Miksi koulutraumoja vähätellään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vuosikausia kestänyt kiusaaminen ja eristäminen muista ihmisistä on trauma, jota on vieläpä hyvin vaikea hoitaa.

Voi kyynel 😢

Kiusattujen pitäisi aina päästä kaikesta heti yli. Kiusaajat niin kuin sinä saavat olla vi*ttupäitä aikuisenakin ja siihen kannustetaan. Osa jatkaa onnellisena tätä käytöstä loppuikänsä. 

Kasva aikuiseksi. Lapset ovat lapsia ja osaavat olla todella julmia. Koulussa aikuisten pitäisi puuttua tiukemmin kiusaamiseen. Mutta nyt sä oot itse aikuinen ja vastuussa omasta elämästä. Traumoista pääseekö yli kun on valmis tekemään töitä sen eteen. Etsi vertaistukea, käy terapiassa ja mene sinne kouluun, ilman koulutusta ei saa töitä.

Työpaikoilla on myös kiusaamista. Aikuisena sinun pitää osata puuttua siihen, ei pelätä sitä. Töitä saa huomattavasti helpommin kuin on koulutus. Nyt vaan otat itsekäs niskasta kiinni ja haet kouluun.

Kukaan ei pakota sinua mihinkään  ja voit elää elämääsi niin kuin tahdot, joten mieti muitakin mahdollisuuksia kuin opiskelua. Mene vaikka au pairiksi tai vapaaehtoiseksi eläinten hoitajaksi toiseen maahan. Tutustut ihan uusiin tapakulttuureihin, jotka myös antavat etäisyyttä traumoillesi. Samalla harjoitat kielitaitoasi, joka voi avata myös työpaikan vähemmän koulutusta vaativassa työpaikassa.

Se, ettet saa ketään suhtautumaan sinun ongelmiisi asiallisesti ja ymmärtäisi sinua, on ikävää, mutta oletko yrittänyt hakea apua vertaistukiryhmistä, kriisiavusta, terapiasta, kirkon diakonissalta, nuorisotilojen ohjaajilta, joltakin mukavalta vanhemmalta ihmiseltä?

Älä tamppaa paikoillasi. Etsi mahdollisuuksia ja jätä muiden odotukset tai kehoitukset sinua kohtaan omaan arvoonsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vuosikausia kestänyt kiusaaminen ja eristäminen muista ihmisistä on trauma, jota on vieläpä hyvin vaikea hoitaa.

Katso peiliin. Onko siellä kiva, siisti ja sosiaalinen ihminen?

Sinun peilissä ei ainakaan selvästi ole

Minulla oli osittain sama aikanaan, mutta menin sitten kyllä kouluun. Olin aika yksinäinen, ja oli se pientä kamppailua, mutta kouluttauduin ammattiin ja se oli erittäin positiivinen asia. Jo silloin, jokunen vuosi sitten oli hyvin vaikeaa saada mtn työtä ilman edes JOTAIN koulutusta.

Ymmärrän että sinun koulukiusaaminen saattoi olla pahempaa kuin omani, mutta samaistun tuohon painajaisten näkemiseen yms. Mutta nyt enää en näe painajaisia siitä, en ole itse asiassa n. 10 vuoteen nähnyt, enkä pelkää teinejä yhtään. Sittemmin minua on yritetty simputtaa/kiusata työpaikalla mutta olen puolustanut itseäni, puhunut suoraan ja päättänyt että aikuisuudessa minua ei enää pompotella.

Ainoa keino päästä oman elämän herraksi on hallita sitä itse, ja pyrkiä jotakin kohti. Annatko siis vanhan koulukiusaamisen hallita itseäsi yhä, aikuisena? Sehän tarkoittaa että kiusaajat voittavat, tai ovat onnistuneet nujertamaan. Haluatko oikeasti olla 5v päästä 30-vuotias vailla mitään koulutusta? Sinuna miettisin tätä nyt tarkkaan.

