Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon kurinalaisuutta ja tunnollisuutta voi vaatia 7-vuotiaalta harrastuksen vuoksi?
04.10.2025 |
Kyseessä on harrastus, josta hän tykkää ja jota itse halusi alkaa harrastamaan. Ja haluaa siis siinä jatkaa ja menestyä. Se on kuitenkin sellainen harrastus, jossa pitäisi harjoitella varsin kurinalaisesti ja tunnollisesti ja ottaa se harrastus sika vakavasti, muuten siinä ei pärjää ja lopulta saa kuulla ettei voi siinä sillä tasolla jatkaa, eivät halua häntä sitten siellä enää pitää. 7-vuotias on kuitenkin vielä aika pieni, usein keskittymistä ei riitä kovin pitkäjänteisesti eikä tuon ikäinen oikein vielä ymmärrä sitä miksi tylsienkin harjoitusten tekeminen kurinalaisesti on tärkeää, usein lapsi kaipaisi leikkiä ja hauskuutta sen sijaan. Minkä verran teidän mielestä tuon ikäiseltä voi vaatia?
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Jos 7-vuotias itse sanoittaa, että haluaa harrastuksessa menestyä niin lapseen varmaan on jo kohdistunut liikaa odotuksia ja paineita harrastusten saralta.
Lauluja sanoitetaan.
7-vuotias sanoo.
Mikä helvetti siinä on, että sanaa "sanoittaa" täytyy nykyään käyttää tällä tavalla jatkuasti väärin, oikeakin sana on olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on viulun soitto yhdessä Suomen arvostetuimmista musiikkiopistoista. Siinä opetuksessa siellä ei leikkiä ole, vaan tiukkaa opetusta, teoriaakin aika paljon ja valtava määrä läksyjä eli joka päivä pitää harjoitella kotona iso määrä. Lapsi haluaa siellä ehdottomasti jatkaa ja tykkää soittaa viulua. Mutta tuo määrä harjoittelua on ekaluokkalaiselle aika kova vaatimus, etenkin kun ne harjoittelukappaleet on kieltämättä aika tylsiä. Ja opettaja on antanut meille vamhemmille tehtäväksi vahtia, että lapsi harjoittelee annetun määrän. Ap
Ei mitään hätää, ap. Eiköhän se lapsi tuota vauhtia opi pian vihaamaan sitä viulua niin, ettei tahdo koko loppuelämänsä aikana koskea mihinkään soittimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ammattiviulistiksi haluaa sitä soitetaan tai itketään ja soitetaan. Huippuammattilaiseksi pääsy vaatii tuhansia tunteja harjoittelua eikä soittoläksyistä vain voi luistaa. Sitä harjoitellaan vaikka sormet verillä. Huippumuusikoksi haluavan tulee unohtaa oikeastaan kaikki muu elämä, vapaa-aika, harrastukset ja ystävät.
Voiko 7-vuotias tietää, että haluaako hän tätä vai ei?
Aika karulta kuulostaa kyllä, jos tosiaan 7-vuotiaana ammatinvalinta täytyy olla selvillä..
No onhan se nyt selvä, että jos lapsi pääsee kotiin vasta viiden aikaan niin ei ole mahdollisuutta ja jaksavuutta treenata noin paljon.
Meidän lapsi harjoittelee yhtä lajia enemmän ja kyllä se vaatii venymistä myös meiltä vanhemmilta. Eli ip kerhon sijaan lapsi tekee sen harrastuksensa. Ei todellakaan molempia.
Ja koulu on lapsen tärkein työ. Jos harrastus on jossain kohtaa liikaa niin se pistetään tauolle. Teidän tapauksessa vaihtaisin pois tuolta musiikkiopistosta. Yksityisopettajia löytyy myös.
Soittimen soittamisesta ja sen harjoittelusta voi nauttia läpi elämän. Jos haluaa ammattimuusikoksi niin se harjoittelun motivaatio kyllä löytyy ihan itsestään.
