aina viime kädessä kaikesta, myös naisesta, kuin lapsesta. 

Olen menossa nyt ikävuodessa 41, joten viisikymppiseksi asti kehittymisestä en vielä tiedä. Mutta mitä nuoruudesta tähän on tapahtunut niin: Nuorena mietin hirveästi, että mitä muut miettii minusta. Jopa kun poistuin kotoa ulos, niin kuvittelin että kaikki kattoo. Aikuisena olen tajunnut että oikeasti ketään ei kiinnosta eikä kukaan kato. Kaikki miettii omia juttujaan. Tosi vapauttavaa. Ulkonäköön ja vaatteisiin liittyvä pinnallisuus on kadonnut myös tuon tajuamisen myötä.

En vielä ole viittäkymmentä, mutta siihen ei enää ole montaa vuotta.

Olen muuttunut järjestelmällisemmäksi ja siistimmäksi, ja vitkuttelu on vähentynyt selkeästi. Tulin uskoon 30+ iässä, joten myös esim. maailmankuva ja katsomus ovat muuttuneet tänä aikana.

Oon 33v, tässä kolmessa vuodessa olen oppinut kantamaan vastuuta itsestäni (omista valinnoista ja omista tunteista). Olen hyväksynyt sen, että loppupeleissä kaikki ovat vain kiinnostuneet itsestään ja alkanut rakentamaan omannäköistä elämää, jossa itselläni on hyvä olla. Liiallinen kiltteys on karissut ja uskallan asettaa rajoja sen mukaan, miltä asiat ja ihmiset minusta tuntuvat. Ymmärrän sen, ettei kaikkien tarvitse pitää minusta, eikä minun kaikista. 

En ole vielä ihan viittäkymmentä, mutta onhan tuossa ehtinyt tapahtua kolmenkympin jälkeen. Huikea matka, joka alkoi salamarakastumisesta ja joka on vienyt minut nykypäivään teinin ja alakoululaisten äidiksi. Elämäni parhaat vuodet. Tukka kyllä harmaantui, mutta samalla sain elämälle tarkoituksen.

Enää en retkahda kusipää miehiin. Exän jätin kun olin 49 ja nyt olen 55 ja yhtään miestä ei ole elämässäni enää ollut. Kunpa sitä olisi ollut nämä aivot jo 3 kymppisenä...  työntekokin maistuu. Ei maistunut vielä edes 10v sitten.  Olen avoimempi ja rohkeampi. Voi sanoa että ihan eri ihminen kuin vaikka 20v sitten. 

30-kymppisenä havahduin siihen etten tarvitse parisuhdetta mihinkään. Enää ei liiemmin kiinnosta miehet ja hyvin menee. Muutenkin ihmissuhteissa pidän enemmän puoliani ja jätän turhat asiat surutta taakseni. 

En muuttunut mitenkään, siinä välissä menin kyllä naimisiin ja erosin, mutta viiskymppisenä elin ihan samoin kuin kolmekymppisenä.

Olen kolmekymppisenä saanut 3 lasta ja huomannut äitinä vasta miten alistavan ja kylmän kasvatuksen olen saanut. Käynyt 4 vuotta tätä terapiassa käsittelemässä ja onnistunut löytämään, miten voin iloita lasteni omaksi itsekseen kasvamisesta, olla heille taustavoima. Oppinut, kuinka rakastaminen antaa voimaa koko elämään. 

Olen oppinut arvostamaan itseäni puutteineni ja säilyttämään omat arvoni. Vielä teen työtä omien tarpeideni arvostamisen kanssa. Helposti vielä pistän sivuun omat unen, palautumiseni ja oman ajan tarpeeni jonkun tarvitessa apuani tai kysyessä seuraani. 

En tiedä ehdinkö oppia tässä elämässä vielä elämään terveessä parisuhteessa. Hyväksikäyttöön perustuvissa ollut ja ymmärtänyt, ettei sellaista enää. Olen nyt 55 v ja viimeisimmästä erosta on 10 vuotta ja aina vain omempaa elämää elän.