Koulutus ei ehkä takaa työtä, mutta kyllä se kuitenkin sitä työnsaantia huomattavasti helpottaa. 

Pohdin  oletko koskaan ollut työssä ja millaista elämää muuten elät? 

Sinun tulisi saada muita kokemuksia elämääsi, ettei nuo vanhat asiat hallitse sitä ja uniasi, ajatuksiasi. 

Toivon sinulle pelkkää hyvää, mutta kannustan sinua todella tutkimaam itseäsi, elämääsi. Olet ihminen sen kiusaamisen ulkopuolella myös! Identiteettisi ei ole vain "kiusattu", se on vain ikävä vaihe elämässäsi, joka on ohi. Parempaa voi tapahtua, ja tapahtuu.

Kyllähän nyt näkee, kun katsoo peruskoululaisia, sen epävarmuuden ja tukalan esittämisen. Voi päätellä, miten se silloinkin meni ja mistä johtui.

Vierailija kirjoitti:

sana trauma noin yleisesti on kokenut inflaation. aikanaan sun piti tyyliin nähdä vanhempas kuolevan että sitä pystyi kutsumaan traumaks. nykysin se riittää että sut valittiin koulun liikuntatunnilla joukkueeseen toiseks viimesenä

Eihän traumat tuollaisia ole. Esimerkiksi itse en saanut traumaa kolmen perheenjäsenen kuolemasta ollessani teini, mutta parikymppisenä yhdestä opiskeluaikaisesta työkokemuksesta sain.

Tunnen monia koulukiusattuja, ihan väkivaltaa käytetty siihen "kiusaamiseen" ovat päässeet yli, jatkaneet elämäänsä. Kyllä jos haluat jatkat elämääsi jos et halua jatkat märehtimistä jolla sairastuvat vain itsesi et muita 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sana trauma noin yleisesti on kokenut inflaation. aikanaan sun piti tyyliin nähdä vanhempas kuolevan että sitä pystyi kutsumaan traumaks. nykysin se riittää että sut valittiin koulun liikuntatunnilla joukkueeseen toiseks viimesenä

Pitäisi ymmärtää, että traumoja voi tulla monistakin asioista ja osalle niitä tulee helpommin, kuin toisille

ET OLE ERITYINEN. Koita ymmärtää ja sisäistää se. 

Koulutraumoissa helposti mieleen iskeytyy se käsitys, että ON erityinen tai oikeammin vääränlainen, kun sitä hoetaan 9 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sana trauma noin yleisesti on kokenut inflaation. aikanaan sun piti tyyliin nähdä vanhempas kuolevan että sitä pystyi kutsumaan traumaks. nykysin se riittää että sut valittiin koulun liikuntatunnilla joukkueeseen toiseks viimesenä

Pitäisi ymmärtää, että traumoja voi tulla monistakin asioista ja osalle niitä tulee helpommin, kuin toisille

Ei. On aivan eritasoinen juttu tulla halveksituksi, vaikka sitä jatkuisi pitkäänkin, kuin olla todella oikeasti hengenvarassa tai nähdä rakkaimpien ihmistensä kuolevan. Näiden välillä ON eroa, ja se ero pitää tunnustaa, jottei tulla halveksineeksija väheksyneeksi sitä todellista traumaa.

 

tottakai myös kiisaaminen jättää jäljen, usein pysyvän sellaisen. Se on kuitenkin erilainen jälki ja sitä tulee myös hoitaa ja käsitellä eri tavalla.

Trauman syntymiseen vaikuttaa aina olosuhteet. Trauma voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tapahtuu jokin kohtuuton tai sillä hetkellä kestämätön tilanne, tai sitten vaikka se pitkään jatkunut kiusaaminen, eikä voi puhua tilanteessa kenellekään ja jää sen asian kanssa täysin yksin. Toisin sanoen se tapahtuma itsessään ei ole se traumaa määrittävä tekijä, vaan ne tapahtuman olosuhteet.