Ongelma ei ehkä ole pelkkä harrastus, vaan liian pitkä aika iltiksessä. Meillä lapset lähtivät iltiksestä kotia kohti klo 15 ja saivat 2km matkaan kulumaan kävellen tunnin eli olivat kotona suunnilleen silloin kun lopetin työt. Toinen ongelma on liikaa koululäksyjä. Meillä on useampi opettaja vanhempainilloissa painottanut että jos ekaluokkalaisen läksyihin kuluu 30min, niitä on silloin liikaa ja yhteys opettajaan.
Ja sitten se harrastus. Meillä on kokemusta kahdesta ihan tavallisesta musiikkiopistosta ja monesta opettajasta, eikä kertaakaan ole vaadittu mitään minuutimääriä harjoitteluun. On esitetty toive että joka päivä soitettaisiin kotona edes 5min mutta läheskään joka viikko se ei meillä toteudu, eikä ole tullut sanomista. Ehkä joku ihan tavallinen musiikkiopisto olisi parempi vaihtoehto ap:n lapselle, saisi harrastaa ilman paineita.
Yhden lapsistamme hyvä ystävä on erittäin taitava soittimessaan ja äitinsä kertoi kerran että lapsi rakastaa soittamista. Omaehtoisesti soittaa joka päivä tunnin ja tunnollisesti hinkuttaa niitä tylsiäkin harjoituksia. Lapset olivat tuolloin 10-vuotiaita. Avainsana tässä on oma motivaatio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan sama vaikka harjoittelisi puulusikoiden vuolemista. Se mitä tehdään, tehdään täysillä. Silloin ei ole vapaa-aikaa, silloin treenataan, treenataan ja treenataan lisää! Anteeksi vain, mutta se on vain ainoa tie menestykseen ja huipulle. Tämän vaatiminen lapsilta saattaa tuntua pahalta mutta ilman työtä ei kukaan pärjää tässä maailmassa.
Jotkut ihmiset hellivät tuollaista ajatusta, että kaikki oppiminen olisi verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta oikeasti se ei mene noin. Olen elämässäni nähnyt lapsia ja nuoria, jotka ovat soittaneet tuntikausia päivässä, eikä heistä ole tullut huippuja tai edes ammattilaisia. Aikuisiälle on jäänyt vain viha soittoa kohtaan.
Sitten olen nähnyt lapsia ja nuoria, joille puoli tuntia harjoittelua päivässä on riittänyt viemään heitä hyvin pitkälle. Soiton rinnalla on ehtinyt nähdä kavereita, liikkua ja soittaa sivusoittimiakin. Alitajunta on tehnyt koko ajan työtään, nuori on hyräillyt matematiikan läksyjäkin tehdessään. Tuota kutsutaan musikaalisuudeksi.
Ap:n lapsen tilanne kuulostaa siltä, että minä neuvoisin keskustelemaan läksyjen määrästä opettajan kanssa ja jos vastakaikua ei löydy, vaihtamaan opettajaa. Jos lapsi aidosti pitää soittamisesta, edistystä tulee myös vähemmän tylsillä läksyillä. Ja tuo kerhoaika kuulostaa hurjalta. Ainakin meillä päin kerhot ovat todella rauhattomia.
Itselläni ei onnistunut edes 12-vuotiaana instrumentin soitto kun siitä tuli pakkopullaa. Lapset oli vähän samanlaisia harrastajia ja lajit vaihtui useinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai lapsi lähtee tuohon harrastukseen, jos hänellä on itsellä siihen kiinnostus. Ja kirjoitat, että on.
Miksi ei voisi hänen antaa edes yrittää? :)
Kirjoitat että harjoittelumäärä on tavattoman suuri, luulin että puhutaan parista kolmesta tunnista päivässä. Ja sitten se onkin että 20-30 min päivässä. Eihän se ole paljon. Se on yhden piirretyn verran, yhden koulumatkan verran? Tottakai harjoittelu on lapsesta tylsää (vaikka haluaakin tuota harrastusta) sillä ne soitinharjoitukset toistaa, toistaa, toistaa samaa kunnes ne on selkärangassa. Aloittelijan soittokappaleet ON tylsiä. Lisäksi tulee skaalojen harjoittelut, aina vain toistetaan. Mutta kun edistyy, ja viulussakin se tapahtuu nopeasti jos harjoittelee, siinä tulee oikeasti sitä oppimisen iloa. Ei mene kauan, kun osaa soittaa joitain kauniitakin kappaleita.
