Kuinka paljon teillä oikeasti menee ruokakauppaan kuukaudessa rahaa?
Kertokaa ensin, monta ihmistä taloudessa. Jos on lapsia, niin ovatko pieniä vai teinejä.
Ja tuohon ruokakauppaan sisällytetään sitten vessapaperi ja perushygieniatuotteet (saippua, shampoot, siteet, hammastahnat ym.).
Alkoholia ei lasketa.
Tuntuu, että monet aliarvioivat, kuinka paljon kuukaudessa menee noihin rahaa.
Meitä on yksi aikuinen ja kaksi teiniä ja menee noihin noin 800 euroa kuussa eli noin 266 euroa per naama eli noin 66 e per viikko per naama.
Kommentit (163)
350e/kk/2h taloustavaroineen. Syödään hyvin, laitetaan paljon itse, itse poimitut marjat.
Vierailija kirjoitti:
Viitisen sataa menee kahdelta aikuiselta meillä. Lienee aika keskivertotasoa. Ei pröystäillä, muttei pihistelläkään.
Aikoinaan, kun oli kolme kasvavaa lasta taloudessa, niin oli lähemmäksi tuhatta euroa.
Sama meillä. S mobiilin mukaan viimeiset 12 kk ruoka oli vajaa 6000. Sen lisäksi työlounaat. Lapset käy välillätäällä syömässä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä johtuu, että aina näihin ketjuun ilmestyy niitä jotka elää suunnilleen pyhällä hengellä? Joku voi toki olla lähes omavarainen, kalastaa, marjastaa jne., mutta silloinkin ruokavaliota täytyy paikata osittain kaupan tuotteilla. Jos käytettävissä on joku 10-20 e viikko, niin ei sillä nykyhinnoilla kyllä monipuolista ruokavaliota kaupasta osta, aikuisen ihmisen kaloritarpeella.
Eihän tähän ketjuun ollut mikään ehto, että täytyy syödä monipuolisesti. Sanoohan sen nyt järkikin, ettei pikkurahalla saa kaikkea, mutta toisaalta muutama miljoona kiinalaistakin elää lähes riisillä ja kyllä sitä aika pitkään hengissä pysyy. En ole ikinä kuullut, että joku olisi kuollut esim. proteiinin vajaukseen.
Meillä Liitin vakkareilla menee 150 eur/ruho.
Laadukasta, hyvää ja terveellistä. Tarjouksiakin hyödyntäen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
45vuotiaan miehen sinkkutalous, ei myöskään lapsia/lemmikkejä tai ikääntyneitä vanhempia joista huolehtia. Ruokakauppaan menee 100-120€/kk.
En normaali arjessa/elämässä käy koskaan ravintoloissa tai tilaa ruokaa kotiin. Pelkkää itsetehtyä kotiruokaa 95%
En usko hetkeäkään.
Mä uskon ihan hyvin. Itsellä menee reilu kolme kertaa sama näin naisena, koska en seuraa hintoja lainkaan ja ostelen ihan mitä mieli tekee. Lisäksi runsas määrä hygienitarpeita ja kaikenlaisia pesuaineita, jotka joku äijä helpostikin skippaa ja pesee lattiatkin jollakin Pirkan astianpesuaineella.
Jos pihistäisi, pääsisi takuulla samaan, mutta kun shoppailee ihan ilokseen ja syö paljon ulkona, se on vähintäänkin se 400-500€.
Ma hake lapu sossu, ei mita makasa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä johtuu, että aina näihin ketjuun ilmestyy niitä jotka elää suunnilleen pyhällä hengellä? Joku voi toki olla lähes omavarainen, kalastaa, marjastaa jne., mutta silloinkin ruokavaliota täytyy paikata osittain kaupan tuotteilla. Jos käytettävissä on joku 10-20 e viikko, niin ei sillä nykyhinnoilla kyllä monipuolista ruokavaliota kaupasta osta, aikuisen ihmisen kaloritarpeella.
