Pitääkö kosinnasta tehdä kamalan iso numero? Eikö voi vaan päättää, että mennään naimisiin?

Siis mitään kauheen romanttista kosintaa. Kultani kysäs vaan et millon mennään kihloihin ja mie vastasin et vaikka heti... Naimisiin ei olla vielä menty, (oltu 1,5 vuotta kihloissa nyt) mut asiasta on puhuttu et sitten kun on varaa. Kultani tuumas et sit kun mennään naimisiin, järjestetään sit kunnon häät... Itse haluan pienet häät vain lähimpien ystävien ja sukulaisten seurassa. Kaikki ajallaan, nyt kuitenkin meidän esikoinen tulossa ja siitä molemmat onnellisia ja innoissaan.



Eikös se niin ole et jokainen taaplaa tyylillään...

Me mentiin kihloihin kun allekirjoitettiin meidän ensimmäisen yhteisen kodin kauppakirja. Eli aamulla ennen kuin lähdettiin allekirjoitustilaisuuteen niin totesin miehelleni että haluaisin oikeasti kihloihin hänen kanssaan ja niin sitä sitten minua kyörättiin kihloja ostamaan. Naimisiin mentiin 6kk tämän jälkeen maistraatissa, ihan kahdestaan (tosidtajat maistraatin puolesta) ja voisi sanoa että " arkivetimissä" eli emme edes vuokranneet pukuja tms.



Tämä on meidän tyyli, toisilla sitten ne isot prinsessa häät joista jää kuitenkin paha maku suuhun kun kaikki ei mennyt niin kuin suunniteltiin.

sehän onkin kauheen raskasta se isyyden tunnustus, allekirjottaa yksi paperi ;))

Suuren rakkauteni kanssa kävi lopulta niin, että kaikki jännä ja mukava säilyi, tehtiin arjesta säännöllisesti juhlaa, mutta kahden lapsen jälkeen miehen energiataso arjen hoitamiseen romahti: töistä tullessa olisi pitänyt vain vahtia lapsia (velvollisuus) eikä mitään muuta velvollisuuksia ollutkaan. Meillä oli iso talo, piha ja eläimiä, mutta niiden olisi pitänyt itse hoitaa itsensä - eli mies valitti ja purnasi joka asiasta. Lopulta koko homma sai uskomattomat mittasuhteet: jopa kauppalista ulkopuolinen ostos tuntui velvollisuudelta ja hänen arkeaan romahduttavalta. Miehestä tuli siis nalkuttava heikkopeikko, ja lopulta minä en jaksanut yksin miettiä hoidettavia asioita, suunnitella niitä ja toteuttaa. Aikaahan minullakin on vain 24h/vrk ja omat rahkeeni.



Tähän sulkeutuneeseen ympyrään pikkuhiljaa kaikki kaatui, vaikka luonteemme mukaisesti toki toisiamme huomioimme ja varasimme aikaa parisuhteelle; lomilla meni aina hienosti ja oli sikahauskaa, mutta niiden jälkeen miehen paluu arkeen meni aina vain heikommin.



Lähdin pois suhteesta kerran, palasimme yhteen ja lopulta erosimme.



Nyt minulla on ahkera mies ja kova arki, tylsyyden huipentuma ja minä ainoa suhteen vetojuhta. Jos tahdon romantiikkaa tai hauskaa, annan itsestäni kaiken ja toinen nauttii. Kerta kerran jälkeen minä jään tyhjäksi, imetyksi. Harmaa on sekavaa sumua. Elämä siinä, mitä silmillä näkee, eli arjessa. Tämä ei ole edes työsuhde, vaikka työparina arkea pyöritämmekin. Olemme koneita, joista toisella ainakin on solut sykkivinä oikean, täyttävän elämän(kin) perään.



Tarinaa ja tunteita....

Pikkuisen tosin meni ohi aiheen (taas kerran), kun ruvettiin ruotimaan lapsen oikeuksia avoliitossa ja avioliitossa syntyneenä. Ei mielestäni liity millään lailla kosintaan, mutta hauskahan se on, että keskustelu rönsyilee =)



ap

jos odotan miehen hieman panostavan. Jos se nyt tulisi salilta hikisenä ja haisevana, rätkäisisi treenikassin jalkoihini ja sanoisi " Mennääks naimisiin?" , niin eipä kyllä sytyttäisi. Eikä minulle itselleni tulisi mieleen kosia miestä tuosta noin vaan risaisissa verkkareissa tukka rasvaisena sohvalla maatessani jonkun tv-ohjelman mainostauolla.



Myöskään joku autiolle saarelle keskelle Tyyntämerta matkustaminen ja kosinta aringonlaskun hehkussa ei ole oikein makuuni.



Minusta ihana kosinta olisi sellainen melko arkipäiväinen, mutta vähän erityinen kuitenkin. Mieluiten silloin, kun olemme miehen kanssa tekemässä jotain yhdessä, vaikka viettämässä päivää rannalla tai kävelyllä paukkupakkasessa.