Miksi lapsen on oltava ilttiksessä niin kauan, kulkeeko hän kuitenkin aamulla koulumatkan itsenäisesti? Eikö hän voisi lähteä ippestä aiemmin? Olisi sitä vapaata ja aikaa myös soittoläksyyn paremmin.
Minä sanoisin että antaa mennä mukaan. Aina voi myös lopettaa jos se tuntuukin hirveän vaikealta tai ei haluaakaan! Ainahan se on mahdollista, ei tässä jotain loppuelämän sopimusta olla opiston kanssa kirjoittamassa, monet kommentoijat kirjoittaa kuin "nytkö täytyy tietää että haluaa ammattimuusikoksi" mitä ihmettä! Lapsi haluaa kokeilla sitä, ja antaa kokeilla. Mielensä saa myös muuttaa.
***
Jos lapsella on nyt halu tuohon soittimeen etkä päästä häntä pitkälle, vaikka ilmeisesti opettajalla on ajatus että hän voisi pärjätä, niin se lapsi muistaa sen mahdollisesti koko ikänsä. Älä sulje ovia hänen puolesta. Jos ei tuosta ammattia tulekaan, voi tulla koko elämän kantava harrastus. :)
Soitinharrastuksen itse aloitin aikuisena ja se on valtavan antoisaa ja palkitsevaa. Ja harjoittelussa on tylsää myös välillä. Kaikissa harrastuksissa on myös tylsiä osia, ennen kuin pääsee oikeasti tekemään. Mutta anna hänen ihmeessä jatkaa jos itse tahtoo. Joku keino vaikka ilttiksen lyhentämiseen?
Vierailija kirjoitti:
No onhan se nyt selvä, että jos lapsi pääsee kotiin vasta viiden aikaan niin ei ole mahdollisuutta ja jaksavuutta treenata noin paljon.
Meidän lapsi harjoittelee yhtä lajia enemmän ja kyllä se vaatii venymistä myös meiltä vanhemmilta. Eli ip kerhon sijaan lapsi tekee sen harrastuksensa. Ei todellakaan molempia.
Ja koulu on lapsen tärkein työ. Jos harrastus on jossain kohtaa liikaa niin se pistetään tauolle. Teidän tapauksessa vaihtaisin pois tuolta musiikkiopistosta. Yksityisopettajia löytyy myös.
Soittimen soittamisesta ja sen harjoittelusta voi nauttia läpi elämän. Jos haluaa ammattimuusikoksi niin se harjoittelun motivaatio kyllä löytyy ihan itsestään.
Yksityisopettajat on moninkertaisesti kalliimpia, ja opisto avaa kyllä enemmän ovia. Pääsee esim esiintymään, kuulemma se on muusikolle olennainen taito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se nyt selvä, että jos lapsi pääsee kotiin vasta viiden aikaan niin ei ole mahdollisuutta ja jaksavuutta treenata noin paljon.
Meidän lapsi harjoittelee yhtä lajia enemmän ja kyllä se vaatii venymistä myös meiltä vanhemmilta. Eli ip kerhon sijaan lapsi tekee sen harrastuksensa. Ei todellakaan molempia.
Ja koulu on lapsen tärkein työ. Jos harrastus on jossain kohtaa liikaa niin se pistetään tauolle. Teidän tapauksessa vaihtaisin pois tuolta musiikkiopistosta. Yksityisopettajia löytyy myös.
Soittimen soittamisesta ja sen harjoittelusta voi nauttia läpi elämän. Jos haluaa ammattimuusikoksi niin se harjoittelun motivaatio kyllä löytyy ihan itsestään.
Yksityisopettajat on moninkertaisesti kalliimpia, ja opisto avaa kyllä enemmän ovia. Pääsee esim esiintymään, kuulemma se on muusikolle olennainen taito.
