Eläkeasiantuntija varoittaa: "Eläkeikä voi nousta yli 80 vuoden - maksupaineet kasvavat kestämättömiksi"
Suomen eläkejärjestelmä on historiallisen paineen alla, arvioi taloustieteen professori Sixten Korkman Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa väestön ikääntyminen, työurien lyhyys ja heikkenevä huoltosuhde voivat johtaa siihen, että eläkeikää joudutaan nostamaan jopa yli 80 vuoden tulevina vuosikymmeninä.
"Jos nykyinen kehitys jatkuu, eläkejärjestelmä ei yksinkertaisesti pysy pystyssä ilman merkittäviä muutoksia. Työikäisten määrä pienenee nopeasti ja maksajia on yhä vähemmän. Tämä johtaa siihen, että eläkeiän on noustava tai maksujen on kasvettava dramaattisesti", Korkman sanoo.
Hänen mukaansa laskelmat osoittavat, että kokonaiseläkemaksuja olisi nostettava 35-55 prosenttia nykyisestä, jotta järjestelmä säilyisi rahoituskelpoisena. Tämä tarkoittaisi, että työntekijän oma maksuosuus kasvaisi huomattavasti, kun taas työnantajapuolella vastustus olisi väistämätön.
"Työnantajat eivät todennäköisesti suostu lisäämään sivukulujaan, jotka ovat jo nyt korkeammat kuin työntekijän maksut. Tämä taas siirtää painetta yksittäisille palkansaajille - ja voi vähentää työnteon kannustavuutta", Korkman arvioi.
Yrittäjille helpotuksia, mutta palkansaajille kiristyksiä
Samaan aikaan hallitus valmistelee mallia, jossa yrittäjien eläkemaksuja pyritään säätämään vastaamaan tarkemmin todellisia ansiotuloja. Tavoitteena on poistaa keinotekoinen vähimmäismaksutaso ja antaa yrittäjille enemmän joustoa.
"Uudistus helpottaisi etenkin pienyrittäjiä ja toisi heidän maksunsa lähemmäs todellista tulotasoaan. Se luo myös yhden uuden kannustimen yrittäjyyteen aikana, jolloin palkkatyön verokiila ja sivukulut ovat kasvaneet liian suuriksi", toteaa Korkman.
Korkmanin mukaan valintoja ei voi enää lykätä
Asiantuntijan mukaan Suomi on "käännekohdassa", jossa joudutaan päättämään, halutaanko turvata nykyinen eläketaso tuleville sukupolville vai hyväksytäänkö, että eläkkeet tulevat olemaan pienempiä suhteessa työansioihin.
"Jos mitään ei tehdä, eläkkeiden reaaliarvo alkaa laskea, ja tulevaisuuden sukupolvet maksavat yhä enemmän saamatta vastineeksi samaa turvaa. Tämä on epäreilu yhtälö, jota ei voi enää lakaista maton alle", Korkman varoittaa.
Taustalla ikääntyvä väestö ja työvoimapula
Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa Suomessa yli miljoonalla vuoteen 2060 mennessä, samalla kun työikäisten osuus väestöstä pienenee jyrkästi. Työperäinen máàhanmùùtto ja automaatio voivat helpottaa tilannetta, mutta eivät riitä poistamaan järjestelmän perusongelmaa.
"Järjestelmä perustuu siihen, että riittävän moni tekee työtä riittävän pitkään. Jos näin ei käy, on pakko joko nostaa maksuja, leikata eläkkeitä tai siirtää eläkeikää huomattavasti eteenpäin", Korkman kiteyttää.
Kommentit (224)
Vierailija kirjoitti:
Niin että toiset ovat saaneet olla yli 30v eläkkeellä ja toiset eivät ikinä tule saamaan eläkettä? Missä tasa-arvo?
Se on sitä parempaa, demarisyöpäistä tasa-arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi kiireellä leikata eläkkeet. Kaikki yli 2400€ menevät osuudet vaan pois,
Kutsutaan sosialismiksi. Oletko kommunisti?
Sitä se on että viet omaisuuden toiselta ilman hänen suostumusta.
Onneksi perustuslaki kieltää ettei kaltaisesi sosialisti vie kaikkea. Tykkäisitkö siitä että valtio tulisi ja veisi sinulta kaiken ja käyttäisi vielä sinua koekaniinina? Et ole yksilö vaan valtion omaisuutta.
MIKÄ HELVETIN OMAISUUS??????????????!!!!!!!!!!!