Naama valahti, rinnat alkoivat riippua ja aloin kävellä vaappuen. 

N44

Vierailija kirjoitti:

Enää en retkahda kusipää miehiin. Exän jätin kun olin 49 ja nyt olen 55 ja yhtään miestä ei ole elämässäni enää ollut. Kunpa sitä olisi ollut nämä aivot jo 3 kymppisenä...  työntekokin maistuu. Ei maistunut vielä edes 10v sitten.  Olen avoimempi ja rohkeampi. Voi sanoa että ihan eri ihminen kuin vaikka 20v sitten. 

Avoimempi ja rohkeampi = kärtty keski-ikäinen akka. 

Tullut laiskemmaksi. Ennen siivosin kerran viikossa, peseydyin säännöllisesti ja laitoin ruokaa. Nykyisin siivoan muutaman kerran vuodessa, peseydyn pari kertaa viikossa ja syön vain valmiseineksiä.

Olen 44 mutta materia merkitsee aina vaan vähemmän. Olen vähentänyt työntekoakin, koska olen karsinut niin paljon kulutuksesta. Ihminen tulee lopulta todella vähällä toimeen, kun ymmärtää ettei onni tule ostamisesta.

En mielestäni muuttunut ihmisenä juurikaan. Tai mitä tuolla tarkoitettiinkaan. Ulkonäkö on toki muuttunut, vaikken ole lihonut. Enkä mielestäni ole henkisestikään kovin muuttunut. Huumorintaju, musiikkimaku ja monet mielipiteet, sekä kiinnostuksenkohteet ovat samoja kuin 20 vuotta sitten.

Muutenkin elämä on kovin samanlaista kuin silloinkin. Viikot käydään töissä ja viikoloput tavataan samoja ystäviä samojen harrastusten parissa. Sama puoliso ja hyvin menee edelleen. Terveydessäkään ei vielä ole tapahtunut mitään muutoksia.

Suurin muutos on tapahtunut omaisuudessa, muttei se ole elämäntapoja muuttanut. Tuonut tosin turvallisuudentunnetta.

Olen alkanut arvostamaan asioita joita pidin ennen itsestään selvyytenä. Nykyään terveys, työpaikka, ystävät, matkat ja kaikki tuntuvat hienommalta. Perhettä olen arvostanut aina.

Oon varovaisempi. Lisäksi pitää varoa kroppaa jo ettei kohella. Nuorena oli sinisilmäinen. Luonto kiinnostaa ja koti ym.

Olen oppinut sen, että todelliset kusipäät eivät ymmärrä mitään muuta kieltä kuin sitä, että annat kaksinverroin takaisin sen mitä he ovat antaneet. 

 

Olen muuttunut ihmisenä täysin. Suurimmat muutokset ehkä tässä:

- sairastunut vaikeasti, pysyvästi ja etenevästi

- menettänyt työkykyni lopullisesti

- muuttunut puheliaasta ja spobtaanistakin ihmisestä hyvin hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi

- menettänyt täysin uskoni ihmisyyteen

- tullut todella oudolla kierteellä uskoon

Olen aikuistunut, kypsynyt ja viisastunut. Olin 30v stressaantunut pienten lasten vaativassa työssä käyvä äiti. Aivan loppuunpalanut, ja se näkyi käytöksessä. En ehtinyt liikkumaan tarpeeksi, ja se näkyi ulospäin. 40v lapset olivat jo isompia, joten sain itseni fyysisesti kuntoon, kun oli aika enemmän itselle. Ja nyt kun olen 52 v, tuntuu, että olen viimein enemmän sinut itseni kanssa. Tiedän, mitä osaan, ja mitä en, ja alan oppia arvostamaan itseäni. 

Olin kuolla. Pitkä hoito, jäin henkiin. Nyt en osaa enää olla. Kuuluu kun ei kuuluisi mihinkään. Pelkään sairaaloita, hoitajia, ihmisiä jotka kertovat kuinka Olin vahva kun selvisin.

Itse olen tyhjä ja ärtynyt helposti kaikesta. Muutos vuodessa on suuri. En tiedä kuka olen