Musiikkiopisto on hyvä paikka motivoituneelle lapselle, mutta tuo ap:n touhu ei millään tavalla kuulosta tavalliselta suomalaiselta musiikkiopistolta. Jossakin lähellä täytyy olla toinenkin valtionosuuksia saava musiikkiopisto, tai sitten tuossa opistossa täytyy olla vähemmän ankaria opettajia. Musiikkiopisto-opiskelun päätarkoituksena ei ole enää vuosiin ollut tuottaa ammattilaisia, vaan tarjota oppimisen iloa ja mahdollisuus harrastaa itsenäisesti musiikkia aikuisena. Toki opettajat näkevät, kenellä on aineksia enempään, mutta he eivät asiaa päätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7-vuotiaasta ei kannata vielä mitään konserttipianistia haaveilla. Itsekin soitin lapsena pianoa ja äitini oli juuri tuollainen ap:n tapainen hinkuja eli kaiken piti olla jotain tavoitteellista tai muille todistettavaa. Soitin 11-vuotiaaksi asti kunnes rupesin itkemään pianotunnilla koska oli niin ahdistavaa soittaa pakolla jotain paskainstrumenttia ja nostella kyynärpäitä ja hinkuttaa asteikkoja, kun oma kiinnostus kuoli siihen pakotukseen jo monta vuotta ennen.
Sinne jäi se harrastus.
Lapseni instrumetti on viulu ja se on hänen itse valitsema, ei minun. Ja minä en häneltä odota menestystä tai halua painostaa. Vaan opettaja teki meille selväksi, että joko panostatte tähän todella paljon tai voitte vähän niin kuin antaa olla koko jutun, mutta sitten on turha viulua tällaisessa oppilaitoksessa soittaa. Koen, että ope vaatii minua vaatimaan lapselta paljon. Ja mietin mik
No sitten kannattaa miettiä että onko juuri tämä opettaja oikea henkilö opettamaan lastanne. Musiikkiharrastus on siitä kiva että se harvoin sitoo johonkin tiettyyn harrastuspaikkaan tai henkilöön. Aivan varmasti tarvittaessa löytyy myös rennommin työhönsä suhtautuvia opettajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan se nyt selvä, että jos lapsi pääsee kotiin vasta viiden aikaan niin ei ole mahdollisuutta ja jaksavuutta treenata noin paljon.
Meidän lapsi harjoittelee yhtä lajia enemmän ja kyllä se vaatii venymistä myös meiltä vanhemmilta. Eli ip kerhon sijaan lapsi tekee sen harrastuksensa. Ei todellakaan molempia.
Ja koulu on lapsen tärkein työ. Jos harrastus on jossain kohtaa liikaa niin se pistetään tauolle. Teidän tapauksessa vaihtaisin pois tuolta musiikkiopistosta. Yksityisopettajia löytyy myös.
Soittimen soittamisesta ja sen harjoittelusta voi nauttia läpi elämän. Jos haluaa ammattimuusikoksi niin se harjoittelun motivaatio kyllä löytyy ihan itsestään.
Yksityisopettajat on moninkertaisesti kalliimpia, ja opisto avaa kyllä enemmän ovia. Pääsee esim esiintymään, kuulemma s
Musiikkiopisto on hyvä paikka motivoituneelle lapselle, mutta tuo ap:n touhu ei millään tavalla kuulosta tavalliselta suomalaiselta musiikkiopistolta. Jossakin lähellä täytyy olla toinenkin valtionosuuksia saava musiikkiopisto, tai sitten tuossa opistossa täytyy olla vähemmän ankaria opettajia. Musiikkiopisto-opiskelun päätarkoituksena ei ole enää vuosiin ollut tuottaa ammattilaisia, vaan tarjota oppimisen iloa ja mahdollisuus harrastaa itsenäisesti musiikkia aikuisena. Toki opettajat näkevät, kenellä on aineksia enempään, mutta he eivät asiaa päätä.
