Milloin taaperoikä helpottaa?

Puhutaan siis terveestä lapsesta.

Helpottaako kun taaperoikä loppuu?

Mikä teillä oli kaikista stressaavin aika?

Olen samaa mieltä, kolmevuotiaasta eteenpäin helpottaa paljonkin. Lopulta aika kuluu nopeasti ja sitten sitä alkaakin jo haikeudella muistella jopa sekoboltsia taaperokautta!

Kuntosalien silverfoxeilla ei koskaan. Kerran äitylikin kehui kerran miten hienosti pysyn pystyssä ja pystyn kävelemäänkin oikein ilman tukea, kun komea poika olen, edelleenkin työnnyn paikalliselle kuntosalille ahdistelemaan itseäni nuorempia naisia.

Lasten kanssa on koko ajan jotain. Ongelmat ja haasteet muuttuu iän myötä. Älä odota että lapsi muuttuu helpoksi, vaan  nauti ja näe ne hyvät ja hauskat hetket hänen kanssa.

Lapsen kanssa pärjää kun laittaa elämäntavat kuntoon, rutiinit ovat tärkeitä, säännölliset ruoka-ajat, aina samaan aikaan nukkumaan ja herätys, säännöt ja seuraukset niiden rikkomisesta myös taaperolle on tarpeen, tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa. Päiväkoti ois myös tuossa iässä hyväksi, varsinkin jos sinulla on ongelmia jaksamisen kanssa.

Kyllä tollanen hiljainen murahteleva teini on aika stressaava. Pienelle lapselle oli helppo ostaa joululahjoja. Ei tollaselle teinille keksi mitään,kun ei se puhu mitään.

Rankin vaihe oli 2-3-vuotiaan kanssa. Helpointa ja mukavinta vauvana ja alakouluikäisenä. Teini-ikä sitten oma koettelemus, mutta tykkäsin silti enemmän kuin tuosta reilu 2-vuotiaan iästä...

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä, kolmevuotiaasta eteenpäin helpottaa paljonkin. Lopulta aika kuluu nopeasti ja sitten sitä alkaakin jo haikeudella muistella jopa sekoboltsia taaperokautta!

En ole haikeudella muistellut :D se tuli kyllä ihan puskista kuinka järkyttävää se oli! Sitten oli vielä huonosti nukkuva vauva siihen päälle... Ja kyllä, jos olisin tiennyt millaista se on +2-vuotiaan ja vauvan kanssa, niin en olisi vauvaa siihen tehnyt. Silloin ei ollut mahdollista edes laittaa esikoista päiväkotiin eikä ollut muitakaan tukiverkkoja auttelemassa. Olin oikeasti aika zombie tuolloin ja varmasti mielenterveys rakoili... Se selviytyminen siihen, että mies tulee töistä klo 16 jälkeen oli melkoista...

Kyllä pienten kanssa pärjää jos haluaa. Moni perhepäivähoitaja hoitaa neljää taaperoa kerrallaan, ja ovat tehneet sitä jo vuosikymmenten ajan.

Noin 3-kymppisenä.

Aika menee äkkiä. Huumoria mukaan. 8v on jo helpompi ja tajuaa enemmän mitä puhut. Pikkulapsen kanssa opetellaan asioita vielä yhdessä. Kiltteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pienten kanssa pärjää jos haluaa. Moni perhepäivähoitaja hoitaa neljää taaperoa kerrallaan, ja ovat tehneet sitä jo vuosikymmenten ajan.

Välillä kyllä kuulee kuinka epämääräistä näiden hoitajien toiminta on... En uskaltaisi omaani viedä. He nimenomaan eivät meinaa pärjätä niiden oikeasti vilkkaiden taaperoiden kanssa. Ne alle 2-vuotiaat ja yli 3-vuotiaat on heille mieluisia hoidettavia.

Onhan noita aikuisikään ehtineitä "taaperoita".

Vaikeinta oli noin hiukan yli 1- hiukan yli 2 -vuotiaan kanssa. Hän nukkui levottomasti ja heräsi öisin. Ulkoillessa saattoi lähteä juoksemaan milloin vain minne vain kovaa vauhtia. Motoriikka toimi kaikilta osin hyvin, mutta järki ei vielä ollenkaan. Piti olla joka hetki valppaana.

Olen kylläkin jo ikäruuna, omia lapsia ei ole, onneksi, koska mulla on paljastunut synnynnäisiä "anomalioita", epämuodostumia; parempi, etten ole niitä periyttänyt.

Ent. työkaveri kertoi: hänen pojalla diagnosoitu dysfasia - puheentuoton ongelma: pää toimii (joskus jopa paremmin kuin iskällään :))) Mutta kun ne sanat eivät vaan tule suusta ulos.

....

Hyvin ymmärsin tuon, kun itsellä, ilmeisesti sitä autisminkirjoa; empatiaa kyllä löytyy, joskus jopa liikaakin. Lapsena änkytin ja "ärlä-vika". Äiti kiikutti puheterapeutille, auttoi ja se meni ohi. Nyt sitten, ikääntyneenä: huomasin sen saman vian, jos olen baarissa liikaa ottanut: USAn Floridasta tulee Frolida. (ja silloin on syytä lähteä kotiin....).

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kanssa pärjää kun laittaa elämäntavat kuntoon, rutiinit ovat tärkeitä, säännölliset ruoka-ajat, aina samaan aikaan nukkumaan ja herätys, säännöt ja seuraukset niiden rikkomisesta myös taaperolle on tarpeen, tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa. Päiväkoti ois myös tuossa iässä hyväksi, varsinkin jos sinulla on ongelmia jaksamisen kanssa.

Kuule, lähes kaikilla perheillä on ihan tuollainen normaali elämä mitä kuvailet. Ja tunnen todella paljon lapsiperheitä. Jos sinulla oli noissa vaikeuksia, niin olet poikkeus.

Päiväkoti ei ole mitenkään hyväksi yksivuotiaalle. Ei kaksivuotiaallekaan. Joskus on pakko sinne laittaa työn takia.

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta oli noin hiukan yli 1- hiukan yli 2 -vuotiaan kanssa. Hän nukkui levottomasti ja heräsi öisin. Ulkoillessa saattoi lähteä juoksemaan milloin vain minne vain kovaa vauhtia. Motoriikka toimi kaikilta osin hyvin, mutta järki ei vielä ollenkaan. Piti olla joka hetki valppaana.

Osa vanhemmista pitää noita kaaostaaperoita irrallaan vaikka lähistöllä olisi autoja, polkupyöriä, vesistöjä tai muita vaaroja. Siinä on sitten loukkaantuminen koko ajan sekuntien päässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta oli noin hiukan yli 1- hiukan yli 2 -vuotiaan kanssa. Hän nukkui levottomasti ja heräsi öisin. Ulkoillessa saattoi lähteä juoksemaan milloin vain minne vain kovaa vauhtia. Motoriikka toimi kaikilta osin hyvin, mutta järki ei vielä ollenkaan. Piti olla joka hetki valppaana.

Osa vanhemmista pitää noita kaaostaaperoita irrallaan vaikka lähistöllä olisi autoja, polkupyöriä, vesistöjä tai muita vaaroja. Siinä on sitten loukkaantuminen koko ajan sekuntien päässä.

Eli älä poistu kotona tai päästä lastasi koskaan kävelemään?

1-2v lapsi on helppo, huijaaminen onnistuu tuosta vain. Tai siis kiukuttelijalle voi sanoa, että katso, hämähäkki - ja sitten yhdessä ihmetellään, että mitä se oikein tekee.