Eihän tähän ketjuun ollut mikään ehto, että täytyy syödä monipuolisesti. Sanoohan sen nyt järkikin, ettei pikkurahalla saa kaikkea, mutta toisaalta muutama miljoona kiinalaistakin elää lähes riisillä ja kyllä sitä aika pitkään hengissä pysyy. En ole ikinä kuullut, että joku olisi kuollut esim. proteiinin vajaukseen.
Nope. Aliravitsemus itse asiassa pidentää ikää, ihan tutkitusti.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi aikuista ja kissa. Ruokakauppaan menee noin 700 euroa. Noin kolme kertaa kuukaudessa käymme ravintolassa syömässä eli harvoin.
Kolme kertaa kuussa ei todellakaan ole harvoin Suomessa v 2025.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin, ja ruokakauppaan menee n. 120 e/kk.
Tuolla summalla saat välipalatarpeet. Syöt varmaan joka päivä ulkona, paljon siihen menee?
Nämä on varmaan näitä "syökö täällä joku tyyliin 100 e/kk?"-ketjun satuilijoita, ruokana on kaurapuuroa, kaalta, perunaa ja soijarouhetta. Kai noilla hengissä pysyy.
Tuolla rahalla saa puolikiloa possua joka päivä? Tuskin moni tuota määrää lihaa syö eli jää rahaa perunoihinkin. Jauhot ei paljon maksa leipiin, järvestä saa kalaa. Kalastus on niitä harvoja harrastuksia mistä hyötyy taloudellisesti.
Ala itsekkin uistelemaan soutelemalla niin jää ne kuntosali maksutkin pois. Rantaan kävellessä voit pitää niitä punttejasi ja heilutella vapaasti.
Peruna ja puolikiloa possua päivässä ei ole kenellekään terveellinen ruokavalio. Katso nyt alkuun vaikka ruokaympyrää/lautasmallia niin hahmotat ehkä mitä ruokavaliossa pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä Liitin vakkareilla menee 150 eur/ruho.
Laadukasta, hyvää ja terveellistä. Tarjouksiakin hyödyntäen.
Niin, joidenkin mielestä kukkakaali ja peruna päivästä toiseen on hyvää. Huoh.
Budjetti ruokaan 20 euroa viikossa. Kuukaudessa 80 euroa. Ilta alet ja hävikki korit käytössä. Marjoja saa vieläkin luonnosta puolukat karpalot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin, ja ruokakauppaan menee n. 120 e/kk.
Miten tämä on mahdollista vai syötkö päivittäin ravintolassa?
Olen suht. pienikokoinen ja -ruokainen, ja teen kerralla isoja satseja ruokaa (esim. pataruokia ja keittoja), joista syön monta päivää, tai pakastan myöhempää käyttöä varten. Lihaa en syö ollenkaan, ja linssit, pavut, soijarouheet yms. ovat todella edullisia. Syön paljon satokauden vihanneksia, ja leivät leivon itse.
Ravintolassa käyn syömässä maksimissaan kerran kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä johtuu, että aina näihin ketjuun ilmestyy niitä jotka elää suunnilleen pyhällä hengellä? Joku voi toki olla lähes omavarainen, kalastaa, marjastaa jne., mutta silloinkin ruokavaliota täytyy paikata osittain kaupan tuotteilla. Jos käytettävissä on joku 10-20 e viikko, niin ei sillä nykyhinnoilla kyllä monipuolista ruokavaliota kaupasta osta, aikuisen ihmisen kaloritarpeella.
Eihän tähän ketjuun ollut mikään ehto, että täytyy syödä monipuolisesti. Sanoohan sen nyt järkikin, ettei pikkurahalla saa kaikkea, mutta toisaalta muutama miljoona kiinalaistakin elää lähes riisillä ja kyllä sitä aika pitkään hengissä pysyy. En ole ikinä kuullut, että joku olisi kuollut esim. proteiinin vajaukseen.