"Musiikkiopisto-opiskelun päätarkoituksena ei ole enää vuosiin ollut tuottaa ammattilaisia,"
Aivan. 20 - 30 min harjoittelulla päivässä ei kyllä tähdätäkään ammattilaisuuteen. Ei tuo määrä ole oikeasti paljoa, vaan jos soittoläksy pitää viikossa oppia (yksi lyhyt kappale) niin tuon verran se aikaa vie.
Viulu on vaikein soitin mitä on. Olen kuullut että vartti päivässä on minimi soittimelle kuin soittimelle.
En nyt saa lainausta toimimaan, mutta yllä oleva kirjoittaja väittää, että 20-30 minuutin päivittäinen harjoittelu 7-vuotiaana ei riittäisi ammattilaisuuteen. Kuulostaa kauhealta, ja onneksi asia ei olekaan näin.
Moni muusikko aloittaa soittamisen vasta vähän vanhempana. Viulu on ehkä vahvimmin varhaisen erikoistumisen soitin, mutta esimerkiksi lapseni viulunsoitonopettaja aloitti noin 10-vuotiaana, ja kyllä hän aivan ammattilaiselta vaikuttaa. Omista jousisoittajalapsistani 8-vuotiaana aloittanut on edennyt selvästi nopeammin kuin 5-vuotiaana aloittanut. Lopulta teini-ikä näyttää, kuka jatkaa ja kuka ei. Silloin alkaa se todellinen työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos 7-vuotias itse sanoittaa, että haluaa harrastuksessa menestyä niin lapseen varmaan on jo kohdistunut liikaa odotuksia ja paineita harrastusten saralta.
Oma lapseni harrastaa kurinalaisena tunnettua lajia, koska tykkää siitä ja siellä on kivoja kavereita. Siellä myös leikitään, mutta harjoittelu on jo jokseenkin puurtamista. Lapseni kuitenkin tykkää harrastuksestaan, joten kaikki on hyvin. Emme kotona treenaa. Lapsi näyttää itse oppimiaan asioita. Kotona lisäharjoitukset tulevat kyseeseen vasta isommilla lapsilla.
7-vuotias käy siis harrastuksessa, koska se tuottaa hänelle iloa. Jos harrastus tuossa iässä tuntuu jatkuvasti ikävältä niin se lopetetaan ja kokeillaan muita vaihtoehtoja.
Siellä itse harrastuksessa voi tuon ikäiseltä odottaa, että hän pääsääntöisesti tottelee ohjaajaa/opettajaa, mutta välillä unohtuu kavereiden kanssa juttelemaan ym. Moniakaan liikkeitä ei täydy vielä osata täydellisesti, sillä niid
AI
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7-vuotiaasta ei kannata vielä mitään konserttipianistia haaveilla. Itsekin soitin lapsena pianoa ja äitini oli juuri tuollainen ap:n tapainen hinkuja eli kaiken piti olla jotain tavoitteellista tai muille todistettavaa. Soitin 11-vuotiaaksi asti kunnes rupesin itkemään pianotunnilla koska oli niin ahdistavaa soittaa pakolla jotain paskainstrumenttia ja nostella kyynärpäitä ja hinkuttaa asteikkoja, kun oma kiinnostus kuoli siihen pakotukseen jo monta vuotta ennen.
Sinne jäi se harrastus.
Lapseni instrumetti on viulu ja se on hänen itse valitsema, ei minun. Ja minä en häneltä odota menestystä tai halua painostaa. Vaan opettaja teki meille selväksi, että joko panostatte tähän todella paljon tai voitte vähän niin kuin antaa olla koko jutun, mutta sitten on turha viulua tällaisessa oppilaitoksessa soittaa. Koen, että ope vaatii minua vaatimaan lapselta paljon. Ja mietin mik
Onko ope ulkomaalainen? Tietyissä maissa, jossa viulunsoitto on erittäin kilpailuhenkistä, vanhemmilta suorastaan vaaditaan painostusta ja kovaa kuria lasta kohtaan
Musiikkiopistot on aika erilaisia keskenään. Osa aika tavanomaisia musiikkikouluja, osa todella kunnianhimoisia oppilaitoksia. Ja niissäkin eri opettajat on aika erilaisia.
