Kokoomuksestakin on tullut populistinen laitaoikeisto.
Ainahan on toki inhonnut koko kansan koulutusta ja ajanut vain muutaman prosentin asioita. Siksi on kumma, että saa aina niinkin paljon ääniä.
Mutta yhä enemmän on luisunut persumaiseen suuntaan ja valehteluun. Täytyy olla todella aivopesty, jos äänestää jotain näistä puolueista: PS, KOK, KD.
Kommentit (69)
Samalla logiikalla aika monessa muussakin Euroopan maassa on sitten puolueita siirtynyt laitaoikeistoon.
Ymmärrän että vaikea asiaa huomata, koska tässä nano maassa ei haluta uutisoida mitä muualla tapahtuu, mutta jos hiukan luet ulkomaisia uutisia niin huomaat että maahanmuuttoa vastustetaan Euroopassa aika paljon kovempaa kuin täällä meillä.
Varmaan täysin sattumaa, eikä niin että muuallakin on huomattu mitä ongelmia se tuo mukanaan.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen toimien takia moni kunta on pakotettu nostamaan kuntaveroa. Hupsis, sinne meni muodollinen tuloveron alennus.
Siihen vielä vähennysten poistot ja työmatkakulujen kilometrokorvausten huonontaminen.
Mutta hallitusfanit hokee vain tuloveron valtionosuuden vähentämisestä. Eivät edes muista alvin korotusta ja lääkkeiden ja muiden nostamista isompaan verokantaan. Myös eläkevähennystä on jo kahdesti kiristetty.
Eli hallitus on kiristänyt jo kahdesti työeläkeläisten verotusta. Täytyy älykkyyden olla alle keskiarvon, tai sitten monimiljonääri, pääomilla elävä, jos kannattaa nykyistä hallitusta. Seuraavaksi lähtee lapsilisät leikkuriin.
Vain sosialismin täydellinen lakkauttaminen tulee enää kysymykseen ja senkin suhteen voi olla jo liian myöhäistä. Demarit ajoivat valtiontalouden tilaan josta ei ole paluuta.

Nyt on kylläkin kyse siitä, miten nykyinen kauhukabinetti kohtelee omia kansalaisiaan. Älä yritä siirrellä maalitolppia ja mene lahjoittamaan kaikki rahasi niille ukrainalaisillesi.
Jos katsoo laitavasemmalta, luonnollisesti keskilinjakin näyttää laitaoikeistolaiselta. Onko syy muissa puolueissa vai laitaan juuttuneessa vasemmistopopulistissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Populismi on vain kansan suosioon tähtääävää politiikkaa. Kaikki puolueet siis ovat populisteja. Vasemmisto vaan haluaa käyttää sanoja väärin mustanaatalatkseen ja leimatakseen vastustajiaan. Vasemmisto on jopa enemmän populistinen kuin oikeisto.
Voi kyllä sanoa etteivät vihreät ole populistinen puolue. Ei kukaan järkevä kannata Suomen täyttämistä nee ke reil lä mutta sitä vihreät ajavat vimmatusti.
Miksi persut täyttävät Suomen venäläisillä? Mikä niissä venäläisissä oikein viehättää?
Venäläisiä muuttaa edelleen Suomeen, vaikka itäraja pysyy kiinni
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011478102.html

Pitäähän demareille olla Tovereita.
Niin. Kuka nykypäivänä uskoo politiikon puheita varsinkin vaalipäivinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen toimien takia moni kunta on pakotettu nostamaan kuntaveroa. Hupsis, sinne meni muodollinen tuloveron alennus.
Siihen vielä vähennysten poistot ja työmatkakulujen kilometrokorvausten huonontaminen.
Mutta hallitusfanit hokee vain tuloveron valtionosuuden vähentämisestä. Eivät edes muista alvin korotusta ja lääkkeiden ja muiden nostamista isompaan verokantaan. Myös eläkevähennystä on jo kahdesti kiristetty.
Eli hallitus on kiristänyt jo kahdesti työeläkeläisten verotusta. Täytyy älykkyyden olla alle keskiarvon, tai sitten monimiljonääri, pääomilla elävä, jos kannattaa nykyistä hallitusta. Seuraavaksi lähtee lapsilisät leikkuriin.
