Vituttaa, että olen työkyvytön kolmekymppisenä.

Ehdotan että etsi jokin yhdistystoiminta itsellesi. Olet siellä voimiesi mukaan. Useiden yhdistyksten kautta voit antaa yhteiskunnallista panosta kun olet vapaaehtoistoiminnassa ja yhdistyksestä riippuen pääset osalliseksi sen järjestämistä mahdollisista retkistä ja eduista.

Se menee yleensä niin että sairaana tai työttömänä rahaa on vähemmän ja aikaa enemmän. Työssäkäyvällä on ehkä rahaa enemmän, mutta aikaa minkään kivan tekemiselle vähemmän. Ihminen on sellainen, että on elämäntilanne usein mikä tahansa, siinä ei ole mukava olla. Työssäkäyvä on vankilassa työssään, se on hoidettava jaksoi tai ei. Sairaana tai  työttömänäkään ei ole kiva olla.

On yksi asia jota jokainen ihminen tarvitsee ja se muuttaa sisäisen elämän ja ajattelun, vaikka olosuhteet eivät muuttuisikaan. Usko Jeesukseen Kristukseen muutti oman elämäni ja miljoonien muiden ympäri maailman. Se on aito keskusteluyhteys Luojan kanssa ja se muuttaa elämää aina. Ei kaikkea kerralla, mutta askel kerrallaan kohti parempaa ja toisinaan paranemiseen asti. Seurakunnan toiminta ja uskovien yhteys on toinen, mitä suosittelen yhdistystoiminnan lisäksi.

Tää voi kuullostaa Susta hurjalta mutta olisit tyytyväinen että pääsit eläkkeelle. Nauti päivistäsi. Moni ei pääse. Mää oon sairaalloinen vanha nainen eikä kukaan mua enää palkkaa vaikka kevyttä konttorityötä pystyisin tekemään. 595 euroo ei paljoo naurata, kauheeta kitumista, luulisin tai ainakin toivon että eläkkeesi on enemmän. Tsemppiä!

Älä huoli, pure vielä hammasta äläkä luovuta, sillä vielä se aurinko paistaa risukasaankin. 

Ikäväähän tuo on mutta tilanteessasi eläke on kuin lottovoitto. Et joudu olemaan byrokratian rattaistossa ja sinulla on mahdollisuus parantaa tilannettasi tekemällä vähän töitä jos jaksat. Suurin osa työkyvyttömistä on nykyään loputtomassa työtön työnhakija-sairausloma-limbossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko selvittänyt erilaiset verikokeet? Syy voi olla täysin fyysinen eli energia loppuu solutasolla. Ferritiini, erilaiset vitamiinit (B, D ja C erityisesti). Kokeile ubikinonia. Uniapnea, voi olla ilman kuorsaustakin. Ym. Googleta erilaisia syitä. Ei nykyajan lääkärit osaa auttaa kuin reseptit kirjoittamalla. Minä uskon vahvasti että suurin osa masennuksista ja mielen ongelmista johtuu jonkin vitamiinin tai hivenaineen puutteesta, ruokavaliosta jossa ultraprosessoitua lisäainesotkua. Yritä syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa ja värikkäitä kasviksia. Itselläni olen huomannut että vuorokausirytmini ei ole 24h vaan 25-26h. On myös alhainen ferritiini ym.

 

No tämä masennus ja uupumus on kyllä saanut minut tutustumaan siihen mikä edistäisi hyvinvointia. Lopetin alkon kokonaan yli vuosi sitten, samoiten tupakoinnin. Myöhemmin sokerin. Sitten myös ultraprosessoidut elint