Vierailija:

Minusta ihana kosinta olisi sellainen melko arkipäiväinen, mutta vähän erityinen kuitenkin. Mieluiten silloin, kun olemme miehen kanssa tekemässä jotain yhdessä, vaikka viettämässä päivää rannalla tai kävelyllä paukkupakkasessa.

Sitten kun on mielestään keksinyt hyvän kosintatavan ja kerää rohkeutensa ja paukauttaa kysymyksen niin vedätkö herneen nenään ja nyrpistät pikku nenusi paheksuvasti, kun elämä ei mennytkään siinä suhteessa käsikirjoituksen mukaan?

kyllä mä ainaki sain ja sisko saa vieläkin eläkettä vaikka äiti ja isä ei ollu naimisissa ja isä kuoli meijän ollessa nuoria. joten ei se ihan niin mee ku sanoit

Harmi että sitten erositte tuon ihanan suuren rakkautesi kanssa... :(



Miksi päädyit harmaaseen suhteeseen ylipäänsä?



Itse pääsin eroon perhehelvetistä (jossa ei ollut edes kohteliaisuutta, saatika romantiikkaa) ja iloitsen nyt kovasti kun olen tavannut huomioonottavan ja rakastavan miehen :)

Vierailija:

Vierailija:

Minusta ihana kosinta olisi sellainen melko arkipäiväinen, mutta vähän erityinen kuitenkin. Mieluiten silloin, kun olemme miehen kanssa tekemässä jotain yhdessä, vaikka viettämässä päivää rannalla tai kävelyllä paukkupakkasessa.

Sitten kun on mielestään keksinyt hyvän kosintatavan ja kerää rohkeutensa ja paukauttaa kysymyksen niin vedätkö herneen nenään ja nyrpistät pikku nenusi paheksuvasti, kun elämä ei mennytkään siinä suhteessa käsikirjoituksen mukaan?

TIEDÄN kuitenkin mieheni olevani sen verran fiksu ja tuntevan minut sen verran hyvin, että järjestäisi varmasti jotain pientä erityistä. Jos jostain kumman syystä kuitenkin " paukauttaisi kysymyksen" Prisman pakasteosastolla kalapuikkoja valikoidessamme, niin pakko myöntää, että vetäisin ne herneet nenään. Enköhän kuitenkin siitä leppyisi. Mutta uskon kyllä, että mieheni keksisi jotain astetta fiksumpaa, kun ei muutenkaan ole mikään junttieinari, vaan ihan oikeasti tuntuu tajuavan tällaisten juttujen päälle, jopa enemmän kuin minä. Ensimmäinen tapaamani mies, joka tuo kukkia tai suklaata tai herkkuani nuudeleita ihan muuten vaan, vie teatteriin ja leffaan jne.

" ei kosinnan tarvitse olla kummoinen" -vastauksista taas kaikuu ajatuksia siitä, että a) naiset ovat lähestymässä miesmäistä yksinkertaisuutta parisuhteissaan ja jopa ottavatkin miehen roolin, b) naiset ovat myös valinneet miehiä, joiden he eivät voi edes odottaa toimivan romanttisenmahtavasti, joten he ovat muuttaneet ajatustaan kohti arkea ja arkimaiseen suhteeseen; ei odota, ei voi pettyä.



Ja se, kuinka tuo a ja b ovatkin yhteinen kehä...



Joo, olin 10 vuotta yhden miehen kanssa ja minua kosittiin ihanasti. Muutenkin suhteemme oli romanttinen ja lämmin, yllätyksiä ja toisen huomioimista oli jatkuvasti, ja ehkä jossain vaiheessa kilpailimme ns. nokkeluudessakin ylläreiden suhteen, mutta se olikin vain hauskaa ja kisailuhenkistä. Vietimme kuusi vuotta jokaista kuukausihääpäiväämmekin :-) Tunsin todella olevani lähellä miestäni ja oli vahva tiimifiilis ja suuri rakkaus.



Nyt tässä suhteessani olen asunut kaksi vuotta avopuolisoni kanssa ja olen joutunut elämään harmaata ja mitätöntä elämää romantiikan ja ylläreiden saralla. Ja se myös tuntuu koko suhteessa; olen irrallaan suhteesta, vaikka olenkin tässä. Elän todella päivän kerrallaan. Iso osa mun luovuudestani rimpuilee rinnassa, koska haluaisin hassutella ja yllätellä, palvoa rakastani, mutta koska se ei ole tasapuolista/samanlaista, en voi tehdä niin. Oikeastaan olen kaikissa aiemmissa suhteissani saanut olla mielenkiintoisten ja säväyttävien, " tiedän, mitä teen ja kuka minä olen" -miesten kanssa, joten tämä nykyinen tuntuu pikkupojalta, joka laahaa perässäni ja vikisee.



Avopuoliso tahtoo kyllä kaikenlaista, mutta joka päivä on se huominen, tai sitten soudetaan ja huovataan...



Mä elän täällä kerran ja tahdon saada täyden elämän. Ja olla Nainen Miehelle - kaiken muun arjen velvollisuuksien ja ilojen lisäksi.



Kukin tyylillään tai sitten kunhan vaan.