Vain sosialismin täydellinen lakkauttaminen tulee enää kysymykseen ja senkin suhteen voi olla jo liian myöhäistä. Demarit ajoivat valtiontalouden tilaan josta ei ole paluuta.
Populistioikeiston täyttä valhetta. Itse olette velkaannuttaneen yli 100 miljardilla ja tahti kiihtyy. Koko 2000 luvun olette tuhonneet Suomen hyvinvointia ja ottaneet pikavippejä.
Todella huonoa osaamista. Oikeisto tajuaa valtiontaloudesta yhtä paljon, kuin sika astrofysiikasta.
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa oikeisto on pysynyt "paikoillaan" kun vasemmisto on aina vain siirtynyt enemmän vasempaan äärilaitaan.
On varmaan mutta ennen se piti paremmin sivistynyttä julkisivua yllä ja piti pahimmat mölyt mahassa.
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla kyllä mieleltään sairas, joka kannattaa suomalaisviha- ja aivopesupuolueita nimeltään Vihreät, Vasemmistoliitto ja SDP. Nämä ovat äärimmäisen saastaisia roskapuolueita ja maanpettureita.
Nimenomaan, se joka noita kannattaa, ei ymmärrä tämä maailman reaaliteettejä.
He ovat keskenkasvuisia kapinoivia kakaroita päästään.
"Aina kun mainitaan sana "sivistys" politiikan yhteydessä, haiskahtaa se pahasti äärivasemmistolaiselle maanpetokselle."
Nykyään joo koska oikeisto on luopunut siitä kokonaan. Itse muista ajan kun sivistys oli nimenomaan sitä mitä konservatiivit pitivät arvossa. Koulutus, hyvät käytöstavat, yleissivistys jne.
Oi niitä aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen toimien takia moni kunta on pakotettu nostamaan kuntaveroa. Hupsis, sinne meni muodollinen tuloveron alennus.
Siihen vielä vähennysten poistot ja työmatkakulujen kilometrokorvausten huonontaminen.
Mutta hallitusfanit hokee vain tuloveron valtionosuuden vähentämisestä. Eivät edes muista alvin korotusta ja lääkkeiden ja muiden nostamista isompaan verokantaan. Myös eläkevähennystä on jo kahdesti kiristetty.
Eli hallitus on kiristänyt jo kahdesti työeläkeläisten verotusta. Täytyy älykkyyden olla alle keskiarvon, tai sitten monimiljonääri, pääomilla elävä, jos kannattaa nykyistä hallitusta. Seuraavaksi lähtee lapsilisät leikkuriin.
Vain sosialismin täydellinen lakkauttaminen tulee enää kysymykseen ja senkin suhteen voi olla jo liian myöhäistä. Demarit ajoivat valtiontalouden tilaan josta ei ole paluuta.
Kysyppä nyt opettajaltasi että mitä se sosialismi tarkoittaa ja missä sellaista on jos jossakin on
Kokoomuksessa Sammallahti ja perussuomalaisissa Keskisarja ovat nyt aloittaneet vaalikampanjansa vuoden 2027 eduskuntavaaleja varten. Ei näiden herrojen puheista juurikaan tolkkua ole.
Onhan se tietysti niinkin, että kun on osaamaton kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisten ja ruotsalaisten muodostama hallitus, niin pitää yrittää siirtää siitä huomiota muualle.
"Varmaan täysin sattumaa, eikä niin että muuallakin on huomattu mitä ongelmia se tuo mukanaan."
Ei se selitä sitä miksi vastustetaan niin rumin ja rasistisin sanankääntein ja niin että ollaan valmiita uhraamaan monet oikeusvaltion ja domokratian periaatteet. Ymmärrän että muutto kiihottaa mieliä ja aiheuttaa vastustusta mutta miksi se kanavoituu nykyään niin äärimmäisellä tavalla ja niin että tuhotaan samalla paljon sitä mikä oli ennen oikeistollekin tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Sinulle kaikki on laitaoikeistoa joka ei tue lukemattomien sukupuolten metsästystä, Suomen täyttämistä nee ke reil lä ja Gazan terroristeja.
On vain kaksi sukupuolta ja pysyy, vaikka kuinka väännettäisiin muuta.