Jos tekemisestä katoaa leikillisyys, luovuus ja ilo, niin todennäköisesti ei huipulle pääse. Oli kyseessä sitten tiede, taide, urheilu tai musiikki.
Toki tarvitaan myös lahjakkuutta, pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä ja ennen kaikkea sisäistä motivaatiota ja paloa.
Vierailija kirjoitti:
En nyt saa lainausta toimimaan, mutta yllä oleva kirjoittaja väittää, että 20-30 minuutin päivittäinen harjoittelu 7-vuotiaana ei riittäisi ammattilaisuuteen. Kuulostaa kauhealta, ja onneksi asia ei olekaan näin.
Moni muusikko aloittaa soittamisen vasta vähän vanhempana. Viulu on ehkä vahvimmin varhaisen erikoistumisen soitin, mutta esimerkiksi lapseni viulunsoitonopettaja aloitti noin 10-vuotiaana, ja kyllä hän aivan ammattilaiselta vaikuttaa. Omista jousisoittajalapsistani 8-vuotiaana aloittanut on edennyt selvästi nopeammin kuin 5-vuotiaana aloittanut. Lopulta teini-ikä näyttää, kuka jatkaa ja kuka ei. Silloin alkaa se todellinen työ.
No esim tavoitteellisilla urheilijoilla viikottainen harjoittelumäärä on enemmän. Eihän 20 minuutin harkkoja ole edes olemassa, vaan vähintään tunti kerrallaan, lämmittelyineen jne. Pari - kolme kertaa viikossa voi olla jo tuon ikäisillä.
Viulistilla on tuossa 20 minuutissa soittimen viritys, skaaloja, soittoläksyä. Paljon sitä oikean äänen hakua. Soittimen opettelu vie aikansa, vuosia, sointi paranee vähitellen. Eikä tietenkään parane, jos ei harjoittele. Eri juttu kuin vaikka piano, joka kuulostaa heti oikealta. Siksikin viululle 20min - 30 min päivässä on oikeasti aika maltillinen määrä.
Varmaan tosi lahjakkaasta voi tulla ammattilainen tuollakin harjoittelumäärällä, sellainen joka heti löytää oikean intonaation jne. Mutta esim Hilary Hahn. Yo Yo ma, kyllä ne on tunteja harjoitelleet jo lapsena. Ja ehkä tuohon tasoon ei nyt kannata edes verrata. :) Tarkoitan vaan että minusta se 20 - 30 min on oikein hyvä määrä lapselle, jos haluaa edistyä, mutta ei vielä tarkoita että häntä ollaan ammattilaiseksi prässäämässä. :)
Minä harjoittelin ehkä 2 kertaa viikossa ikävuosina 7-9v, kun soitin viulua. Sen jälkeenkään ei harjoittelumäärän hirveästi kasvaneet - usein kerran viikossa ennen soittotuntia. Orkesterissa soitin myös 10v ikäisestä eteenpäin.
Edistyin kuitenkin hyvin ja sain useita stipendejä. 16-vuotiaana suoritin D-tutkinnon kiitettävällä arvosanalla. Toki silloin tuli jo treenattua enemmän ja vaativat orkesteriohjelmistot ja produktiot kehitti soittotaitoa kuin huomaamatta.
Eli ei kannata pakottaa harjoittelemaan, jos ei ole intoa. Saman hinkkaaminen uudelleen ja uudelleen syö innon. Lahjakkuudella pärjää ensimmäiset vuodet aika pitkälle.
Viulukirjoja ja harjoitteita on myös erilaisia. Mulla meinas mennä aikanaan soittamisen ilo kurjiin etydeihin. Vaihdettiin kirjasarjaa ja soiton ilo palasi.
Tsemppiä pikku viulistille!
Terve lapsi ei harrastuksia kaipaa. Eikä etenkään tuommoisia vaativia, jotka vaativat koko elämän uhraamista yhdelle asialle. Lapset tarvitsevat leikkejä ja yleistietoa antavia hyödyllisiä juttuja.