Aikuisten lasten vanhemmat, missä vaiheessa lakkasitte olemasta päivittäin yhteydessä?

Höh, eikö tästä ole kenelläkään mitään mielipiteitä/kokemuksia? Jatketaan siis joka päivä viestittelyä :)

Pojat menivät armeijaan eikä sitten enää joka päivä puhuttu tai viestitelty. Seuraavaksi opiskelemaan ja viestiteltiin max kerran viikossa. Enää ei sitäkään.

TE teette kuten hyväksi havaisette. Ei ole kenenkään asia komentaa viestimään vähemmän.

Kai sen lähinnä päättää aikuinen lapsi  , miten usein haluaa viestiä. 

Mu n lasi muutti opiskelemaan yliopistoon 600km, ppäähän. Aluksi oli melkein päivittäin viestimäsdä, sittemmin harveni. Aikuisen lapsen ehdoilla mennään.

On yksilöllistä, meillä useampi aikuinen lapsi ja vaihtelevasti ollaan yhteyksissä. Joku haluaa pitää tiiviimmin yhteyttä, käydä ja soitella tai viestitellä. Yksi haluaa pitää aika vähän yhteyttä vaikka meillä on hyvät välit. Mielestäni paljon riippuu siitä, millaista yhteydenpitoa nuoret itse toivoo, me vanhemmat mukaudumme siihen. Kaikki tietävät, että aina saa tulla tai olla yhteydessä mutta mitään painetta ei ole. 

Joo ja jos liiam usein soittaa opiskelija pistää estot ja sanoo puhelimessa olevan häikkää. "Soitan sulle päin."

Olen yrittänyt antaa tilaa itsenäistyä ja aikuistua.

Alusta saakka ovat viestineet vain silloin tällöin. Nuorempi toki enemmän. 

Ei ole kyllä meillä koskaan oltu päivittäin yhteydessä sen jälkeen kun lapset on muuttaneet pois kotoa. Kun opiskelemaan lähtivät toiselle paikkakunnalle, kerran viikossa soittelin, että oletko viikonloppuna kotio tulossa vai et. Aika usein ne alkuun tuli, varsinkin poika. Tytär löysi melkein heti poikaystävän, ja sen kanssa hengaili mieluummin.

Silloin kun lapset muuttivat pois lapsuuden kodistaan omaan kotiinsa. Toinen lapsista asuu maailman toisella puolen Suomessa ja toinen 500km päässä kotoa täällä meidän asuinmaassa. Viestitellään  ehkä kerran tai kaksi viikossa, jos ei ole mitään erityistä asiaa. Samassa maassa asuva lapsi soittaa ehkä kerran kuukaudessa ( tai jos haluaa jotain😂). Suomessa asuva soittaa vaan jos on jotain tärkeää asiaa. Itse viestin omille vanhemmilleni pari kertaa viikossa myös. 

aika harva vanhempi on päivittäin yhteydessä. Ehkä kuukausittain tai viikottain. Nuorena aikuisena saattoi mennä muutama kuukausikin, että vanhemmista kuului mitään. En usko, että kovin monen muunkaan on soitellut tai viestitellyt päivittäin. Viikottain ehkä tai muutaman kerran kuukaudessa.

muutaman kerran viestiä viikossa on varmaan optimaalinen. Silleen, että laittaa vaikka whatsapilla ja sitten ei ala heti painostamaan, jos ei mitään kuulu heti. Omalla äidilläni on välillä rasittava tapa laittaa viestiä ja sitten niitä "mitä siellä tapahtuu ja miksi et vastaa" viestejä, jos minusta ei kuulu jotain päivään tai en ole jaksanut vain vastata syystä tai toisesta esimerkiksi saman päivän aikana. On alkanut äitini kohdalla vanhemmiten.  

Aika etäistä meininkiä. Kun sitten monilla on perheiden Whatsup-ryhmiä, seurataan toisia somessa jne. Niin olisi kyllä aika ankeaa yhtäkkiä jättäytyä hädin tuskin teini-iästä selviytyneen lapsen elämästä noin vain pois.

Eikö teitä ärsytä, että ensin on tehnyt kaikkensa lapsen eteen 20 vuotta ja loppuiän siitä kuulee mitään vaan pari kertaa kuussa?

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä ärsytä, että ensin on tehnyt kaikkensa lapsen eteen 20 vuotta ja loppuiän siitä kuulee mitään vaan pari kertaa kuussa?

Isolla osalla nykyisistä 50-60 vuotiasta ne lapset ovat kasvaneet siinä sivussa mitään ihmeitä tekemättä. Vähän eri standardit siihen aikaan ainakin maaseudulla. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä ärsytä, että ensin on tehnyt kaikkensa lapsen eteen 20 vuotta ja loppuiän siitä kuulee mitään vaan pari kertaa kuussa?

Ei. Olen tyytyväinen, että ovat hyvin päässeet omaan itsenäiseen elämään kiinni, ja pärjäilevät itsenäisesti. 

Mies ja hänen äitinsä ovat yhteydessä päivittäin, mikä on mun mielestä todella outoa. Vähintään soittelevat joka päivä ja mies käy kylässä useamman kerran viikossa. Jos sattumoisin joskus miehestä ei kuulu, niin äiti soittaa perään tai laittelee viestejä. Äiti on kuitenkin vasta kuudenkymmenen, työssäkäyvä, terve ihminen. Miehen isä kuoli kolme vuotta sitten ja siitä lähtien tää homma on karannut ihan käsistä. 

Kun esikoinen muutti 19 vuotiaana tyttökaverinsa kanssa omaan asuntoon. En myöskään sitä ennen joka päivä pitänyt yhteyttä, kun kun meni armeijaan.

Annan tilaa nuorelle. Enkä liioin usein soittele. Ehkä pari kertaa kuussa 

Joskus näkee näitä nelikymppisiä ihmisiä vielä symbioosissa vanhempiensa kanssa. 

Kyllähän nuoret tarttee sen irtirepäisyn, että pääsevät kunnolla omille jaloilleen. Ei ole tarkoituksenmukaista, että omilleen lähteneet nuoret aikuiset roikkuu päivittäin vanhemmissa kiinni. 

Olen itse kolmekymppinen lapseton mies ja tekemisissä perheen kanssa viikoittain. Myös edelleen elävien isovanhempieni kanssa. Yhä useammassa perheessä on perheen Whatsapp, jossa keskustellaan oikeastaan päivittäin jotain. Siinä mielessä älylaitteet ovat lähentäneet perheitä.

Suomessa on noin, jossain muualla toisin. Asuin pitkään Espanjassa ja siellä oli tapana iästä riippumatta piipahtaa moikkaamassa päivittäin, jos lähekkäin asuttiin. Eikä vaan vanhempia, muitakin läheisiä nähtiin usein vaikka lyhyesti.