Täällä ihmiset ei selkeästi ymmärrä minkälaista on esimerkiksi pelätä joka päivä mennä kouluun kiusaamisen vuoksi. Ei voi tietää mitä tapahtuu, kuka yrittää satuttaa ja miten, nolataan monta kertaa päivässä ja yritetään painaa alas, huudellaan pilkkanimityksillä ja koulupäivä menee lähinnä pelätessä, mitä tapahtuu.

Siinä on ihan tarpeeksi otolliset olosuhteet trauman syntymiselle, joutua pelkäämään joka päivä ja jäädä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kasva aikuiseksi. Lapset ovat lapsia ja osaavat olla todella julmia. Koulussa aikuisten pitäisi puuttua tiukemmin kiusaamiseen. Mutta nyt sä oot itse aikuinen ja vastuussa omasta elämästä. Traumoista pääseekö yli kun on valmis tekemään töitä sen eteen. Etsi vertaistukea, käy terapiassa ja mene sinne kouluun, ilman koulutusta ei saa töitä.

Annoin alapeukun tästä. Itseäni ei koskaan kiusattu ala- ja yläasteella tai lukiossa, mutta amk:ssa 20-40v opiskelijoiden toimesta jouduin välillä kiusaamisen kohteeksi. Lähinnä ulkonäölle naureskelua, pilkkaamista ja ulkopuolelle jättämistä. Siis ihan "fiksut ja kypsät aikuiset" harrasti tuota.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten oppilaitoksissa ei ole koululaisia. Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät edes yritä päästä näistä traumoistaan eroon vaan koko persoonallisuus rakennetaan trauman ympärille ja identiteetti on koko loppuelämän ajan "koulukiusattu". Kasva aikuiseksi ja lopeta tuo ininä.

Minä en ole rakentanut identiteettiäni kiusaamisen ympärille. On minua kiusattu tai ainakin yritetty kiusata joka koulussa, missä olen ollut (opiskelijana tai työntekijänä). Pahimmillaan olisin voinut rikosilmoituksenkin tehdä, mutta olin niin rikki, etten jaksanut. Rikos on jo vanhentunut (kunnianloukkaus vanhenee muistaakseni 2 vuodessa).

Olin traumani hoitanut, kun aloitin aikuisena uudet opinnot, ammattikoulussa. Ja kas kummaa, sielläkin kiusattiin (opettajat). Vaikka olen tämän viimeisimmänkin trauman jo selättänyt, mihinkään kouluun en enää ikinä mene. Se trauman hoitaminen ei ole mikään "unohda koko juttu ja mene eteenpäin", vaan se on vähintään kuukausien prosessi, joskus jopa vuosien eikä ole helppoa. Opiskella voi nykypäivänä ilman kouluakin. Tutkintoa ei kyllä saa, mutta ei sillä tutkinnolla mitään tee, jos ei ole työkokemusta.

Kaikkia traumoja vähätellään. "Ei tässä ole muutkaan voineet heittäytyä vollottamaan, pitää vain kestää, mennä eteenpäin, tehdä niin ja näin, suorittaa elämää" (ja purkaa käsittelemättömät traumansa läheisiinsä) "ollutta ja mennyttä, mitä sä noita vielä mietit, lakkaa jauhamasta niistä, älä ajattele niitä... Blaa, blaa, blaa..." Harva kykenee kohtaamaan vaikeita asioita, omiaan saati muiden.

