Miksi puoliso ei näe minua

Tunnistan tuosta itseni. Katson televisiota ja vaimo juttelee jotain siinä vieressä. Yleensä Jostain työihmissuhteista. Ei minua oikeastaan kiinnosta, mutta en halua olla tyly, vaan vastailen okei, aijaa, mmh, ei ole oikein tuollainen, aivan, ihan totta. Ei vaan jaksa kiinnostaa samat jutut vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuosta itseni. Katson televisiota ja vaimo juttelee jotain siinä vieressä. Yleensä Jostain työihmissuhteista. Ei minua oikeastaan kiinnosta, mutta en halua olla tyly, vaan vastailen okei, aijaa, mmh, ei ole oikein tuollainen, aivan, ihan totta. Ei vaan jaksa kiinnostaa samat jutut vuodesta toiseen.

Niin, mäkin haluaisin jutella niinkin epäkiinnostavasta ihmissuhteesta, kuin tästä meidän parisuhteesta. 

Kuka olet nykyään, mitä toivot, mitä pelkäät.. 

Mutta jos ei ei kuuntele ollenkaan niin ei se ihme ole, jos kaikki, mitä puhun, menee tuohon "turhaa ihmissuhdehömppää" -laariin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä anna seksiä niin ehkä rupeaa näkemään. Saa liian helpolla kaiken. 

Neuvot senkun paranee! :D Nyt tuli mukaan kiristys.

Jospa ap vaan yrittäisi vielä kerran saada yhteyttä ja keskustella, kuten aikuiset. Kerrot oman mielipiteesi tilanteeseen syyttelemättä, kiristämättä, yleensäkään pelaamatta mitään pelejä.

Parisuhteet on hankalia ilmankin, että niistä tehdään joku kivinen temppurata. En ole koskaan ymmärtänyt, että seksi olsi palkitsemiskeino. "saa liian helpolla.." jesta, mikä FP.

Ai vielä kerran? Taas..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyydä puoliso mukaan lenkille ja juttelemaan, niin ei voi touhuta muuta samaan aikaan. Sano suoraan, mitä ajattelet. 

Olen kyllä pyytänyt ja hän on joskus tullutkin. Turhautuu, koska hänestä se on ajanhaaskausta, koska se ei ole urheilua. Jos avaudun jostain asiasta, hän saattaa kuitata sen vain sanomalla "miksi tuollaista pitää miettiä?".

Ap

Mieti ensi kertaa varten valmiiksi perustelut sille, miksi asiaa pitää miettiä. Pitää varmaan vääntää rautalangasta, miksi yleensäkään asioista pitää keskustella. Jos teet selväksi, että asia on sinulle tärkeä eikä puolisoa vieläkään kiinnosta, niin kertoohan se jotain hänen asenteestaan sinua kohtaan. Ehkä hän ei ole kovin empaattinen ihminen.

Toisaalta voit koittaa perustella, miksi puolisosikin hyötyisi keskustelusta. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuosta itseni. Katson televisiota ja vaimo juttelee jotain siinä vieressä. Yleensä Jostain työihmissuhteista. Ei minua oikeastaan kiinnosta, mutta en halua olla tyly, vaan vastailen okei, aijaa, mmh, ei ole oikein tuollainen, aivan, ihan totta. Ei vaan jaksa kiinnostaa samat jutut vuodesta toiseen.

Jos suhtaudut vaimoosi jatkuvasti noin, kun hän puhuu.. Varaudu siihen, että jonain päivänä hän pakkaa kamansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet haluavat olla yksin, mutta toisen kanssa. He haluavat vaimon, joka on kuin televisio, jonka voi laittaa päälle tai pois haluamalleen kanavalle, sekä naiskodinkoneen arkea helpottamaan.

 

Tämä on niin totta.

No siis, jokainen voisi miettiä hiukan asiaa. Olen aina ajatuksissani, se on perusominaisuus ja jos keskityn johonkin muuhun, en kuule mitään. Kotona kuuluu voida rentoutua. Olisin aivan helisemässä anoppini kaltaisen ihmisen kanssa, joka alkaa jaaritella jotain tarkistamatta lainkaan, olenko edes elossa. Juttelee pehmeästi kuin radio, mutta yhdellä nuotilla kaiken kuin makkarantäytettä myllystä ulos. Olisi huomattavan kohteliasta, ettei ala edes jutella toiselle ennen kuin ottaa kontaktia, ja kysyy voidaanko jutella hetki tai vähän pidempäänkin. Yksittäiset kysymykset ovat eri asia, mutta niitäkään ei välttämättä ole tarvetta esittää juuri sillä sekunnilla, kun ne mieleen tulevat. 