Kun nämä helvetin demaripullasorsat EI OLE MAKSANEET KUIN MURTO-OSAN KUPPAAMISTAAN ELÄKKEISTÄ!!!!! Miten jumalauta omaisuudensuoja voi kattaa mielikuvituseläkkeet ja muiden selkänahoista varastetut rahat??????? Sekö on muka vain ilmoitusluontoinen asia että minun mielestä sinun rahat on tulevaisuudessa minun rahoja, kun minä
Otahan lääkkeet mulkku.

Tunnetko sanaa vakuutus? Tiedätkö eron vakuutuksen ja talletustimin välillä.
Miten kehtaat möyhättää kuin yksinkertsinen ja näyttää tietämättömyytesin
Nuorisopellet puhuu paljon eläkkeestä. Mutta eihän sitä kerry, kun ei viitsitä töihin mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
No ainakaan takautuvasti ei voi eläkkeitä leikata, ne kuuluvat omaisuudensuojaan.
Totta kai voidaan. Vaikka luopumalla indeksikorotuksista tai käyttämällä verotuksen keinoja.
Mitä luulet, minkä verran indeksi korotus on ihan tavalliselle eläkkeensaajalle ollut esim viime vuonna. Minulla se oli viimeksi n. 14€ miinus verot . Olihan tässä tosin kaksi perättäistä vuotta joissa korotus oli melko paljon suurempi, mutta tuo ei tule enää koskaan toistumaan. Taisivat poliitikot mokata kun eivät hoksanneet tajuta tuota. Minulle siis ihan sama jos indeksi korotusta ei ole. Mutta ei sitä pidä sitten muillekaan maksaa, jos tasa-arvoisesti kansalaisia kohdellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
Tee lapsia niin ei olisi ongelmaa.
Omani olen jo tehnyt. Oletko sinä?
Suomalaiset lopetti lasten teon 60-70- luvuilla. On myöhäistä itkeä kaatunutta maitoa.
Kyllä 70-luvulla vielä saatiin lapsia ja haluttiin perustaa perhe. Ensimmäinen lapsi saatiin nuorempana kuin nykyään, naiset saivat. Miehet nykyään tuntuvat haluavat lapsen vasta 40-vuotiaana tai iäkkäämpänä.
No aika helvetin yllättävää, kun haluaa elämältä jotain muutakin kädestä-suuhun elintasoa koko elämäkseen. Demaripullasorsat on varastaneet meille kuuluvan elintason ja tulevaisuuden häikäilemättä itselleen, joten kakaroiden skippaaminen ja hankinnan myöhentäminen on ainoa mahdollisuus kun otetaan huomioon ostovoima, palkkataso ja verot. Se on ainoa konsti millä pystyy ottamaan itselleen sen elintason mikä kuuluu ja olisi tullut luontaisesti, jos nämä perkeleen pullasorsat olisi maksaneet niille kuuluvat eläkemaksut aikanaan, jolloin niitä ei tarvisi meiltä varastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
Tee lapsia niin ei olisi ongelmaa.
Pyramidiin lisää huijattavia? En tee. Jos niitä eläkemaksuja olisi aikanaan maksettu tarpeeksi, eli ne eläkkeet olisi ns. itse maksettu, tätäkään ongelmaa ei olisi
Vierailija kirjoitti:
Miksi mun pitää maksaa näiden nykyisten eläkkeet mutta kukaan ei maksa mun eläkkeitä?
Erittäin oleellinen kysymys. Jos minulle ei ole eläkettä tulossa, niin en halua kyllä enää maksaa mitään. Nykyiset eläkeläiset keksikööt toisen rahoituksen elämälleen palkansaajien kukkarolla olon sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
No ainakaan takautuvasti ei voi eläkkeitä leikata, ne kuuluvat omaisuudensuojaan.
Totta kai voidaan. Vaikka luopumalla indeksikorotuksista tai käyttämällä verotuksen keinoja.
Mitä luulet, minkä verran indeksi korotus on ihan tavalliselle eläkkeensaajalle ollut esim viime vuonna. Minulla se oli viimeksi n. 14€ miinus verot . Olihan tässä tosin kaksi perättäistä vuotta joissa korotus oli melko paljon suurempi, mutta tuo ei tule enää koskaan toistumaan. Taisivat poliitikot mokata kun eivät hoksanneet tajuta tuota. Minulle siis ihan sama jos indeksi korotusta ei ole. Mutta ei sitä pidä sitten muillekaan maksaa, jos tasa-arvoise
Eläkeläiset ovat saaneet paljon suurempia korotuksia kuin palkansaajat. Miksi täällä paapotaan eläkeläisiä kaikkien muiden kustannuksella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain leikata eläkkeitä? Kaikille turvataan vain minimikansaneläke.