Olet tehnyt todella paljon mutta entäs se ferritiini ja B vitamiinit. Sinuna tarkastaisin vielä ne, ainakin. B vitamiinit on todella tärkeitä jaksamisen kannalta. Alhainen ferritiini aiheuttaa vielä pahempia oireita, moni syö masennuslääkkeitä vuosia vaikka pitäisi syödä rautaa purkista. Voi olla myös kilpirauhasessa häiriöitä. Sitä ei tajua miten hyvältä kuuluu tuntua ennen kuin saa hormonilääkkeen. Perehdy mitokondrioihin. Tsemppiä. Olet päässyt eläkkeelle mutta olisihan se mukavaa viettää eläkepäiviä hyvinvoivana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko selvittänyt erilaiset verikokeet? Syy voi olla täysin fyysinen eli energia loppuu solutasolla. Ferritiini, erilaiset vitamiinit (B, D ja C erityisesti). Kokeile ubikinonia. Uniapnea, voi olla ilman kuorsaustakin. Ym. Googleta erilaisia syitä. Ei nykyajan lääkärit osaa auttaa kuin reseptit kirjoittamalla. Minä uskon vahvasti että suurin osa masennuksista ja mielen ongelmista johtuu jonkin vitamiinin tai hivenaineen puutteesta, ruokavaliosta jossa ultraprosessoitua lisäainesotkua. Yritä syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa ja värikkäitä kasviksia. Itselläni olen huomannut että vuorokausirytmini ei ole 24h vaan 25-26h. On myös alhainen ferritiini ym.

 

No tämä masennus ja uupumus on kyllä saanut minut tutustumaan siihen mikä edistäisi hyvinvointia. Lopetin alkon kokonaan yli vuosi sitten, samoiten tupakoinnin. Myö

Oletpa huomaavainen, kiitos. Unohdin mainita hypotyreoosin. Tosi nuoresta saakka sairastunut ja lääke on 100 ug/vrk. Arvot ovat lääkityksellä hyvät ja loppuelämän lääkitys. Ferritiinin kävin joskus katsomassa ja oli yli 100. Tosin minulle oli silloin tulehduksia kehossa ja olen kuullut, että voi nostattaa arvoa valheellisesti. Kai sitä vois uudelleen käydä sen jossain kohtaa katsomassa. Uskon, että lääkäri kirjoittaa sen arvon tutkittavaksi mielellään kun kerron kokonaiskuvaa. B-vitamiini uskon saavani nykyään hyvin ruokavaliosta. Tiedä pitäisikö jodilisää vähän kokeilla. Ehkä pitäisi perehtyä vielä enemmän näihin asioihin. - ap

Homma koira. Vastuu muista auttaa enemmän kuin vastuu pelkästään omasta itsestäsi. Se myös haluaa lenkkeillä mikä tutkimusten mukaan lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia lääkitystä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli, pure vielä hammasta äläkä luovuta, sillä vielä se aurinko paistaa risukasaankin. 

Onko provo vai tarkoituksellako suollat tuollaisia latteuksia?

Ei välttämättä paista. Joillain on vaan huono onni ja huono elämä. Hampaan pureminen, jos ei ole selkeää suuntaa tai konkreettista, saavutettavissa olevaa tavoitetta on myös hölmöä. 

Työkkärin virkailija teki minusta työkyvyttömän koska olin ollut pitkään työtön. Kirjoitti lausunnon että olen työkyvytön. Minun ei siis tarvii hakea töitä. Olen fyysisesti hyvässä kunnossa ja pyöräilen päivisin 20 km lenkkejä. Mitään sairauksia minulla ei ole koskaan ollut.

Voisko joku ihana kopioida tekstin tänään tehdystä IS:n jutusta työkyvyttömyyseläkkeestä? 

Vierailija kirjoitti:

Onnea eläkkeestä ap!  Nimenomaan pääsit, et joutunut eläkkeelle.

Et varmasti tässä tilanteessa hoksaa, kuinka onnekas olet. Itse olen yrittänyt päästä eläkkeelle jo vuosikaudet, mutta Kela tyrmää hakemuksen joka kerta. Ei auta psykiatrin eläkettä painokkaasti puoltavat lausunnot. Työmarkkinatuella kitkuttaminen on valtiolle halvempaa. 

Köyden jatkoksi meneminen käy päivittäin mielessä, mutta nämä tarinat saavat aina mussa jonkun toivonkipinän kytemään. Ehkä pääsen joku päivä eläkkeelle ja pystyisin tekemään töitäkin samalla osa-aikaisesti.

Harmittaa sinun ja ap:n puolesta, koska olen osin samassa veneessä ja tiedän, miltä se tuntuu. 

Yhteiskunnan viesti on aika skitsofreeninen: yhtäältä hoitoon ei pääse, työpaikkoja ei ole, mutta jokainen työkyvyttömyys ja itsemurha on "tragedia". 

