Lue keskustelun säännöt.
Miehelle lapsuudenperhe on tärkeämpi
17.10.2025 |
Miehelleni lapsuudenperhe on hänelle kaikkein tärkein, minä tulen toisena. Hän näki perhettään aika vasta ja palatessaan takaisin kotiin, sanoi että nyt on "paluu tylsään arkeen". Hänen perhe asuu aika kaukana eivätkä voi nähdä usein.
Aina sanoo että tuntee olonsa paremmaksi kun on soitellut perheelleen. Minullekin sanoo, että minun pitäisi muuttaa lähemmäs perhettäni niin tuntisin oloni paremmaksi.
Jotenkin tämä nyt hiertää. En tiedä onko vika minussa kun ajattelen näin. Onko lapsuudenperhe todella se tärkein vai se perhe mitä on itse rakentamassa? Lapsia meillä ei vielä ole.
Kommentit (83)
Miehesi saa olla mitä mieltä tahansa, mutta itse pahottaisin mieleni noin suorasta ja luokkaavasta puhetyylistä. Joko huomattauisin tästä hänelle tai sitten jättäisin, jos ei vaikuta arvostavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheinen lapsuuden perhe on iso etu siinä kohtaa kun tulee omia lapsia. Etenkin, jos se lapsuudenperhe asuu lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Olin samanlainen melkein 30-vuotiaaksi asti. Kun meille tuli omia lapsia jäi lapsuudenperhe selkeästi taka-alalle.
Itsellä täysin päinvastoin. Kun tuli lapsia, niin haluaisin pitää enemmän yhteyttä vanhempiini. Omat lapset vain rasittavat.
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten lämpimät kiinteät välit lapsuudenperheeseen lupaa hyvää, ne tunteet siirtyy omaan perheeseen sitten kun on lapsia. Puolison pitää kyllä hyväksyä se, että joutuu jakamaan toista tämän perheen kanssa, mutta avioliitto ei oo pikamatka, vähitellen se lapsuudenperheen merkitys vähenee oman perheen viedessä tilaa.
No enpä tiedä. Kyllä tällaisia mamman mussukoita on nähty ihan riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten lämpimät kiinteät välit lapsuudenperheeseen lupaa hyvää, ne tunteet siirtyy omaan perheeseen sitten kun on lapsia. Puolison pitää kyllä hyväksyä se, että joutuu jakamaan toista tämän perheen kanssa, mutta avioliitto ei oo pikamatka, vähitellen se lapsuudenperheen merkitys vähenee oman perheen viedessä tilaa.
No enpä tiedä. Kyllä tällaisia mamman mussukoita on nähty ihan riittävästi.
Läheiset välit on eri asia kuin mammanhelmoissa roikkuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyihmisissä on kummallinen tarve esittää, että "minä en tarvitse ketään". Ennen oli itsestäänselvyys olla läheisissä välissä yli sukupolvien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanhoja olette?
Aika nuoria, koska "ei vielä ole lapsia"
eri
Vierailija kirjoitti:
Puolisoita tulee ja menee, äitiä ja isää on vain yksi.
Oho. Kyllä aikuistumiseen kuuluu, että irrottaudutaan vanhemmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sittenhän sinun varmaan pitää muuttaa lähemmäs perhettäsi.
Mikä parisuhde tuo edes on, kun mies haluaa sinun muuttavan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin samanlainen melkein 30-vuotiaaksi asti. Kun meille tuli omia lapsia jäi lapsuudenperhe selkeästi taka-alalle.
Itsellä täysin päinvastoin. Kun tuli lapsia, niin haluaisin pitää enemmän yhteyttä vanhempiini. Omat lapset vain rasittavat.
Selkeästi, kun haluavat vielä aikuisinakin pitää vain enemmän yhteyttä, vaikka heidän tulisi keskittyä omaan perheeseensä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyihmisissä on kummallinen tarve esittää, että "minä en tarvitse ketään". Ennen oli itsestäänselvyys olla läheisissä välissä yli sukupolvien.
Vai niin. Milloin, tarkalleen ottaen?
Varmasti käytännön syistä oltiin tekemisissä ja koettiin velvollisuutta huolehtia, mutta enpä usko tuohon läheisyyteen. Eipä tarvitse mennä kuin muutama sukupolvi taaksepäin niin vanhemmat ja lapset teitittelivät toisiaan. Omassa lapsuudessa oli tavallista, että lapset pelkäsivät vanhempiaan. Piti lähinnä olla kuuliainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen selvästi kummajainen, koska minun läheisimmät ihmiseni ovat äitini ja 91-vuotias isoäitini. Olen täysin hyväksynyt sen, ettei minulle heidän kuoltuaan jää ketään: ystävilleni olen kakkosvaihtoehto, parisuhteessa en koskaan ole ollut enkä sellaiseen hakeutunut. Minun on kuitenkin helppo ymmärtää, että lapsuudenperhe koetaan parisuhdetta tärkeämmäksi. Amerikkalaishenkinen oletusarvo siitä, että parisuhde ajaa kaiken muun ohi, tuntuu täysin käsittämättömältä. Eihän ketään ole tarkoitus omistaa tai pakottaa valitsemaan.
N33
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole vielä kasvanut aikuisesi ja irtautunut vanhemmistaan. Ei ole hyvä kasvualusta.
Tunnen ihmisen jonka vanhemmat on kuolleet tämän ollessa teini ja vielä aikuisenakin on ihan kiinni vanhemmissaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen selvästi kummajainen, koska minun läheisimmät ihmiseni ovat äitini ja 91-vuotias isoäitini. Olen täysin hyväksynyt sen, ettei minulle heidän kuoltuaan jää ketään: ystävilleni olen kakkosvaihtoehto, parisuhteessa en koskaan ole ollut enkä sellaiseen hakeutunut. Minun on kuitenkin helppo ymmärtää, että lapsuudenperhe koetaan parisuhdetta tärkeämmäksi. Amerikkalaishenkinen oletusarvo siitä, että parisuhde ajaa kaiken muun ohi, tuntuu täysin käsittämättömältä. Eihän ketään ole tarkoitus omistaa tai pakottaa valitsemaan.
N33
Mistä näitä äidin helmoissa roikkuvia nössöjä sikiää... Ei ihme, ettei kukaan kato suhun päin.
Oulun legenda Marko "Varjo Kulli" Kokolla salasuhde menee perheen edelle.
Minä olen ollut samassa tilanteessa ja se oli todella ärsyttävää, kun juhannuksenakin piti olla lapsuudenperheen kanssa pelaamassa lautapelejä. Menin naimisiin eri miehen kanssa, sellaisen joka ajattelee näistä asioista kuten minä. Elämä on paljon helpompaa. Juhannukset ollaan omalla perheellä mökillä.
Juokse vielä kun voit.
Mies on mammanpoika, sinä hänen pillupanonsa. Kenenkään naisen ei kannata suostua tuollaiseen asemaan. Mies downshiftatkoon lisää.
Kyllä se on ap, joka ei tässä ole kasvanut aikuiseksi. Aikuinen nainen ymmärtää, että puolisolla on läheisiä ihmisiä ja hyvät välit perheeseensä.