Olen myös niinkin sietämätön ihminen, että itselleni on vaikea toimia näin. Että en vain ikään kuin ajattele ääneen toiselle, vaan herään ottamaan kunnolla kontaktia ja tarkistamaan, onko toinen kenties juuri laskemassa setelinippua tms, ja keskeytän hänet puolivälissä. Olen nainen, enkä tietääkseni edes autisti. Älykäs ja ainoa lapsi. Heteronaisen elämän parhaita puolia on se, että asuinkumppani on samanlainen mörkö jo hormoniensa perusteella. Kyllä meillä keskustellaan yllättävän paljon, ja se on paljon helpompaa, kun kumpikaan ei lähtökohtaisesti joudu suojautumaan jaarittelulta. Jos työkaveritilanne on itselle oikeasti todella keskeinen, siitä ei voi jutella arkisesti, vaan täytyy osata annostella asia ja ymmärtää itsekin, että kroonistunut ongelma työpaikalla vaatii harkintaa, miten paljon ja miten usein siitä on syytä puhua kotona. Etenkin, jos asialle ei ole tarkoitus tehdä jotain. Silloinkin tietysti asiasta on syytä puhua jos se syö sielua ja haittaa elämää, mutta silloin on ihan eri pyytää, että kuunteletko minua vartin samalla kun siivotaan keittiö kuin tulla mutisemaan viereen, kun toinen katsoo töllöä. 

Ei voi vaatia arvostusta antamatta sitä itse.  Pitää olla rehellinen ja sanoa myös sen, jonka viereen tullaan jaarittelemaan, että voisitko tilata ajan. Kunnioitetaan toistemme tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuosta itseni. Katson televisiota ja vaimo juttelee jotain siinä vieressä. Yleensä Jostain työihmissuhteista. Ei minua oikeastaan kiinnosta, mutta en halua olla tyly, vaan vastailen okei, aijaa, mmh, ei ole oikein tuollainen, aivan, ihan totta. Ei vaan jaksa kiinnostaa samat jutut vuodesta toiseen.

Niin, mäkin haluaisin jutella niinkin epäkiinnostavasta ihmissuhteesta, kuin tästä meidän parisuhteesta. 

Kuka olet nykyään, mitä toivot, mitä pelkäät.. 

Mutta jos ei ei kuuntele ollenkaan niin ei se ihme ole, jos kaikki, mitä puhun, menee tuohon "turhaa ihmissuhdehömppää" -laariin.

 

Ap

Ei tuollaisista asioista oikein ole kohteliasta lähteä puolisoa haastattelemaan. Hän on liian lähellä, ja voi olla, että tuollaisia kysyttäessä hän joutuu valehtelemaan paljonkin pitääkseen kysyjän tyytyväisenä. Voit kertoa omista toiveista ja peloista, ja antaa toiselle tilaa kertoa omistaan, jos hän haluaa niin tehdä. Onko keskuteleminen kanssasi useinkin tuota luokkaa, että avaa kulta suu niin nyhdän sinulta hampaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hänkään ei halua olla kanssasi enää, mutta ei saa sanottua sitä. 

Olen tätäkin kysynyt, mutta ei kuulemma halua erota. 

 

Sinäkin pysyt mieluummin tutussa helvetissä joten mikä on ongelma? Nainen voi Suomessa erota olipa mies siitä mitä mieltä hyvänsä.

 

Puoliso on täysin raitis, ei ole väkivaltainen ja käy töissä. Hoitaa osuutensa arjen askareista. En kutsuisi sentään helvetiksi. Romantiikan autiomaaksi korkeintaan..

Ap

Kysy häneltä että vaaditko liikaa? Ja käske hänen vastata täysin rehellisesti ja kaunistelematta.

Sen jälkeen voitte alkaa keskustella.

Tmä neuvo ihmiseltä joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet haluavat olla yksin, mutta toisen kanssa. He haluavat vaimon, joka on kuin televisio, jonka voi laittaa päälle tai pois haluamalleen kanavalle, sekä naiskodinkoneen arkea helpottamaan.

 

Tämä on niin totta.

No siis, jokainen voisi miettiä hiukan asiaa. Olen aina ajatuksissani, se on perusominaisuus ja jos keskityn johonkin muuhun, en kuule mitään. Kotona kuuluu voida rentoutua. Olisin aivan helisemässä anoppini kaltaisen ihmisen kanssa, joka alkaa jaaritella jotain tarkistamatta lainkaan, olenko edes elossa. Juttelee pehmeästi kuin radio, mutta yhdellä nuotilla kaiken kuin makkarantäytettä myllystä ulos. Olisi huomattavan kohteliasta, ettei ala edes jutella toiselle ennen kuin ottaa kontaktia, ja kysyy voidaanko jutella hetki tai vähän pidempäänkin. Yksittäiset kysymykset ovat eri asia, mut

Minullakin on tuollainen anoppi. Hän puhuu lähes tauotta, kun on hereillä ja joku on lähellä.

Mutta en ole itse lainkaan samanlainen, päinvastoin. Minua pidetään hiljaisena ja vähäpuheisena, mutta siitä huolimatta puoliso mieluummin tekee muuta kuin kuuntelee niitä paria lausetta, joihin usein yritän asiani tiivistää.

Suhteemme hyvä puoli on, ettei puoliso sentään pyri isommin määräilemään minua.

Vierailija kirjoitti:

Täyttää nyt lisätä tähän vielä, että meillä on alaikäisiä lapsia, joten sitä lähtemistä on tullut lykättyä ja lykättyä.