No ainakaan takautuvasti ei voi eläkkeitä leikata, ne kuuluvat omaisuudensuojaan.
Eläkeläisten rahat/eläke tulee työssäkäyviltä, miten se voi kuulua eläkeläisen omaisuudensuojaan. Työssäkäyvien rahat on eläkeläisten omaisuutta??? Jos se raha tulee minulta se on mun omaisuutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeitä tulisi maksaa tehtyjen työvuosien mukaan. Ei automaattisesti kaikille, vaan ansaita oma eläke.
Menisivät sitten toimeentulotuelle.
Yrittäjät maksavat tarkoituksella liian pieniä
Yel maksuja ja Valtio loput. Muissa maissa on toisin. Tätä Petteri ei halua muuttaa, miettikääpäs sitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja työnsankarit suuret ikäluokat jäivät keskimäärin 59v eläkkeelle Ilman että itse tarvi juuri tyelmaksuja maksella. Sen stanan porukan elättämisen vuoksi kaikki sakkaa .
Olemme -47 syntyneet puolison kanssa jäimme eläkkeelle 2010. Joten ehdimme 17 vuotta maksaa tyel-maksua.
Kummastakin työnantaja ruvennut maksamaan tyelliä 1961, se oli silloin alle 23-vuotiaista pienempi.
Teeppä nyt töitä vaikka 48 vuotta kolmivuorossa kuten puolisoni ja kiroile sitten, lapsrukka
Vähään jäi maksunne. Minä maksan sitä jo vuosina moninkertaisesti. Nythän vain todistat sen mitä jo sainoin. Pitiin vttu yhden kusipää sukupolven päästä niin helpolla kuin teidän ja silti muut ovat niitä pullamössöjä. Nuorena alkanut senioriloma muitten piikkiin ja me sitten ollaan koko elämä töissä teidän vuoksi
Vierailija kirjoitti:
Pyramidihuijaus🤔
Tiesin tämän jo 30 vuotta sitten ettei eläkejärjestelmä Suomessa ole kestävällä pohjalla. Puhuin tästä välillä, mutta ei edes lähipiiri uskonut vaan luottivat systeemiin. Nyt pyramidihuijaus alkaa paljastua hyväuskoisillekinm
Koko eläkejärjestelmä pitäisi räjäyttää ja palauttaa kaikki rahat ihmisille. Jokainen voi tehdä palautetuille rahoille mitä parhaimmaksi katsoo.
Nyt kun on kaikkien tiedossa ettei suomalainen jakosysteemiin perustuva eläkejärjestelmä tule kestämään olisi korkea aika asettaa eläkkeille katto. Ylisuuret eläkkeet tulisi leikata kylmästi. Eläkkeiden säästö henkilökohtaiselle vastuulle ja yhteiskunnan eläkesysteemi kattamaan vain perusturva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi kiireellä leikata eläkkeet. Kaikki yli 2400€ menevät osuudet vaan pois,
Kutsutaan sosialismiksi. Oletko kommunisti?
Sitä se on että viet omaisuuden toiselta ilman hänen suostumusta.
Onneksi perustuslaki kieltää ettei kaltaisesi sosialisti vie kaikkea. Tykkäisitkö siitä että valtio tulisi ja veisi sinulta kaiken ja käyttäisi vielä sinua koekaniinina? Et ole yksilö vaan valtion omaisuutta.
MIKÄ HELVETIN OMAISUUS??????????????!!!!!!!!!!!
Kun nämä helvetin demaripullasorsat EI OLE MAKSANEET KUIN MURTO-OSAN KUPPAAMISTAAN ELÄKKEISTÄ!!!!! Miten jumalauta omaisuudensuoja voi kattaa mielikuvituseläkkeet ja muiden selkänahoista varastetut rahat??????? Sekö on muka vain ilmoitusluontoinen asia että minun mielestä sinun rahat on tulevaisuudessa minun rahoja, kun minä
Rauhoitu sekopää.
Vierailija kirjoitti:
Nuorisopellet puhuu paljon eläkkeestä. Mutta eihän sitä kerry, kun ei viitsitä töihin mennä.
Haista kuule paska. Hiton typerys!
Paljon reilumpaa olisi, että jokainen säästää oman eläkkeensä. Sitten jos se loppuu niin toimeentulotuella loppuelämä.
Eikö sitä eläkeikää pitäisi laskea, jotta nuoremmat pääsisivät töihin ja kiinni elämään? Voisivat perustaa perheenkin, kun on vakaat tulot ja vakaa elämä