Haluaisin itsekin olla hyödyksi ja tuoda korteni kekoon. Paskaduunejehan tässä on pätkissä tehty melkein pari vuosikymmentä mt-ongelmien kanssa painien. 

Sain 2018 viimein korkeakoulututkinnon valmiiksi, ja ns. oikeaa uraa aloitettua. Korona vei työt ja nyt edes paskahommia ei saa. Lisäksi minulla on syöpä. Ei pahinta mahdollista laatua, mutta syöpä kuitenkin. 

Paperilla olen täysin työkykyinen. Yhteiskunnan silmissä täysi roska ja epäonnistuja. En oikein tiedä, miten sinä ja ap jaksatte päivästä toiseen, itse en meinaa jaksaa. Toivon kuitenkin, että joskus löytyisi teillekin sopiva työ tai eläke, kaikkea hyvää. 

Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun poliitikon mielipide näihin.

Vierailija kirjoitti:

Eniten harmittaa kun tuntuu kuin elämä olisi jotenkin hylännyt tai ettei kuulu mihinkään tai yhteiskuntaan. On tosi ulkopuolinen olo. Kuitenkin haluaisin osata, olla taitava ja jaksavainen. Katselen menestyneitä ihmisiä ja näen, että minussa on samoja piirteitä kuin heissä ja ennen menestyin mutta mt-ongelmat ovat olleet ihan liian isoja. Sitä vain ei pärjää vaikka haluaisi. Olen yrittänyt hyväksyä, miettiä miten pärjäisin ja kuinka tästä nousen. Minun vastuullani on tämä elämä ja omat tunteeni. Yritän asennoitua oikein ja tsemppaan itseäni joka päivä tekemään oikeita päätöksiä. Valitsen terveellisen aterian, valitsen olla rauhallinen ja selvän elämän ilman turruttamista. Valitsen kohdella itseäni hyvin ja pitää huolta. Valitsen luottaa ja uskoa siihen, että asiat tästä vielä muuttuvat, että vielä löytyy se oma paikka tässä elämässä. - ap

Kyllä se löytyy.

Muihin ei kannata verrata. Et tiedä mitä toisen mielenmaisemassa. Ei muutkaan tiedä sinun. Tiedämme vain sen, minkä näemme ja sitten teemme olettamuksia.

Mikä on menestyvä?

jossain vaiheessa oivaltaa, että tuo mielenrauha, se metsä ja muu, ovat ne tärkeät.

Nyt vielä kuulostat tekevän tai pyristelevänä siinä, että mitä ne muut olettaa?

En oikeen saa kiinni, mutta näen kirjoituksessasi niin paljon potentiaalia.

Tutki sukuhistoriaasi, ja sitä, mistä ne ihmiset tulevat- ja mistä sinä tulet. Haastattele, kysele. Etsi valokuvia, koska niiden avulla avautuu paljon muistoja ja puhetta. Millainen perhe?

Miten meni sota- aika ja sen jälkeen.

Tee itsellesi vaikka sellainen haastattelutehtävä. Tutustuminen omaan sukuun.

Itsellä vähän samanlainen tilanne kuin sinulla, ap ja monet ajatuksistasi kuulostivat tutuilta, niinkuin tuo että tuntee olevansa kuin iso lapsi. Olen suhtautunut tilanteeseeni niin että olen itse itseni omaishoitaja, työtä se on sekin. Minun diagnoosi on vähän vakavampi, skitsoaffektiivinen häiriö. Masennuksen lisäksi olen sairastanut psykooseja jotka olivat kuin helvetti maan päällä. Olen myös koettanut kuntouttaa itseäni, syönyt lääkkeeni, jättänyt päihteet, käynyt lenkillä, syönyt terveellisesti jne. Mikään ei ole auttanut. Nyt tilanne on se että väsyn lähes tyhjästä, näin on ollut viime psykoosin jälkeen. Haaveissa siintää yliopisto-opinnot, paikkakin olisi mutta en tiedä ollenkaan olisiko minusta siihen. Saattaa olla että vietän koko loppuelämäni eläkkeellä mitä en ollenkaan haluaisi. Olisi kova halu olla osa yhteiskuntaa ja tehdä jotain josta olisi hyötyä. Mutta jos en kykene siihen niin sitten on kai vaan pakko hyväksyä tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea eläkkeestä ap!  Nimenomaan pääsit, et joutunut eläkkeelle.

