Vinkkejä miten auttaa esikoista hyväksymään pian syntyvä vauva?

Oletteko varmoja, että esikoinen kannattaa tuoda vauvaa ja äitiä katsomaan sairaalaan? Me teimme kakkosen ja kolmosen synnyttyä niin, että isommat sisarukset eivät tulleet sairaalaan, koska olin vain 2vrk poissa. Pitkä aikahan sekin pienelle on, mutta eipä tarvitse ajatella, että äiti muutti toisen vauvan luo. Minusta on ollut tärkeä olla läsnä isosisarukselle, kun vauva tulee todeksi hänelle eli hän näkee vauvan. Lyhyt vierailu ei olisi meidän lasten tapauksessa ollut lasten etu vaan olemme haluneet tehdä näin.



Kun olemme kotiutuneet, vauva on antanut sisarukselle/sille lahjan. Kun vieraita on tullut katsomaan vauvaa, sanomme vain, että meille tulee vieraita tai että sinua tullaan katsomaan, ei siis painoteta, että kaikkia kiinnostaa vain vauva.



Sisarus tietysti oman mielenkiinnon mukaan hoitamaan vauvaa ja jotain erityistehtäviä voi miettiä etukäteen. Me olemme sijoittaneet vauvan vaipat niin alas, että sisaruksella on ollut tärkeä tehtävä antaa puhdas vaippa.



Koettakaa järjestää niin, että esikoisen elämässä ei tapahdu suuria muutoksia yhtaikaa vauvan syntymän kanssa. Jos isä on aina kylvettänyt hänet, tapaa on hyvä jatkaa, tai jos äiti on aina lukenut sadun, niin jatkakaa samaan malliin.

jo sairaalaan katsomaan äitiä ja vauvaa, jos se suinkin vain on mahdollista. Meillä esikoinen oli 2v3kk, kun kakkonen syntyi. Lapsi koki hyvin järkyttävänä sen, että äiti tosiaan oli sairaalassa monta päivää (kolme yötä synnytysyö mukaan lukien), joten en noin puoleen vuoteen pystynyt menemään edes vessaan ilman, ettei esikoinen olisi tullut oven taakse tai mukaan. Ja hän muisti kysyä lähes aina, kun lähdin jonnekin, että eihän äiti mene sairaalaan. Nytkin (4v6kk) muistaa sen, että äiti oli silloin sairaalassa, kun vauva syntyi.



Meillä on kolmas syntymässä lähiaikoina, kakkonen on nyt n 2v3kk ja olen hänelle useamman kerran kertonut, että äiti on sitten vauvan kanssa sairaalassa monta päivää ja yötä ja sinä tulet sitten katsomaan äitiä. Ensin lapsi puhui, että tulee ikävä, mutta nyt on alkanut puhua, että tulee katsomaan. Esikoinen on jo sen verran isompi, että hyväksyy asian paremmin.



Mutta kuinka saada sopeutumaan tulevaan vauvaan.. Se riippuu niin paljon lapsesta, millä tavalla oireilee, tuleeko mustasukkaisuutta voimakkaasti heti vai sitten vasta kun pienempi lähtee liikkeelle. Meillä varmaan oli kuitenkin suht helppoa ne pari eka viikkoa kotona, äiti oli taas kotona ja pyrki olemaan isomman kanssa aika paljon. Pienempi ei kärsi, vaikka joutuu itkemään hiukan kauemmin aikaa. Huomiotahan isompi siinä alussa haluaa kovasti, olla sylissä, ksoka on kuitenkin ollut siihen asti perheen vauva. Mutta ongelmia meillä tuli enemmän sitten, kun isyyslomat oli ohi ja arki alkoi palata ja vauva ei lähtenyt mihinkään...



Kannattaa muistaa, ettei isompi kasva yhtä äkkiä isoksi, vaikka onkin pieneen nähden niin paljon isompi eli ettei kannata vaatia mitään, mitä lapsi ei siihen asti ole osannut tehdä tai halunnut tehdä. Ja kannattaa antaa alussa paljon huomiota isommalle ja ottaa mukaan pienemmän hoitojuttuihin. Meillä oli tärkeää antaa pumpulipuikkoja vauvan navan puhdistamista varten. Ja meillä myös lapset saavat taas tulevalta vauvalta lahjan sairaalassa.

Lahjoista en perusta eikä meillä esikoinen saanut vauvalta mitään lahjaa. Minusta se on ihan yhtä turha tapa kuin se että synttärivieraille annetaan kotiinlähtölahjat...