Muuten ei ole ihmisten värillä väliä, kunhan tekee Suomessa työtä, tottelee Suomen lakia, toimii kulttuurimme mukaan, eikä teroile.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Populismi on vain kansan suosioon tähtääävää politiikkaa. Kaikki puolueet siis ovat populisteja. Vasemmisto vaan haluaa käyttää sanoja väärin mustanaatalatkseen ja leimatakseen vastustajiaan. Vasemmisto on jopa enemmän populistinen kuin oikeisto.
Voi kyllä sanoa etteivät vihreät ole populistinen puolue. Ei kukaan järkevä kannata Suomen täyttämistä nee ke reil lä mutta sitä vihreät ajavat vimmatusti.
Miksi persut täyttävät Suomen venäläisillä? Mikä niissä venäläisissä oikein viehättää?
Venäläisiä muuttaa edelleen Suomeen, vaikka itäraja pysyy kiinni
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011478102.html
Se, että Hamasin Sanomat valehtelee taas, ei lienee yllätys kellekkään.
Vierailija kirjoitti:
"Varmaan täysin sattumaa, eikä niin että muuallakin on huomattu mitä ongelmia se tuo mukanaan."
Ei se selitä sitä miksi vastustetaan niin rumin ja rasistisin sanankääntein ja niin että ollaan valmiita uhraamaan monet oikeusvaltion ja domokratian periaatteet. Ymmärrän että muutto kiihottaa mieliä ja aiheuttaa vastustusta mutta miksi se kanavoituu nykyään niin äärimmäisellä tavalla ja niin että tuhotaan samalla paljon sitä mikä oli ennen oikeistollekin tärkeää.
Siksi koska MYÖSKÄÄN TÄLLÄ TAVALLA ILMEISESTI ASIAA EI SAISI VASTUSTAA! Vasemmiston mielestä ei ilmeisesti mitenkään. Sitten ihmetellään miksi vasemmisto on opposotiossa eikä heidän ulinaansa enää kuunnella missään asioissa. Olisiko kannattanut keskustella?
Kyllähän täällä Suomessa vähän kaikki ovat kaivautuneet poteroihinsa, eivätkä suostu edes harkitsemaan, että vastapuolellakin olisi ehkä jotain järkevää sanottavaa. Sinänsähän nämä asiat olisivat kyllä järjestettävissä: muissa Pohjoismaissa tarvittavat työmarkkinauudistukset on jo aikoja sitten tehty, ja nimenomaan paikallisten demareiden ja ammattiliittojen myötävaikutuksella tai peräti toimesta.
Sittemmin ongelmaksi noussut immigraatio on niinikään järkeistetty esim Tanskassa ja osin Norjassa (puhumattakaan tietysti vaikka Sveitsin, Kanadan, Australian, SIngaporen tms esimerkeistä), jälleen kerran hyvässä yhteistyössä puoluerajojen yli. Eli kyllä se onnistuu. En oikein ymmärrä miksi se meillä Suomessa on nyt niin kauhean vaikeeta, edes keskustella asiasta asiallisesti. Täällä menee vain puolin ja toisin täysin yli: toista osapuolta demonisoidaan, pelotellaan kauhuskenaarioilla, käytetään ulkiukkoa.. kaikki kunhan ei vaan tarvitsisi keskustella järkevästi ja faktapohjaisesti. Sama tietysti kaikessa talous- ja työmarkkinakeskustelussa. Tuntuu olevan aivan toivotonta, ja ihan mielestäni puoluekannasta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmettelet miksi yli 5000€ tienaava äänestää kokoomusta, se johtuu siitä että demarit ei halua alentaa yli 5000€ tienaavien verotusta. Alkakaa ajamaan top 20-2% tienaavien asioita niin ei tarvi ihmetellä.
Nykyhallitus on nostanut verotuksen kovimmaksi vuosikymmeniin. On muitakin veroja, sekä pakollisia maksuja kuin tulovero.
Mutta tuloveron muodollisella alennuksella on helppo hämätä yksinkertaisia.
Verotus tulisi lakkauttaa. Sosialistien ulina loppuisi siihen.
Kyllä. Myös tuet lopettaa kokonaan ja pakollinen asepalvelus ammattimaiseksi palkka-armeijaksi kuten kapitalismissa on tapana.
Jokainen maksakoon omista rahoista puolustuksensa myös.
Kannabis markkinatlouden alelle ja saman tien kaikki muutkin huumeet laillisiksi.
Loppuu se sosialismi. Koulut yksityisiksi jne, myös vapaus olla käymättä peruskoulua.
Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.