Miksi olet kotona?
Jäin kotiin,koska halusin sitä ja koen sen olevan oikein sekä itseni,että lasten ja miehen kannalta. Mieheni tykkää työstään,minä en. Uskon,että ihmisten pitää tehdä työkseen sitä,mikä tekee heidät onnelliseksi:näin vanhempien onnellisuus "siirtyy " myös lapseen. Kotiäitiys on siis työ,joka tekee minut onnelliseksi,näin uskoisin,vaikka vauva ei ole vielä edes syntynyt!
Viihdyn kotona mainiosti ja täällä riittää puuhaa jo ilman vauvaakin. Koti on paras paikka maailmassa tällä hetkellä. Lapset tulevat ykkösenä,samoin perhe. Jos olisin työssä kun lapseni on pieni,niin tiedän,että olisin nääntynyt työpäivän jälkeen eikä minulla olisi tarpeeksi energiaa enää perheelle. Nytkin ilman lapsia oli pakko aina ottaa päikkärit,koska muuten olin väsymyksestä toimintakyvytön. Eihän äiti voi nukkumaan mennä kun tulee töistä,vaan sitten alkaa kotityöt(molemmilla) ja lasten kanssa pitäisi jaksaa viettää aikaa.
Siispä olen ollut tosi onnellinen nyt kotona ollessa. Työelämän rasitukset ovat jääneet taakse ja saan keskittyä siihen,mikä oikeasti kiinnostaa.
Tulevaisuudessa onkin sitten todennäköisesti ammatinvaihto ja opiskelu edessä..
Kommentit (43)
Kiva että täällä uskalletaan sanoa ääneen myös ne itsekkäät syyt kotona olemiseen. Minulta menee hermot niitä kotiäitejä (mm. oma siskoni) kuunneellessa, jotka vakuuttavat olevansa kotona, koska ajattelevat lastensa parasta.
Olen ihan varma, että niillä äideillä, jotka viihtyvät kotona useita vuosia, ratkaisun takana piilee myös " itsekkäitä" syitä : oma työ ei motivoi, halutaan päästä helpommalla eli työn ja kotitöiden yhteensovittaminen pelottaa jne. Miksei näitä syitä juuri koskaan uskalleta sanoa ääneen?
Eli pakko tuoda oma panokseni keskusteluun, vaikken osaakaan perustella ap:n kysymää asiaa hyvin :)
Minut on laitettu hoitoon reilun vuoden ikäisenä, ja hoidossa olinkin sitten kouluikään saakka. Itselleni ei ole jäänyt mitään muistikuvia siitä, etten olisi viihtynyt hoidossa. Ainoastaan satunnaiset varahoitopaikat olivat joskus kamalia. Täytyy sanoa, että tilanteen teki helpoksi vanhempieni ammatit: opettajilla on lyhyehköt päivät ja pitkät lomat. En kyllä yhtään muista, että olisin ikävöinyt äitiä tai isää pienenä. Kotona sai paljon kiireetöntä yhdessäoloa ja huomiota, ja meillä syötiinkin aina " kunnon kotiruokaa" , alusta asti itse tehtyä.
Tuollaista taustaa vasten olen itsekin ajatellut, että vaihdan kotiäitiyden mielelläni itselleni mielekkäämpään kombinaatioon. Aion mennä keväällä yliopistolle opiskelemaan lapseni ollessa 1v2kk. Pystyn pitämään päivät lyhyinä, ja lapsi on todennäköisesti hoidossa vain neljänä päivänä viikossa. Vain yksi päivistä tulee olemaan kahdeksantuntinen, muut selvästi lyhyempiä.
Minulle kotiäitiys on välttämätön paha. Jaksan sitä toistaiseksi, koska tiedän, ettei se ole ikuista. Yhden tarmokkaan ja vaativan lapsen kanssa oleminen on melko rankkaa. (Uskon kyllä, että kahden lapsen kanssa aika menisi jouhevammin, ja kotonaolo olisi luontevampaa. Aionkin arvioida tilanteen uudelleen sitten, kun lapsia on useampi.)
Olisin kotiäitinä kiukkuinen, turhautunut, ja itsetuntoni kärsisi motivaation puutteesta. Parisuhteemme ei toimisi ollenkaan, koska olisin vain kateellinen miehelle ja syyllistäisin häntä tekemättömistä kotitöistä. Meidän perheen ideaaliratkaisu olisikin se, että mies olisi kotona ja minä töissä. Valitettavasti tuo ei onnistu ennen kuin olen valmistunut, ja saanut oman alan työpaikan. Jospa sitten kakkosen kohdalla mies olisi pari vuotta kotona, ja minä tekisin töitä... :)
Olen kotona ensisijaisesti siksi että en halua lasteni koskaan sanovan kunhan kasvavat ettei minulla koskaan ollut aikaa heille kun he olivat pieniä.
Toiseksi yksi lapsistamme on sairastellut ensimmäiset 6v. elämästään keskimäärin 7kk vuodessa niin pahasti ettei minun työssä käynti olisi ollut mahdollista.
Kotona oikean laisessa virikkeellisessä ympäristössä vietetty aika on lapsille parasta, vaikka pk. tarjoavat virikkeitä on siellä stressitaso melun vuoksi niin korkea ettei se sekään ole kaikkein parasta lapselle.