Jos aitoa kohtaamista ja ymmärrystä kaipaat (eikä ole varaa kunnon traumaterapiaan), vertaistuki voi olla paras vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

sana trauma noin yleisesti on kokenut inflaation. aikanaan sun piti tyyliin nähdä vanhempas kuolevan että sitä pystyi kutsumaan traumaks. nykysin se riittää että sut valittiin koulun liikuntatunnilla joukkueeseen toiseks viimesenä

En myöskään ihan oikeasti ymmärrä sitä ajatuskuviota, miksi siihen pitäisi jäädä kiinni ja millä logiikalla tuo jotenkin määrittää aikuisen ihmisen ihmisyyttä. Mitä väliä sillä on, missä asemassa on joskus vuonna nakki ja makkara ollut jossain keskenkasvuisten kakaroiden laumassa? Minua ei edes valittu toiseksi viimeisenä, vaan täysin viimeisenä, koska olin liikunnallisesti lahjaton ja kömpelö. Sanoisiko kukaan jollekin vieraalle kakaralle, että tämän takia sinä olet paska ja tulet olemaan lopun elämääsi? Ei, niin miksi tällaista narratiivia pitäisi sanella itselleen? 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia traumoja vähätellään. "Ei tässä ole muutkaan voineet heittäytyä vollottamaan, pitää vain kestää, mennä eteenpäin, tehdä niin ja näin, suorittaa elämää" (ja purkaa käsittelemättömät traumansa läheisiinsä) "ollutta ja mennyttä, mitä sä noita vielä mietit, lakkaa jauhamasta niistä, älä ajattele niitä... Blaa, blaa, blaa..." Harva kykenee kohtaamaan vaikeita asioita, omiaan saati muiden.

Jos aitoa kohtaamista ja ymmärrystä kaipaat (eikä ole varaa kunnon traumaterapiaan), vertaistuki voi olla paras vaihtoehto.

Tähän se just menee mene terapiaan, hankkisi nyt vielä eläkkeen kun on niin vaikeeta. Kyllä me muut maksetaan, ei mitään hätää. 

Ja mitä kiusaamiseen tulee niin sen näen nykypäivän vinkkelistä katsottuna niin, että jotkut typerät ipanat siinä purkivat pahaa oloaan. Taaskaan ei mitään tekemistä minun kanssani, niin miksi tuollaiseen uhriasemaan pitäisi jotenkin identifioitua? 

Vierailija kirjoitti:

sana trauma noin yleisesti on kokenut inflaation. aikanaan sun piti tyyliin nähdä vanhempas kuolevan että sitä pystyi kutsumaan traumaks. nykysin se riittää että sut valittiin koulun liikuntatunnilla joukkueeseen toiseks viimesenä

Eihän vanhempien kuolema välttämättä ole traumaattista. Se on yksittäinen tapahtuma missä ei välttämättä ole niitä traumaattisia olosuhteita.

Koulussa kiusatuksi joutuminen sen sijaan on yleensä pitkään jatkuvaa pelkoa, vaikuttaa itsetuntoon ja kehittyvän lapsen aivoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sana trauma noin yleisesti on kokenut inflaation. aikanaan sun piti tyyliin nähdä vanhempas kuolevan että sitä pystyi kutsumaan traumaks. nykysin se riittää että sut valittiin koulun liikuntatunnilla joukkueeseen toiseks viimesenä

En myöskään ihan oikeasti ymmärrä sitä ajatuskuviota, miksi siihen pitäisi jäädä kiinni ja millä logiikalla tuo jotenkin määrittää aikuisen ihmisen ihmisyyttä. Mitä väliä sillä on, missä asemassa on joskus vuonna nakki ja makkara ollut jossain keskenkasvuisten kakaroiden laumassa? Minua ei edes valittu toiseksi viimeisenä, vaan täysin viimeisenä, koska olin liikunnallisesti lahjaton ja kömpelö. Sanoisiko kukaan jollekin vieraalle kakaralle, että tämän takia sinä olet paska ja tulet olemaan lopun elämääsi? Ei, niin miksi tällaista narratiivia pitäisi sanella itselleen? 

Kukaan tuskin traumatisoituu siitä että kerran tai pari haukutaan, mutta kun elää päivittäisessä pelossa vuosikausia, on se traumatisoituminen jo ihan eri juttu.