Et varmasti tässä tilanteessa hoksaa, kuinka onnekas olet. Itse olen yrittänyt päästä eläkkeelle jo vuosikaudet, mutta Kela tyrmää hakemuksen joka kerta. Ei auta psykiatrin eläkettä painokkaasti puoltavat lausunnot. Työmarkkinatuella kitkuttaminen on valtiolle halvempaa. 

Köyden jatkoksi meneminen käy päivittäin mielessä, mutta nämä tarinat saavat aina mussa jonkun toivonkipinän kytemään. Ehkä pääsen joku päivä eläkkeelle ja pystyisin tekemään töitäkin samalla osa-aikaisesti.

Harmittaa sinun ja ap:n puolesta, koska olen osin samassa veneessä ja tiedän, miltä se tuntuu. 

Yhteiskunnan viesti on aika skitsofreeninen: yhtäältä hoitoon ei pääse, työpaikkoja ei ole, mutta jokainen työkyvyttömyys ja itsemurha on "tragedia". 

Haluaisin itsekin o

Minua auttaa se, että uskon tällä olevan tarkoituksensa. Yritän kuulla itseäni parhaani mukaan ja tehdä sellaisia valintoja mitkä tukevat hyvinvointiani. Minulla on usko siihen, että tässä nyt on jotain itseäni suurempaa enkä voi järjellä selittää kaikkea. Se on minua auttanut ja vie eteenpäin. Se saa pysymään valppaana. Nyt teen sisäistä työtä ja se jää nähtäväksi mihin tämä johtaa. - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten harmittaa kun tuntuu kuin elämä olisi jotenkin hylännyt tai ettei kuulu mihinkään tai yhteiskuntaan. On tosi ulkopuolinen olo. Kuitenkin haluaisin osata, olla taitava ja jaksavainen. Katselen menestyneitä ihmisiä ja näen, että minussa on samoja piirteitä kuin heissä ja ennen menestyin mutta mt-ongelmat ovat olleet ihan liian isoja. Sitä vain ei pärjää vaikka haluaisi. Olen yrittänyt hyväksyä, miettiä miten pärjäisin ja kuinka tästä nousen. Minun vastuullani on tämä elämä ja omat tunteeni. Yritän asennoitua oikein ja tsemppaan itseäni joka päivä tekemään oikeita päätöksiä. Valitsen terveellisen aterian, valitsen olla rauhallinen ja selvän elämän ilman turruttamista. Valitsen kohdella itseäni hyvin ja pitää huolta. Valitsen luottaa ja uskoa siihen, että asiat tästä vielä muuttuvat, että vielä löytyy se oma paikka tässä elämässä. - ap

Kyllä se löy

Minulla on ajoittain sellainen turhautuminen sisälläni koska minä tiedän, että minussa kytee oikeasti voimaa ja potentiaalia joka ei oikein ole päässyt ilmenemään ulospäin. Olen yrittänyt etsiä, rauhoittua, hyväksyä, tehdä ja muuttua. Kuin olisi jotain ihan silmien edessä mutta en saa siitä kiinni. Tunnen sen mutta en näe. 

Sukuhistoriasta sen verran, että etenkin sukuni naisilla on ollut raskasta. Ovat kovasti joutunut pärjäämään yksikseen ja tehneet kovasti töitä. Minun pitäisi tutustua sukuuni enemmän, tiedän hyvin vähän. Hyvä idea. - ap

Onko sinulla tutkittu mahdollisia neurokirjon oireita? Niihin kuuluu jaksottainen uupumus, koska energia ei vaan yksinkertaisesti riitä normaliin elämiseen, koska pelkkä elossa olo on 24/7 kuormittavaa. Lisäksi tarvitaan hirveästi toipumisaikaa pienistäkin asioista (tyyliin tiskaaminen vie voimat) ja sen toipumisajan pitää olla juuri tietynlaista tai muuten se ei oikeasti tee muuta kuin kuormittaa aivoja lisää. Esimerkiksi minä voin tehdä vaikka päivittäin kiitollisuusharjoituksia ja ylläpitää positiivista asennetta, liikkua ja pitää kehostani huolta sekä syödä oikein, mutta ei se minun autistiaivojani ja autistihermojärjestelmääni lepuuta. 

