Äiti on kamala ihminen loppuun saakka

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te vaan jaksatte haukkua vanhempianne, vaikka itse olette geenit heiltä perineet. Ei se omena kauas puusta todellisuudessa putoa.

 

Niin.Itse ovat varmaan täydellisiä .

Niin. Itse olen epätäydellinen ja siitä huolimatta en ole tahallisesti ilkeä. Niin.

Ikääntyvä narsisti on raskas. Joko kestät päälle sylkemistä tai asetat rajasi selvemmin. Narsisti häipyy, kun asetat ne rajat, mutta mieti, mikä on järkevintä. Itseään ei kannata uhrata.

Narsisti on sellainen, ettei se osaa pitää sopivaa etäisyyttä. Se ylittää rajat aina joko tulemalla yli, liian lähelle, tai jättäytymällä tavoittamattomiin. Valmistaudu siihen, että jos asetat tosissasi (hyväksikäytölle) rajat, jälkimmäinen toteutuu. Se voi järkyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli tällainen n 65 v asti. Siksi mun kasvaminen vanhempien luona oli yhtä helv. Raivokohtaukset kaikesta pienestäkin. Nyt vanhuudessa hän on pehmentynyt eikä raivoa enää ollenkaan. Luulee varmaan, että on yhtä herttaisena mua kasvattanut, kuin millainen hän nyt on. Oli siis kaikkea fyysistä, nautti siitä kun itkin ja kärsin, ei koskaan halausta tai hyvää sanaa, ei hymyä tai naurua häneltä koskaan. Nyt on kuin viilipytty, elämäänsä tyytyväinen tyyni, mutta kuin vieras, joka juttelee uutisista, linnuista ja maailmanmenosta. Miksiköhän muuttui vanhuudessa? 

Totta on juurikin tuo, että osa vanhemmista luulee että kun he vanhenevat, kaltoin kohdeltu lapsi UNOHTAA tai ei enää muistele menneitä. Nyt totean kyllä kauhean asian, minä en unohda koskaan, eikä vanheneminen ole mikää syy unohtaa tai alkaa paijata omia vanhempiaan. Yleensä kuulen typerän lauseen ME OLLA

Traumoiksi ne on jääneet, lapsuuden fyysinen väkivalta. Yhtäkään kaunista sanaa enkä halausta saanut, äidiltä. En ole tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on myös äitimuori muuttunut vanheten entistä äkäisemmäksi. Sitten soittelee kiukuspäissään, kun kukaan ei käy. Kun käy, niin ihan ihme rähjäämistä ja kiukuttelua, miten koko maailma on häntä vastaan milloin mistäkin. 

Totesin jo vuosia sitten, että käyn säädyllisyydestä pari kertaa vuodessa, vaikka asuukin tuossa n. 30km päässä ja autolla pääsee nopeasti. Lapsia en jaksa ottaa matkaan, koska mitä he sitä katsomaan... ei ainakaan muisto mummosta parane. 

Varmaan alkaa jo ns. nuudeli pehmetä. On kyllä ainut ollut aikamoinen uhriutuja luonteeltaan, mutta aiemmin ollut vähän maltillisempaa menoa. 

Niin, ja itse olen mies, joten ei ole mitään "naiset tykkää vihata" -asiaa. No, vamaan joku kääntää tämän sitten naisvihaksi...

Se, että naisella on tuollainen kokemus äidistään ei todista hänestä yhtään sen enempää mitään ikävää.

Äitini oli erittäin itsekäs ja vaativa ihminen, "ns.pakkoavioliitto" mt-ongelmaisen isäni kanssa, kun äitini oli jo raskaana. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli ajoittain lähellä helvettiä. Olen yrittänyt unohtaa ikäviä ja muistella vain muutamia mukavia asioita. 

Nykyisin itsekin vanhana ymmärrän, miten vaikeaa lapsuudessa heillä molemmilla oli: Sota-aika, pula-aika, pommituksia kotikaupunkiin, äidinäiti jäi kolmen lapsen yksinhuoltajaksi avioerossa, isänisä tappoi itsensä sotien jälkeen. Äitini kertoi paljon myöhemmin asioita, mitä oli aikaisemmin salannut. 

Isäni oli aina melko mahdoton tyyppi. Rupesi sitten vanhana stressikäppyränä vielä soittelemaan alvariinsa mulle loputtomia valitus- ja kenkkuilupuheluita. Aiemmin elämässään oli kiljunut, että hän pärjää yksin vanhana, ei tartte tulla katsomaan. Toisin kävi. Koko talouden puhelimet olisi pitänyt laittaa iltaisin kiinni, jotta olisi saanut olla rauhassa. Tuntui kurjalta, että miksi piti soitella juuri tänne vanhana höperönä, kun itse laiminlöi koko suhteemme, kun olin lapsi. Eikä ikinä sen jälkeenkään koskaan jaksanut kiinnostua minun elämästäni. Mistään avustani tai muusta järkevästä tuestani heidän vanhuudessaan auttamiseksi ei halunnut kuulla sanaakaan.

Kertomasi mukaan äitisi kamala käytös oli "irvistelyä". Tuo ei mitenkään riitä syyksi noin negatiiviseen asenteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Te vaan jaksatte haukkua vanhempianne, vaikka itse olette geenit heiltä perineet. Ei se omena kauas puusta todellisuudessa putoa.