Anorektikko kuolee mm proteiinin puutteeseen. Nälkiintyneen ihmisen keho alkaa käyttämän kehon omia proteiineja, myös sydänlihasta. Esim Carpentersin laulaja sairasti tätä, ja kuoli vähän päälle kolmekymppisenä, koska sydän oli liian heikoksi mennyt.
Tosin se nyt on ääritilanne, jos nyt edes jotain syö, niin pikkumäärä proteiinia on jopa riisissä. Puutostiloja kyllä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin, ja ruokakauppaan menee n. 120 e/kk.
Tuolla summalla saat välipalatarpeet. Syöt varmaan joka päivä ulkona, paljon siihen menee?
Nämä on varmaan näitä "syökö täällä joku tyyliin 100 e/kk?"-ketjun satuilijoita, ruokana on kaurapuuroa, kaalta, perunaa ja soijarouhetta. Kai noilla hengissä pysyy.
Tuolla rahalla saa puolikiloa possua joka päivä? Tuskin moni tuota määrää lihaa syö eli jää rahaa perunoihinkin. Jauhot ei paljon maksa leipiin, järvestä saa kalaa. Kalastus on niitä harvoja harrastuksia mistä hyötyy taloudellisesti.
Ala itsekkin uistelemaan soutelemalla niin jää ne kuntosali maksutkin pois. Rantaan kävellessä voit pitää n
Peruna ja puolikiloa possua päivässä ei ole kenellekään terveellinen ruokavalio. Katso nyt alkuun vaikka ruokaympyrää/lautasmallia niin hahmotat ehkä mitä ruokavaliossa pitäisi olla.
Mitä sulle hänen lautasmallinsa kuuluu? :D ei pyydetty arvostelemaan kenenkään kauppalaskua vaan ihan pelkästään kertomaan, paljonko se on.
Vierailija kirjoitti:
Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä. Ruokakauppaan menee ehkä 600 euroa kuussa, mutta aika paljon wolttaamme ja käymme ulkona syömässä.
Jotenkin lähtökohtaisesti inhoan teitä.
20 /viikko plus vessapaperipaketti 10 / 2kk, hammastahnaa 1euro/ kuukausi dödö 2 euroa/ neljä kuukautta shampoo 2euroa/ neljä kuukautta saippua 1 euro/ neljä kuukautta
Noin arvio Mitä tää nyt sitten tekee 165 euroa plus hygieniatuotteet
Vierailija kirjoitti:
Budjetti ruokaan 20 euroa viikossa. Kuukaudessa 80 euroa. Ilta alet ja hävikki korit käytössä. Marjoja saa vieläkin luonnosta puolukat karpalot.
Myös suppilovahverosesonki on parhaimmillaan jos sienistä tykkäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä johtuu, että aina näihin ketjuun ilmestyy niitä jotka elää suunnilleen pyhällä hengellä? Joku voi toki olla lähes omavarainen, kalastaa, marjastaa jne., mutta silloinkin ruokavaliota täytyy paikata osittain kaupan tuotteilla. Jos käytettävissä on joku 10-20 e viikko, niin ei sillä nykyhinnoilla kyllä monipuolista ruokavaliota kaupasta osta, aikuisen ihmisen kaloritarpeella.
Eihän tähän ketjuun ollut mikään ehto, että täytyy syödä monipuolisesti. Sanoohan sen nyt järkikin, ettei pikkurahalla saa kaikkea, mutta toisaalta muutama miljoona kiinalaistakin elää lähes riisillä ja kyllä sitä aika pitkään hengissä pysyy. En ole ikinä kuullut, että joku olisi kuollut esim. proteiinin vajaukseen.
Pikkurahalla syö itse asiassa paljon monipuolisemmin
25 e kk, haen ruokani ruokajonosta. joskus ostan kaljaa.
500€. Kaksi aikuista, joista toinen gluteeniton. Emme osta juurikaan lihaa. Kallista on.