Nyt vaan alkaa oma motivaatio parisuhteeseen panostamiseen olla jo kuopattu. Vuosia leikittiin kissa-hiiri-leikkiä. Minä halusin kontaktia ja kommunikointia ja toinen vähät välittää siitä. En jaksa yrittää enää "ottaa yhteyttä"... 

Ap

Kysy häneltä mielipidettä johonkin ihan muuhun asiaan. Samalla kun teette tosiaan jotain muuta, niin että tilanne ei ole niin paineinen. Useimmat pitävät enemmän kysymyksistä kuin luennoista, ja etenkin jos kysymyksillä ei mennä henkilökohtaiselle alueelle. Sinänsä on varmaan hyvä, jos kissahiirileikkinne vähenee. Onhan sekin mahdollista tiettävästi, että piirileikki saattaa kääntyä toiseen suuntaan, jos jompikumpi ottaa asiakseen muokata rooliaan riittävästi. 

Vaikutat tosiaan passiiviselta ja turhautuneelta samaan aikaan ja etsit lupaa suhteen lopettamiseen mieheltä. Ehkä sinun olisi syytä aktivoitua muilla tavoilla silti ensin. Ala elää omaa elämääsi ja keksimään tekemistä, johon mies ei välttämättä kuulu. Minusta olet tehnyt ihan järkevästi pitäessäsi perhettä koossa, jos tämä on ainoa ongelmasi. Sekin on hyvä miettiä, onko ikäkriisi, vaihdevuodet tms. Hanki tekemistä, joka antaa sinulle uusia aiheita heiteltäväksi miestä kohden. Voit pyytää arvostusta ja kunnioittavaa käytöstä, mutta anna myös tilaa olla rauhassa. Valitse taistelusi ja kehitä muuta puuhaa. 

Vaikeaa. Kuitenkin jotenkin saa vaikutelman, että teidän suhteessa on paljon, minkä takia voisi kannattaa yrittää vielä taistella.

Ymmärrettävästi olet väsynyt tilanteeseen. Ihan vielä ei ehkä kuitenkaan pidä luovuttaa.

Teidän elämä on ilmeisesti tyypillisen kuormittavaa. Työt, lapset ja muut. Arki on todellista.

Vietättekö kahdestaan miten paljon aikaa keskenänne? Millaista se on? Jos mahdollista niin joku viikonloppureissu voisi tehdä hyvää.

Pystytkö käymään minkäänlaisia keskusteluita? Tiedätkö yhtään mitä hänen päässään liikkuu? Miten kuormittavaa hänen työnsä on tai paremminkin onko hän kovin tressaantunut jostain syystä?

Paljon pitempään ei joka tapauksessa kannata jatkaa noin. Jos ette keskenämme saa puhuttua niin voisiko olla parisuhdeterapia?

Sano hänelle niin, että menee perille, joko saatte suhteen toimimaan tai muuten täytyy miettiä muita ratkaisuja.

Älä anna sille ennenkuin alkaa puhumaan.

Vierailija kirjoitti:

Älä anna sille ennenkuin alkaa puhumaan.

Kiristämällähän ne asiat hoituu. Eiku...

C'moon, me suomimiehet ei olla ihan täydellisiä vieläkään. Voisiko mies olla sen verran autistinen että nämä filosofiset keskustelut ei vaan onnistu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hänkään ei halua olla kanssasi enää, mutta ei saa sanottua sitä. 

Olen tätäkin kysynyt, mutta ei kuulemma halua erota. 

 

Sinäkin pysyt mieluummin tutussa helvetissä joten mikä on ongelma? Nainen voi Suomessa erota olipa mies siitä mitä mieltä hyvänsä.

 

Puoliso on täysin raitis, ei ole väkivaltainen ja käy töissä. Hoitaa osuutensa arjen askareista. En kutsuisi sentään helvetiksi. Romantiikan autiomaaksi korkeintaan..

Ap

Kysy häneltä että vaaditko liikaa? Ja käske hänen vastata täysin rehellisesti ja kaunistelematta.

Sen jälkeen voitte alkaa keskustella.

Tmä neuvo ihmiseltä  joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa.

Ehkä sun olisi syytä parisuhteeseen hankkiutua. Nimittäin tuo oli minusta erinomainen neuvo. Tuon kaltaisilla jutuilla meidän takkuinen suhde lähti siliämään. Hoitoaineeksi käytin keskusteluissa paljon energiaa tämän tyyppisiin kysymyksiin, jotka saivat toisen pois puolustuskannalta ja kokemaan, että minua ihan oikeasti kiinnostaa hänen hyvinvointinsa ja etten halua olla kohtuuton. Eihän aapeekään halua olla kohtuuton, mutta kun hän ei osaa vetää oikeasta narusta eikä mies kertoa rehellisesti mitä on itse vailla, niin väärä hienotunteisuus on kuin oikein pölyinen huone, joka pitäisi siivota ilman välineitä. Aivastuttaa, haisee ikävältä, tekee mieli pois, ahdistaa ja loppuu usko. Ja kuitenkin sekin on tehtävissä vaikka paljain käsin, jos on riittävästi tahtoa.