Sustakin sen kyllä huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmeellistä tällaisten äitien kohtalossa on se, että on, kuin pääsisivät täysin pälkähästä. Lapsena/nuorena imevät lapsistaan ilon, energian, aloitekyvyn, kaiken positiivisen, haqqaamalla ja nimittelemällä. Jotenkin saavat sen kaiken lapsen/nuoren energian itselleen siirrettyä. Esim. Mun ilkeä äitini, vanhuusiässä, elää hyvää elämää, on kavereita, sukulaisia, talo, mielenkiinnon kohteita, hyvä terveys ja kunto, varallisuutta, terävästi kuin nuorella leikkaava mieli, ilolla oppii kaikkea uutta (paitsi mitään psykologiaan liittyvää).

Tähän allekirjoitus ja aamen !

Totta. Juuri näin. 

Hyvä kun ketju vähän jatkuu niin sitten ketjuun ilmestyvät kirjoittajat jotka alkavat haukkua täydeltä laudalta aloittajaa. Menkää pois. Miksi jäätte jankkaamaan ketjuun.

Olkaa tyytyväisiä jos teillä ok vanhemmat. Valitettavasti monella ei ole ollut joten vähättely on vain energian tuhlausta.

Äitini kuoli jonkin aikaa sitten ja vieläkin ihmettelen miten hän kommunikoi meidän lasten kanssa. Aina kun hän kertoi jotain piti miettiä mitä hän yrittää sanoa. Kuulostaa varmaan oudolta mutta näin se vaan meni. Vihjaili yms muttei koskaan sanonut mitään suoraan. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoli jonkin aikaa sitten ja vieläkin ihmettelen miten hän kommunikoi meidän lasten kanssa. Aina kun hän kertoi jotain piti miettiä mitä hän yrittää sanoa. Kuulostaa varmaan oudolta mutta näin se vaan meni. Vihjaili yms muttei koskaan sanonut mitään suoraan. 

Lisäys. Gaslighting eli sumutusta. Siitä oli kyse suurelta osin. 

"Kyllä sitten kaduttaa, kun minua ei enää ole!" Siinä on jokaisen geriatrisen narsistin harhaisin kuvitelma.

Isäni on samanlainen kuin ap:n äiti, tosin en ole ollut väleissäkään vuosiin pärjätköön miten taitaa. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun ketju vähän jatkuu niin sitten ketjuun ilmestyvät kirjoittajat jotka alkavat haukkua täydeltä laudalta aloittajaa. Menkää pois. Miksi jäätte jankkaamaan ketjuun.

Olkaa tyytyväisiä jos teillä ok vanhemmat. Valitettavasti monella ei ole ollut joten vähättely on vain energian tuhlausta.

Tutkittu juttu että ne joilla olleet hyvät vanhemmat ovat suurempia narsisteja koska eivät näe sieltä kuplansa takaa, monesti niistä ihmisistä myös tulee itseriittoisia ja omahyväisiä jotka menee shokkiin erilaisista mielipiteistä ja näkemyksistä, näiden suurin trauma ja tragedia on tyyliin jos unohtanut ostaa jotakin kaupasta. 

Vierailija kirjoitti:

Jep. Puolihullu äiti täälläkin, 81v. Jotenkin jakomielinen. Ensin se on kuin kanaemo ja toisessa hetkessä täysjullu rähjääjä.

Mikä hulluus noihin vanhoihin akkoihin menee?

 

Alzheimer, niin on anoppikin ensin mukava ja kun joku sanoo jonkun väärän sanan, puhuu siis esim mihin on menossa tai missä käynyt, saa hirveän raivarin. Kilahtaa siis yks kaks ettei aikuiset lapsenlapset uskalla siellä yksin käydä. Sitten ihmettelee kun kukaan ei käy. 

Up

Alkava Alzheimer?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli tällainen n 65 v asti. Siksi mun kasvaminen vanhempien luona oli yhtä helv. Raivokohtaukset kaikesta pienestäkin. Nyt vanhuudessa hän on pehmentynyt eikä raivoa enää ollenkaan. Luulee varmaan, että on yhtä herttaisena mua kasvattanut, kuin millainen hän nyt on. Oli siis kaikkea fyysistä, nautti siitä kun itkin ja kärsin, ei koskaan halausta tai hyvää sanaa, ei hymyä tai naurua häneltä koskaan. Nyt on kuin viilipytty, elämäänsä tyytyväinen tyyni, mutta kuin vieras, joka juttelee uutisista, linnuista ja maailmanmenosta. Miksiköhän muuttui vanhuudessa? 

Totta on juurikin tuo, että osa vanhemmista luulee että kun he vanhenevat, kaltoin kohdeltu lapsi UNOHTAA tai ei enää muistele menneitä. Nyt totean kyllä kauhean asian, minä en unohda koskaan, eikä vanheneminen ole mikää syy unohtaa tai alkaa paijata omia v

Surullisia nämä tarinat ovat, mutta surullisen tosia myös. Minuun on kasvanut viha, jota osaltaan ovat edistäneet OMAT VANHEMPANI, eli he, joihin luotin kaikkein eniten ja heiltä eniten suojaa ja turvallisuutta lapsena odotin. Kyllä on pimeä olo, kyllä on synkkä mieli.

Arvostaako hän multaa enemmän kuin sinua?