T: keski-ikäinen autisti, töissä pidetty ja saan pelkkiä kehuja pomoilta sekäa asiakkailta, silti edelleen työttömänä ja vaan pätkiä siellä täällä

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän samanlainen tilanne kuin sinulla, ap ja monet ajatuksistasi kuulostivat tutuilta, niinkuin tuo että tuntee olevansa kuin iso lapsi. Olen suhtautunut tilanteeseeni niin että olen itse itseni omaishoitaja, työtä se on sekin. Minun diagnoosi on vähän vakavampi, skitsoaffektiivinen häiriö. Masennuksen lisäksi olen sairastanut psykooseja jotka olivat kuin helvetti maan päällä. Olen myös koettanut kuntouttaa itseäni, syönyt lääkkeeni, jättänyt päihteet, käynyt lenkillä, syönyt terveellisesti jne. Mikään ei ole auttanut. Nyt tilanne on se että väsyn lähes tyhjästä, näin on ollut viime psykoosin jälkeen. Haaveissa siintää yliopisto-opinnot, paikkakin olisi mutta en tiedä ollenkaan olisiko minusta siihen. Saattaa olla että vietän koko loppuelämäni eläkkeellä mitä en ollenkaan haluaisi. Olisi kova halu olla osa yhteiskuntaa ja tehdä jotain josta olisi hyötyä. Mutta jos en kykene siihen niin sitten on kai vaan pakko hyväksyä tilan

Olen pahoillani, sinulla on ollut raskasta. Kovasti voimia ja toivoa, että elämässäsi avautuisi ihan uudet sivut. Haluan vain sanoa, että olet ihana. Täytyy vain jaksaa luottaa, että asiat vielä menevät parhain päin. - ap

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla tutkittu mahdollisia neurokirjon oireita? Niihin kuuluu jaksottainen uupumus, koska energia ei vaan yksinkertaisesti riitä normaliin elämiseen, koska pelkkä elossa olo on 24/7 kuormittavaa. Lisäksi tarvitaan hirveästi toipumisaikaa pienistäkin asioista (tyyliin tiskaaminen vie voimat) ja sen toipumisajan pitää olla juuri tietynlaista tai muuten se ei oikeasti tee muuta kuin kuormittaa aivoja lisää. Esimerkiksi minä voin tehdä vaikka päivittäin kiitollisuusharjoituksia ja ylläpitää positiivista asennetta, liikkua ja pitää kehostani huolta sekä syödä oikein, mutta ei se minun autistiaivojani ja autistihermojärjestelmääni lepuuta. 

T: keski-ikäinen autisti, töissä pidetty ja saan pelkkiä kehuja pomoilta sekäa asiakkailta, silti edelleen työttömänä ja vaan pätkiä siellä täällä

On se mahdollista ja tutulta kuulostaa. On vain tosi hankalaa kun asiat voi olla niin monisyisiä, johtua monesta asiasta vaikkapa c-ptsd:stä. Sitten kuitenkaan en haluaisi lokeroida kauheasti itseäni mihinkään vaan yrittää vaan löytää hyvää tapaa itselleni elää. - ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten harmittaa kun tuntuu kuin elämä olisi jotenkin hylännyt tai ettei kuulu mihinkään tai yhteiskuntaan. On tosi ulkopuolinen olo. Kuitenkin haluaisin osata, olla taitava ja jaksavainen. Katselen menestyneitä ihmisiä ja näen, että minussa on samoja piirteitä kuin heissä ja ennen menestyin mutta mt-ongelmat ovat olleet ihan liian isoja. Sitä vain ei pärjää vaikka haluaisi. Olen yrittänyt hyväksyä, miettiä miten pärjäisin ja kuinka tästä nousen. Minun vastuullani on tämä elämä ja omat tunteeni. Yritän asennoitua oikein ja tsemppaan itseäni joka päivä tekemään oikeita päätöksiä. Valitsen terveellisen aterian, valitsen olla rauhallinen ja selvän elämän ilman turruttamista. Valitsen kohdella itseäni hyvin ja pitää huolta. Valitsen luottaa ja uskoa siihen, että asiat tästä vielä muuttuvat, että vielä löytyy se oma paikka tässä eläm