Sen sijaan itse yritin pitää huolta siitä että esikoinen sai tutustua vauvaan omaan tahtiinsa (ei siis pakotettu eikä estelty). Vältin myös sitä, että olisin aina kaikissa tilanteissa perustellut kaikki vauvan tarpeiden kautta. Yritin siis muotoilla puhumiseni niin, etten aina sanonut EN NYT EHDI KUN PITÄÄ IMETTÄÄ VAUVAA, NYT PITÄÄ VAIHTAA VAIPPA EN VOI TULLA jnejne. Yritin siis välttää sitä että esikoinen olisi aina kokenut olevansa kakkonen vauvan tarpeiden jälkeen.



Alussa jaoin aikaa suunnilleen sekunnilleen että varmasti molemmat tuli huomioitua. Vaatii tietysti jonkin verran jaksamista...



Kaikille esikoisille ei tule suuria mustasukkaisuuskohtauksia. Meillä esikoinen tyhjensi kerran kukkapurkin mullat kun vauvaa imetin.

Turha sitä on etukäteen hirveästi stressata ja varmistella, eihän sitä voi mitenkään ennustaa miten teillä kukakin sopeutuu uuteen tilanteeseen. Uuteen perhekuvioon sopeutuminen vaatii aikaa kaikilta!



Minun mielestäni on tärkeää että koko perhe on alun alkaen paljon yhdessä ja että esikoinen saa aikaa kaksin sekä isältä että äidiltä.

Esikoinen 2v6kk reagoi todella voimakkaasti. Kun katson kuvia siltä ajalta niin tyttö ei näytä ollenkaan omalta itseltään vaan on tosi surkean näköinen. MUTTA jos tekee tiukkaa ja mulle tuli sellainen olo, että " mitä olen mennyt tekemään..." , niin lohdutukseksi sanon että se onneksi helpottaa. Meillä meni ohi n. kahdessa kuukaudessa, alkoi helpottaa jo hurjasti kun vauva alkoi hymyillä esikoiselle.



Meillä kaikki vauvaa katsomaan tulleet huomioivat kovasti esikoista ja toivat esikoiselle lahjoja(kun joku kysyi niin sanoin että vauvalla on jo kaikkea, esikoiselle saa tuoda jotain pientä). Itse olin sairaalassa alle vuorokauden(haaveilin kotisynnytyksestä ja sitten oli kiire kotiin)ja se oli tosi hyvä meille kun itse olin hyvässä kunnossa. Aluksi isä hoiti vauvaa ja minä vain imetin. En saanut edes nukkua silloin kun vauva nukkui, esikoinen ei kestänyt sitä että menin eri huoneeseen vauvan kanssa. Ei halunnut lähteä isin kanssa edes ulos. Istuttiin sitten sylikkäin ja luettiin, katsottiin videoita jne. Alkushokki taisi helpottaa ajan myötä, mutta mielestäni tavallisiin rutiineihin paluu helpotti sitten(meille sattui vauvan syntymän perään vielä joulu)eniten kun esikko huomasikin että edelleen käydään muskarissa ja kerhossa, nähdään kavereita jne. että ei se elämä lopulta niin kamalasti muuttunut.



Nyt vauva on 5kk ja tietenkin isompi kaipaa sitä huomiota edelleenkin ja sitä mielelläni antaisin enemmän. Nyt kuitenkin tuntuu että arki sujuu kivasti ja tasapainoisesti. Koskaan ei ole varmaan tyytyväinen itse, vaan tulee niitä riittämättömyyden tunteita, mutta kunhan tekee parhaansa niin sen on riitettävä.

Meillä lapsilla on vähän pienempi ikäero, mutta vastaan silti. Meillä esikoinen ei ollut tottunut olemaan öitä erossa äidistä, joten hän tuli päivisin katsomaan äitiä ja vauvaa sairaalaan. Mielestäni on parempi että esikoinen näkee missä äiti on ja näkee vauvan ennenkuin moni muu on vauvaa nähnyt, onhan esikoinen tärkeä perheenjäsen. Jokaisella lapsella ja perheellä on tapansa, vanhemmat tietävät parhaiten.



Lapselle voi puhua että SINÄ olet saanut pikkusiskon/pikkuveljen. Painottaa asiaa myös vieraiden kuullen. Tutuille voi sanoa että jos tuovat jotain vauvalle, niin toisivat jotain pientä myös esikoiselle. Idea siinä on tärkein, ei se mitä tuo. Ideana että vauva saa lahjan kun syntyi ja esikoinen/isommat sisarukset saavat lahjan kun heistä tuli isosiskoja/isoveljiä.



Jos joku puolituttu käveli vastaan ja tuli ihastelemaan vauvaa, saattoi esikoinen olla vähän suuttuneen näköinen. Sanoin että joo se on meidän " Maijan" pikkuveli jne. Se auttoi esikoista pitämään mielen hyvänä.



Esikoisen ottaminen mukaan vauvan touhuihin, silloin kun haluaa. Meillä esikoinen ei halunnut että luetaan kirjoja tai vastaavaa kun imetän vauvaa. Hän halusi tulla mukaan toiseen kainaloon ja silitteli nätisti vauvaa. Me taisimme päästä aika helpolla, mutta luulen että esikoisen huomioimisella oli osansa asiassa.



Esikoisellekin se pikkusisarus on lahja, vaikkei se joka hetki siltä tuntuisikaan:)

Meillä kaikki meni uskomattoman helposti, ja nyt luulen sen johtuneen siitä että tietoisesti keskityimme esikoiseen. Mummi tuli meille kotiin hoitamaan talvivauvaa, joka sai viettää pari ensimmäistä viikkoa täysin sisällä, ja minä aloin heti sairaalasta kotiuduttuani puuhata 2,5-vuotiaan esikoisen kanssa täsmälleen samoja juttuja kuin ennenkin: ulkoilut, leikkipuistossa käynnit, sadut ja leikit totuttuun aikaan jne. Vauva söi alusta saakka noin 4 tunnin välein, joten se oli helppoa. Ja kun en ollut huolissani imetyksestä, uskalsin heti pumpata varamaitoa pulloonkin (lähinnä se kyllä oli mummin rauhoittamiseksi, vauva pärjäili mainiosti).



Meillä vauva myös nukkui alkuun tosi ison osan vuorokaudesta (ja aina ehdottomasti omassa sängyssään), joten esikoiselle muutos ei ollut mitenkään merkittävä. Imetykset hoidin sohvalla istuskellen, jutellen siinä samassa esikoisen kanssa kaikenlaista, kertoilin myös paljon siitä millainen hän oli ollut vauvana ja miten imetin häntäkin silloin. En siis tietoisesti vetäytynyt mihinkään sivummalle imettämään.



Onneksi myös kaikki vieraamme ymmärsivät huomioida pääsääntöisesti esikoista ja kävivät sitten " ohimennen" vauvaakin kurkkaamassa.



Minusta tärkeintä esikoisen sopeutumiselle on muistaa, että vauva on vielä niin pieni ettei hänen takiaan kannata vanhempien kotona hössöttää - jos ei ole koliikkia tms, vauvan on hyvä antaa olla niin rauhassa kuin mahdollista. Ja koska pienten rytmit ovat usein alkuun erilaiset, todennäköisesti aikaa vauvan hellimiselle jää silloin kun esikoinen on jo nukkumassa (näin ainakin meillä). Samat kerhot ja muskarit pidettiin ohjelmassa, ja kun esikoinen oli niissä puuhissa, se oli vauvan " omaa aikaa" jolloin sai kaiken huomion.



Meillä siis alku meni näillä keinoin helposti, mustasukkaisuus tuli kehiin vasta kun pikkuinen alkoi liikkua itse ja vaatia osansa.

Samaa mieltä kuin Lurulude, ihan turhia tuommoiset lahjomiset. Se nyt on normaalia että perheisiin syntyy vauvoja, ei mielestäni siihen tarvi muilta lapsilta hyväksyntää. Ja mielestäni lapsen täytyy oppia, että välillä toisella on juhlapäiviä (ristiäiset, synttäreitä sun muita) ja välillä taas sitten itsellä. Isompi voi ihan hyvin olla mukana kainalossa kun vauvaa imettää, olla mukana vaipanvaihdossa (valita vaipan, laittaa tarrat kiinni) sun muussa. Anna silitellä ja tutkia vauvaa! Ja kun vauva saadaan nukkumaan, älä vaan mihinkään kotitöihin katoa vaan silloin aikaa isommalle! Näin meillä tehtiin eikä tasan kertaakaan ole ollut mustasukkaisuutta, nyt isompi 3v sujuvasti hoitaa ja syöttää pienempää 1v, ja muutenkin lapsilla on aivan ihanat välit, leikkivät yhdessä ja ovat tosi tärkeitä toisilleen.