 

Oletko miettinyt, kuinka järkevää on tuon murheen märehtiminen ja itsensä patistelu? Eli auttaako se oikeasti sinua huolehtimaan itsestäsi paremmin, vai ylläpidätkö sillä hermostunutta olotilaa, joka oikeasti syö voimia paljon enemmän kuin pitää sinua oikealla tapaa hereillä? 

Omassa tilanteessani on paljon vastaavaa, mutta olen ehkä puoliksi työkykyinen. Olen noin kahden vastoinkäymisen kunnossa. Eli siedän pari asiaa, jotka epäonnistuvat arjessa, mutta kolmas siihen päälle viekin sitten minut raiteilta ja menen puolustuskannalle. Kuitenkin varmasti yksi asia ainakin on joka päivä pielessä, se on arkea. Pärjään sitä paremmin, mitä rennommin otan nämä takapakkipäivät ja -viikot.

Muistathan, että kun sinulla ja minulla molemmilla on kykyjä paljon voimia enemmän, niin voit omin päin opiskella asioita. Ei siihen tarvita yliopistoa. Menet sinne sitten, kun saat eri aloja lukemalla selvyyttä asioihin ja mitä haluat ja osaat tehdä. Jos silloin siltä tuntuu ja olet kehittänyt uusia voimia. Sinulla on mahdollisuus kuulua vapaasti leijuvaan lukeneistoon, mihin hyvin harva nykyisin voi kuulua. Useimmat joutuvat haaskaamaan aikaansa toisaikaisiin asioihin rahan eteen. En nyt sano, että pitää olla ihan hirmuisen nerokas ja fiksu ja filmaattinen. Mutta nykyisin ei korosteta tarpeeksi sitä, miten tärkeää on, että ihmiset ovat lukeneita ja perehtyvät asioihin. 

Hei ap, ja kaikki muutkin, joille kirjoitus kuulosti tutulta 

Kun luin kirjoitustasi, koin ymmärtäväni tuntojasi. Minullakin on tietty "Tässäkö tää oli" -fiilis. Minä olin se, josta koulussa ja yliopistossa povattiin jotakin suurta, ja itsekin ajattelin pääseväni "pitkälle" - niin kuin se tässä yhteiskunnassa tavallisesti määritellään. Mutta rankat elämäntapahtumat veivät minut toistuvaan masennukseen. Tässä sitä sitten ollaan: Odottelen tällä hetkellä eläkepäätöstä. Työelämässä ehdin olla yhteensä muutaman vuoden, pätkittäin ja katkoittain. 

Minäkin olen kipuillut sen tunteen kanssa, että en ole yhteiskunnassa hyödyksi enkä näin nelikymppisenäkään löytänyt yhteiskunnallista paikkaani. (Ja kun oman pään kanssa on tekemistä, eivät vallalla olevat puheet Kela-pummeista tai traumojen taakse piiloutumisesta muuten paljon auta muuttamaan omaa tilannetta; ymmärrät varmaan, mitä yritän sanoa.) 

En halua neuvoa, koska en osaa, mutta tämän haluan sanoa: Kirjoitat hyvin. Voisitkohan kirjoittamalla, vaikkapa "vain" itsellesi, tai anonyymiin blogiin, tai ehkä siellä vapaaehtoistyössä, jos sinne päätät suunnata, löytää merkityksellisiä juttuja? Muutenkin tuo miettimäsi vapaaehtoistyö kuulostaa hyvältä. Sieltä saa samanhenkisen yhteisön ja siellä käyttää aikaansa arvokkaasti. 

Olet tehnyt paljon hyvinvointisi eteen onnittelut! Hieno juttu, eikä aina helppo. Minut sait funtsimaan omia elintapojani, kiitos siitä. Aloin myös ajatella, että on aivan ok antaa itselleen ja asioille aikaa. Hengitellä vain ja kuulostella.  

Kaunista syksyä sinulle ja muillekin!